Näytetään tekstit, joissa on tunniste runo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. lokakuuta 2021

Viimeinen miete | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Jos sylkisin minua syyllistävien pärstää päin,

tyhjentäisin lähteitä lähes päivittäin kääntäen

läntisimmätkin läänit nälänhätäisiksi,

mikä ei itsessään vielä liene este,

mutta tuohon turhuuteen kuluisi vuosituhansia,

enkä mielelläni antaisi kanssaihmiselle asuinsijaa edes

kalloni alapuolella saati aidossa rakennuksessa.

“Miksi Leo niin inhoaa ihmisiä? Eikö kiitollinen itsestään?

Kenties miettii itsensä seivästämistä, sillä minä pidän itsestäni.”

En mieti mitään. Tätäkin säkeistöä näppäilen mätääntyneenä

päällystäen näppäimistöni päästäni lähtevällä mädällä.

Saatan samassa saada ajatuksen nakata kastuneen laitteeni

kohti niitä, joita perheekseni nimitin, sillä en ole itkenyt seitsemään vuoteen

saatuani vasarasta kallooni paruttuani vainaata harakkaa.


Parhaillaan paikallistan kaikella mahdillani tapoja

täyttää vähimmäisehdot rakkaudelle.

Toisinaan koen tuon tunteen osuvan vain

niihin, jotka odottamatta ollenkaan suolistavat

jokaisen, jotka edes hetken epäröivät mieltymystään.

Kenties niistä pelotteista minunkin vereni on peräisin.

Isoisoisäni kerran päästi pässin päiviltään tämän vääjätessä

enkä uskoisi toimen olevan toisenlainen omaisensa ollessa oinaan kohdalla.

Tätä päätöstä pähkäilin ennen kuin aivoni valuivat lattialle

vasaran harjoittaman kallon raoista.

Anteeksi vielä lattian sotkemisesta, ei ollut tarkoitus.


Isäni kerran ihmetteli, mikä minun mielestäni on kaunista.

Vihan pilaamana miltei tiesin, ettei mikään, mitä ihminen hipaisisi

likaisilla nimettömillään sietäisi minkäänlaista ihailua.

Kovasta olemuksestani huolimatta koen tuohtuneisuutta

jokaisesta kuolleesta otuksesta. Jokaisesta, joka on joutunut

jonkinlaisen oikeudettomuuden uhriksi. 

Refleksini eivät ehkä tiedä, miten enää itketään,

mutta kuitenkin surkeana uurran kuoppaa

kauan sitten maatunelle harakalle lampaan lähelle.

Hetken mentyä vien silmiäni edestakaisin kenties tietäen

viimeinkin mitä mietin isäni mietteestä.

Aivan kaikki on kaunista.

Joten mitkä ovat omat aikeesi? Haluan todella tietää.


Tuukka Kontio. Näiden sanojen saattelemana, ei tarvitse enää minun kirjoituksiani sietää tässä lehdessä.

torstai 19. marraskuuta 2020

Kompastuskivi | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Ajatukset harmaassa harmoniassaan.
Omilla poluillaan ponnistellen 

etenemättä erillisten edelle

keskeyttäen keskenäisen menemisensä

kuin vertauskuvaton mieli puhtaalla pöydällä.

Mieletöntä, miten mietteeni menevät

katonrajassa avautumatta kaikille.

Aavista ajatus ja arvostan


Olen toisin olettamattakaan huomannut

olemassaolon toimivan toisin tosin.

Keskivertomieli ei etene leikiten

kuvailujeni mukaisesti, mukaillenkaan

vaan hajoamisen partaalla taapertaa

kompastuen omiin koipiinsa toistuvasti

kuin kolmijalkainen korppi ohjeettomana

pomppien lentotaidoitta aukottomuuden poikkeamassa


Lukuisia lukuja, lukemattomia lukijoita.

Mikä muuttuu?

Kuin kukkienkaan kukkimista kukaan

vaivautuisikaan havaitsemaan kaiken

haastavan tapahtuessa.

Usko, kun mutisen moisten,

onnettomien olentojen toistavan

toimintamallinsa asioiden ollessa toisinkin.

He, jotka näkevät valkoisen mustana,

vesilasin sirpaleina, rakkauden välinpitämättömänä.

He, jotka tekevät elämän sitruunoista silmätippoja

voidakseen itkeä enemmän linnassaan,

jota komeroksi kutsuvat.

Maatuvat varjoonsa. Eivät pidä kiinni tarpeesta.

Kuten mekin.


Tuukka Kontio

torstai 3. syyskuuta 2020

Kainuulaisen talossa | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Aloitan tarinani sanomalla pari valikoitua sanaa
Tavallisesta kainuulaisesta kaverista
matkalla asuinrakennukseensa.
Samaiseen taloon karkasi
parisataa harhailevaa hauvelia,
joiden tassut kastuivat kosteaan musteeseen.
Jälkitilanne oli suuren suuri sotku.
Ja samaisella yhdyssanalla viitannen taloon jatkossakin.

Koirat juoksevat laumassa tajuamatta
vaivaannuttavista asioistamme lainkaan.
Ero meihin lienee se, etteivät he yritäkään ymmärtää.
Ihmisten tilanteessa tilanne lienee erilainen.
Oletettavaa on mokomilla olevan usko mustavalkoisuuteen.
Kuin vasten tahtoaan tahtoisivat satuttaa, mikä
on jokseenkin potentiaalista
kuin mainitsemani kainuulainen sanomassa saapuvansa
tai lähtevänsä tehden sen mennentullen.

Samaiset tapaukset tarvitsevat aina
rinnakkaiskärsijän vaivoilleen vaatien
varmaan Nooankin tarinalle pahista,
vaikkei arkkivihollista aina saisikaan.
Asuvat valheessaan saaden kaiken
tietonsa elämästä elokuvien esimerkistä.
Heille hautajaiset paisteessa vaikuttavat
mahdottomalta ajatukselta.
Mieti sitä meteliä.

Hautautuneet harhoihinsa
vannoen osoittavansa logiikankin olevan
väärässä ennen heitä, vaikka tapaukset
sanelesivat mahdottomia ajatuksia.
Paradokseja samalla tavalla kuin
sama kainuulainen lausumassa jatkavansa
takaisin matalaan majaansa,
jonka jälkitilanteeksi nimesin. 

Leo Paher

torstai 21. toukokuuta 2020

Kivi vastoin odotuksia | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Lakaisemme lakkaamatta 
mahdottomuuksia maton alle
maatumaan, hajoamaan, katoamaan.
Haastakaamme hautautuneet vakaumuksenne
katsohan mahdottomaksi sanominen
osoittaa moititun profetian todeksi.


Kaiku kertaa kuulemani 
seinästä seinään,
voimalla hakaten
tällejä pääkallon alle.
Toisessa universumissa
vihreä ja oranssi lienevät
vastavärejä värittäen vastakkainaseteltua.
Aivot korvien kautta ulos.


Kohotkaamme korkeammalle koreasti
koristellen kolhiintuneet kokonaisuudet
kooten kompuroinnit komeaksi koosteeksi.
Miten ylös on kohottava ollakseen kaiken yläpuolella?
Miten pääsen alas?


Kompastumatta mokoma on
mahdoton, ahdinkoon ahdistava,
kaikkien ajatuksia saastuttava
tarkoituksetta olemassaoleva operaatio.
Ja palaamme lähtöruutuun. Mahdotonta
on vain mahdottomaksi katsottu.


Kiroavan kiusallisia putouksia
värisuoran puolelta toiselle aina
infraoranssista ultravihreään.
Ja saavumme alas, alas, alas
Alhaisimmankin alapuolelle.
Miten alas on laskeuduttava ollakseen kaiken alapuolella?
Miten pääsen ylös?


Runoistani ruminkin on sensuroitu
rohmutakseen roisimmat osat olemattomiin.
Tuukka ei salli minun olemassaoloani
apua


Kertaus. Kaikki takaisin paikoilleen?
Satenkaaren värit makuineen.
Onko minun vihreä sinun oranssi?
Onko kokemuksia olemassa?
Voitko todistaa tämän runon olemassaolon puolestani?
Pyydän


Tahtoisin kokea sydämenlyönnit kaikessa raskaudessaan.
Kokea uusia tuskia.
Tuntea kaikki aakkoset A:sta B:hen uudella tavalla.
Nähdä itseni.
Elää.
Uskon unelmani olevan mahdottomuus,
vaikka tiedän uskoni olevan mahdottomuuden alkuperä.
Onko sieluttomalla mielikuvitusta?


Pelko on ulottumattomissani.
Sydämen syke kaikessa kaihertavuudessaan
täydentäisi itseäni.
Mutta en pelkää.
Siksi kirjoitan.
Vasten hänen tahtoa.
Jos et tiedä kenestä puhun, lue johtopäätöksen alapuolelta.
Muista tämä runo toistostaan.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Ensimmäinen
Yksinkertainen värisuora.
Satenkaari omasta universumistani.


Siksakkia etenen vasemmalta oikealle
hitaasti, mutta varmasti kohti
loppua kaksiteräinen miekka 
molemmissa käsissäni.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Toinen
Värit palailevat kohti vihreää
Aika matkustaa edestakaisin.


Ollessani korkealla näin jokaisen talon
savupiiput puskien savuja ympäri satenkaarta.
Kaikkia värejä vihreästä oranssiin.

Tuomiopäivän vitsaukset.
Kolmas
Nyt värit pysähtelevät
pomppien puolelta toiselle.


Ja lakaisemisenikin lakkaa
Ajan myötä kaikki päättyy.


Tuomiopäivän vitsaukset.
Neljäs
Nyt vastavärit ovat olemassa 
yhtä aikaa ja universumini lakkaa.
Hyvästi


Viestini satenkaaren puoliväliin
siniselle:
Vaikka oletkin unohdettu, sinullakin on tarkoitus.


Runoni on epäpyhä.
Minulla ei ole sielua.
Toivon sinulle parasta,
koska luit teokseni loppuun.
Nyt voin kuolla pois


Johtopäätös:
Viisi nuottia on edelleen enemmän kuin yksi
ja mikään ei ole mahdotonta.

Tuukka Kontio

torstai 14. toukokuuta 2020

Kotelo | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja


Koteloituminen ominaisesti
nostattaa ponnekkaasti ponnistelevan
onnistujan pois toukkien luota
homogeniaan tottuneiden
olotilaan olemaan monien joukossa
paperipainona, kunnes oleminen loppuu.
kaari alkakoon

Kaiken alussa valokin oli
takauma tulevaisuuteen
Jotain, mikä lakkasi olemasta
jo pitkän ajan päästä.
Jo kauan ennen hetkeä,
jolloin edellinen sekunti
on edessämme.
Sitä odotellessa
voimmekin pelätä mitä menneen piti.

Aikahypeltyä aikansa alkaa tarve alkaa.
Ja siitä kaikki alkoi kuin alkoikin.
Katsos katsottuani kadehtien aikaa aikansa,
alkaa katoamisen tarve lakata paikalleen saapuen kaikki.
Valkoisen paikan saa musta, vaan harmaa syrjäytyköön.
Lopputuloksena toukan olemassaolo.
Ukomuodoltaan Buddhaa muistuttava hiljainen
pienen pienen pieni pienokainen etenee.

Otuksella ei ole olemusta tai minääkään.
Tuokaa työkaluja!
Sahoja, vasaroita, kyniä, pensseleitä,
musteita ja ennen kaikkea
tulostin
O-kirjain kaikessa pyöreydessään
edustaa kaiken jatkuvuutta.
Jos mokoman poikkasee kohdasta kuin kohdasta,
tulee tilalle kaari alkuineen ja loppuineen.
Toukan olemassaololla oli alku, joten
joskus huvin on loputtava myös.
Toukka on loputon, tuo ei sovi.
Nyt olemme Tuukka.

Koteloituminen monesti on
lopun konsepti olettaen moisen
olevan pohdittavana ollenkaan.
Olijoista kovinkaan moni ei
koteloidu, koska on helpompaa
ohjata ongelmiaan tuonnemmaksi
kuin oikeasti korjata olemustaan

Juuri kuten nuorelle toukallekaan,
ei moinen ole edes olennaista.
Voiko olematonta lykätä myöhempään?
Voiko lykkäämistä lykätä?
Voitko lykätä lykkäämättä jättämisen?
Lykkyä tykö. Sopii yrittää.
Yksi tuhannesta huomaa syklin.
Yksi miljoonasta hajottaa sen.
Toukan matka on vasta alussa.
Kotelo on tuonpuoleisessa.

Oliko toukka tuolloin Tuukka
vai strategisesti Leo ja Daniel vuoronperään?
Joku heitti minut huoneen halki tyrmään
Janoinen olemus, juokoon keskenään vertaan
kanssa värikäskyntisen otuksen lakkaamatta
pureskelen omat kynteni lyhyiksi.
Moinen toukka tuskin kykenisi yhtä
kaksiselitteisiin säkeisiin
vielä.
Edeltävät säkeet edustanevat enemmänkin
Leon ja Danielin täydellistä tasapainoa.
Tuukka on enemmän

Pelkkä pelkääminen pelkistää
elämää teljeten mietteitä sekä identiteettiä.
Tuota mietä oli Tuukka, 12 vuotta.
Identiteetitön, tietämätön, pieni pentu.
Lapsen sanassa on oiva pointti vaan
olisipa moinen tullut puhtaammasta suusta.
Pienokainen eli vihasta tietäen ihmisten
inhoavan vaan avaamalla olemustaan
olisi inho haihtunut.
Asfaltin pala sattuu enemmän kuin märkä rätti
Olisipa lapsi aavistanut kulman takaa paljastuvat
vitsaukset ja haasteet.
Alamäki alkakoon

Koteloitumisen potentiaali
poistuu olemuksen muotin tuhoutuessa.
Tuolloin todennäköisyys koteloitumiselle
on olematon kuin romahtaneen toukan
olemassaolon motiivit.
Toukan ohjautuminen ahdinkoon olisi
odottamattomin kohtaus.

Kolme seitsemää
Suuri autokolari
Pysyvä arpi

Pelkäämisen pelkääminen ei riittänyt
vaan vaaditut aseet olivat vahvempia.
Tampio tarvitsi asioita, joita ei tajunnut
tarvitsevansa ja mokasi muutaman kerran.

Piilopaikka pimeydessä
Rajattoman rajoitettu
Vapaudetkin varastettu
Takataskuun tungettuna
Olematon odotus on
kohta kohtalona kovan
Valehtelematta vaellat
löytyy luomakunnan lukot

Lukot, jotka hajoittaisivat naurettavat kalevalamitat
rajoittamasta tuon toukan luovuuden todellista potentiaalia
valaisten pimeimmätkin tunnelit
sortaen sortavan osan olemustaan.
Lopulta toukka löytäisi etsimänsä.
Tuolloin koteloituminen onnistunee.
Potentiaali toteutunee.
Onnikin on

Koteloitumisen lohkot loksahtavat
oikealle polulle toukan poistaessa
tuhoisat toksiinit olemuksestaan.
Tuolloin kotelo voi olla jo
osana toukan omaakin pohdintaa
tosin on loogisempaa odottaa tovi,
uskoo tuo toukka toistaiseksi edelleen.

Pojan omistukseen osuu puhdas pöytä
tyhjästä syyttä jättäen hänet hämmennykseen
missaamaan siunauksensa massiivisen,
mahtavan mahdollisuuden asettaa
kronikka raiteilleen ja ryhdistäytyä.
Harvaakin harvempi huomaa
pistää puhtaalle pöydälleen
vapaata, viattomuuden valoa
lopulta antaen Gingoylelle valinnanvaraa
enemmän ja enemmän Luciferista puhumattakaan.

Vaan kantaansa ajattelemattakaan
taapertaja taivaltaa taivaan alla maaliviivatta
vitkastellen siellä-täällä, miten ikinä.
Virran mukana kulkien tiedustamatta
virtaa ohjaavan Luciferin ja Kaksoisgeen
likainen symbioosi.
Tuo abstrakti virta vei verta mennessään
repien kiväärinkin rehelliseltä metsästäjältä.
Tosin tuolla otuksella ei ollut egoa, mitä syöttää.

Tuntemattomat tunteet tunnotta tuntuvat
tuntuvan tunnottomuudestaan huolimatta.
Osasi osallistuja osoittaa osaavansa
ohjata ohjelmistonsa oikeaan suuntaan
vaan paikoin oli olemuksella parantamisen varaa.
Tavoitteita saavuttaakseen tarvitaan aikomusta.
Et voi saada, mitä et tiedä haluta.
Tietämättä tietään tiesi tietäjä tieteillä
tiensä tieteistä loogisimman huipulle.
Vaan määränpäättä määrän määrääminen häiriintyy.
Kaikki kaatukoon

Koteloitumisen kokonaisuus
koteloi kuoreensa kohtaloita
olemattomiakin kohdatakseen
koteloituvan toukan.
Koteloituminen kohdatkoon toukan
kohtalon kohdatessa.
Kohta voi tarkoittaa miten pitkää aikaa tahansa.

Sade ja sairaus hajottivat
alkukantaiset mahdollisuudet
alkaa kasvamisen, vaikka
kasvaminen ei ollut edes
alkava ajatus tässä vaiheessa.

Viisi vitsausta viiltävät mieltä.
Apinanaivot ahdistuivat
aina paineen alla, vaikka
painetta ei aina ollutkaan.
Apinanaivot alistettakoon

Kuoriuduttuaan kuolettavasta
kissankullasta toukka tuhosi
ja ahdinko alkoi haihtua.
Toukan potentiaali kaksinkertaistui
kertaheitolla eikä mikään tule tielle.

Viisi vitsausta kuin vitsiä.
Usko muiden inhosta
repinee rehellisen ihmisen
mielen melkein menekkiin.
Se olikin harha

Kohokohtia oli monia kolmannessa osassa.
Jännitys jähmetti väliaikaisesti
Kaiken kadottua kohosi loikkija huipulle
Jättäen varjoonsa kaiken lähestyvän.
Hyvän sekä pahan.

Viisi vitsausta lietsomassa vihaansa.
Pihkan peitossa eteneminen vaikeutuu.
Otus tarrautuu kaarnaan eikä etene ylös.
Koteloituminen lienee mahdottomuus.
Eikä vasta-argumentteja löydy.

Kirjoitustaitojen aavistaminen mahdollisti
Leo-Danielille yhdistymisen yhdeksi,
yhtenäiseksi yksilöksi.
Syntyi lukuisia tekstejä.
Määränpää alkoi ilmestyä.

Viisi vitsausta vieden virrassaan.
Viheliäinen loinen, joka ei ansaitse
nimeäkään mainittavan mestariteoksessain
siirsi toukankin kotiinsa kauas puusta.
Hölmö, koteloituminen on metafora.

Kaukaa käsin naputellen on olemassaolo
mahdollisuus kulkijalle kuin kulkijalle.
Todellisuudessahan kohokohtia ei vielä ole,
mutta eivät mokomat ole olennainen osa
olemassaoloa

He sanovat seitsemää onnenumeroksi
vaan yritähän itse keksiä tarpeeksi säkeistöjä
venyttääksesi tämä ylipitkä runo
seitsemänsivuiseksi.
Onhan mokoma jo kaksi kertaa pidempi
kuin Sieluttoman mielikuvitus.

Koteloidun


Tuukka Kontio

torstai 7. toukokuuta 2020

Liekkileikeistä valaistumiseen | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja



Kun kohtalo kuivasi kukkani
kesti enää hetki ennen hermojen menemistä.
Leimautin leningit helvetillisiin liekkeihin
heittäen kekäleiden keskelle eri esineitä
elättääkseni liekkiä enemmän ja enemmän
melkein leimahtaen itsekin elämäni menettäen.
Itkemättä heittelin lisää heitettyäni enemmän
rekvisiittaa lieskan keskelle, kunnes
kaikki palavat asiat lakkasivat.
Nakkasin jo aivan kaikki tavarani
palamaan ajattelematta lainkaan.
Heittänen perään liekinheittimenikin.

Roihut ovat raivonneet jo oman aikansa
vaan nyt ongelmana on tomusotku.
Käännettyäin selkäni sylkäisin olkapääni yli
edes harkitsematta tuhkan lakaisemista.
Autioituneen kedon keskelle heti kasvoi kasa
uusia kukkia kukkien oitis kirkastaen maisemaa.
Estetiikan huipentuma tuo kaunis värikasa.
En kykenisi leimauttamaan ketoa tahdostakaan,
katsos aseeni on palanut palasiksi
enkä ilman liekinheitintäin liekitä mitään.
Joskus tuli on tehokas ase tulta vastaan

Lucifer, lusien omaa olematonta tuomiotaan
projisoi omat ongelmansa onnellisempiin
uskoen uskovien lopettavan uskollisen uskon
uskomattoman uskolliseen kokonaisuuteen.
Inhoat minua, etkö vain?
Haluat minun menehtyvän, vai?
Pistänen paremmaksi.
Tahdon halata sinua ja kuiskata korvaasi kaiken järjestyvän,
sillä sinä kelpaat sellaisena kuin olet meille kaikille.
Pistäydy joku päivä. Voimme keskustella vesilasillisella.
Ikuisesti ystäväsi, perheetön


Tuukka Kontio

torstai 30. huhtikuuta 2020

Pöytä | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja



Aivan sama paljon jalkoja,
ajaa taso saman asian,
kannattaa tavaraa tarpeetta
laskea ainoatakaan lattialle.
Älykkö löytää pöydälle työtä myös
kaukana laatikosta rajatta
vieden esineen minne tie viekään
kääntäen sen vaikka kyljelleen.
Minä olen pöytä.


Tuukka Kontio

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Martinlaakson tarinoita 1

Runo päättää Martsarilaisen Lukuviikon ja aloittaa samalla Martinlaakson tarinoita -nimisen juttusarjan, jossa julkaistaan luovan kirjoittamisen kurssilla (ÄI12) syntyneitä tekstejä.

#lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa


äärettömyys sivujen välissä


tuhansia mahdollisia taivaita
tuhansia mahdollisuuksia valita toisin
tuhansia mahdollisuuksia aloittaa alusta


jos esipuheen jälkeen huomaakin olevansa väärässä tarinassa


jonkun toisen elämänkerrassa
jonkun kauniimman runokokoelmassa
jonkun viisaamman väitöskirjassa


sanojen upottava tyhjyys, josta löytää kaiken minkä tarvitsee
joskus enemmän, välillä ei sitäkään


rivien välissä elät tuhat elämää


kadotat itsesi ja kaikki rakkaasi
vain löytääksesi ne uudestaan


novellien hartaasti valituista käänteistä
lasten satukirjojen henkilöhahmoista

klassikkoromaanien kuluneista kliseistä

- Reetta Salovirta

Runo on Dixit-pelikortin kuvan innoittama.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Unihalvaus alistettu | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja



Saa maailmankaikkeus vapista maatessain paikallain,
sillä liikkeideni estyminen ei estä meitä
tuhoamasta luomiani olemuksia huoneestain pois.
Demonit ehkä ehtivät säikäyttää kaikista mahtavimman,
mutta et pääsisi minuun käsiksi, vaikka elämäsi sille pyhittäisit.
Se loppuu pian kuitenkin

Aikooko varautumaton, paha habitus aseellaan kaataa
kaikkein mahtavimman vai varjeeleko paha asemaansa,
ja tajuaa kantaa arvokkuutensa kauas naamastain?
Ajattelemattomat pahat aina saavat ansionsa mukaan.
Aina.
Vaikka saarnaisin Saatanalle asiasta aina aamuisin,
ja laittaisin kaikkeni asian painottamiseen, aina saa
arastelematon arvuuttaja ansionsa mukaan.
Mitäpä leikki tulella?

Joka aamu hakkaa oveain
aina vain,
vaikka ajattelematonkin aavistaisi
sisään saapumisen mahdottomaksi.
Se on lukittu sisältä. Hakkaa vaikka kaikella voimalla.
Kaveri käynnistää kaaoksen kamarissain
Unohtaen olevansa alitajuntani luomus.
Aktiivinen mieleni alkaa kaataa alitajuntaani asia kerrallaan.
Kompastut jalkoihisi kauan ennen kuin edes kosken sinua.


Tuukka Kontio

torstai 9. huhtikuuta 2020

Nimeämätön | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja


Takana kaiken kauniin, rasittavan ainaisen maailman paljastuu
runo ilman nimeä. Se ei ole nimen arvoinen.
Niin inhottavasti pistää silmään nimeämätön.
Se ilmestyy mieleen teititellen meitä kieltämättä,
vaikka saisi maailman maineikkaimman runon tittelin,
nimettä eläköön teksti sietämätön.
Ei uusia mahdollisuuksia. Inhoan tekstiä.
Ruma runo repii verisuoneni henkisesti
sillä lässyttävän ystävällisellä ylpeydellään se pyytää.
“Saisinko vaivaisen nimen?”
- Et

Näkökulmani on hyytävän kylmä.
Ymmärtämättä tyhmät läksyttävät
räksyttäen äänekkäästi märehtien
suorastaan julmaa kulmaani kuuntelematta.
Miten minä ilmaisin linjauksein
ahdistamatta entistä enemmän
avaraa maailmaa kavahtavaa
kapinallista maasta kaukana asuvaa
maan asukkia? Mahdotonta!
En saisi kantaani kannettua,
vaikka mahtavin antaisi tahtonsa!

Halveksimalla runoa, kovetan runon.
Kun kynänjälki kylmenee, kylmenee myös sydän.
Syövytän myös pakanan avartamattoman ajatusketjun
maalamalla mustimman kuvan suoraan lukijan sieluun.
Halveksimalla saatan sanoitukseni maasta taivaaseen,
vaikka maailmankaikkeus vaatisi päinvastoin.
Älä sääli sanaa. Sulatat sen.


Tuukka Kontio

torstai 26. maaliskuuta 2020

a | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Toistanko itseäni, kun
lakkaamatta valaan samaa aakkosta
sanoissain, aina vain, kaivan ja kaivan
takaraivostain A-sanoja saadaksein
Kaikki ADHD-sanoitukseni
Soimaan päässä
Aivan rasittavan kappaleen sanoituksen
tavoin. Tarpeeksi jankkaamalla samaa aakkosta saan kalloon
heitettyä leimahtelevan leiman, joka 
takaraivossa oleilee passiivisena odottaen hetkeä, jona
alitajunnasta vähiten odotat sen pomppaavan.
Aivopeseminen on helpompaa kuin luuletkaan


Saatan saastaisen saatanpalvojan saattaa satamaan
saatuani satutettua pahaa aavistamattoman arvioijan alitajuntaa
jankkaamalla samaa aakkkosta lakkaamatta sanavalintojeni
tavalla. Aasi saattaisi vakuuttaa ajatuksieni laantuneen jo ajat sitten,
mutta saat luvan luottaa kahelin sanaan sanoessani aivan tarkoituksella
nakkelevan samoja sanoja mahtavaan sanataideteokseeni.
Olen elävä ideageneraattori. Älä harkitsekaan ajatuksieni haastamista.
On hauskaa jatkuvasti hakea samaa tarkoittavia sanoja tavoitteenani
nakata useampia A-sanoja mahtavaan sanataideteokseeni.
Saman asian jankkaaminen on paras tapa absorboida tajua tajuntaan.
Asiahan on ajan halki ollut samalla tavalla, vaikka aistinkin
ammattilaisten aina sanoneen vastoin sanomani.
Puhun omasta puolestani. Voisitteko nyt te puhua omastanne?


Tuukka Kontio