Kun kohtalo kuivasi kukkani
kesti enää hetki ennen hermojen menemistä.
Leimautin leningit helvetillisiin liekkeihin
heittäen kekäleiden keskelle eri esineitä
elättääkseni liekkiä enemmän ja enemmän
melkein leimahtaen itsekin elämäni menettäen.
Itkemättä heittelin lisää heitettyäni enemmän
rekvisiittaa lieskan keskelle, kunnes
kaikki palavat asiat lakkasivat.
Nakkasin jo aivan kaikki tavarani
palamaan ajattelematta lainkaan.
Heittänen perään liekinheittimenikin.
Roihut ovat raivonneet jo oman aikansa
vaan nyt ongelmana on tomusotku.
Käännettyäin selkäni sylkäisin olkapääni yli
edes harkitsematta tuhkan lakaisemista.
Autioituneen kedon keskelle heti kasvoi kasa
uusia kukkia kukkien oitis kirkastaen maisemaa.
Estetiikan huipentuma tuo kaunis värikasa.
En kykenisi leimauttamaan ketoa tahdostakaan,
katsos aseeni on palanut palasiksi
enkä ilman liekinheitintäin liekitä mitään.
Joskus tuli on tehokas ase tulta vastaan
Lucifer, lusien omaa olematonta tuomiotaan
projisoi omat ongelmansa onnellisempiin
uskoen uskovien lopettavan uskollisen uskon
uskomattoman uskolliseen kokonaisuuteen.
Inhoat minua, etkö vain?
Haluat minun menehtyvän, vai?
Pistänen paremmaksi.
Tahdon halata sinua ja kuiskata korvaasi kaiken järjestyvän,
sillä sinä kelpaat sellaisena kuin olet meille kaikille.
Pistäydy joku päivä. Voimme keskustella vesilasillisella.
Ikuisesti ystäväsi, perheetön
Tuukka Kontio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti