Kuvataiteen lukiodiplomit ehtivät valmistua juuri ennen etäaikoja

Mediassa on uutisoitu runsaasti taito- ja taideaineiden lukiodiplomien uudistuksesta. Lukiodiplomeja on ehdotettu jopa osaksi ylioppilaskirjoituksia, ja Opetushallitus on kerännyt viime viikkojen aikana asiasta lausuntoja. Diplomien arvostus on ollut joka tapauksessa nousussa, ja toivottavasti se rohkaisee lisää nuoria tekemään omasta harrastuneisuudestaan lukiotasoisen päättötyön.

Martsarissa on aina tehty lukiodiplomeja valtakunnallista keskitasoa enemmän. Tänä vuonna kuvataiteen diplomeja ilmoittautui tekemään kymmenen, mikä on meillä hieman normaalia pienempi määrä. Suosituimpana vuonna kuvisdiplomeja kertyi lähes 20.

Diplomiaiheiden teemoja olivat raha, puu, eliöt ja oliot, keräily sekä tulevaisuuden visiointi. Opiskelijoilla oli mahdollisuus tarttua aiheeseen millä tahansa materiaalilla, tuottaa joko käyttöesineitä tai taide-esineitä, hyödyntää perinteisempiä tai uudempia kuvataiteen menetelmiä. 

Aaron Paakinaho päätyi kokeilemaan kuvanveistoa puusta. Hänellä oli käytössään tavalliseen työkalupakkiin liittyvät välineet, mutta matkan varrella puun työstö osoittautui työlääksi, ja Aaronin oli hankittava lisää työkaluja. Työstötaidot kehittyivät matkan varrella, ja lopputuloksesta tuli mieluinen pääkallosta aiheensa saanut teos. Inspiraatiota teoksiin Aaron sai taiteilija Aimo Katajamäen töistä. Aaron kokosi valmistusprosessista huumorilla sävytetyn videoportfolion. 

Akryylimaalaus kankalle oli ehdottomasti suosituin tekniikka tekijöiden keskuudessa. Suurikokoisimmat teokset maalasivat Emilia Kallio (Puu) ja Reetta Pehkonen (Raha). Heidi Varhee maalasi kolmiosaisen teoksen tehtävästä "Eliöt, oliot". Heidille eliöteema toi mieleen kuolemisen, maatumisen ja luontoon palautumisen. Teoksen kahteen osaan on myös kuvattu peto-saalis -suhdetta ja kuva-aiheiksi päätyi mm. jänistä jahtaava kettu.

Portfoliossa kuvataan valmistusprosessia, teoksen taustoja ja yhteyttä taiteen kenttään. Monille diplomitekijöille inspiraatio omaan tekemiseen ei suinkaan löydy perinteisestä kuvataiteesta vaan nykykulttuurin kuvista kuten mangasta, somekuvista, elokuvista ja animaatioista sekä graffiteista. Greete Pell haki öljyväriteossarjan aiheensa muistoista ja toteutti sen värikkään naivistisella tyylillä. Raha-teema kiinnosti Reem Ismaelia ja Nadira Harakowia ja eliöt Achin Uceloa. 

Lukiodiplomikokonaisuuteen kuuluu näyttelyn järjestäminen. Lukiomme siirtyi kuitenkin etäopetukseen marraskuussa, joten näyttelyä ei ole voitu toteuttaa. Onnittelut silti kaikille diplomin suorittaneille!

Teksti: HG

Kuva: osa Emilia Kallion portfoliosta

Lukuviikon kirjavinkkaus: äikänope Iina ja taideope Heli vinkkaavat

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Iina Heinilä, äikän ja S2:n opettaja 

Millainen lukija olet?
Olen aika hidas lukija, mutta kun rakastun kirjaan, yleensä joko henkilöhahmoihin tai kieleen, uppoudun ja ahmin helposti. Viimeksi näin kävi Pajtim Statovcin Bollan (2019) kanssa. Lumoavan kaunis kieli vei mennessään. Vaikutuin myös siitä, kuinka puristavaa surua tunsin lukiessani teosta. Ja sen jälkeenkin.

Luen yleensä kotimaista nykykirjallisuutta, lähinnä romaaneja. Aikuisiällä olen sukeltanut myös tietokirjojen maailmaan. Minulla on jo pitkään ollut kesken, varmaan siksi, että luen tätä kirjaa tabletilta e-kirjana, Hans Roslingin Faktojen maailma (2018). Se kannattaa lukea, varsinkin jos tapaa potea maailmantuskaa. Kirjan viesti on, että asiat ovat paremmin kuin luulet.

Olen koukussa äänikirjoihin. Kuuntelen aina kun mahdollista – työmatkalla, kauppareissulla ja imuroidessa. Äänikirjojen avulla voin “lukea” enemmän ja pääsen uutuuskirjoihin nopeasti käsiksi. Tällä hetkellä kuuntelen Kjell Westön Rikinkeltaista taivasta (2017), jossa kiinnostavaa on Helsingin kuvaus sekä ajankuva 50-luvulta nykypäivään. Jos kaipaan rauhoittavaa ja rentouttavaa olemista, valitsen kirjasta kuitenkin tekstiversion.

Lukuviikon kunniaksi vinkkaan luettavaksi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian (2012–2013).

Mistä kirja kertoo?
Sarja kertoo homoyhteisöstä ja 80-luvun Ruotsista AIDSin saapuessa. Yksittäisten osien nimet paljastavat keskeiset teemat: 1. Rakkaus, 2. Sairaus, 3. Kuolema.

Tarina rakentuu pikkukylästä pakenevan Rasmuksen ja tukholmalaisen Jehovan todistaja -Benjaminin rakkaustarinan ympärille. Sarjassa seurataan myös heidän ihastuttavaa ystäväpiiriään.

Mikä kirjassa koukutti?
Näissä kirjoissa on niin mahtavia tyyppejä! Henkilöhahmojen puolella on alusta asti, mikä on ihanaa ja ihan kamalaa. Heti alussa lukijalle tehdään selväksi, ettei loppu ole onnellinen. Vaikka aika monesti tätä sarjaa lukiessa itkettää, usein myös naurattaa.

Gardell on ammatiltaan myös käsikirjoittaja, mikä näkyy kirjojen tyylissä. Leikkaukset ovat nopeita: kuolinvuoteelta siirrytään sujuvasti riehakkaisiin kotibileisiin. Näkökulmahenkilöt vaihtuvat tiuhaan, samoin kuin aika ja paikkakin. Välillä ollaan 60-luvulla lapsuusmuistoissa, toisinaan ennakoidaan tulevaa teho-osaston epätoivoa huokuvilla käytävillä.

Kenelle kirja sopii?
Jokainen, joka on tai on joskus ollut nuori voi varmasti löytää sarjasta jotain tuttua. Oman identiteetin rakentaminen, ystävyys ja rakkaus koskettavat meistä kaikkia, ainakin jollain tavalla ja joskus. Trilogia tarjoaa myös tavan kohdata ja käsitellä raskaita teemoja, kuten sairaus, kuolema ja läheisen menettäminen.

Ps. Trilogiasta on tehty myös kolmiosainen tv-sarja, joka on melkein yhtä hyvä kuin kirjaversio.

Heli Groschup, kuvis- ja draamaopettaja

Millainen lukija olet?
Luen enimmäkseen nykykirjallisuutta. Haalin kiihkeästi käsiini kohuttuja uutuuskirjoja ja haluan lukea ne heti. Toisaalta saatan pitää romaaneista taukoakin, jolloin luesken enimmäkseen tietokirjallisuutta teatterista, taiteesta tai selailen kuvia arkkitehtuurista ja muotoilusta.

Verkosta tai laitteilta luen lehtiä, sarjakuvia ja muuta silppua. Romaanit haluan lukea paperikirjoista. Äänikirjojen saatavuus on lisännyt minun kohdallani tekstien määrää, sillä nyt voin kuunnella kirjaa vaikkapa ulkoillessa.

Tykkään tarinoista, jotka puhuttelevat vahvasti tunteita, sisältävät kiinnostavia henkilökuvia tai avaavat mielenmaisemia. Viihdekirjallisuutta jaksan harvoin lukea alkua pidemmälle ja välttelen tiiliskivikirjoja.

Taidekirjoista suosittelen taiteilijaelämäkertoja vaikkapa Kalervo Palsasta, Andy Warholista tai Pablo Picassosta. Heidän tarinansa tarjoavat värikkäitä elämänvaiheita, seksiä, nautintoaineita ja narsismia eli railakasta taiteilijaelämää. Valitsen kuitenkin vinkkilistalle romaanin Emma Clinen Tytöt vuodelta 2016. Uskoisin sen imaisevan mukaansa lukioikäisiä ja se puhutteli aikuistakin.

Mistä kirja kertoo?
Kirjassa tutustutaan ajelehtivaan nuoreen tyttöön, joka muuttaa tyttökommuuniin ihastuksensa perässä. Kommuunin villeys ja vapaus vie tytön mukanaan, eikä entinen elämä maistu enää miltään. Pian tapahtumat alkavat kärjistymään, ja pahuus ottaa valtaa.

Mikä kirjassa koukutti?
Kirja on tiivistunnelmainen ja julma, loppuun asti kiihkeä. Se sijoittuu Kalifornian auringon alle ja pohjaa löyhästi vuoden 1969 tositapahtumiin. Kirjassa seurataan erityisesti nuoren tytön kasvutarinaa, ja siksi antaa ymmärrystä siitä, miten nuori mieli voi ajautua vääriin valintoihin ja hukata itsensä.

Kenelle kirja sopii?
Kirja imaisee mukaansa lukijan, joka etsii kirjoista muutakin kuin hupia. Se kertoo myös yksinäisyydestä ja siitä seuranneista tapahtumista, eikä jätä lukijaansa välinpitämättömäksi.

Teksti: Iina Heinilä ja Heli Groschup

Kuvataiteen lukiodiplomit taas esillä ala-aulassa - Mitä kätkeytyy diplomityön taakse?

Valoa on yksi tämän vuoden kuvataiteen lukiodiplomitöistä, jotka löytyvät nyt lukiomme ala-aulasta yhtenä näyttelynä. Diplomitöihin ja työprosessia kuvaaviin portfolioihin ehtii vielä hyvin tutustua. 

Päätin tehdä kuvataiteen lukiodiplomini tehtävänannosta “Mitä on rakkaus?” Aloitin pohtimalla vastausta kysymykseen. Mielestäni rakkaus on valoa, joten halusin sen tulevan työssäni jotenkin esiin. Rakkaus vaatii myös vuorovaikutusta ja halusin myös sen tulevan työssäni esille. Itse pidän tieteestä ja taiteesta ja halusin senkin tulevan esille. Päätin siis tehdä saviveistoksen, jonka sisään syttyy liiketunnistimella punainen valo.

Kuvataiteen lukiodiplomi "Valoa" on vastaus kysymykseen: mitä on rakkaus?

Kuvataiteen lukiodiplomi on vähän kuin ylioppilaskoe kuvataiteesta. Diplomiin kuuluu teos ja portfolio. Tehtävänantovaihtoehdot julkaistiin edellisenä keväänä, mutta varsinaisen työskentelyn sai aloittaa vasta toisen jakson alussa.Diplomiin saa käyttää yhteensä 38 tuntia.

Diplomin prosessin aikana ehti tulla niin myötä, kuin vastoinkäymisiäkin. Kokonaisuudessaan diplomin tekeminen kuitenkin oli hieno kokemus. Suosittelen sitä kaikille jotka harkitsevat diplomin tekemistä.

Teksti: Veera Witikainen

Kuvat: Veera Witikainen

Taiteilijan terveiset

Miten tämä kuuluisi aloittaa..? Tervehdys? Olen Tiia Visuri, kolmannen vuoden opiskelija Martsarin lukiossa. Opiskeluaikanani olen vähän väliä tehnyt kuvituksia Martsarilaisen lehteen sekä sain kunnian kuvittaa tämän lukuvuoden 2018-2019 kansikuvan.

Kuka olen?

Ihan normaali suomalainen ihminen. Tuppisuinen sosiaalifoobikko, viisasteleva tyhjäpää, optimisti, puuskupuh… mitä ikinä tässä keksiikään. Paha tapa jaaritella. Asun keskellä metsää Seutulassa päin. En oikein osaa muuta itsestäni kertoa kuin että tykkään piirtää ja kirjoittaa.

Milloin aloitin piirtämään?

Olen aina piirtänyt! “Tosissani” yritin ensiksi piirtää ehkä ala-asteella, neljännellä luokalla. Ei oikein ollut muuta tekemistä, joten päädyin upottamaan aikani kirjoihin ja sarjakuviin - luin niitä jopa kävellessäni ja muutaman kerran pyöräillessä. Sarjakuvat ja manga johtivat haluun luoda omia sarjakuvia ja hahmoja. Rupesin lainaamaan “näin piirrät mangaa” -tyyppisiä kirjoja, sillä ne olivat helposti saatavilla noin 10-vuotiaalle ipanalle, joka ei vielä osannut käyttää internetiä.

Ja siitä alkoikin oppiminen.

Yritin aktiivisesti nähdä, miten ihmiset liikkuivat ja mitä muotoja ihmisen anatomiassa löytyy. Se auttoi huimasti, ja luulen vihdoin saapuneeni sellaiselle tasolle, että voin väittää osaavani anatomiaa! Ei vienyt kuin reilut 8 vuotta. Se, että minulla kesti näin kauan oppia piirtämään kunnollinen ihminen ilman apua, ei tietenkään tarkoita että jollakulla toisella kestää saman verran. Siihen vaikuttaa kuinka paljon ja kuinka usein piirrät, sekä tietysti mihin keskityt (esim. kasvot vai keho? Vaihtelevaisuus vai saman asian toistaminen? Ympäristö vai elävät olennot?). Kuten mikä tahansa muu harrastus tai työ, taide vaatii harjoitusta, aikaa ja yritystä.

Haluan vain tähän lisätä, ettei koskaan ole “liian myöhäistä” aloittaa piirtämistä. Inhottaa kuulla ihmisten sanovan “en tule koskaan olemaan hyvä” ja sen kaltaista. Esimerkiksi Youtubessa on lukemattomia videoita, jotka voivat auttaa esim. varjostuksessa, muodossa, luonnostelussa.. Niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin löytyy varmasti jotain oikealla hakusanalla. Veisi varmaan tuplasti enemmän tilaa tässä tekstissä jos rupeaisin suosittelemaan videoita ja henkilöitä nyt, mutta jos minulta kysytään olen totta kai halukas puhumaan tästä lisää?

Mistä saan vaikutteita?

Kaikesta, mitä pidän kauniina tai mielenkiintoisena. Mitä ikinä ajattelenkaan sillä hetkellä. Koska piirrän mieluiten ihmisiä, saatan joskus löytää inspiraatiota vaikkapa jonkun ohikulkeneen henkilön asusta. Piirustustyylini on kenties saanut paljon vaikutteita sarjakuvista sekä taiteilijoista, joita seuraan ja ihailen sosiaalisessa mediassa. Pidän erityisesti kirkkaista ja lämpimistä väreistä! Ei se tietenkään tietoinen prosessi ole ollut, itsestään tyylini vain kehittyi ajan myötä.

Taidevälineet ja aiheet?

En syrji välineitä tai muotoja. Käytän yleensä sitä, mitä on lähellä: kuulakärkikyniä, tusseja, liituja.. myös vesivärit ja akryylimaalit ovat kivoja. Viimeisteltyjä töitä teen kuitenkin mieluiten digitaalisesti, sillä siten työtä on helpompi muokata ja värittää, eikä sen valmistuttua jää suurta sotkua siivottavaksi - pelkkä tietokone ja siihen yhdistetty piirustusalusta.

Mitään yhdistävää aihetta töherryksilläni ei erityisesti ole. Tykkään kokeilla erilaisia ilmeitä ja poseerauksia, ja niistä huokuva tunnelma on usein leikkimielinen, rento.

Ei se tietenkään aina samankaltaista ole. On minullakin ollut useita eri vaiheita. Tyylit ja aiheet muuttuvat ihmisen mukana.

Sosiaalisen median tuomat hyödyt?

Sosiaalinen media avaa tilaisuuden saada näkyvyyttä. Kuka tahansa ympäri maailmaa voi nähdä, mitä julkaiset. Minulle kävikin niin onnekkaasti, että eräs itsenäinen musiikintekijä Australiasta otti yhteyttä Instagramissa (köh, köh, @tvisu) pari kuukautta sitten ja kysyi, kuinka paljon laskuttaisin kolmesta ‘hahmosuunnitelma-arkista’ (character design sheet). Pidin parin viikon väliä selvittääkseni muita asioita ja tutkiakseni tilaustöiden hinnoittamista, ja lopulta aloitin hommat kesän alussa. En saa vielä julkaista näitä konseptihahmoja missään, mutta kun projekti on valmis, tulen varmasti mainostamaan sitä kaikkialla!

Sen lisäksi, että voin vähän väliä tienata jotakin, on sosiaalinen media tutustuttanut minut yhteisen harrastuksen kautta moniin ihmisiin, joiden kanssa vieläkin puhun melkein päivittäin. Olen saanut ystävystyä ja tehdä hauskoja pieniä yhteistyöprojekteja useamman ihmisen kanssa.

Teksti: Tiia Visuri

Kuva: Heli Groschup

Taidesiiven tunnelmia kuvisopen vinkkelistä

• - Ope, voitko avata oven? Me menemme musaluokkaan soittelemaan hyppytunniksi, kysyy taas joku minulta ohi mennessäni. 
• 
  

Valoisilla käytävillä kajahtaa laulu, luokkien ovet ovat auki, kuvisluokkaan on poikennut muitakin kuin kurssilaisia. Luokassani vallitsee sopivan boheemi epäjärjestys, vaikka jatkuva siivoaminen on kiinteä osa kuvisopen työtäni. Olen minulle jo rakkaaksi muodostuneessa paikassa, Martsarin Taidesiivessä. 

Jokainen martsarilainen vierailee ainakin kerran kaksi Taidesiiven käytävillä lukion pakollisilla kursseilla. Sen jälkeen Taidesiivessä alkaa viihtyä varsin tutuksi tulevaa väkeä: kuvis-, draama- ja musakurssien vakioasiakkaita sekä silloin tällöin piipahtelevia turisteja. Kaikki ovat tervetulleita.  

On aina yhtä ihmeellistä, miten monipuolisia ja lahjakkaita opiskelijoita Martsariin tulee joka vuosi. Olen etuoikeutettu saadessani vaikuttua työkseni opiskelijoiden luovuudesta. Monet opiskelijoistamme harrastavat taiteita vapaa-ajallaan, mutta on niitäkin, jotka löytävät taideharrastuksen vasta lukiossa. Kuviskursseilla kevennetään lukuaineiden täyttämää lukujärjestystä, etsitään itselle sopivia ilmaisutyylejä ja tekniikkaa, haaveillaan luovan alan ammateista. 

Taiteen tekeminen tuntuu usein hyvin henkilökohtaiselta, ja sen vuoksi monista kuviskursseilla viihtyneistä opiskelijoista tulee todella tuttuja. Kevätjuhlassa istun aina pala kurkussa. Tänä vuonna matkustan kevätjuhlapäivänä ylioppilasjuhliin toiselle puolelle Suomea. Sen vuoksi laitankin onnittelut ylioppilaille tätä kautta ja erityisesti kaikille Taidesiiven porukoille. Onnea jatko-opintohakuihin, mihin ikinä päädyttekin hakemaan. Tervetuloa kylään Taidesiipeen ohi kulkiessanne. Ovet ovat auki!

Kuvanveistokurssin aihe ”RUOKA” innosti Veeran, Jonnan ja Topin tekemään nykytaideteoksen kipsinauhalla. Avuksi tuli muitakin kavereita. 

T. Heli, kuviksen ja draaman ope