Tämän vuoden teatteridiplomeita hallitsivat suuret tunteet

Syksyn saapuessa on myös teatteridiplomien esittämisen aika. Tällä kertaa diplomeita suorittivat Manase Hautamäki, Jade Mäkelä, Juho Lavonen, Eeva Kivimäki ja valo- ja äänitekniikassa Kutte Nieminen.

Manase Hautamäki avasi diplomi-illan näytelmällään Ehkä mä jotain keksin. Hänen teatteridiplominsa käsittelee ovelasti teatteridiplomin tekemistä ja sen tekemiseen soveltuvia aiheita. Niitähän riittää, lähes eroottisesta tanssista runonlausuntaan. Mikään ideoista ei kuitenkaan tunnu taipuvan riittävän hyvin diplomin tekoon, ja Hautamäki päätyy pohtimaan, onko hänestä ylipäätään teatteridiplomin suorittajaksi. Esitys päättyy toiveikkaiseen toteamukseen: “Ehkä mä jotain keksin”.

Jade Mäkelän diplomin teemaksi nousi ystävyyden kehittyminen ja samansukupuolisten välinen rakkaus. Esitys alkaa suomalaisille tyypillisellä bussipysäkkikeskustelulla. Toinen päähenkilöistä, Stephanie saapuu bussipysäkille ja alkaa juttelemaan toisen päähenkilön Mellien kanssa, mutta Mellie ei haluaisi keskustella ollenkaan. Sama kaava toistuu useamman kerran, ja Mellie huomaa pitävänsä Stephaniesta. Yllättäen Stephanieta ei näykään bussipysäkillä, ja Mellie huolestuu. Stephanie kuitenkin ilmestyy pysäkille.

Juoni kiertyy mutkalle, kun Stephanie tapaa pojan, jonka kanssa hän viettää aikaa. Mellie ei tästä niin pidä, viettäähän Stephanie nyt enemmän aikaa pojan kanssa. Koreografinen esitys valkoisen kankaan takana Mellien laulaessa kuvaa Stephanien ja pojan yhteistä aikaa, mutta saman numeron lopuksi juoni kiertyy vielä uudelle mutkalle. Stephanie kertoo Mellielle, että poika pyysi Stephanieta treffeille, mutta Stephanie ei suostunutkaan lähtemään. Stephanie kertoo löytäneensä kivemman henkilön, joka paljastuu Mellieksi.

Eeva Kivimäki ja Juho Lavonen päättivät teatteridiplomi-illan romanttisella ja koskettavalla tarinallaan Kallioon kirjoitettu rakkaus. Diplomin päähenkilöt Ella ja Mikael tapaavat, kun Ella ulkoiluttaa koiraa, ja Mikael pelimiehen elkein ryhtyy juttelemaan Ellan kanssa. Mikael tunaroi ja onnistuu päästämään Ellan koiran karkuun, ja siitäkös Ella suivaantuu. Mikael saa koiran karkaamisesta huolimatta ujutettua Ellalle oman puhelinnumeronsa.

Mikael ja Ella tapaavat. Manase Hautamäki pääsi seuraamaan esitystä eturivistä.




Molemmat pohtivat tapaamista omilla tahoillaan, ja Ellaa jää painamaan hänen oma käytöksensä. Ella päättää pahoitella tekstiviestillä omaa käytöstään pitkällisen pohdinnan tuloksena. Viestiketjun lopputuloksena Mikael pyytää Ellaa pelaamaan sulkapalloa.

Sulkapalloa pelattuaan Ella ja Mikael käyvät kiusallisten hiljaisuuksien täyttämän keskustelun harrastuksistaan, mutta lähtevät kuitenkin käsi kädessä pois. Tämän jälkeen Mikaelin ja Ellan yhteistä aikaa kuvataan oivaltavasti montaasilla, jonka aikana he miekkailevat, skeittaavat ja käyvät elokuvissa. Montaasin lopuksi he pelaavat korista, mutta Ellaa ei kiinnosta koripallon pomputtelu. Ella suuttuu tulisesti, ja heittää samalla tulisuudella koripallon ensin Mikaelin rintaan, ja sen jälkeen eturiviin, joka oli kaikeksi onneksi tyhjänä pallon osumakohdassa. Mikael lähtee Ellan tulikivenkatkuisesta kehotuksesta, ja sanoo lähtiessään rakastavansa Ellaa.

Ellan purkauksen jälkeen Mikael pohtii syitä Ellan suuttumukselle. Hän ei voi käsittää, miksi Ella kiukuttelee. Hän on omien sanojensa mukaan itse onnellinen, ja Juha Tapiota mukaillen hän tykkää Ellasta niin, että halkeaa.

Dramatiikkaa syntyy, kun Ella aikoo hypätä kalliolta alas. Mikael löytää paikalle, ja yrittää suostutella Ellaa tulemaan pois reunalta. Ella sanoo ettei usko voivansa rakastaa itseään, saati Mikaelia. Mikael syöksyy pelastamaan Ellaa. Katsojan käsiin jää tulkinta siitä, onnistuuko Mikael yrityksessään.

Mikael löytää itsensä istumasta penkiltä. Hän toruu itseään, koska ei tajunnut Ellan pahaa oloa. Hän miettii Ellan kanssa vietettyä aikaa, ja kuinka haluaisi olla yhä Ellan kanssa. Mikaelille käy nyt selväksi, että hän rakastaa Ellaa, ja haluaisi olla Ellan kanssa yhdessä ikuisesti. Näytelmä loppuu, kun yllättäen Ella saapuu samalle penkille, istuu Mikaelin viereen ja nojaa päätään Mikaelin olkaa vasten. Tai ainakin niin näytelmä uskottelee, mutta loppu antaa katsojan tehdä omat tulkintansa.  

Tämän vuoden teatteridiplomit olivat ladattu täyteen suuria tunteita. Edellisvuosien tapaan myös tämän vuoden diplomeita oli arvostelemassa raati.    

Teksti: Tatu Mustonen       Kuva: Heli-Maria Suomi

Mitä kuuluu? -juttusarja, Cleo Mustonen

Mitä kuuluu? -juttusarja jatkuu Martsarin entisen kuvataideopettajan Cleo Mustosen haastattelulla. Cleolla on takanaan vuosikymmeniä pitkä ura Martsarin alkuajoista aina 2000-luvulle asti. Cleo vastasi teatteriesityksissä visuaalisuudesta ja opetti myös ilmaisutaidon peruskursseja.

Kerro, mitä kuuluu?

Minulla menee hyvin ja olen terve ja tyytyväinen eläkeläinen.
Hoidan taloa ja puutarhaa sekä aika usein paria nuorinta 6-vuotiasta lastenlastani kuudesta, joista vanhin on 19v. Kuviksen saloihin johdattelen enää lähinnä nuorimpia.

Millaista oli Martsarissa sinun aikoinasi?

Muistellessani kouluaikoja nousee mieleen hyviä ja hauskoja muistoja ja paljon lämpimiä ja helliä tunteita. Oli fantastista olla kuvismaikkana erinomaisessa koulussa hyvien kollegojen ja rehtorien kanssa. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana kehittyi itse, näki toisten kehittyvän ja näki koko kouluyhteisön oppivan yhdessä.

Kerro jokin mieleenpainunut muisto Martsarin vuosiltasi!

Ihan perustyö kuviksen tunneilla oli kivaa, mutta erityisesti nautin yhteistyöstä toisten opettajien ja oppilaiden kanssa. Ilmaisutaidon opetuksen kehittäminen yhdessä Maissin kanssa ja kaikki erilaiset yhteistyöprojektit eri oppiaineiden välillä olivat ainutkertaisia.
Tyylisuunnat ja ympäristöprojektit jo 1980-luvun lopulta alkaen olivat aikaansa edellä. Puhumattakaan vuoden 2000 kulttuurikaupunkihankkeista: West Wanda Stoori ja koulun pihataideteos. Näitä ja kaikkia muita ainutkertaisia juttuja tulee ikävä. Niitä muistelemme haikeina Maissin ja Irmelin kanssa.

Tulevaisuuden kuusi

Muutama viikko sitten koulumme Vihreä lippu-tiimi kävi istuttamassa koulumme pihalle Tulevaisuuden kuusen. Hanke on osa Suomen 100-vuotisjuhlaa ja se jatkaa Itsenäisyyden kuusi- ja Kotikuusi -hankkeiden perinteitä. Tulevaisuuden kuusi -hankkeen suojelijana toimii Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Vihreä lippu -tiimi valmiina istuttamaan Tulevaisuuden kuusen.

Alla kuva kuusen istutustilaisuudesta sekä tilannekatsaus siihen, miltä se näyttää näin parin viikon jälkeen!

Kuvat: Sanja Tuovila, Sinikka Haaksiluoto

Haastattelussa Martsarin uudet opettajat

Jo yksi jakso ahkeraa koulunkäyntiä on takana Martsarissa ja sen kunniaksi haastattelimmekin tänä vuonna koulussamme aloittaneita opettajia!

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Iina ja olen kotoisin Satakunnasta, Luvialta. Muutin viisi vuotta sitten Helsinkiin opiskelemaan.

Mitä opetat?

Opetan Martsarissa pääasiassa S2:sta ja vähän myös äikkää.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Olen ollut tosi innoissani! Tein viime syksynä opettajaopintoihin kuuluvan harjoittelun Martsarissa, ja olin jo silloin sitä mieltä, että täällä on tosi mukavaa. Opiskelijoilla ja opettajilla on hyvä meininki. :)

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Jaakko Santaniemi, 34-vuotias Itä-Suomesta kotoisin oleva opettaja. Olen joskus huumorintajuinen ja yleensä luotettava. Alunperin olen kotoisin oikeasti landelta eli Ilomantsista ja vietinkin ensimmäiset 19 vuotta noin 20km Venäjän rajalta. Muutin Joensuuhun opiskelemaan aluksi media-alaa, mutta sitten fiilis vei kohti fysiikan ja matikan opettamista Itä-Suomen yliopistoon. Kontiolahden lukiossa vietin 6 vuotta ja tuli fiilis siirtyä kotipaikalta uusiin ympyröihin ja siksi olen täällä!

Mitä opetat?

Pääaineeni on fysiikka, eli teoriassa minun pitäisi osata sitä parhaiten. Sivuaineena on matikka ja myös kemia. Opetan nyt kaikkia fysiikan, pitkän ja lyhyen matikan kursseja aika sekalaisesti. Kemiaa en mielelläni opeta, ellei ole ihan pakko, koska sitä en jotenkin ymmärrä.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Hyvillä mielin! Koulu on tosi mukava ja on tuntunut aika kotoisalta. Opiskelijat ja opettajakaverit on mukavia ja kyllä täällä viihtyy. En vielä tiedä, olenko ymmärtänyt vantaalaisuuden ydinolemusta, mutta pikku hiljaa sitä pohdiskelen. Kontiolahdessa ja Vantaassa on paljon samaa, kun molemmat sijaitsee isomman kaupungin sivussa ja on kuitenkin lähellä kaikkea. Martinlaaksosta en tiennyt aikaisemmin kuin Häkkisen Mikan ja Mika Häkkisen aukion mutta pikku hiljaa opitaan lisää. Ja Myyrmäessä on sentään Burger King, joka on nyt vasta tulossa Joensuuhun. Se on iso juttu, ette uskokaan.

Kuka olet, mistä tulet?

Anssi Nevalainen ja yksi uusista opettajista täällä Martsarissa. Olen alun perin kotoisin Pohjois-Karjalasta ja tarkemmin ottaen Lieksasta, jossa toimin viime vuoden liikunnan ja terveystiedon opettajana. Opiskeluvuodet menivät Jyväskylässä, josta jäi myös paljon hyviä muistoja.

Mitä opetat?

Oppiaineista liikuntaa ja terveystietoa.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Hyvillä mielin. Mukava on ollut päästä osaksi tätä yhteisöä ja tutustua uusiin ihmisiin. Vähitellen alkaa liikuntapaikatkin tulemaan tutuiksi kurssien edetessä. Uuden oppimista tämä on ollut samalla tavalla kuin uusilla opiskelijoillakin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa lukuvuotta eteenpäin. 😊

Kuka olet, mistä tulet?

Olen kolmekymppinen keravalainen nörtti, joka täyttää vapaa-aikansa ystävien kanssa hengailulla, pelaamalla, satunnaisella saliharrastamisella ja liialla kahvin juonnilla. Opetin aikaisemmin 4 vuotta yläkoulussa Helsingissä ja sitä ennen yhden vuoden alakoulussa Keravalla.

Mitä opetat?

Tieteiden kuningatarta eli matematiikkaa. Myös tietotekniikkaa.. sen verran mitä osaan.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Todella hyvällä mielellä! Opiskelijat ovat motivoituneita ja ahkeria sekä monilta osin henkisesti hyvinkin kypsiä. Työkaverit ovat auttavaisia ja ymmärtäväisiä ja tulemme loistavasti toimeen. Tänne on todella helppo tulla eikä aina aamuisin tunnu siltä, että tulisin töihin. Viihdyn oikein hyvin! Ja iso kiitos siitä kaikille martsarilaisille.

Kuvat: Tiia Visuri

18 vuotta Martsarissa, haastattelussa Klaus Salo

Kävimme haastattelemassa Martinlaakson lukion omaa kemian opettajaa, Klaus Saloa, hänen opetusvuosistaan Martinlaakson lukiossa.

Kuinka kauan olet opettanut Martinlaakson lukiossa?

• Aloitin vuonna 1999 eli 18 vuotta, aika kuluu kun hauskaa pitää.

Miten Martinlaakson lukio on muuttunut vuosien aikana?

• Rakennusta vaihdettiin vuonna 2006, mutta työ on aika pitkälti samanlaista, ei mitään sellaista isoa muutosta ole tapahtunut. Työkavereissa on tapahtunut muutos, olimme kaikki nuoria opettajia silloin kun tulimme tänne. Täällä oli niitä jotka olivat jäämässä eläkkeelle ja yhtäkkiä me olemme se seuraava eläkkeelle jäävä porukka. Ollaan vanhennuttu yhdessä.

Millaista on ollut opettaa Martinlaakson lukiossa?

• Olen viihtynyt täällä ja lukujärjestykset ovat hyviä. Opettajan työ on tavallaan todella vapaata mutta omalla tavallaan säädeltyä ja itsenäistä työtä.

Mieleen painuneita asioita/tapahtumia vuosien aikana?

• Oppilaiden menestys, retket, entisen rehtorin lopettaminen.

Paljon pieniä muistoja.

Paras vuosi?

• 2003-2004, olin nuori ja innokas opettaja ja esikoiseni syntyi. Siinä yhtäkkiä oli vakio työpaikka, oli ostettu kämppä, menty naimisiin ja lapsia alkoi syntymään, alkoi tuntumaan, että hei, nyt mä oon aikuinen.

Missä muissa kouluissa olet opettanut ja onko koulujen välillä suuria eroja?

• Olen opettanut Helsingin kaupungin laboratorioalan ammattioppilaitoksessa, jossa opetin enimmäkseen ylioppilaita. Martinlaakson lukio on ensimmäinen vakituinen työpaikkani. Satunnaisia sijaisuuksia.

Alina Leinonen, Janne Pirttimäki, Aaro Lundell 17B

Ykkösten tutorihaastattelu

Tutoreista oli suuri apu koulun aloittamisessa. Ykköset pystyivät ja pysytyvät edelleen kysymään apua, esimerkiksi oikean luokan löytämisessä. Heistä oli iso apu myös aineenvalinnoissa. Kouluasioista ei tarvinnut stressata, kun tiesi, että tutorit ovat aina auttamassa.

Haastattelimme yhtä omaa tutoriamme, Metteä. Kysyimme peruskysymyksiä tutorina olemisesta ja hänen koulu- ja vapaa-ajastaan. Haastattelun aloittaminen oli hankalaa, koska meidän ja tutorien oppitunnit olivat samaanaikaan.

Miksi aloit tutoriksi?

Mette: -Siitä saa helposti kurssin ja halusin auttaa muita.

Yllätyksenä tuli se, että tutorina olemisesta saa kurssin. On hyvä, että toisen vuoden opiskelijat haluavat auttaa ensimmäisen vuoden opiskelijoita valitsemaan hyvät kurssit.

Onko lukion käynti rankkaa?

Mette: -Riippuu, miten sen ottaa. Jos ottaa chillisti ja ei stressaa turhaan, niin pärjää hyvin.

Jos haluaa koulunkäynnin olevan rentoa tai rennompaa, niin valitsee jaksoon lukuaineiden lisäksi myös taideaineita. Joka jaksoon kannattaa valita niitä vähintään yksi.

Onko paljon vapaa-aikaa?

Mette: -Jos osaa järjestää kouluasiat hyvin, silloin löytyy vapaa-aikaa.

Jos panostaa kouluun keskivertoa enemmän, vapaa-ajalle ja harrastuksille jää vähemmän aikaa. Siksi on hyvä suunnitella hyvä aikataulu.

Vaikuttaako koulunkäynti harrastuksiin?

Mette: -Ei oikeestaan. Riippuu täysin siitä, miten järjestää päivänsä (esim. Jos harrastuksia on tiettyyn aikaan, niin ei ota kursseja sen ajan palkkiin)

Jos ei pääse koulun takia menemään harrastuksiin, voi valita koulussa aamutreenikurssin. Silloin voi korvata ajan, jolloin on ollut pois harrastuksista.

Mikä vuosi oli rankin?

Mette: -Kolmas vuosi, koska silloin on kirjoitukset.

Jos ottaa ensimmäiselle ja toiselle vuodella paljon kursseja, niin kolmannesta vuodesta tulee rennompi ja pääsee siten aikaisemmin lukulomalle.

Oletko miettinyt, mitä aiot kirjoittaa? Vaikuttaako se opiskeluusi?

Mette: -Kirjotin ylös vaihtoehdot aineista, joita haluaisin kirjoittaa. Opiskeluni ei mene kauheasti niiden valintojen mukaan.

Kannattaa valita ne aineet, jotka haluaa. Niitä kursseja kannattaa ottaa enemmän, joita aikoo kirjoittaa, koska syvennyt siten niihin enemmän.

Yritimme selvittää, miksi monet haluavat tutoriksi ja onko kakkosvuoden opiskelijoilla rankempaa, helpompaa vai samanlaista kuin ykkösillä. Tutori auttaa muita apua tarvitsevia. Siihen työhön voi hakea kuka vaan. Kun on tutorina, niin saa helposti kurssin.

Anniina, Minttu ja Riku 17B

Koulumme vaihto-oppilaat

Tänä vuonna kouluumme on tullut kaksi uutta vaihto-oppilasta, Saksasta ja Espanjasta. Saksalainen Emilia ja espanjalainen Sandra kertoivat itsestään ja siitä, mitä he odottavat vaihtovuodeltaan Suomessa.


Emilia:


My name is Emilia and I am a 16-year-old girl from Germany. Normally I live in the center of Munich and now I am for the next 10 months here in Finland. What I expect from Finland is that there is a lot of snow in the winter time. But I am open what this year will bring.


Same in German:
Mein Name ist Emilia ich bin 16 Jahre alt und komme aus Deutschland. Genauer gesagt aus München. Ich werde nun die nächsten 10 Monats hier in Finnland verbringen. Was ich von Finnland erwarte, dass es im Winter viel Schnee gibt. Ansonsten lasse ich mich Uberraschen was das Jahr sonst noch so bringt.


My hobbies:
In my free time I really like to do sports. For example in the winter time I like to go downhill skiing or go snowboarding. I also like to go hiking or climbing in the mountains. After school I often go to the boulder hall. With my friends I like to play volleyball or soccer and go to the city or to a swimming place.






Sandra:


I am from Spain and I have arrived in Finland on August 18th. I have been here for a while to be able to say something about it but for now I like the country and I have come here to learn languages and to know Finland.

Same in Spanish:
Yo soy de España, he llegado a finlandia el dia 18 de agosto. Llevo poco tiempo aqui para poder decir algo sobre él pero de momento me esta gustando el país y he venido para aprender idiomas y conocer Finlandia.


My hobbies: I go to the beach with my friends and to the swimming pool, do surfing and listen to music.