Joulukuun alun pimeyteen saatiin valopilkku, kun Martinuksessa vietettiin Martinlaakson perinteistä itsenäisyyspäiväjuhlaa, jonka yhteydessä juhlitaan tuttuun tapaan myös syksyn uusia ylioppilaita.
Tilaisuus sisälsi mm. koskettavia puheita, musiikkiesityksiä sekä opiskelijakunnan lausiman perinteisen veteraanien vapaudenviestin. Ohjelmanumerossa vaihdetaan "viestikapula" abeilta kakkosille. Syksyn juhlanumeroissa korostui uusien opiskelijoidemme osuus juontajista näyttelijöihin.
Syksyn yo-juhlassa on aina myös kotimaisen kirjallisuuden pohjalta valmistettu pienoisnäytelmä. Tänä vuonna palattiin Martsarin perinteisiin, kun musiikin ja draaman opettaja Annan Heinonen ohjasi lavalle Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä katkelmia. Vapaaehtoisista näyttelijöistä koostuva ryhmä oli suuri. Veljeksien roolituksessa oli otettu vapauksia ja Toukolan pojat olivatkin hevirokkareita.
Tunnelmallinen ja arvokas juhla oli mieleenpainuva ja Martsarin näköinen. Onnittelemme kaikkia uusia ylioppilaita hienosta suorituksesta ja opintojen päätökseen saattelemisesta sekä kiitämme esiintyjiä ja kannustavaa juhlayleisöä!
Kuvat ja teksti: Martsarin opettajat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti