Martsarissa riittää mielenkiintoisia harrastuksia. Toverimme Tuukka pitää kirjoittamisesta.
"Harrastuksen voinee bluntisti nimetä luovaksi kirjoittamiseksi," kertoo Tuukka. "Viime aikoina olen painottanut enemmän runojen ulostamista liukuhihnalle kuin mitään proosaa saati draamaa." Hänen runojaan onkin julkaistu koulun lehdessä juttusarjassa Hyperaktiivisen mielen päiväkirja, ja lisää on tulossa.
Tuukka sanoo, että innostusta kirjoittamiseen on hänellä aina löytynyt edes jollain tasolla. Hän saattoi jo 7-vuotiaana kirjoittaa yhden vihkon sivun mittaisia tarinoita lempipelihahmojensa seikkailuista. Virallisesti, kuten hän asian ilmaisee, hän innostui novellien kirjoittamisesta 9. luokan syksyllä ja runoudesta niinkin myöhään kuin viime vuoden joulukuussa.
"Aloitin tämän, koska se on helpoin pakotie hyperaktiiviselle mielikuvitukselle," sanoo Tuukka.
Tuukalla on aina ollut hyvä mielikuvitus. "Olen usein ottanut ns. "kertojan" roolin kavereideni ollessa leikkien päähenkilöitä," hän kertoo, ennen kuin kertoo kuinka teini-ikä yllätti hänet "lyöden laudalla päin näköä" ja kuinka leikki muuttui parodiseksi roolipelaamiseksi ystävänsä kanssa.
Viimein yläasteen lopulla Tuukka kiinnostui kirjoittamisesta. "9. luokan edetessä äidinkielessä tulee vastaan lisätehtävä. "Kirjoita novelli, jossa ilmenee jonkinlaista ihmissuhdedraamaa" Aloin kirjoittaa ja siitä syntyi jotain aivan muuta kuin tehtävänanto vaati. Siitä huolimatta siihen aikaan minulla klikkasi, että pidän luovasta kirjoittamisesta."
Samoihin aikoihin Tuukka kokeili myös välillä runojen kirjoittamista. Hän sai runoistaan hyvää palautetta, ja hänen kiinnostuksensa runoihin kasvoi. "Joulukuussa 2019 koulutehtäviä alkoi kasaantua ja stressi alkoi kasvaa. Pääni rupesi keksimään vertauksia siitä," sanoo Tuukka. ""He odottavat minulta liikoja. Tulee mieleen lainaus 'jos tuomitset kalan sen perusteella, miten hyvin se osaa kiivetä puuhun, se uskoo olevansa tyhmä'" ja sinä hetkenä klikkasi. Silloin kirjoitin ensimmäistä kertaa runon vapaaehtoisesti. Sen nimeksi tuli 0∞_ ja siinä runon puhuja vähättelee kalaa, joka ei osaa kiivetä puuhun. "
Mikä luovassa kirjoittamisessa on Tuukan mielestä niin mielekästä? Hän pitää siitä, että siinä ei ole rajoja. Kielioppi, rakenne - niillä ei ole väliä. Taiteilijalla on vapaat kädet. "Sen takia en hirveästi suosi runomittoja tai tiettyä säemäärää," selventää Tuukka. "Olen huono loppusointujen kanssa, mutta tykkään viljellä sanoja, jotka muistuttavat toisiaan. "Saatan saastaisen saatanpalvojan saattaa satamaan saatuani satutettua pahaa aavistamattoman arvioijan alitajuntaa jankkaamalla samaa aakkkosta lakkaamatta sanavalintojeni tavalla.""
Totisesti, Tuukalla on taitoa. Hänestähän voisi kuoriutua vielä kirjailija! Tuukka kuitenkin on realistinen, eikä, vaikka kirjailijan ura on hänellä kuulemma aina takaraivossaan, usko sen olevan hänen kohtalonsa. Menestyksen todennäköisyys olisi pieni. Eihän sitä kuitenkaan koskaan tiedä. Kuitenkin, Tuukka on päättänyt pitää kirjoittamisen pelkkänä harrastuksena.
Mitä harrastukselle kuuluu juuri nyt? "Tällä hetkellä minä odotan, että mieleen juolahtaa aihe ja sen jälkeen kirjoitan niin monta säkeistöä kuin ikinä keksin," Tuukka kertoo. Runoja on ennättänyt kertyä jo jonkin verran, ja pitkiäkin löytyy. "Ennätykseni kuuluu runolle Sieluttoman mielikuvitus, joka koostuu 22 säkeistöstä täyttäen kolme Google Docs -sivua fonttikoolla 11."
Luulisi, että kirjoittamisharrastuksesta on hyötyä - jos ei muualla, niin ainakin koulussa. Tuukka on osittain samaa mieltä, vaikka sanookin aluksi, ettei ole varma onko hänen harrastuksestaan ollut hänelle mitään hyötyä. "Kyllä tämä kasvattaa sanavarastoani aina, kun joudun googlettamaan synonyymejä kyetäkseni pidentämään alkusointu-combojani."
Sen lisäksi hän kertoo kirjoittamisen tuovan hänelle aina hyvän olon ja myös saavan hänet rauhoittumaan, jos häntä suututtaa. Se on myös auttanut häntä purkamaan stressiä: "En ollut enää stressaantunut kouluhommista saatuani 0∞_-runon valmiiksi."
Tuukalla on vielä viimeiset sanat tämän jutun lukijoille, jos he ovat jaksaneet lukea tänne asti.
"Jos joku kokee olevansa kiinnostunut kirjoittamisesta, ennen kaikkea kannattaa pyrkiä olemaan olematta ankara itselleen. Monesti taidelajista riippumatta ihmiset ovat pettyneitä, kun eivät onnistu luomaan uuden ajan mestariteosta, josta puhutaan vielä sadan vuoden jälkeen. Nyrkkisääntöni on, että jos olen teoksesta itse ylpeä, sillä että joku muu ei siitä tykkää, ei ole väliä. Jos en ole teoksesta erityisen ylpeä, pyrin pohtimaan, mikä meni pieleen ja siitäkin huolimatta vastaanottamaan palautetta. Muutaman kerran on käynyt niin, että olen palautteen kautta onnistunut huomaamaan huonona pitämäni runon hyvät puolet ja lopulta arvostamaan teosta."
Teksti: Tuukka & Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti