Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!
Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa
Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi.
Sinikka Haaksiluoto, historian ja filosofian opettaja
Olen on-off-lukija. Kun aloitan kirjan, haluaisin lukea sen heti loppuun. Teen miltei poikkeuksetta kirjasta muistiinpanot käsin. Jos kirja on oma, teen siihen surutta reunamerkintöjä, joihin voin palata myöhemmin, esim. opettaessani. Kirjoitan myös päiväkirjaa, jonka taakse kirjoitan ylös listaa lukemistani kirjoista: Kirjoittaja, kirjan nimi, sekä kirjan lukemisen päivämäärä. Viime marraskuussa aloittamassani, vielä jatkuvassa päiväkirjassa on 27 kirjan tiedot. Tällaisia listoja on satakunta, koska päiväkirjojakin alkaa olla niin paljon. Olen kirjoittanut koko lukevan elämän aikani päiväkirjaa ja sinne kommentoin myös lukemiani kirjoja. Luen vain tietokirjoja, ellei kertova teksti liity suoraan esim. johonkin matkaani. Kesän alussa kokoan tornin kirjoista, jotka haluan lukea. Kesä onkin parasta lukuaikaa.
Luin pääsiäisenä 2020 Kekkosen Kirjeitä myllystäni 1-2. Valitsin nämä kirjat siksi, että presidentti Niinistö ehdotti hiljattain hallitukselle eräänlaisen ”nyrkin” perustamista koronakriisin ajaksi, ja ryhdyin pohtimaan presidentiaalista vallankäyttöä Suomessa eri aikoina. Puhutaan paljon Kekkosen ajasta ja nämä kirjeet valaisivat sitä pilkun tarkasti.
Kekkonen kirjoitti noita kirjeitä 1956-1967, sekä 1968-1975. Olin hämmästynyt siitä, että ne eivät olleet pelkkiä haukkumakirjeitä, vaan myös ”kehukirjeitä”, jos joku oli osannut puhua tai lausua hyvää ulkopolitiikastamme. Minua kiinnosti erityisesti 1970-luku ja syntymäpäiväni syksyllä 1971. Noihin aikoihin Kekkonen kirjoitti nimimerkille ”Vanha Kissa” naistoimittajista, jotka ovat pitäneet presidentti Kekkosen hattua epäsopivana presidentille ja ovat järjestäneet keräyksen UKK:n uutta hattua varten. Hän kutsuu toimittajat Kalle Kuusisen vaateliikkeeseen sovittamaan hänelle uutta hattua.
Kirjassa koukuttaa se, miten huomaa aikojen muuttuneen korkeimpien valtioelinten vallankäytön suhteen. Toisaalta huomaa, että valta on edelleen, paikoitellen personifioitua ja kriisiaikoina, edelleen, korostuu usein vahvan johtajan kaipuu. Lähihistorian tuntemus auttaa meitä kaikkia ymmärtämään sekä kotimaan, että ulkovaltojen vallankäyttöä ja muuttuvaa kansainvälistä ympäristöä. Kirjasuositukseni lähtee siis yhteiskuntaopista ja historiasta kiinnostuneille lukijoille.
Teksti ja kuva: Sinikka Haaksiluoto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti