Aadan tarina:
Millainen oli Leonardon perintö -prosessi?
Lyhyesti sanottuna näytelmä lähti paisumaan kuin mäkeä alas vierivä lumipallo. Sen piti olla parin hengen pieni esitys minimaalisella rekvisiitalla. Halusimme tehdä lukion hengen mukaisen näytelmän, ja niin aiheeksi valikoitui tieteen ja taiteen edustajan elämä eli Leonardo da Vinci.
Valmista käsikirjoitusta da Vincin elämästä ei ollut saatavilla, joten kaikki tuli aloittaa nollasta. Työryhmämme sai ohjaajaltamme Heliltä kotiläksyksi lukea Leonardon elämästä kirjallisuutta, katsoa elokuvia ja googlailla tietoa. Alkusyksystä minulla oli vaikeuksia herätellä mielenkiintoani aiheeseen, mutta jouluun mennessä olin Leonardo-nörtti. Aihe ja siihen perehtyminen on varmaan muuttanut minua lopullisesti.
Käsikirjoitus tehtiin työryhmän kesken osin devising-menetelmällä poimimalla tapahtumia Leonardon elämästä. Osa kohtauksista syntyi improvisoimalla, osa käsikirjoittamalla. Tilanne eli jatkuvasti ja vitsikkäästä heitosta saattoi syntyä Leonardon ja linnun välinen tanssikohtaus. Aika nopeasti olimme melko kaukana pienestä näytelmästä ja alkuidean Forum-teatterista, joten luovuimme ajatuksesta ja annoimme uusille ideoille tilaa. Käsikirjoitus muuttui monta kertaa prosessin aikana - jopa melko lähellä kenraaliharjoituksia kohtausten järjestystä vaihdettiin. Huvittavin asia oli kuitenkin, että näytelmään tuli lopulta yli 20 roolia, mikä on aika paljon neljälle näyttelijälle! Monta kertaa vaihtui myös esityksen teema linnuista valoon ja Leonardon vaikutuksesta nykyaikaan.
Ensi-illan lähestyessä tammikuussa 2022 koronarajoituksia kiristettiin uudelleen, ja työryhmä joutui miettimään, esitämmekö näytelmän pienelle joukolle ihmisiä, vai pidämmekö ensi-illan ylioppilaskirjoitusten jälkeen keväällä. Koimme, että näytelmän eteen oli nähty niin iso vaiva, että se ansaitsi tulla pidetyksi täydelle katsomolle, joten siirsimme ensi-illan huhtikuulle.
Oliko prosessi kaaottinen? No ehkä hiukan. Porukkamme oli hyvä eksymään keskusteluissa ja ideoinnissa sivupoluille. Tuli aika paljon juoksenneltua ympäri koulua ja sählättyä rekvisiitan kanssa. Mukaan saatiin sisäpiirivitsinä tungettua lavasteisiin myös bussipysäkkikyltti, jota oli käytetty kahdessa edeltävässäkin produktiossa.
Produktio oli omasta mielestäni kunnianhimoisin Martsarin produktio, jossa olen itse ollut mukana (kolmessa). Minäkin pääsin tekemään esitykseen kokonaisen tanssikoreografian. Työmäärä oli valtava, mutta prosessia on silti vaikea sanoa työlääksi, sillä Leonardon perintö -porukassa oli niin hyvä henki ja sitoutuneisuus, että teatterin tekeminen tuntui mukavalta vapaa-ajan harrastukselta. Usein harjoitukset olivat itselle viikon kohokohtia. Joskus harjoittelimme bändikellarissa, kun studioteatteri ei ollut käytössä ja treenasimme kerran jopa ilman ohjaajaa.
Esityksen kasvaminen tapahtui salakavalasti. Päätimme tuoda näytelmään mukaan livemusiikkia, lisättiin tanssikohtaukset, sitten tuli tekniikka ja musiikki mukaan ja rekrytoimme puvustajan sekä kolme avustajaa, jotka päätyivät myös lavalle näyttelijöiksi. Pitkään jännitti, tuleeko esityksestä valmista ajoissa, mutta kenraaliharjoituksissa tapahtui jotain, ja yhtäkkiä tajusimme, että meillä on valmis näytelmä. Sillä fiiliksellä oli ihana lähteä esittämään. Jännityksestä huolimatta esitykset olivat ohi hujauksessa ja jonkin aikaa tuntui epätodelliselta, että produktio oli ohi.
Opin historiasta Leonardo da Vincista projektin aikana liikaa, ja nyt muut saavat kärsiä siitä. Olen saanut paljon inspiraatiota Leonardosta ja vaikutteita omaan taiteeseeni. Mainitsin Leonardon jopa ylioppilaskirjoituksissani. Ryhmässä toimimisesta ymmärsin, kuinka tärkeää on saada kaikki ryhmän jäsenet tuntemaan itsensä osana porukkaa ja kommunikoida. Myös se on tärkeää, että sanoo ääneen kehut ja kiitokset. Ryhmämme oli ihan paras: sitoutunut, tasa-arvoinen ja hyvällä pössiksellä jatkuvasti. Ohjaaja piti hyvin ryhmähengen ja positiivisen ilmapiirin koossa ja lipun korkealla, ja siksi meillä kaikilla oli mukava työskennellä yhdessä. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tässä produktiossa. Koen, että se on antanut minulle tosi paljon ja oli ihana kokemus. Tätä tulee ikävä.
Teksti: Karoliina Koivumäki ja Aada Muurinen
Kuvat: Henri Lommi
