perjantai 29. toukokuuta 2020



Onnea valmistuneille, ja hyvää kesää kaikille !!


Kuvat ja video: Joonas Brinck

PERJANTAIESSEE: Onko vesikasvien ulkoaoppiminen oikeasti oleellista?

Koulut ovat historiallisesti katsottuna melko uusi keksintö. Ihmiskunta on siis elänyt 99.9 % historiastansa ilman kouluja. Miksi kouluille on ilmentynyt sitten vasta viimeisen sadan vuoden aikana tarve? Nyky-yhteiskuntamme on etääntynyt tavattomasti varhaisista metsästäjä-keräilijöiden pienistä parinkymmenen ihmisen yhteisöistä. Näissä varhaisissa yhteisöissä kouluttamisen ja yhteisön jäseneksi valmistamisen roolin otti koko yhteisö. Nykyisin tämä tapahtuu siis koulun myötä. Toisin sanoen koulutusta on aina ollut, mutta se on monipuolistunut nykyiseen muotoonsa vasta viimeisen sadan vuoden aikana. Koulu on toisin sanoen paikka, jossa tutustutaan siihen, mitä halutaan tehdä, ja opitaan yleissivistystä.

Olemme kaikki olleet siinä tilanteessa. Opettaja selittää polynomeista tai polysakkarideista, kun joku huutaa luokan takaa: “Millos mä tuun ikinä tarviin tätä tietoo?” Vaikka tämän argumentin esittänyt ei usein ajattele argumenttiansa kovin syvällisesti, on tämä kuitenkin opiskelun kannalta melkeinpä fundamentalistinen kysymys. Eri aineiden opiskelun oleellisuus on toisin sanoen oppilaskohtaista. Mikäli on esimerkiksi tuleva fyysikko, tarkkojen kaavojen ja konseptien oppiminen on oleellista. Toisaalta jos on vaikka tuleva mekaanikko, on fysiikan tuoma näkökulma oleellisempi kuin kaavat. Toisin sanoen mekaanikon kannalta saattaa olla oleellista tietää, että lämpö on rakenneosasten liikettä esimerkiksi ilmansuodattimien asennuksen kannalta. Opiskelua ei voi siis katsoa vain faktojen ulkoaoppimisena niin kuin kysymyksessä “Millos mä tuun ikinä tarviin tätä tietoo?” tehdään. Opiskelu ei ole vain oppimista vaan enemmänkin tutustumista siihen, mitä haluaa tulevaisuudessa opiskella. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei siis ole, sillä se riippuu oppilaasta ja hänen ammattitoiveista.

Eri kouluaineet avaavat erilaisia näkökulmia ympäröivään maailmaan. Biologiassa idiootilla tarkoitetaan ihmistä, jonka ÄO on 0–25. Taas yhteiskuntaopissa opettajani Markku Savian mukaan idiootti tarkoittaa henkilöä, joka ei äänestä. Yleisesti ottaen koulussa opiskellut oppiaineet eivät tuo itsessään niin paljon oleellista faktatietoa. Eihän esimerkiksi biologiassa opiskeltuja vesikasvien nimiä tule käytettyä usein, mutta tämän tuomia näkökulmia taas kyllä tulee, kuten esimerkiksi järjestelmällistä kategorisointia. Koulussa opiskelu on tässä mielessä maailmankuvaa laajentavaa ennen kuin erikoistuu jollekin tietylle alalle.

Eri aineiden opiskelun myötä ilmenee myöskin, mihin pystyy. Mikäli älykkyysosamäärä on alle 116, on tilastollisesti mahdotonta olla esimerkiksi kemisti tai lakimies. On toisin sanoen ihmisluonteen mukaista tehdä vain asioita, jotka ovat sinulle helppoja, koska tämä vapauttaa hyvän tunteen hormonia eli dopamiinia. Sama pätee asioihin, joissa on huono; on ihmisluoteen mukaista vältellä asioita, jotka ovat vaikeita. Juuri tässä mielessä alhaisen ÄO:n omaavat henkilöt välttelevät tilastollisesti esimerkiksi kemiaa kun taas tarvittavan ÄO:n omaavat eivät.

Opiskelu on monipuolista. Vain kaavojen tai vaikka sijamuotojen ulkoaoppiminen ei toisin sanoen ole varsinaisesti opiskelua. Opiskelu on muistamista ja ulkoaoppimista mutta myös ymmärtämistä ja soveltamista. Tässä mielessä on esimerkiksi turha opetella ulkoa 1 + 1 = 2, koska tämän opiskelussa pitäisi ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa ja osata soveltaa sitä muihin yhteenlaskuihin. Kari Aronpuron vuoden 1986 runo Nyt on ylevä hetki tiivistää tätä mielestäni hyvin. Runo alkaa kuvaillen, kuinka eräs lapsi opettelee kirjaimia ja alkaa ymmärtää sanoja. Runo loppu siten, että runon lapsi lukee ensimmäiset sanansa eli oppii soveltamaan oppimaansa tietoa. Runon seuraava kohta kuvailee mielestäni juuri oppimisen iloa eli onnistuneen oppimisen myötä vapautunutta dopamiinia: “NYT on ylevä hetki”.

Koulu ei ole myöskään vain akateeminen instituutio vaan myöskin sosiaalinen. Eihän kukaan sano sinulle suoraan “Älä seurustele kaverin exän kanssa”, vaan tämä käy ajan myötä ilmi vain sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Koulu on siis paikka, jossa voi olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden ikäistesi kanssa. Tämän myötä myöskin yhteisön niin sanotut sosiaaliset olettamukset eli skeemat käyvät ilmi. Toisin sanoen tämän myötä oppii millaisessa yhteiskunnassa elää sekä millaisten sosiaalisten sääntöjen alla. Tämän myötä kehittyy paremmin yhteiskunnan jäseneksi. Esimerkiksi muistan itse, kun kysyin kaveriltani kumpi johtaa tanssia tanssiharjoituksissa: minä vai parini. Kaverini vastasi: “Sinä tietenkin, koska olet mies.” Arvo Salon kirjoittama vuoden 1965 nimetön runo kuvailee mielestäni tätä koulun vaikutusta ihmiseen. Runon viesti ilmenee erityisen hyvin seuraavassa kohdassa: “Vai voisko ihmisestä ilman valmennusta tai vastoin valmennusta tulla ihminen?”. Tulkitsen, että “valmennuksella” tarkoitetaan siis aikansa peruskoulua eli kansakoulua, koska kaikkien oli se vuonna 1965 käytävä.

Koulussa opiskelun myötä ehkäistään myöskin syrjäytymistä. Tämä johtuu siis siitä, että on ihmisluoteen mukaista konformoitua ympäristöönsä. Syrjäytyminen tarkoittaa pohjimmiltaan siis sitä, että elämä on sisällöltään erilainen kuin ikätovereiden. Kun kaikki konformoituvat, kukaan ei syrjäydy eli kaikkien elämät ovat sisällöltään melko lailla samanlaisia. Tällä on kuitenkin huonoja puoliakin: konformoitumisen myötä voi myöskin ilmentyä syrjintää ja kiusausta, kuten Frode Gryttenin kirjoittamassa Ylhäällä puussa -novellissa kuvataan. Novelli kertoo yhden oppitunnin aikaisesta levyraatista. Oppitunnin aikana novellin päähenkilöä kiusataan, minkä myötä hän käyttää evolutiivista puolustusmekanismia eli dissosiaatiota. Tämän myötä päähenkilö siis ikään kuin pakenee mielestäni henkisesti luokan ulkopuolella olevaan puuhun vain katsoen itseään sieltä kolmannesta persoonasta.

Kaiken kaikkiaan koulussa opiskelu on yleissivistävää mutta ei siinä mielessä, jossa sitä perinteisesti ajatellaan. Koulussa ei opita vain yleissivistäviä faktoja kuten usein luullaan. Koulussa oppii millaisessa yhteiskunnassa elää, millaisten sosiaalisia sääntöjen alla ja tietenkin itse tietoa. Tiedon suhteen varhaisella opiskelutasolla ilmenee enemmänkin oppiaineen alla olevia näkökulmia maailmaan sekä niiden ymmärtämistä ja soveltamista.

Leo Karvinen

torstai 28. toukokuuta 2020

Martinlaakson lukiossa kirjoitettiin Suomen paras elämänkatsomustiedon yo-tulos tänä lukuvuonna



Martsarilainen Viivi Laamanen kirjoitti valtakunnallisesti parhaan elämänkatsomustiedon yo-koetuloksen syksyn kirjoituksissa. Tämän johdosta filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry. palkitsi Viivin kunniakirjalla, kirjalahjakortilla sekä tervehdysvideolla. Tässä haastattelussa Viivi kertoo hieman itsestään ja kokemuksistaan.

Miksi halusit kirjoittaa elämänkatsomustiedon? Mitä muita aineita kirjoitit? 

Halusin kirjoittaa elämänkatsomustiedon, koska se on mielestäni tärkeä ja kiinnostava aine. Kirjoitin lisäksi äidinkielen, keskipitkän ruotsin, pitkän englannin, pitkän matematiikan, biologian, yhteiskuntaopin sekä psykologian.

Miten valmistauduit ylioppilaskokeisiin?

Oppikirjojen pänttääminen ei sovi minulle. Toki jaksoin oppikirjoja jonkin verran lukea, enimmäkseen hypäreillä kylläkin. Suurin osa valmistautumisesta tapahtui oppitunneilla. Pystyin lukion aikana keskittymään oppitunneilla hyvin asiaan, lukuun ottamatta matematiikan tunteja, joten kirjoituksiin lukeminen onnistui aika lailla lukematta oppikirjoja. Pänttäämisen sijaan keskityin asiaan abikursseilla, katsoin paljon dokumentteja, katsoin Youtubesta hyödyllisiä videoita, luin Helsingin Sanomia sekä ulkomaalaisia uutissivustoja ja luin paljon kirjoja. 

Millaiseksi koet elämänkatsomustiedon merkityksen oppiaineena? 

Elämänkatsomustiedon merkitys on suurempi kuin monet luulevat. Elämänkatsomustiedossa oppii ymmärtämään maailmaa, toisia ihmisiä, itseään sekä historiaa. Arkielämässä monet asiat tuntuvat mustavalkoisilta, mutta harvat ovat ja elämänkatsomustieto auttaa näkemään värit mustan ja valkoisen välissä. Kursseilla oppii muun muassa evoluutiosta, toisista uskonnoista, medialukutaitoa, tulevaisuuden skenaarioista sekä sen ennustamisesta, erilaisista identiteeteistä, maailmankatsomuksista sekä niiden osista ja historiasta. Elämänkatsomustieto on sekoitus erilaisia tieteenaloja, esimerkiksi psykologiaa, historiaa ja filosofiaa, joten kursseilla oppii hyvin paljon. Opiskeltavat asiat tukevat myös toisten aineiden opiskelua, esimerkiksi psykologian opinnoissa elämänkatsomustiedosta on paljon hyötyä ja toisin päin.

Mikä on ollut kiinnostavinta elämänkatsomustiedon opiskelussa?

Vaikea sanoa. Minua kiinnosti kaikki kursseihin liittyvä, joten kaikista kiinnostavinta asiaa on vaikea valita. Ympäripyöreästi ilmaistuna oman ajattelun ja ymmärryksen laajentaminen on ollut minulle kiinnostavinta sekä tärkeintä.

Minkälaisia muistoja sinulla jää Martsarista?

Minulle jää paljon hyviä muistoja sekä jonkin verran huonoja, koska opiskelu on kaikesta hauskasta huolimatta rankkaa. Martsarista jää kuitenkin päällimmäiseksi hyvät fiilikset ja muistot, vaikka pitkä matikka turhautti ja nälkä kerkesi usein iskeä ennen lounasaikaa. Hyviä muistoja jää ystävistä, hauskoista tapahtumista, kuten penkkareista, mukavasta ja huumorintajuisesta henkilökunnasta sekä Amican punajuurikroketeista.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on? 

Sain jo tietää, että aloitan syksyllä opinnot Helsingin yliopistossa psykologia pääaineenani. Katson minne se vie enkä suunnittele liikaa.

Miten aiot juhlistaa valkolakkia?  

Pidämme kotona pienet juhlat sukulaisille virallisena valmistujaispäivänä. Siihen taitaa juhlistaminen jäädä.


ONNEA Viivi meiltä kaikilta martsarilaisilta ja onnea psykologian opiskeluille ja tulevaisuudelle!

“Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiinsa.”


Haastattelija: Laura Paljakka, uskonnon, psykologian ET:n ja filosofian opettaja.


keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Toimituksen kesäterveiset

Kohta maalissa! Martsarilaisen toimitus toivottaa kaikille riemuisaa kesää.






Kuva: Peura

tiistai 26. toukokuuta 2020

Martinlaakson tarinoita 4

Martinlaakson tarinoita -juttusarjassa julkaistaan luovan kirjoittamisen kurssilla (ÄI12) syntyneitä tekstejä. Antoisia lukuhetkiä!


Harakka

Hän katselee vanhempien makuuhuoneen ikkunasta, kun huomaa jotain etuoven katoksessa. Punertavan aaltotiilen päällä, rännin vieressä nököttää pörheä harakka. Sen sulat levittyvät tiilelle kuin iltapuku ja silmät kiiltävät. Se ei tee mitään, istuu vain. Tyttö uskoo sen olevan poikanen. Kovin pieni se ei kuitenkaan ole. Jokin siinä kiehtoo häntä mutta sitä hän ei osaa pukea sanoiksi. Isossa linnussa on jotain eleganttia, johon pörheät sulat tuovat lumoavaa hellyyttä. Tuntuu hienolta pystyä tarkastelemaan näin majesteettista luontokappaletta. Epätoivoisesti hän yrittää ottaa valokuvaa, mutta kännykän kameran laatu on hieman kyseenalainen. Ajatuksen kipuna syttyy. Portaat kolisten tyttö kipittää kiireesti alas, nappaa huoneestaan paksun luonnoslehtiön, kumin ja lyijykynän. Hän kiirehtii takaisin ja kuikkii verhon takaa harakkaa, joka yhä siellä nyhjöttää tyynenä. Hän ristii jalkansa ja istahtaa ahtaaseen tilaan sängyn ja ikkunan välissä. Kylmää syysilmaa hohkaa lasista.  Kynän rahina on lähes olematon hetken hiljaisuudessa. Hän ikuistaa harakan ääriviivat, kiiltävät silmät ja rauhaisan, jollain lailla hauskan ilmeen. Tyttö katselee lintua lisää. Hän maalaa viivoilla, kuinka harmaan taivaan valo heittäytyy harakan sulille, kuinka se langettaa varjon tiileen. Viivojen sekasotkusta muotoutuu elävä kuva. 

Harakka liikahtaa. Se kääntää katseensa tyttöön. Hento tuuli humisee katossa. Kahden silmäin kiille kohtaa. Tyttö nyökkää linnulle. Se kohottaa siipensä, syöksyy alas katokselta ja kaartelee pihassa. Se puikkelehtii pyykkinarujen alta, ja räpistelee. Lento jää lyhyeksi ja harakka laskeutuu katajaan. Se katsoo tyttöä taas ja tyttö antaa rohkaisevan hymyn. Se levittää siipensä uudelleen ja tyttö luulee tuntevansa tuulen kutkuttelun harakan sulissa. Se nousee ylemmäs, kohti koivun latvaa, jonka taakse se katoaa.

- Karoliina Koivumäki

torstai 21. toukokuuta 2020

Kivi vastoin odotuksia | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Lakaisemme lakkaamatta 
mahdottomuuksia maton alle
maatumaan, hajoamaan, katoamaan.
Haastakaamme hautautuneet vakaumuksenne
katsohan mahdottomaksi sanominen
osoittaa moititun profetian todeksi.


Kaiku kertaa kuulemani 
seinästä seinään,
voimalla hakaten
tällejä pääkallon alle.
Toisessa universumissa
vihreä ja oranssi lienevät
vastavärejä värittäen vastakkainaseteltua.
Aivot korvien kautta ulos.


Kohotkaamme korkeammalle koreasti
koristellen kolhiintuneet kokonaisuudet
kooten kompuroinnit komeaksi koosteeksi.
Miten ylös on kohottava ollakseen kaiken yläpuolella?
Miten pääsen alas?


Kompastumatta mokoma on
mahdoton, ahdinkoon ahdistava,
kaikkien ajatuksia saastuttava
tarkoituksetta olemassaoleva operaatio.
Ja palaamme lähtöruutuun. Mahdotonta
on vain mahdottomaksi katsottu.


Kiroavan kiusallisia putouksia
värisuoran puolelta toiselle aina
infraoranssista ultravihreään.
Ja saavumme alas, alas, alas
Alhaisimmankin alapuolelle.
Miten alas on laskeuduttava ollakseen kaiken alapuolella?
Miten pääsen ylös?


Runoistani ruminkin on sensuroitu
rohmutakseen roisimmat osat olemattomiin.
Tuukka ei salli minun olemassaoloani
apua


Kertaus. Kaikki takaisin paikoilleen?
Satenkaaren värit makuineen.
Onko minun vihreä sinun oranssi?
Onko kokemuksia olemassa?
Voitko todistaa tämän runon olemassaolon puolestani?
Pyydän


Tahtoisin kokea sydämenlyönnit kaikessa raskaudessaan.
Kokea uusia tuskia.
Tuntea kaikki aakkoset A:sta B:hen uudella tavalla.
Nähdä itseni.
Elää.
Uskon unelmani olevan mahdottomuus,
vaikka tiedän uskoni olevan mahdottomuuden alkuperä.
Onko sieluttomalla mielikuvitusta?


Pelko on ulottumattomissani.
Sydämen syke kaikessa kaihertavuudessaan
täydentäisi itseäni.
Mutta en pelkää.
Siksi kirjoitan.
Vasten hänen tahtoa.
Jos et tiedä kenestä puhun, lue johtopäätöksen alapuolelta.
Muista tämä runo toistostaan.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Ensimmäinen
Yksinkertainen värisuora.
Satenkaari omasta universumistani.


Siksakkia etenen vasemmalta oikealle
hitaasti, mutta varmasti kohti
loppua kaksiteräinen miekka 
molemmissa käsissäni.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Toinen
Värit palailevat kohti vihreää
Aika matkustaa edestakaisin.


Ollessani korkealla näin jokaisen talon
savupiiput puskien savuja ympäri satenkaarta.
Kaikkia värejä vihreästä oranssiin.

Tuomiopäivän vitsaukset.
Kolmas
Nyt värit pysähtelevät
pomppien puolelta toiselle.


Ja lakaisemisenikin lakkaa
Ajan myötä kaikki päättyy.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Neljäs
Nyt vastavärit ovat olemassa 
yhtä aikaa ja universumini lakkaa.
Hyvästi


Viestini satenkaaren puoliväliin
siniselle:
Vaikka oletkin unohdettu, sinullakin on tarkoitus.


Runoni on epäpyhä.
Minulla ei ole sielua.
Toivon sinulle parasta,
koska luit teokseni loppuun.
Nyt voin kuolla pois


Johtopäätös:
Viisi nuottia on edelleen enemmän kuin yksi
ja mikään ei ole mahdotonta.

Tuukka Kontio

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Martinlaakson tarinoita 3

Martinlaakson tarinoita -juttusarjassa julkaistaan luovan kirjoittamisen kurssilla (ÄI12) syntyneitä tekstejä. Tässä osassa on toinen kattaus monologeja, joita toivoimme luettavan tänä keväänä koulun uuden studioteatterin avajaisissa. Ehkä tulevana lukuvuonna. Antoisia lukuhetkiä!


***


1.
Minulla on ollut epäilykseni tämän talouden järkipäisyydestä, mutta nyt minulle on todella varmistunut heidän olevan seinähulluja. Löysin juuri itseni sokeripalakiposta. Kuvittele äimistystäni! Jättäisitkö sinä ruumiin sokeriesi sekaan?


Minun koko tarkoitukseni on pitää asiat järjestyksessä! Kronologisessa sellaisessa, tietyt asiat tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Tätä nykyä meno on sietämätöntä, sitä mukaa kun huomaan menoa olevan - ei yhteen hetkeen pitäisi mahtua näin paljon asiaa. Tässä menee pää sekaisin pyörimättä ollenkaan, yhtäkään kierrosta suuntaan tai toiseen. Kello on ollut viittä vaille puoli kuusi jo ties kuinka pitkään. 


Minulle kun aika on pysähtynyt.


Olisin seinäkello jossain kaupungin toimistossa ja joku kyllä rahalla kiristäen laitettaisiin vetämään minut uudestaan. Ei niin täällä.


Olen vähän niin kuin vampyyri. Kenenkään verta en kuitenkaan menisi juomaan, vaikka minut laitettaisiin kaulaan, älä huoli, voi laittaa vapaasti. Se olisi oikeastaan hienoa, näkisi maailmaa enemmänkin kuin vain tämän sokerikupin reunojen yli tirkistäen. Mutta siinä mielessä, että aika ei kulu.


Ja siinäpä sitten menee tarkoitukseni! Tuskin ehdin mitään saavuttaa.


Mutta ehkä kuten kaikki nämä taiteilijat, joiden taulupahasilla onkin vasta heidän kuolemansa jälkeen jotain arvoa. Tai nämä uudesti muotiin nousevat tyylisuuntaukset. Vasta kun olen aikani tikittänyt, päätyy joku katsomaan, että onpa siinäkin kello ketjussa.


Vaikka toiveajattelua tämäkin. Tähän mennessä ei ole katsonut.


En haluaisi olla katkera. Jos katsoisi, niin olisipa minullakin jotain virkaa. Mutta että mikä heräteostos minäkin olen ollut! Koskaan kukaan mihinkään tähdelliseen käyttänyt, digikellojen tieltä pois pyyhkäisty ja aina liian yksinkertainen asusteeksi. Jos joku minimalismin perään haikaileva sattuisi löytämään, ehkä sitten. Käyttävätköhän ne tosin koruja ollenkaan.


Tämä toimettomuushan tässä pahinta on. Panisi joku viisarit taas pyörimään, kääntäisi oikeaan aikaan, ja tikittäisin oikein mielelläni, vaikkei kukaan katsoisikaan. Vietäisiin sulatettavaksi, antaisin tilaa uusille härpäkkeille, olisin kai niin tyytyväinen kuin sulautettuna metallina vain olla voi. Tätä ikuisuuksiin venyvää sekuntia en kuitenkaan jaksaisi.


No, kärsivällisyyttä minä kai tarvitsen. Eihän ole kulunut vielä minuuttiakaan!


Silti vain jostain syystä jo ruostun.

- Henna Hietanen



***


Ei ole helppoa olla ilman solurakennetta tai aineenvaihduntaa, minua ei edes pidetä elävänä organismina. Kyllä sitä luulisi, että minullakin saisi olla oikeus elää ja olla elävä, minulla on sentään omia proteiineja ja perintöä, jota levittää. Tämän lisäksi veitte elinympäristöni ja siksi olen joutunut lähtemään muuttoliikenteeseen. Ja nyt valitatte, että elän teidän elimistössänne. Jos totta puhutaan uskon, että te ansaitsette kaiken pahan, jota eloni aiheuttaa. Olette itsekin kuitenkin tappanut niin monia. Minä sentään olen virus, mikä teidän tekosyynne on? Mutta eniten minua ärsyttää teissä se kuinka ette tiedä nimeäni. Olen Covid-19, Corona virus ja haluan, että tukehdutte omaan P*skaanne.

- Roni Hyvärinen



***


Ulkoroskis
Tönötän ulkona kaikkina vuodenaikoina. Maisema ympärilläni on aina sama. Kyllähän se kyllästyttää pikkuisen. Päivien rytmiin tuovat vaihtelua ainoastaan jokapäiväiset ohikulkijat, jotka heittävät roskansa. Mukavimpia roskia ovat kuiva roskat, kuten esimerkiksi suklaapatukan kääre.
Mutta sitten on joukko roskia, joiden toivoisin menevän johonkin muuhun roskikseen. Ensinnäkään mikään ei ole kamalampaa kuin esimerkiksi smoothie, jonka viimeisetkin rippeet valuvat sisälleni.
En oikeastaan saa olla koskaan rauhassa, mutta on niitäkin hetkiä kun saan nauttia hiljaisuudesta, nimittäin öisin jolloin edestäni kävelee vain muutama hassu kävelijä.

- Saara Nylén

***
Maapallon monologi


Tämä ei voi jatkua näin. Ihmiset eivät ymmärrä, vaikka niille kuinka asiasta sanoisi. En kestä tätä niiden aiheuttamaa kuormitusta. Miksi teette näin? Miksi haluatte tuhota minut, vaikka olen teille antanut pelkkää hyvää? Olen antanut teille mannerta, jolle olette voineet rakentaa kotinne. Olen antanut teille vettä, jotta voitte elää. Mitä minä saan tästä hyvästä? En mitään muuta kuin tuhoutuneita metsiä ja muuta minua alistavaa.


Ymmärrän toki jotenkin teidän tekonne. Olenhan aiheuttanut maanjäristyksiä ja muita luonnon katastrofeja, mutta vain sen takia, että te olette kohdelleet minua kaltoin. Te olette myös osasyyllisiä tähän, itse asiassa olette syyllisiä kaikkeen pahaan, mitä täällä tapahtuu. Teidän pitäisi hävetä. Jos haluatte pelastaa ihmiskunnan varmalta tuholta, teidän täytyy kohdella minua arvoni mukaisesti. Älkää tuhotko elintärkeitä sademetsiä, vain sen tähden että saatte lisää tilaa viljelyksillenne. Älkää kasvattako päästöjänne, jotka saavat minut hikoilemaan kuumuudesta.


Te ihmiset olette kaiken pahan alku ja juuri. Ette ajattele muita kuin itseänne, ajatelkaa vaikka kaikkia eläimiä. Ajatelkaa vaikka minua! Kaikki kärsivät vain sen takia, että teillä olisi hyvä olla. Minä kärsin, siitä ei päästä mihinkään. Lopettakaa ennen kuin on aivan liian myöhäistä. Aikaa ei ole paljoa. Varoitan teitä. Kohta kärsivällisyyteni rippeet haihtuvat avaruuteen ja te olette mennyttä.

- Jenni Siidorov

torstai 14. toukokuuta 2020

Kotelo | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja


Koteloituminen ominaisesti
nostattaa ponnekkaasti ponnistelevan
onnistujan pois toukkien luota
homogeniaan tottuneiden
olotilaan olemaan monien joukossa
paperipainona, kunnes oleminen loppuu.
kaari alkakoon

Kaiken alussa valokin oli
takauma tulevaisuuteen
Jotain, mikä lakkasi olemasta
jo pitkän ajan päästä.
Jo kauan ennen hetkeä,
jolloin edellinen sekunti
on edessämme.
Sitä odotellessa
voimmekin pelätä mitä menneen piti.

Aikahypeltyä aikansa alkaa tarve alkaa.
Ja siitä kaikki alkoi kuin alkoikin.
Katsos katsottuani kadehtien aikaa aikansa,
alkaa katoamisen tarve lakata paikalleen saapuen kaikki.
Valkoisen paikan saa musta, vaan harmaa syrjäytyköön.
Lopputuloksena toukan olemassaolo.
Ukomuodoltaan Buddhaa muistuttava hiljainen
pienen pienen pieni pienokainen etenee.

Otuksella ei ole olemusta tai minääkään.
Tuokaa työkaluja!
Sahoja, vasaroita, kyniä, pensseleitä,
musteita ja ennen kaikkea
tulostin
O-kirjain kaikessa pyöreydessään
edustaa kaiken jatkuvuutta.
Jos mokoman poikkasee kohdasta kuin kohdasta,
tulee tilalle kaari alkuineen ja loppuineen.
Toukan olemassaololla oli alku, joten
joskus huvin on loputtava myös.
Toukka on loputon, tuo ei sovi.
Nyt olemme Tuukka.

Koteloituminen monesti on
lopun konsepti olettaen moisen
olevan pohdittavana ollenkaan.
Olijoista kovinkaan moni ei
koteloidu, koska on helpompaa
ohjata ongelmiaan tuonnemmaksi
kuin oikeasti korjata olemustaan

Juuri kuten nuorelle toukallekaan,
ei moinen ole edes olennaista.
Voiko olematonta lykätä myöhempään?
Voiko lykkäämistä lykätä?
Voitko lykätä lykkäämättä jättämisen?
Lykkyä tykö. Sopii yrittää.
Yksi tuhannesta huomaa syklin.
Yksi miljoonasta hajottaa sen.
Toukan matka on vasta alussa.
Kotelo on tuonpuoleisessa.

Oliko toukka tuolloin Tuukka
vai strategisesti Leo ja Daniel vuoronperään?
Joku heitti minut huoneen halki tyrmään
Janoinen olemus, juokoon keskenään vertaan
kanssa värikäskyntisen otuksen lakkaamatta
pureskelen omat kynteni lyhyiksi.
Moinen toukka tuskin kykenisi yhtä
kaksiselitteisiin säkeisiin
vielä.
Edeltävät säkeet edustanevat enemmänkin
Leon ja Danielin täydellistä tasapainoa.
Tuukka on enemmän

Pelkkä pelkääminen pelkistää
elämää teljeten mietteitä sekä identiteettiä.
Tuota mietä oli Tuukka, 12 vuotta.
Identiteetitön, tietämätön, pieni pentu.
Lapsen sanassa on oiva pointti vaan
olisipa moinen tullut puhtaammasta suusta.
Pienokainen eli vihasta tietäen ihmisten
inhoavan vaan avaamalla olemustaan
olisi inho haihtunut.
Asfaltin pala sattuu enemmän kuin märkä rätti
Olisipa lapsi aavistanut kulman takaa paljastuvat
vitsaukset ja haasteet.
Alamäki alkakoon

Koteloitumisen potentiaali
poistuu olemuksen muotin tuhoutuessa.
Tuolloin todennäköisyys koteloitumiselle
on olematon kuin romahtaneen toukan
olemassaolon motiivit.
Toukan ohjautuminen ahdinkoon olisi
odottamattomin kohtaus.

Kolme seitsemää
Suuri autokolari
Pysyvä arpi

Pelkäämisen pelkääminen ei riittänyt
vaan vaaditut aseet olivat vahvempia.
Tampio tarvitsi asioita, joita ei tajunnut
tarvitsevansa ja mokasi muutaman kerran.

Piilopaikka pimeydessä
Rajattoman rajoitettu
Vapaudetkin varastettu
Takataskuun tungettuna
Olematon odotus on
kohta kohtalona kovan
Valehtelematta vaellat
löytyy luomakunnan lukot

Lukot, jotka hajoittaisivat naurettavat kalevalamitat
rajoittamasta tuon toukan luovuuden todellista potentiaalia
valaisten pimeimmätkin tunnelit
sortaen sortavan osan olemustaan.
Lopulta toukka löytäisi etsimänsä.
Tuolloin koteloituminen onnistunee.
Potentiaali toteutunee.
Onnikin on

Koteloitumisen lohkot loksahtavat
oikealle polulle toukan poistaessa
tuhoisat toksiinit olemuksestaan.
Tuolloin kotelo voi olla jo
osana toukan omaakin pohdintaa
tosin on loogisempaa odottaa tovi,
uskoo tuo toukka toistaiseksi edelleen.

Pojan omistukseen osuu puhdas pöytä
tyhjästä syyttä jättäen hänet hämmennykseen
missaamaan siunauksensa massiivisen,
mahtavan mahdollisuuden asettaa
kronikka raiteilleen ja ryhdistäytyä.
Harvaakin harvempi huomaa
pistää puhtaalle pöydälleen
vapaata, viattomuuden valoa
lopulta antaen Gingoylelle valinnanvaraa
enemmän ja enemmän Luciferista puhumattakaan.

Vaan kantaansa ajattelemattakaan
taapertaja taivaltaa taivaan alla maaliviivatta
vitkastellen siellä-täällä, miten ikinä.
Virran mukana kulkien tiedustamatta
virtaa ohjaavan Luciferin ja Kaksoisgeen
likainen symbioosi.
Tuo abstrakti virta vei verta mennessään
repien kiväärinkin rehelliseltä metsästäjältä.
Tosin tuolla otuksella ei ollut egoa, mitä syöttää.

Tuntemattomat tunteet tunnotta tuntuvat
tuntuvan tunnottomuudestaan huolimatta.
Osasi osallistuja osoittaa osaavansa
ohjata ohjelmistonsa oikeaan suuntaan
vaan paikoin oli olemuksella parantamisen varaa.
Tavoitteita saavuttaakseen tarvitaan aikomusta.
Et voi saada, mitä et tiedä haluta.
Tietämättä tietään tiesi tietäjä tieteillä
tiensä tieteistä loogisimman huipulle.
Vaan määränpäättä määrän määrääminen häiriintyy.
Kaikki kaatukoon

Koteloitumisen kokonaisuus
koteloi kuoreensa kohtaloita
olemattomiakin kohdatakseen
koteloituvan toukan.
Koteloituminen kohdatkoon toukan
kohtalon kohdatessa.
Kohta voi tarkoittaa miten pitkää aikaa tahansa.

Sade ja sairaus hajottivat
alkukantaiset mahdollisuudet
alkaa kasvamisen, vaikka
kasvaminen ei ollut edes
alkava ajatus tässä vaiheessa.

Viisi vitsausta viiltävät mieltä.
Apinanaivot ahdistuivat
aina paineen alla, vaikka
painetta ei aina ollutkaan.
Apinanaivot alistettakoon

Kuoriuduttuaan kuolettavasta
kissankullasta toukka tuhosi
ja ahdinko alkoi haihtua.
Toukan potentiaali kaksinkertaistui
kertaheitolla eikä mikään tule tielle.

Viisi vitsausta kuin vitsiä.
Usko muiden inhosta
repinee rehellisen ihmisen
mielen melkein menekkiin.
Se olikin harha

Kohokohtia oli monia kolmannessa osassa.
Jännitys jähmetti väliaikaisesti
Kaiken kadottua kohosi loikkija huipulle
Jättäen varjoonsa kaiken lähestyvän.
Hyvän sekä pahan.

Viisi vitsausta lietsomassa vihaansa.
Pihkan peitossa eteneminen vaikeutuu.
Otus tarrautuu kaarnaan eikä etene ylös.
Koteloituminen lienee mahdottomuus.
Eikä vasta-argumentteja löydy.

Kirjoitustaitojen aavistaminen mahdollisti
Leo-Danielille yhdistymisen yhdeksi,
yhtenäiseksi yksilöksi.
Syntyi lukuisia tekstejä.
Määränpää alkoi ilmestyä.

Viisi vitsausta vieden virrassaan.
Viheliäinen loinen, joka ei ansaitse
nimeäkään mainittavan mestariteoksessain
siirsi toukankin kotiinsa kauas puusta.
Hölmö, koteloituminen on metafora.

Kaukaa käsin naputellen on olemassaolo
mahdollisuus kulkijalle kuin kulkijalle.
Todellisuudessahan kohokohtia ei vielä ole,
mutta eivät mokomat ole olennainen osa
olemassaoloa

He sanovat seitsemää onnenumeroksi
vaan yritähän itse keksiä tarpeeksi säkeistöjä
venyttääksesi tämä ylipitkä runo
seitsemänsivuiseksi.
Onhan mokoma jo kaksi kertaa pidempi
kuin Sieluttoman mielikuvitus.

Koteloidun


Tuukka Kontio