Takana kaiken kauniin, rasittavan ainaisen maailman paljastuuruno ilman nimeä. Se ei ole nimen arvoinen.
Niin inhottavasti pistää silmään nimeämätön.
Se ilmestyy mieleen teititellen meitä kieltämättä,
vaikka saisi maailman maineikkaimman runon tittelin,
nimettä eläköön teksti sietämätön.
Ei uusia mahdollisuuksia. Inhoan tekstiä.
Ruma runo repii verisuoneni henkisesti
sillä lässyttävän ystävällisellä ylpeydellään se pyytää.
“Saisinko vaivaisen nimen?”
- Et
Näkökulmani on hyytävän kylmä.
Ymmärtämättä tyhmät läksyttävät
räksyttäen äänekkäästi märehtien
suorastaan julmaa kulmaani kuuntelematta.
Miten minä ilmaisin linjauksein
ahdistamatta entistä enemmän
avaraa maailmaa kavahtavaa
kapinallista maasta kaukana asuvaa
maan asukkia? Mahdotonta!
En saisi kantaani kannettua,
vaikka mahtavin antaisi tahtonsa!
Halveksimalla runoa, kovetan runon.
Kun kynänjälki kylmenee, kylmenee myös sydän.
Syövytän myös pakanan avartamattoman ajatusketjun
maalamalla mustimman kuvan suoraan lukijan sieluun.
Halveksimalla saatan sanoitukseni maasta taivaaseen,
vaikka maailmankaikkeus vaatisi päinvastoin.
Älä sääli sanaa. Sulatat sen.
Tuukka Kontio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti