Martinlaakson tarinoita 1

Runo päättää Martsarilaisen Lukuviikon ja aloittaa samalla Martinlaakson tarinoita -nimisen juttusarjan, jossa julkaistaan luovan kirjoittamisen kurssilla (ÄI12) syntyneitä tekstejä.

#lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

äärettömyys sivujen välissä

tuhansia mahdollisia taivaita

tuhansia mahdollisuuksia valita toisin

tuhansia mahdollisuuksia aloittaa alusta

jos esipuheen jälkeen huomaakin olevansa väärässä tarinassa

jonkun toisen elämänkerrassa

jonkun kauniimman runokokoelmassa

jonkun viisaamman väitöskirjassa

sanojen upottava tyhjyys, josta löytää kaiken minkä tarvitsee

joskus enemmän, välillä ei sitäkään

rivien välissä elät tuhat elämää

kadotat itsesi ja kaikki rakkaasi

vain löytääksesi ne uudestaan

novellien hartaasti valituista käänteistä

lasten satukirjojen henkilöhahmoista

klassikkoromaanien kuluneista kliseistä

- Reetta Salovirta

Runo on Dixit-pelikortin kuvan innoittama.

Lukuviikon kirjavinkkaus: päätoimittajan sarjakuvakokoelmista

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

___


Sarjakuvat ovat ehkä eläneet kultakautensa jo kauan sitten aikaisempien sukupolvien ahmiessa niitä kasoittain. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne edelleen olisi hyviä. Tässä joitain ja suosittelevan arvoisiksi kokemiani sarjakuvia.

Hyvää lukuviikon loppua!


Don Rosa; Roope Ankan elämä ja teot

Elävän legendan yksityiskohtainen kuvaus yhdestä maailman tunnetuimman hahmon elämästä. Mukana seikkailee niin Geronimo kuin Theodore Rooseveltkin, ja, klaaninsa viimeisen, Roopen, matka käy ympäri maailman. Tarinat ovat yksiä harvoista varsinaisista kaanoniin kuuluvista Ankka-tarinoista. Rosa kertoo nuoren Roopen matkasta rikkauksiin läpi lukemattomien vastoinkäymisten, traagisen rakkaustarinan ja loistavan hahmonkehityksen.

Tiesitkö, että Roope ratsasti Afrikassa leijonalla ja matkasi Australiassa kengurun pussissa? Muistatko, miten hän ansaitsi ensimmäisen lanttinsa? Tästä kaikesta, ja paljosta muusta, kerrotaan Roope Ankan elämissä ja teoissa.


Lee Falk; Mustanaamio

”Joka näkee Mustanaamion kasvot ilman naamiota, häntä kohtaa kaamea kuolema.”

Vanha klassikko. Mustanaamio on Afrikan fiktiivisestä maasta Bangallasta käsin pahiksia peittoava bokserisankari. Sarjakuvaa on julkaistu 30-luvulta lähtien, ja Mustanaamio oli ensimmäinen monista ihonmyötäiseen pukuun sonnustautuneista 1900-luvun supersankareista.

Hauska seikka: Mustanaamiolla on tapana iskeä roistoja leukaan sormessaan pääkallosormus, jonka takia herätessään he harmikseen huomaavat kantavansa leuassaan pääkallomerkkiä.


Eiichiro Oda; One Piece

Vaikka sarjassa on jo yli 90 nidettä ja lukemattomia juonikaaria ja henkilöhahmoja niin paljon, että niistä on mahdotonta pitää lukua, sarjakuva on todellakin luettavan arvoinen. Päähenkilö Luffy D. Monkey lähtee merirosvoksi (päämääränään merirosvojen kuninkuus) ja luvassa on toimintaa ja hupia vaikka loppuelämäksi.

Värikäs ja lennokas One Piece saattaa ensiksi vaikuttaa melko lapselliselta, mutta se yllättää monella tapaa niin moraalisilla opetuksillaan kuin lukuisilla viittauksillaan esimerkiksi maailmanhistoriaan ja -kirjallisuuteen.


Christophe Chabouté; Tout Seul

Kuvittele mieleesi yksinäinen majakkasaari. Ympärillä aava meri. Lokkeja taivaalla.

Chabouté ei käytä paljon sanoja, mutta kertomus majakkasaaren yksinäisestä ja maailman hylkäämästä "Quasimodosta" on hiljaisuudessaan koskettava. Kyseistä ranskalaista sarjakuvaa ei ole käännetty suomen kielelle, mutta englanniksi on (nimellä Alone).


René Goscinny & Abert Uderzo; Asterix

Asterixin ja Obelixin (unohtamatta Idefixiä) seikkailuista suurin osa keskittyy roomalaisten paf:aamiseen taivaalle ja kypärien keräämiseen, ja lähes joka tarina päättyy nuotion äärellä pidettäviin juhliin, jossa Obelix syö ihan liian monta villisikaa. Kokonaisena, tietenkin. Mukaan mahtuu paljon hauskoja tilanteita ja kaikkea gladiaattoritaisteluista yrttien keräämiseen taikajuomia varten ja sijaisvanhemmiksi tulemiseen. Yay.



Teksti: Laura

Lukuviikon kirjavinkkaus: historian ja filosofian opettaja Sinikka

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Sinikka Haaksiluoto, historian ja filosofian opettaja

Olen on-off-lukija. Kun aloitan kirjan, haluaisin lukea sen heti loppuun. Teen miltei poikkeuksetta kirjasta muistiinpanot käsin. Jos kirja on oma, teen siihen surutta reunamerkintöjä, joihin voin palata myöhemmin, esim. opettaessani. Kirjoitan myös päiväkirjaa, jonka taakse kirjoitan ylös listaa lukemistani kirjoista: Kirjoittaja, kirjan nimi, sekä kirjan lukemisen päivämäärä. Viime marraskuussa aloittamassani, vielä jatkuvassa päiväkirjassa on 27 kirjan tiedot. Tällaisia listoja on satakunta, koska päiväkirjojakin alkaa olla niin paljon. Olen kirjoittanut koko lukevan elämän aikani päiväkirjaa ja sinne kommentoin myös lukemiani kirjoja. Luen vain tietokirjoja, ellei kertova teksti liity suoraan esim. johonkin matkaani. Kesän alussa kokoan tornin kirjoista, jotka haluan lukea. Kesä onkin parasta lukuaikaa.

Luin pääsiäisenä 2020 Kekkosen Kirjeitä myllystäni 1-2. Valitsin nämä kirjat siksi, että presidentti Niinistö ehdotti hiljattain hallitukselle eräänlaisen ”nyrkin” perustamista koronakriisin ajaksi, ja ryhdyin pohtimaan presidentiaalista vallankäyttöä Suomessa eri aikoina. Puhutaan paljon Kekkosen ajasta ja nämä kirjeet valaisivat sitä pilkun tarkasti.

Kekkonen kirjoitti noita kirjeitä 1956-1967, sekä 1968-1975. Olin hämmästynyt siitä, että ne eivät olleet pelkkiä haukkumakirjeitä, vaan myös ”kehukirjeitä”, jos joku oli osannut puhua tai lausua hyvää ulkopolitiikastamme. Minua kiinnosti erityisesti 1970-luku ja syntymäpäiväni syksyllä 1971. Noihin aikoihin Kekkonen kirjoitti nimimerkille ”Vanha Kissa” naistoimittajista, jotka ovat pitäneet presidentti Kekkosen hattua epäsopivana presidentille ja ovat järjestäneet keräyksen UKK:n uutta hattua varten. Hän kutsuu toimittajat Kalle Kuusisen vaateliikkeeseen sovittamaan hänelle uutta hattua.

Kirjassa koukuttaa se, miten huomaa aikojen muuttuneen korkeimpien valtioelinten vallankäytön suhteen. Toisaalta huomaa, että valta on edelleen, paikoitellen personifioitua ja kriisiaikoina, edelleen, korostuu usein vahvan johtajan kaipuu. Lähihistorian tuntemus auttaa meitä kaikkia ymmärtämään sekä kotimaan, että ulkovaltojen vallankäyttöä ja muuttuvaa kansainvälistä ympäristöä. Kirjasuositukseni lähtee siis yhteiskuntaopista ja historiasta kiinnostuneille lukijoille.

Teksti ja kuva: Sinikka Haaksiluoto

Lukuviikon kirjavinkkaus: rehtori Salme ja englanninope Annukka

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Salme Sulander, Martsarin rehtori

Olen kaikkiruokainen himolukija. Kirjavalinnoissani luen usein jonkin tietyn kirjailijan teoksia useampiakin peräkkäin ja etsin myös muuta tietoa ko. kirjailijasta.  

Tällä hetkellä minulla on lukemistona saksalaisen Bertolt Brechtin tuotanto. Menossa on Berhtin Setsuanin hyvä ihminen. 

Setsuanin hyvä ihminen on näytelmä, joka kertoo satiirisen kuvauksen hyvyyden etsimisestä maailmassa, jossa on paljon pahuutta, jossa hyvyyttä voi löytyä yllättävistä paikoista. 

Suosittelen kirjaa ihmiselle, joka pitää satiirisesta kirjallisuudesta ja haluaa hieman pöllyttää ajatuksiaan. Tämä kirja kannattaa lukea.

Annukka Huttunen, englannin opettaja 

Luen kausittain, joko ahmimalla tai en ollenkaan. Lukuvuoden aikana tykkään lukea ammattikirjallisuutta, minulla on aina kesken vähintään kaksi kirjaa, yleensä positiivista pedagogiikkaa tai jotain oppimisvaikeuksiin liittyvää. 

Kaunokirjallisuutta luen etenkin lomilla ja tykkään myös ylläpitää kielitaitoani lukemalla englanniksi ja ruotsiksi. Haluaisin oppia kuuntelemaan äänikirjoja, mutta ärsyynnyn liian hitaasta lukutemposta. Ehkäpä nyt täytyy vain kokeilla uudestaan, kun kirjastoon ei pääse. Luen myös mielelläni lapsilleni ääneen, nyt menossa on Harry Potter -sarjan viimeinen kirja. Sitten olen lukenut koko sarjan jo kaksi kertaa ääneen! 

Kirjavinkkini on yleinen, ei yhtä kirjaa koskeva: jos et ole ennen lukenut vieraalla kielellä, kokeile aloittaa kirjasta, jonka olet lukenut suomeksi tai katsonut elokuvana. Kun tarina on tuttu, ei haittaa vaikka et ymmärtäisi ihan kaikkea. Toinen vinkkini on itselläni käytössä: jos kirja on tylsä, valitse toinen! Lukeminen ei ole koskaan tylsää, kunhan kirja on oikein valittu. 

Teksti: Annukka Huttunen, Salme Sulander ja toimitus

Lukuviikon kirjavinkkaus: äikänope Iina ja taideope Heli vinkkaavat

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Iina Heinilä, äikän ja S2:n opettaja 

Millainen lukija olet?
Olen aika hidas lukija, mutta kun rakastun kirjaan, yleensä joko henkilöhahmoihin tai kieleen, uppoudun ja ahmin helposti. Viimeksi näin kävi Pajtim Statovcin Bollan (2019) kanssa. Lumoavan kaunis kieli vei mennessään. Vaikutuin myös siitä, kuinka puristavaa surua tunsin lukiessani teosta. Ja sen jälkeenkin.

Luen yleensä kotimaista nykykirjallisuutta, lähinnä romaaneja. Aikuisiällä olen sukeltanut myös tietokirjojen maailmaan. Minulla on jo pitkään ollut kesken, varmaan siksi, että luen tätä kirjaa tabletilta e-kirjana, Hans Roslingin Faktojen maailma (2018). Se kannattaa lukea, varsinkin jos tapaa potea maailmantuskaa. Kirjan viesti on, että asiat ovat paremmin kuin luulet.

Olen koukussa äänikirjoihin. Kuuntelen aina kun mahdollista – työmatkalla, kauppareissulla ja imuroidessa. Äänikirjojen avulla voin “lukea” enemmän ja pääsen uutuuskirjoihin nopeasti käsiksi. Tällä hetkellä kuuntelen Kjell Westön Rikinkeltaista taivasta (2017), jossa kiinnostavaa on Helsingin kuvaus sekä ajankuva 50-luvulta nykypäivään. Jos kaipaan rauhoittavaa ja rentouttavaa olemista, valitsen kirjasta kuitenkin tekstiversion.

Lukuviikon kunniaksi vinkkaan luettavaksi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian (2012–2013).

Mistä kirja kertoo?
Sarja kertoo homoyhteisöstä ja 80-luvun Ruotsista AIDSin saapuessa. Yksittäisten osien nimet paljastavat keskeiset teemat: 1. Rakkaus, 2. Sairaus, 3. Kuolema.

Tarina rakentuu pikkukylästä pakenevan Rasmuksen ja tukholmalaisen Jehovan todistaja -Benjaminin rakkaustarinan ympärille. Sarjassa seurataan myös heidän ihastuttavaa ystäväpiiriään.

Mikä kirjassa koukutti?
Näissä kirjoissa on niin mahtavia tyyppejä! Henkilöhahmojen puolella on alusta asti, mikä on ihanaa ja ihan kamalaa. Heti alussa lukijalle tehdään selväksi, ettei loppu ole onnellinen. Vaikka aika monesti tätä sarjaa lukiessa itkettää, usein myös naurattaa.

Gardell on ammatiltaan myös käsikirjoittaja, mikä näkyy kirjojen tyylissä. Leikkaukset ovat nopeita: kuolinvuoteelta siirrytään sujuvasti riehakkaisiin kotibileisiin. Näkökulmahenkilöt vaihtuvat tiuhaan, samoin kuin aika ja paikkakin. Välillä ollaan 60-luvulla lapsuusmuistoissa, toisinaan ennakoidaan tulevaa teho-osaston epätoivoa huokuvilla käytävillä.

Kenelle kirja sopii?
Jokainen, joka on tai on joskus ollut nuori voi varmasti löytää sarjasta jotain tuttua. Oman identiteetin rakentaminen, ystävyys ja rakkaus koskettavat meistä kaikkia, ainakin jollain tavalla ja joskus. Trilogia tarjoaa myös tavan kohdata ja käsitellä raskaita teemoja, kuten sairaus, kuolema ja läheisen menettäminen.

Ps. Trilogiasta on tehty myös kolmiosainen tv-sarja, joka on melkein yhtä hyvä kuin kirjaversio.

Heli Groschup, kuvis- ja draamaopettaja

Millainen lukija olet?
Luen enimmäkseen nykykirjallisuutta. Haalin kiihkeästi käsiini kohuttuja uutuuskirjoja ja haluan lukea ne heti. Toisaalta saatan pitää romaaneista taukoakin, jolloin luesken enimmäkseen tietokirjallisuutta teatterista, taiteesta tai selailen kuvia arkkitehtuurista ja muotoilusta.

Verkosta tai laitteilta luen lehtiä, sarjakuvia ja muuta silppua. Romaanit haluan lukea paperikirjoista. Äänikirjojen saatavuus on lisännyt minun kohdallani tekstien määrää, sillä nyt voin kuunnella kirjaa vaikkapa ulkoillessa.

Tykkään tarinoista, jotka puhuttelevat vahvasti tunteita, sisältävät kiinnostavia henkilökuvia tai avaavat mielenmaisemia. Viihdekirjallisuutta jaksan harvoin lukea alkua pidemmälle ja välttelen tiiliskivikirjoja.

Taidekirjoista suosittelen taiteilijaelämäkertoja vaikkapa Kalervo Palsasta, Andy Warholista tai Pablo Picassosta. Heidän tarinansa tarjoavat värikkäitä elämänvaiheita, seksiä, nautintoaineita ja narsismia eli railakasta taiteilijaelämää. Valitsen kuitenkin vinkkilistalle romaanin Emma Clinen Tytöt vuodelta 2016. Uskoisin sen imaisevan mukaansa lukioikäisiä ja se puhutteli aikuistakin.

Mistä kirja kertoo?
Kirjassa tutustutaan ajelehtivaan nuoreen tyttöön, joka muuttaa tyttökommuuniin ihastuksensa perässä. Kommuunin villeys ja vapaus vie tytön mukanaan, eikä entinen elämä maistu enää miltään. Pian tapahtumat alkavat kärjistymään, ja pahuus ottaa valtaa.

Mikä kirjassa koukutti?
Kirja on tiivistunnelmainen ja julma, loppuun asti kiihkeä. Se sijoittuu Kalifornian auringon alle ja pohjaa löyhästi vuoden 1969 tositapahtumiin. Kirjassa seurataan erityisesti nuoren tytön kasvutarinaa, ja siksi antaa ymmärrystä siitä, miten nuori mieli voi ajautua vääriin valintoihin ja hukata itsensä.

Kenelle kirja sopii?
Kirja imaisee mukaansa lukijan, joka etsii kirjoista muutakin kuin hupia. Se kertoo myös yksinäisyydestä ja siitä seuranneista tapahtumista, eikä jätä lukijaansa välinpitämättömäksi.

Teksti: Iina Heinilä ja Heli Groschup

Lukuviikon kirjavinkkaus: kemian ja biologian opettaja Klaus

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Klaus Salo, kemian ja biologian opettaja

"Pane puhelin pois, kirjalle pitää antaa vähintään kaksikymmentä keskeytyksetöntä minuuttia"

Olen lukijana ihminen. Ihminen muuttuu iän myötä. Minäkin olen käynyt läpi kehityskaaren, mitä voi olla vaikea uskoa. Nykyään olen ”aivot narikkaan ja nautiskelemaan” –tyyppiä, laiska ja äreä keski-ikäinen setämies, joka ei tykkää pitkistä kirjoista – eikä pienistä kirjaimista. Mutta järisyttävimmät lukukokemukseni ovat olleet paksuja teoksia: Täällä pohjantähden alla, Mikael Hakim, Oman elämänsä sankari… Luin niitä nuorempana, 17-30 ikävuoden välissä. Tahdoin sivistää itseäni ja maailma oli täynnä huipputeoksia, joiden parissa viihdyin. Lukioaikana en lukenut montakaan kirjaa, vapaa-ajan täytti muu puuha, joka tuntui silloin tärkeältä. Suurimman vaikutuksen minuun kirjoittajana teki Veikko Huovinen, jonka poskettomat tarinat herättivät ymmärtämään sanoilla leikittelyn ja hillittömien hahmojen vetovoiman. Yläasteella meillä luetettiin Havukka-ahon ajattelija; mitä ajanhukkaa, muovihelmiä siioille! Onneksi äitini tökkäsi käteeni Hamsterit ja Ronttosauruksen.

Nykyään luen dekkareita, tietokirjoja ja muistelmia sekä elämäkertoja. Sotahistoriaa on mennyt jonkin verran, samoin henkilökuvia rosoisemmista urheilijoista sekä biologiaa koskevaa kirjallisuutta. Ruudun tuijottamisesta on tullut paha tapa, ja jostain tuo aika on aina pois. Aivojen nollaamiseen ja unen houkutteluun painettu kirja on ollut minulle hyvä ratkaisu. Neiti Marple ja Hercule Poirot ovat tuoneet minulle monet unet. Suomidekkareista Jarkko Sipilä ja Seppo Jokinen ovat viehättäneet, Reijo Mäki taas… No, tietäjät tietää, kirjaahan voi lukea myös kieli poskessa, kun tajuaa milloin ko. teoksen maineella voi ratsastaa. Äidinkielen yo-kirjoitelmassa Vareksen seikkailut, uhka vai mahdollisuus!?! Otsikoi itse, ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi kosmoskynällä.

Kirjasuositukseni olkoon Virpi Hämeen-Anttilan Tiergartenin teurastaja. Satuin löytämään sen joulun jälkeen punaisen hintalapun laarista. Ensimmäisenä kiinnostuin miljööstä: olen muutaman kerran ollut Berliinissä ja kaupunki kiehtoi, olihan mukana karttakin! Murhakertomus, kyllä kiitos. Hyvis vastaan pahis, tätä on varmasti kiva lukea. Aikamatka sadan vuoden taakse, 1920-luvun Eurooppaan, päähenkilökertojan kielikin oli vanhahtavaa, sanat taivutuksineen hauskoja, kirjailijan kiinnostus historiaan tarttui lukijaan, tarina eteni vaivatta ja kirja oli hyvää seuraa, sopivan mittainenkin. Myös seksiä oli, jos sen osasi rivien välistä nähdä. Olin löytänyt itselleni uuden kirjailijan! Teurastajan jälkeen olen lainannut kirjastosta jo kaksi muuta Kalle Björkin seikkailua, koska tahdoin lisää ja halusin lukea myös sarjan ensimmäiset teokset, joissa liikutaan Helsingissä. Tämän tyyppisiä kirjoja voi toki lukea missä järjestyksessä hyvänsä, henkilöhahmoja ja taustoja kerrataan sopivasti sen mitä tarpeen on.

Kirja voi olla korkeakulttuuria, herättää voimakkaita tunteita, saada haukkomaan henkeä. Pari vuotta sitten ylppäreissä oli pätkä Steinbeckia. Luin siitä kolme lausetta ja pysähdyin, tuijotin tyhjyyteen. Sitten luin sanat uudestaan. Pysähdyin taas. Seuraava kappale, vähän kerrallaan, nautiskellen. Mikä tarinankertoja, mikä kielen rikkaus! Vai vain taidokas kääntäjä? Omalla äidinkielellä kirjoitetussa tarinassa saa jokaisen sanan ja ajatuksen varmasti juuri sellaisena kuin kirjoittaja on tarkoittanutkin. Poliisikertomukset eivät ehkä ole taiteellisesti kunnianhimoisia tai älyköiden arvostamia. Ne ovat enimmäkseen harmitonta viihdettä, joita lukemalla ajatukset karkaavat toisiin maisemiin – mutta sehän juuri on kirjojen taika, niiden supervoima. Tämän tyypin kirjat sopivat kaltaiselleni laiskalle lukijalle, joka kuormittavasta elämäntilanteesta tai muusta tekosyystä johtuen ei jaksa keksittyä mihinkään kovin haastavaan, tai sellaiselle joka etsii itsestään lukijaa: ehkä sinäkin tahdot lukea, muttet osaa aloittaa mitään? Älä kurkota tähtiin, tartu ensin kuun häntään ja heivaa itsesi irti kamarasta. Pane puhelin pois, kirjalle pitää antaa vähintään kaksikymmentä keskeytyksetöntä minuuttia, että tarina alkaa imeä, ja usein ensimmäiset luvut vaativat vähän enemmänkin. Huomaat kyllä, kun irtoat tästä hetkestä ja ympäristön ärsykkeet kaikkoavat. Vielä yksi luku, sitten laitan valot pois! [Mikä emoji tähän sinun mielestäsi sopisi?;-]

Teksti: Klaus Salo

PERJANTAIESSEE: Ajattoman klassikon muotokuva

Klassikkokirjan tietää, vaikkei sitä olisi lukenutkaan. Jokaiselle tulee jonkinlainen mielleyhtymä vaikka Romeosta ja Juliasta tai Tuntemattomasta sotilaasta, vaikka alusta loppuun ei teoksia olisi koskaan kolunnutkaan. Kuten Mark Twainin kuuluisa sitaatti sanoo: “Klassikko on kirja, jonka jokainen olisi mielellään lukenut, mutta jota kukaan ei mielellään lukisi.” Omalla lukulistallani keikkui ties kuinka monta vuotta Oscar Wilden kulttiklassikko Dorian Grayn muotokuva (1891). Olen lukenut blogitekstejä kirjailijan elämästä ja älyttömän määrän tiivistelmiä ja arvosteluja itse kirjasta. Kun vihdoin ja viimein päätin romaaniin tarttua, oli reaktio kaikilla siitä kuulevilla tutuillani sama: “Mun on itsekin pitänyt lukea se jo vaikka kuinka kauan!” Miksi klassikon aloittaminen sitten tuntuu niin vastenmieliseltä? Onko kyseessä jokin alitajuntainen pelko siitä, että koska kyseessä oleva teos on vanha, sen on pakko olla myös puuduttava ja raskas? Myönnän itsekin, että miettiessäni seuraavaa kirjaa jonka lukisin, kallistun lähes aina nykykirjallisuuden puolelle. Sen kokee turvallisena ja tuttuna, sillä nykykirjallisuudesta samaistumispintaa on huomattavasti helpompaa löytää. Klassikot eivät kuitenkaan ole klassikkoja turhan takia, vaan niiden sisältö saattaa yllättää nykylukijan perinpohjaisesti. Vielä tänäkin päivänä innokkaat kirjallisuuden ystävät ympäri maailman käy suutelemassa Oscar Wilden hautakiveä yksinkertaisesta syystä - Dorian Grayn muotokuva on mestariteos.

1800-luvun loppuun sijoittuva kauhuromanttinen romaani on täynnä filosofiaa, pohdintaa identiteetistä ja moraalista, sekä muista suurista ajattomista kysymyksistä. Helmet-kirjastopalveluiden nettisivuilla julkaistussa artikkelissa Mikä tekee klassikosta klassikon? (4.1.2017) kirjallisuuden opiskelija Suvi Annola pohtii juuri olemassaolon suurten kysymysten käsittelemisen olevan yksi klassikon tunnusmerkeistä: “Suuri klassikko pystyy käsittelemään suuria kysymyksiä syvällä, tunteita ja ajatuksia herättävällä tavalla olematta liian mustavalkoinen.” Romaanissa nuori ja kaunis Dorian Gray rakastuu omaan muotokuvaansa ja surkuttelee kauneuden katoavaisuutta. Erehdyksen myötä Grayn sielu yhdistyy muotokuvaan, jolloin synnit ja vanhentuminen näkyvät vain taulussa, mutta mies itse pysyy elämänsä loppuun asti ulkoisesti nuorena ja viehättävänä. Lopussa Grayn yrittäessä tuhota kuvottavaksi muuttunutta taulua, tappaa hän vahingossa itsensä. Tärkeimpiä teemoja teoksessa ovat moraalin ja oman identiteetin suhde, hyvän ja pahan rajan häilyvyys sekä kuolemattomuuden käsitteen pohtiminen. Dorian Gray oli viaton nuorukainen joka ihastui syvästi paheelliseen Lordi Henryyn, mistä alkoi rappion ja syntien alamäki. Moneen otteeseen Graylla oli mahdollisuus valita toisin, olla hyvä ja kunniallinen. Miksi kuitenkaan kääntyä takaisin, kun intohimojen ja itsekkyyden tielle on jo lähdetty? Teemat itsessään ovat aina ajankohtaisia ja tärkeitä, kuten klassikon teemojen tulee Annolan mielestä ollakin. Nykykirjallisuudessa niitä vain käsiteltäisiin todennäköisesti eri lähtökohdista. Aiheiden käsittely 1800-luvun Englannin hämyisissä salongeissa ja illalliskutsuilla on kuitenkin nykylukijalle kaivattua vaihtelua 2010-luvun klassikkojen ohella. Esimerkiksi Hanya Yanagiharan romaani Pieni elämä on uskomattoman vaikuttava teos ystävyydestä, järkyttävistä salaisuuksista ja minuuden rakentumisesta. Aikakausi ja lähtökohdat ovat teoksissa täysin erilaiset, mutta temaattisesti voi vaikuttunut lukija löytää niistä paljon samaa. Itselleni Dorian Grayn muotokuva oli hienoin lukukokemus ehdottoman suosikkikirjani Pienen elämän jälkeen.

“Seuraavana päivänä hän pysyi sisällä talossa ja itse asiassa suurimman osan päivää omassa huoneessaan, sillä hän oli sairas kuolemanpelosta vaikka ei elämästä sinänsä välittänytkään”, kuvataan Dorian Grayn päivien kulkua. Annola kirjoittaa artikkelissaan, että klassikoista lukija voi löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. En pelkää kostonhimoista tappajaa, mutta virke sai nauramaan ääneen. Sairaana kuolemanpelosta täälläkin ollaan, vapaaehtoisessa kotikaranteenissa jo viidettätoista päivää! Kauniin ironisia virkkeitä ja sanavalintoja on kirjassa ylipäätään paljon. Oscar Wilde oli paradokseja rakastava esteetikko, filosofisia dilemmoja ja kauniita asioita ihasteleva pohdiskelija - aivan kuten minä itsekin. Romaanin ja lukukokemuksen hienous piileekin ennen kaikkea yksinkertaisuudessaan uskomattoman ihastuttavassa  ja lohduttavalla tavalla samaistuttavassa kielessä: “-- Muistan sinun sanoneen, että hyvillä päätöksillä on eräs onneton taipumus - ne tehdään aina liian myöhään.”

Vaikka Suvi Annola korostaakin klassikon määritelmää pohtiessaan teemoja, ajan kestämistä ja suuria kysymyksiä, toteaa hän klassikon muodostumisen voivan perustua myös teoksen erilaisuuteen ja oman aikansa haastamiseen. Se on merkittävä tekijä. Mielestäni klassikosta tekee kiinnostavan nimenomaan se, jos teosta on ilmestymisaikanaan paheksuttu ja se on herättänyt paljon keskustelua. Työmiehen vaimo, Seitsemän veljestä, jopa saatananpalvonnasta syytetyt Harry Potterit! Hyvä klassikko on jollain tapaa kantaaottava ja kysymyksiä herättävä. Miten klassikon asemaan voisi edes päätyä kirja, joka ei ole herättänyt vahvoja mielipiteitä puoleen ja toiseen? Juuri keskustelun synnyttäminen ja kansan kohauttaminen tekee klassikoista mielestäni mielenkiintoisia. Ilmestyttyään Dorian Grayn muotokuva sai jyrkän vastaanoton, ja sitä pidettiin häpeällisenä moraalittomuuksien ja homoseksuaalisten viittausten takia. Kirjan julkaiseminen omana aikanaan oli rohkea teko ja senkin takia se kiinnostaa. Tämän takia klassikkoja ei ikinä saisi irrottaa omasta historiallisesta kulttuurikontekstistaan - Dorian Grayn muotokuva ei kaikessa erinomaisuudessaan saavuttaisi tänä päivänä samanlaista suosiota, sillä tapahtumat eivät yksinkertaisesti olisi nykypäivän mittapuulla yhtä kohahduttavia ja paheksuttuja. “Klassikot kertovat siitä, millaista kirjallisuutta pidetään hyvänä kirjallisuutena”, Annola toteaa. Dorian Grayn muotokuva täyttää lähes kaikki klassikon määritelmät, joita Annola artikkelissaan pohtii. Se käsittelee syvimpiä kysymyksiä ja teemoja, on ajaton, haastoi omaa aikaansa, on edelleen luettu, sekä on kielellisesti ja juonellisesti loistava. Elämäni klassikko.

“Ja mitä taas uskomiseen tulee, niin minähän uskon mitä tahansa, kunhan se on kyllin uskomatonta”, kuuluu lempisitaattini kirjasta. Säästelin klassikon lukemista ehkä vähän tietoisestikin, sillä en halunnut siihen yhdistämäni mystiikan tunteen katoavan. Pelko osoittautui turhaksi. Oscar Wildestä olen ollut kiinnostunut jo pitkään ja puhunut hänestä paljon ystävilleni. Irlannin matkaltaan paras ystäväni toi tuliaiseksi mukin, jossa karismaattinen kirjailija hymyilee tunnetun lausahduksensa vieressä: “Älä koskaan rakasta ketään, joka kohtelee sinua kuin olisit tavallinen.” Sitaatti kuvaa hyvin myös klassikkoromaanin tunnelmaa, jossa symboliikka ja estetiikka ovat vahvassa roolissa. Aavistin jo etukäteen, että pitäisin romaanista, mutta en ajatellut, että näinkin paljon. Jonain päivänä matkustan monien muiden tavoin Pariisiin, vain suudellakseni Oscar Wilden hautaa.

Reetta Salovirta

Ps. Ensi viikolla vietetään valtakunnallista Lukuviikkoa – myös Martsarilaisessa!

LUKUVIIKKO 5/5: Tervetuloa lukupiiriin!

ÄI11 saattaa kuulostaa vieraalta kurssikoodilta, sillä harva tietää koodin takana olevasta soveltavasta kurssista - lukupiiristä! Suunnilleen kerran jakson aikana luokassa 322 kokoontuu lukupiiri, jossa keskustellaan vapaasti yhdessä sovitusta kirjasta. Neljästä osallistumiskerrasta kertyy puolikas kurssi ja kahdeksasta kokonainen.

Äidinkielenopettaja Sari Kuusniemen mukaan idea lukupiiriin tuli alunperin opiskelijoilta. Ensimmäiset lukupiirit järjestettiin jo noin 15 vuotta sitten Martsarin vanhassa osoitteessa Martinlaakson yhtenäiskoulun rakennuksessa. Nykyisessä muodossaan lukupiiri on toiminut noin viisi vuotta, ja tällä hetkellä sen ohjaavina opettajina ovat äidinkielenopettajat Sari Kuusniemi ja Iina Heinilä.

Toisen vuoden opiskelija Joanna Aalto on yksi lukupiirin aktiivisista jäsenistä. Hän tuli lukupiiriin heti ensimmäisen vuoden syksyllä, koska pitää lukemisesta ja oli kiinnostunut kuulemaan myös muiden ajatuksia lukemistaan kirjoista. “Olin lukenut ysin keväällä Sinuhe Egyptiläisen, ja kun se oli yllättäen täällä lukupiirissä, niin vaan menin sinne mukaan.”

Aalto aikoo jatkaa lukupiirissä käymistä todennäköisesti lukio-opintojensa loppuun asti, vaikka on osallistumiskertojensa perusteella saanut lukupiiristä kasaan jo kokonaisen kurssin. Hänen mukaansa parasta lukupiirissä on juuri vapaa keskustelu. Usein keskustellaan enemmänkin kuin vain luetun kirjan teemojen herättämistä aiheista. 

Aallon mieleen ei ole jäänyt lukupiiristä mitään yksittäistä kirjaa tai keskustelunpätkää, mutta hän kehuu saaneensa kirjakeskustelujen myötä myös uusia kavereita. Sari Kuusniemen mieleen taas on jäänyt esimerkiksi viime keväänä järjestetty lukupiirin runoraati, jota varten osallistujat olivat lukeneet jonkin runoteoksen, josta poimittiin yksi runo muille esiteltäväksi ja arvosteltavaksi. “Se oli hauskaa, vähän erilainen tapaaminen.”

Sari Kuusniemi kehottaa lukemisesta innostuneita tulemaan mukaan: “Rohkeasti mukaan, matalan kynnyksen meiningillä! Mukaan voi tulla vain ihmettelemään!”

Lukupiiri kokoontuu seuraavaksi maanantaina 21.5. juttelemaan Ulli Lustin sarjakuvaromaanista Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä.

---

Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.

LUKUVIIKKO 4/5: Martsarilaisten lukutottumukset

Lukuviikon kunniaksi toteuttamamme lukutottumuskysely sai 50 vastausta, joiden mukaan suurimmalla osalla vastanneista (29%) on tapana nauttia lukuhetkistä kirjojen ja lehtien parissa useamman kerran viikossa. Lähes yhtä suuri osa vastanneista lukee päivittäin, joten kyselyn perusteella lukutottumukset ovat koulussamme melko hyvällä tolalla.

Lukuviikon nettisivuilta löytyvä ”10+1 faktaa lukemisesta” antaa kuitenkin huolenaiheita lukemisen vähentymisestä. Jo ensimmäisestä faktasta ilmenee lukutaidon epävarma pohja tulevaisuudessa: ”Suomalaiset ovat lukukansaa – vielä”. Tarkastelussa on etenkin nuorten lukutaito ja myös se, miten nuoren saa innostumaan lukemisen pariin.

Lukemisesta kiinnostuneet koulumme oppilaat suosivat mukaansatempaavia sekä samaistuttavia kirjoja, ja kyselyn vastauksissa murskavoiton ottivat fantasiakirjat. Toiseksi eniten luetaan scifi-kirjoja, joiden kannoilla tulevat jännityskirjat. 

Lempikirjailijoita:                       Lempikirjoja:

John Green                                   Artemis Fowl - Ikuisuuskoodi                    

Stephen King                                 Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

J.K. Rowling                                  Josh Malerman- The Bird Box

Kerstin Gier                                   Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Kaari Utrio                                    Johanna Sinisalo - Enkelten verta

Teksti ja kuva: Tea Heikkilä

---

Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.

LUKUVIIKKO 3/5: Kirja-arvostelu

Kirja-arvostelu/-vinkkaus: Hiroshiman kukat (Edita Morris, 1959)


Yhdysvaltojen Enola Gay B-29 pommikone pudotti Little boyksi nimetyn atomipommin Hirošiman kaupungin ylle 6. elokuuta 1945 kello 8.15.17. Neljätoista vuotta myöhemmin julkaistu Edita Morrisin Hiroshiman kukat on fiktiivinen, mutta totuutta kuvaava, tarina atomipommin uhrien elämästä ja kärsimyksistä sekä ihmisten kyvystä antaa anteeksi ja rakastaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat uudestirakennettuun Hirošimaan neljätoista vuotta atomipommin pudottamisen jälkeen. Henkilöt on valittu toista päähenkilöä Sam Willoughbya lukuunottamatta kuvaamaan esimerkkejä erilaisista atomipommin uhreista: toinen päähenkilöistä, Juka, sai vakavia palovammoja, hänen äitinsä syttyi tuleen ja kuoli, Jukan pikkusisko altistui säteilylle, minkä vuoksi hän ei kenties pysty saamaan omia lapsia, ja Jukan mies kärsii säteilysairaudesta altistuttuaan myös suurelle määrälle säteilyä. Edita Morris onnistuu kuvaamaan uhrien arkea kauniin ja surullisen realistisesti. Henkilöhahmot eivät pysty edustamaan kaikkien atomipommin uhrien kokemuksia tai mielipiteitä, mutta tarinan kautta ne inhimillistävät oikeat uhrit, jotka kenties muuten jäisivät vain tilastojen numeroiksi niille, jotka eivät itse ole kokeneet mitään niin kauheaa. Vaikka kirja julkaistiin jo monia vuosia sitten, sen merkityksellisyys kasvaa vuosien kuluessa, sillä uudet sukupolvet eivät toista vuosien takaisia vääryyksiä yhtä helposti, jos tietävät niiden seurauksista.

Hiroshiman kukat sisältää paljon japaninkielisiä nimikkeitä ja kulttuuriin liittyviä tapoja. Vaikka kirja onnistuu hyvin kuvaamaan japanilaista kulttuuria niin sen hyvien kuin huonojenkin piirteiden kautta, se kuitenkin korostaa erityisesti yksilöä ja yksilön asemaa yhteiskunnassa. Myös anteeksianto ja sovinto japanilaisten ja amerikkalaisten välillä on kirjan keskeinen teema. Suosittelen Hiroshiman kukkia esimerkiksi japanilaisesta kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille. Vaikka kirja on melko lyhyt, se on pysäyttävä lukukokemus, joka on omiaan vakuuttamaan lukijansa ydinaseiden hirveydestä.


Teksti: Kristiina Kamppinen

---

Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.

LUKUVIIKKO 2/5: Mitä opettajat lukevat?

Satunnaisesti valittu otos Martsarin opettajia vastasi, kun Martsarilaisen toimittaja haastatteli heitä heidän lukutottumuksistaan. Opettajien suosikkien joukossa voisi olla myös joitakin lukuvinkkejä oppilaille!

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea, Heli-Maria Suomi? Riippuu vuodenajasta, kesällä tosi paljon jännityskirjoja, talvella monia erilaisia. Talvella tulee luettua harvemmin, joten yhtä kirjaa lukee pidempään. Onko lempikirjailijaa? Ei oikeastaan, olen aika kaikkiruokainen. Entä lempikirjaa? Jos jännäreistä sanoisi, niin Stieg Larssonin Millenium-trilogia. Siitä on myös tosi hyvät elokuvat. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Teatterin tyylilajeja käsitellyt kirja.

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea, Satu Hackman? Kaunokirjallisuutta, lähinnä suomalaista, mutta jonkin verran myös käännöskirjallisuutta. Tottakai myös ruotsalaista kirjallisuutta. Onko lempikirjailijaa? Olen aina tykännyt Rosa Liksomista ja Anja Snellmannista. Entä lempikirjaa? En osaa mainita yhtä lempikirjaa. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? En muista viimeistä lukemaani kirjaa, mutta voisin lukea Hytti nro 6:en uudestaan.

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea, Klaus Salo? Tällä hetkellä menee lähinnä dekkareita ja tietokirjoja, viime aikoina on mennyt sopivia biologian kirjoja mutta myös sotahistoriaa. Ne on viimeisimmät innostukset, mutta suomalaiset dekkarit ovat olleet innostuksen kohteena viimeiset kymmenen vuotta. Aikaisemmin nuorena halusin sivistää itseäni ja antaa itsestäni fiksun vaikutelman, joten luin kaikenlaisia klassikoita, mutta vanhemmiten on muuttunut vähän mukavuisuudenhaluiseksi.  Onko lempikirjailijaa? Kautta aikojen voisi sanoa, että John Irving, John Steinbeck ja Veikko Huovinen. Sanotaan nyt vaikka nuo kolme. Myös Mika Waltari. Entä lempikirjaa? Joskus ollessani nuori ja idealisti, olin sitä mieltä, että John Irvingin kirja Ystäväni Owen Meany olisi kautta aikojen hienoin, mutta nykyään olen valmis vetämään sanat takaisin, mutta en pysty enää nimeämään mitään lempikirjaa. Sanotaan se. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Viimeisin kertoi kaukopartion miehestä, kylmän sodan agentista nimeltä Lauri Solehmainen, hänen elämänkertansa.

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea, Ullariikka Korja? Paljon omaan ammattialaan liittyvää, mutta myös ihan viihdekirjallisuutta jonkin verran. Onko lempikirjailijaa? Ei oikeastaan, monia. Entä lempikirjaa? Ei tule mieleen yhtä yksittäistä. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Juha Hurmeen kirja nimeltä Niemi. Se oli todella hyvä, vähän raskas ja aikuistyyppinen, mutta sitä voi jatkaa ja jatkaa. Se on erittäin vetävä historiantiivistelmä todella monesta näkökulmasta. Suosittelen sitä!

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea, Iina Heinilä? Tykkään eniten lukea kotimaista tuoretta proosaa. Onko lempikirjailijaa? Esimerkiksi Märta Tikkanen on sellainen kestosuosikki. Entä lempikirjaa? Hänen (Märta Tikkasen) teoksistaan Vuosisadan rakkaustarina on minua syvästi koskettanut teos, mutta en osaa sanoa yhtä lempikirjaa. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Novellikokoelma nimeltä Nuoruus nyt ja ÄI5:ta varten James Joycen Dublinilaisia-novellikokoelma.

Lukuviikon aikana Martsarilainen tekee joka arkipäivä uuden lukemiseen liittyvän päivityksen, joten pysy kuulolla!

Teksti: Henna Nurma
Kuva: https://pxhere.com/fi/photo/427776

---

Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.

LUKUVIIKKO 1/5: Lukuvinkkejä keväälle!

Lukuvinkkejä:

uutta ja vanhaa,

mennyttä ja tulevaa,

tyypeille,

jotka haluavat aloittaa lukemisen

tai löytää uutta lukemista

Maja Lunde - Mehiläisen historia

Maja Lunden romaani Mehiläisten historia nitoo yhteen menneen, nykyisen ja tulevan ajan, jolloin elo eri aikojen yhteiskunnissa on hiukan erilaista omilla tahoillaan. Elävästi kirjoitettu teos nappaa mukaansa ja vie syvälle sen kolmen päähenkilön elämään, ja tutustuttaa lukijansa uuteen muuttuvaan maailmaan. Teos tuo esiin monia ajatuksia herättäviä asioita, kuten, kuinka helposti kaikki hyvä ja kaunis voi särkyä ja kadota silmänräpäyksessä. Tiivistäen kirjan takakannen sanoin: “-- muuttumattomana säilyy vain toivo paremmasta huomisesta.”

Romaanin sujuva, elokuvallinen kerronta ja tarkka tunnelman kuvailu herättää Lunden romaanin maailmat henkiin.

Arthur Conan Doyle - Sherlock Holmesin seikkailut

Arthur Conan Doylen kirjoittama Sherlock Holmesin seikkailut on vanha teos, joka voidaan luokitella salapoliisikirjallisuuden klassikoksi. Doylen romaanissa seikkailee tunnettu Sherlock Holmes sekä hänen ystävänsä ja apurinsa tohtori Watson, jotka joutuvat mitä erikoisimpiin ja jännittävimpiin seikkailuihin aina kirjan ensimmäisestä sivusta sen viimeiselle saakka. Sherlock Holmesin ympärille on syntynyt monia eri tv-sarjoja ja elokuvia, mutta suosittelen lämpimästi lukemaan teoksen, joka on koonnut sen, mistä kaikki on alkanut.

John Green - Kaikki viimeiset sanat (Looking for Alaska)

Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon eikä elämä aina ole helppoa. John Greenin romaani kertoo, millaista on olla nuori sen kaikessa karussa komeudessaan. Kertomus rakkaudesta, yksinäisyydestä, syyllisyydestä, toivosta ja anteeksiannosta ennen ja jälkeen pienen ystäväporukan maailman keinahtamisen kiepauttaa lukijansa pikkusormensa ympärille etsien vastausta kysymykseen “Mitä olisi voinut tehdä toisin?”

“Jälkeen: Mikään ei ole enää niin kuin ennen.”

Lars Kepler - Nukkumatti

Mitä tapahtuu, kun sarja outoja katoamisia liitetään yhteen lasten saduista tutun Nukkumatin kanssa? Vuosia sitten tapahtunut murha osoittautuukin kidnappaukseksi, uhri muistaa vain unettavan hiekan ja päässä kilisevät posliinisormenpäät ja sen, ettei hän ollut yksin. Vanhoja tapauksia täytyy kaivaa esiin ja rikoskomisario joutuu tiukan paikan eteen tehden päätöksiä, jotka voivat mennä käden käänteessä pieleen.

Lars Keplerin dekkari Nukkumatti on kutkuttava teos, jonka lukemista ei tahdo lopettaa.

Khaled Hosseini - Leijapoika

Khaled Hosseinin esikoisromaani Leijapoika kertoo ystävyksistä, joiden elämä muuttuu tutusta ja turvallisesta epävarmaksi ja sydäntäsärkeväksi taisteluksi elämästä ja heidän välisestä ystävyydestä. Kirjassa on kaksi eri maailmaa, kaksi eri tarinaa ja kaksi eri loppua.

Kirjan keskiössä on myös Afganistanin etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä kiistoja, sekä kuvailua maahanmuuttajan elämästä hänen muutettua vieraaseen maahan. Vakavista ja yhteiskunnallisista aiheista huolimatta kirja on helppolukuinen tarjoten lukijalleen täysin eri näkökulman moneen uuteen ja vanhaan asiaan.

Lauren Oliver - Delirium

Tulevaisuuden tiukasti kontrolloidussa yhteiskunnassa jopa rakkaus on kiellettyä ja julistettu pandemiaan rinnastettavaksi vakavaksi sairaudeksi. Vaikutusten eliminoimiseksi toteutetaan kirurgisia toimenpiteitä, joihin sekä miesten että naisten on täysi-ikäisinä osallistuttava tarkoituksena. Tämän on tarkoitus tasata niin sanotut “ääritunteet” ja luoda uusi harmonisempi maailma, joka tarjoaa kaikille samanlaiset lähtökohdat onneen ja turvallisuuteen. Mutta mitä tapahtuu, jos yhteiskunnan sisäpuolella asuva ihastuu yhteiskunnan ulkopuolella asuvaan, vapaasti tuntevaan, kapinalliseen?

Teksti: Kristiina Räsänen

---

Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.