torstai 10. helmikuuta 2022
Abishow teki koronatauon jälkeen mahtavan paluun
tiistai 1. helmikuuta 2022
Yömessu
Yömessu on lukiomme perinteinen abien järjestämä tilaisuus. Tämän vuoden yömessu järjestettiin poikkeuksellisesti Myyrmäen Virtakirkossa Louhelan kirkon remontin takia.
Messun suunnittelu oli alkanut jo lokakuussa pienellä abiporukalla Antin, Emilian ja Annan ohjauksella. Valitsimme yömessun teemaksi Joulu 2.0, jossa oli ajatus uudenlaisesta joulusta. Jakauduimme pienempiin ryhmiin suunnittelemaan messun musiikkia, saarnaa ja muita tehtäviä.
Abit ja musaklubi laulamassa Evankeliumia |
Messun saarna koostui paneelikeskustelusta, jossa joulun neljä eri puolta keskustelivat ja jopa hieman väittelivät keskenään. Korvatunturikonsernin toimitusjohtaja Klaus Santanen edusti kaupallista joulua. Vuoden virsilaulaja ja perinteiset joululaulut ry:n perustaja ja ainoa jäsen Konsta-Mooses Varpunen toimi paneelissa joulumusiikkiin edustajana. Jouluruokakulinaristi ja vihreäkuulajoulukinkkureseptin kehittäjä Bratwurst von Kukkelberg edusti keskustelutilaisuudessa joulun ruokapuolta. Ensimmäisen joulun silminnäkijä ja jouluevankeliumista tuttu paimen edusti taas kristittyä joulua. Panelistit tulivat kiivaiden väittelyiden jälkeen lopulta siihen lopputulokseen, ettei joulu ole mitään, jos laulaa yksin virsiä, avaa yksin lahjoja tai syö yksin vaan joulu syntyy nimenomaan yhdessäolosta.
Koko yömessu oli ihanaa yhdessäoloa, jota saatiin kokea taas pitkästä aikaa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Saarnan sanomassa oli koko yömessun ydin.
Kolehtikohteeksi me abit olimme valinneet Jouluapua vähävaraisille lapsiperheille - Hope Yhdessä & Yhteisesti ry. Kolehtia saimme kerättyä huimat 154,21€. Kiitos kaikille hyväntekijöille!-Iida Parvinen
keskiviikko 5. tammikuuta 2022
torstai 23. joulukuuta 2021
keskiviikko 15. joulukuuta 2021
tiistai 14. joulukuuta 2021
maanantai 13. joulukuuta 2021
Dyyni - mahtava tieteiselokuva verisestä selviytymisestä ja aavikon armoille joutumisesta
Dyyni on selviytymistarina tuhansien vuosien päässä nykyajasta. Elokuvan on ohjannut kanadanranskalainen Denis Villeneuve ja se perustuu Frank Herbertin vuonna 1965 julkaistuun samannimiseen romaaniin.
Herbertin Dyyni-kirjasta on kuvattu yksi elokuva jo vuonna 1986. Tuolloin kriitikot tyrmäsivät elokuvan, ja siitä päätettiin tehdä uusi versio. Uudesta elokuvasta on tekeillä vielä ainakin toinen osa, joka saanee ensi-iltansa lokakuussa 2023.
Tuhansien vuosien päähän sijoittuva elokuva kertoo Arrakis-planeetan aatelissuvuista, jotka pyrkivät aavikkoplaneettansa johtoon, taistellen verisesti muita sukuja vastaan. Planeetalta kerätään rohtoa, joka mahdollistaa avaruusmatkailun ja jota ilman galaktisen imperiumin hallitseminen on miltei mahdotonta. Suku, joka kontrolloi rohtoja, kontrolloi Arrakista. Planeetan alkuperäiskansat vaikeuttavat rohdon keruuta kuten myös aavikoilla liikkuvat satametriset saalistajahiekkamadot.
Elokuvan keskiössä on Atreides-suvun nuorimmainen, Paul Atreides. Kuuluisan aatelissuvun perijästä on koko elämänsä ajan koulutettu poikkeusyksilöä, ja häntä puhutellaan elokuvassa myös nimellä ”valittu”.
Dyyni on kokoelma tulevaisuutta, kultteja, sotia kansojen välillä ja teknologisia vimpaimia, joiden käyttöä yritettiin kuvata tarkasti elokuvassa. Vaikka ollaankin erityisellä planeetalla tuhansien vuosien päässä, silti käytetään myös taikuutta ja painotetaan mielen voimaa sekä kontrollointia. Elokuvan ohjaaja on onnistunut täyttämään parhaimman katselukokemuksen vaatimia piirteitä ja saanut elokuvasta mahdollisimman aidon tuntuisen.
Elokuva oli kaikin puolin onnistunut suuren mittakaavan tieteiselokuva. Mikäli et ollut Martsarin leffapäivänä 9.12. sitä katsomassa, suosittelen käymään sen katsomassa, varsinkin, jos elokuva alkoi edes vähänkin kiinnostaa.
Arvio: ⅘
Teksti: Joonas Kytö