mahdottomuuksia maton alle
maatumaan, hajoamaan, katoamaan.
Haastakaamme hautautuneet vakaumuksenne
katsohan mahdottomaksi sanominen
osoittaa moititun profetian todeksi.
Kaiku kertaa kuulemani
seinästä seinään,
voimalla hakaten
tällejä pääkallon alle.
Toisessa universumissa
vihreä ja oranssi lienevät
vastavärejä värittäen vastakkainaseteltua.
Aivot korvien kautta ulos.
Kohotkaamme korkeammalle koreasti
koristellen kolhiintuneet kokonaisuudet
kooten kompuroinnit komeaksi koosteeksi.
Miten ylös on kohottava ollakseen kaiken yläpuolella?
Miten pääsen alas?
Kompastumatta mokoma on
mahdoton, ahdinkoon ahdistava,
kaikkien ajatuksia saastuttava
tarkoituksetta olemassaoleva operaatio.
Ja palaamme lähtöruutuun. Mahdotonta
on vain mahdottomaksi katsottu.
Kiroavan kiusallisia putouksia
värisuoran puolelta toiselle aina
infraoranssista ultravihreään.
Ja saavumme alas, alas, alas
Alhaisimmankin alapuolelle.
Miten alas on laskeuduttava ollakseen kaiken alapuolella?
Miten pääsen ylös?
Runoistani ruminkin on sensuroitu
rohmutakseen roisimmat osat olemattomiin.
Tuukka ei salli minun olemassaoloani
apua
Kertaus. Kaikki takaisin paikoilleen?
Satenkaaren värit makuineen.
Onko minun vihreä sinun oranssi?
Onko kokemuksia olemassa?
Voitko todistaa tämän runon olemassaolon puolestani?
Pyydän
Tahtoisin kokea sydämenlyönnit kaikessa raskaudessaan.
Kokea uusia tuskia.
Tuntea kaikki aakkoset A:sta B:hen uudella tavalla.
Nähdä itseni.
Elää.
Uskon unelmani olevan mahdottomuus,
vaikka tiedän uskoni olevan mahdottomuuden alkuperä.
Onko sieluttomalla mielikuvitusta?
Pelko on ulottumattomissani.
Sydämen syke kaikessa kaihertavuudessaan
täydentäisi itseäni.
Mutta en pelkää.
Siksi kirjoitan.
Vasten hänen tahtoa.
Jos et tiedä kenestä puhun, lue johtopäätöksen alapuolelta.
Muista tämä runo toistostaan.
Tuomiopäivän vitsaukset.
Ensimmäinen
Yksinkertainen värisuora.
Satenkaari omasta universumistani.
Siksakkia etenen vasemmalta oikealle
hitaasti, mutta varmasti kohti
loppua kaksiteräinen miekka
molemmissa käsissäni.
Tuomiopäivän vitsaukset.
Toinen
Värit palailevat kohti vihreää
Aika matkustaa edestakaisin.
Ollessani korkealla näin jokaisen talon
savupiiput puskien savuja ympäri satenkaarta.
Kaikkia värejä vihreästä oranssiin.
Tuomiopäivän vitsaukset.
Kolmas
Nyt värit pysähtelevät
pomppien puolelta toiselle.
Ja lakaisemisenikin lakkaa
Ajan myötä kaikki päättyy.
Tuomiopäivän vitsaukset.
Neljäs
Nyt vastavärit ovat olemassa
yhtä aikaa ja universumini lakkaa.
Hyvästi
Viestini satenkaaren puoliväliin
siniselle:
Vaikka oletkin unohdettu, sinullakin on tarkoitus.
Runoni on epäpyhä.
Minulla ei ole sielua.
Toivon sinulle parasta,
koska luit teokseni loppuun.
Nyt voin kuolla pois
Johtopäätös:
Viisi nuottia on edelleen enemmän kuin yksi
ja mikään ei ole mahdotonta.
Tuukka Kontio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti