maanantai 21. elokuuta 2023

Viime keväänä Ranskan opintomatkalle osallistuneet valmistivat yhdessä matkapäiväkirjan


Ranskan-matka 2.-11.5.2023



Pariisi

Saapuminen Pariisiin ja 1. ilta Pariisissa

Saavuimme Pariisin lentokentälle ja menimme RER-junalla Pariisin keskustaan. Keskustassa vaihdoimme vielä metroon päästäksemme hotellille. Jätimme tavarat huoneisiimme ja lähdimme syömään lähistöllä oleviin ravintoloihin pienissä ryhmissä. Tuntui uskomattomalta hypätä kiireisen kouluarjen keskeltä yhtäkkiä Pariisiin!


Pariisissa





1. kokonainen päivä Pariisissa

Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehtisimme Eiffel-torniin ajoissa ennen ruuhkia. Olimme perillä jo ennen turvatarkastuksen avautumista. Vajaassa tunnissa pääsimme jo ihailemaan upeita maisemia huipulta. Kävimme lounaalla kävelymatkalla Eiffeliltä Riemukaarelle jälleen pienempinä ryhminä, koska näin isolle ryhmälle on vaikea löytää riittävästi tilaa samasta ravintolasta. Ehdimme kävellä hieman myös tunnetulla Champs-Elysées -kadulla. Notre Damen katedraalillakin tuli pyörähdettyä, mutta kunnostusten takia sisällä ei päässyt käymään. Vapaa-ajalla ryhmämme jakaantui tutkimaan Pariisin katuja. Osa meni syömään tai kahville, jotkut katsomaan nähtävyyksiä ja tekemään ostoksia. Seinen varrella oli paljon kauppiaita, jotka myivät vanhaa kirjallisuutta. Illalla kävimme vielä yhdessä Seinen-risteilyllä, jonka aikana sai hyvän yleiskuvan kaupungista.

2. kokonainen päivä Pariisissa

Aamulla suurin osa meistä vieraili Louvressa. Jouduimme jonottamaan aika pitkään, mutta odotus palkittiin, kun pääsimme sisään tuohon valtavan suureen taidemuseoon.

Muutama opiskelija kävi toisen opettajan johdolla tutustumassa mm. Panthéoniin ja Sorbonnen yliopistorakennuksiin. He piipahtivat myös Suomen Ranskan instituutissa, jonka viereisessä Café Maa -kahvilassa he saivat mahdollisuuden maistaa perinteistä suomalaista ruokaa mm. lohileipää ja korvapuusteja. Kävimme kaikki hakemassa paikallisesta “boulangeriesta” lounasta. Menimme sitten Luxembourgin puistoon piknikille ja viettämään siestaa ranskalaiseen tapaan. Puisto oli todella kaunis! Viimeinen kaikille yhteinen kohde Pariisissa oli Montmartren alue upeine näkymineen yli Pariisin. Illalla oli vielä vähän vapaa-aikaa.


Les Sables d’Olonne

Parin Pariisi-päivän jälkeen oli aika lähteä Montparnassen asemalta TGV-junalla kohti Atlantin rannikkoa. Junamatka kesti noin neljä tuntia. Meille oli järjestetty bussikuljetus juna-asemalta ystävyyskoululle, jossa tuttumme meitä jo odottivat. Jälleennäkeminen muutaman kuukauden jälkeen oli iloinen! Ranskalaiset olivat Suomen-vierailulla tammi-helmikuussa ja nyt oli meidän vuoromme tulla vastavierailulle.

Heti ensimmäisenä päivänä ystävyyskoululla meille pidettiin pienet juhlat, joihin ranskalaiset olivat leiponeet omia paikallisia herkkujaan kuten kreppejä, suolaisia piiraita ja makeita leivoksia. Meille opetettiin erilaisia pelejä esim. petankkia, esiteltiin pienissä ryhmissä koulun sisä- ja ulkotiloja sekä pidettiin Ranska-aiheinen Kahoot. Koulussa oli yleinen hengauspaikka, jossa muun muassa myytiin vähän syötävää sekä päästiin pelaamaan biljardia. Siellä oli yllättävän paljon koulun opiskelijoita välitunneilla sekä ennen koulupäivän

alkua yhdessä viettämässä aikaa. Ensimmäisenä iltana menimme kaikki yhdessä keilaamaan.


Isäntäperheiden järjestämät aktiviteetit viikonlopun aikana olivat erilaisia, koska perheet olivat itse saaneet suunnitella ohjelman. Jokainen suomalainen pääsi tutustumaan lähialueiden nähtävyyksiin. Monet kävivät esimerkiksi Puy du Fou -nimisessä historiallisessa teemapuistossa. Jotkut suomalaiset saattoivat jopa nähdä toisensa viikonlopun aikana, jos ranskalaiset olivat suunnitelleet heille ja pareilleen yhteistä ohjelmaa, kuten suppailua, kiipeilyä tai rannalla olemista. Moni nautti vapaa-ajastaan isäntäperheessä ja tutustui samalla paremmin ranskalaiseen pariinsa.

Yhden koulupäivän aikana ranskalaiset veivät meidät pienissä ryhmissä tutustumaan Les Sables d’Olonnen kaupungin nähtävyyksiin. Osallistuimme muutamille ystävyyskoulun oppitunneille, muun muassa viimeisen päivän aamuna olimme kaikki yhteisellä matikantunnilla ennen rannalle lähtöä. Osa suomalaisista halusi surffaamaan ja heille järjestettiin oma surffauksen alkeiskurssi.



Ystävyyskoululla

Millainen vaihtoprojekti oli kokonaisuutena? (tekstit on koottu opiskelijoiden kirjoittamista palautteista)

Projekti oli todella onnistunut kaikin puolin! Vaihtoparien kanssa vietetty aika oli todella mukavaa, säät olivat pääosin hyvät ja Pariisin kiertäminen oli ihana kokemus.


Surffauskurssilla


Erittäin antoisa ja ikimuistoinen kokemus, joka antoi muun muassa lisää itsevarmuutta ranskan kielen käyttöön. Natiiviranskalaisilta positiivisen palautteen saaminen omasta kielitaidosta lämmitti mieltä. Vaikka puheessa oli varmasti runsaasti kielioppivirheitä, ranskalaiset silti kuuntelivat mieluusti, korjasivat ja kehuivat – ja joka kerta tunne ymmärretyksi tulemisesta oli huikea.

Ranska-projekti on hyvä tapa oppia ranskan kieltä ja kulttuuria. Lisäksi projektissa tutustuu uusiin ihmisiin ja kokee uusia asioita.

Suosittelen vaihtoa tuleville opiskelijoille, koska matkasta jää todella paljon hyviä muistoja ja pääsee nauttimaan matkasta tuttujen kanssa sekä tutustumaan lähempää toisen maan ihmisiin sekä luomaan uusia kaverisuhteita.

Oli kiva päästä kokemaan Ranska yhdessä muiden ikätoverien ja ystävien kanssa. En usko, että matka olisi ollut yhtä kiva pelkän perheeni kanssa. Olen iloinen, että päätin tulla mukaan projektiin, sillä nyt minulla on hienoja muistoja ensimmäisestä matkastani Ranskaan, joita voin muistella vielä vuosien päästä.

Suosittelisin kaikille tuleville opiskelijoille vaihtoa, koska siitä saa tosi helposti uusia kavereita (Ranskasta ja omasta lukiostakin). Suosittelisin vaihtoa myös niille kaikille, joita kiinnostaa uusiin kulttuureihin perehtyminen. Vaihto on ollut lukioaikani kohokohta tähän mennessä!

Lukio ja koulutus on tärkeää, mutta tämän kaltaisten mahdollisuuksien avulla nuori ihminen pystyy näkemään uusia, avartavia asioita. Ihmissuhteet ja uudet kokemukset ovat oikeaa elämää, jota moni oppilas ei muuten välttämättä pääse kokemaan. Se, että nuori oppii ymmärtämään maailmaa vähän enemmän, on sellainen asia, jonka vuoksi voi uhrata kymmenen päivää koulua.

Loistavasti järjestetty ja ikimuistoinen kokonaisuus! Sain myös uusia ystäviä niin Suomesta kuin Ranskasta ja kehityin myös yksilönä reissun aikana. Sain uusia ideoita ja itsevarmuutta tulevaisuutta varten ja haluaisin ehdottomasti lähteä uudelleen vaihtoon Ranskaan - mieluusti vaikka pidemmäksikin aikaa nyt kun ranskan puhuminen alkaa luonnistua.

Olemme erittäin kiitollisia, kun Suomi–Ranska-yhdistysten liitto tuki vaihtoprojektiamme myöntämällä meille stipendin kattamaan osan Ranskan-matkan kuluista.

Kirjoittajina Martinlaakson lukion Ranska-projektilaiset

maanantai 29. toukokuuta 2023

Aleksis Kivi puhutteli martsarilaisia: “Elämä on iloleikki!”

Martinlaakson lukion tämän kevään kulttuuritapaus oli Red Nose Companyn esitys Martinus-salissa. Vuooden teatterina palkittu klovniduo kera Avanti!-jousikvartetin ja haitarin tarjoili koko Martsarin väelle vaihdikkaan versionsa Aleksis Kiven elämästä. Kiven itsensä ohella tutuksi tulivat hänen aikansa historia merkkihenkilöineen sekä kirjailijan koko tuotanto. 


  • Näytelmä antaa hyvän yleiskuvan Aleksis Kiven elämästä ja teoksista miellyttävällä ja mieleenpainuvalla tavalla loistavan valaistuksen, musiikin ja komedian ansiosta.

  • Hyvä sekoitus tragediaa ja huumoria. Pidin nopeasta tahdista.

  • Näytelmä oli mun mielestä tosi hienosti toteutettu vaan kahdella näyttelijällä.

  • Vakavat kohtaukset vuorottelivat sopivasti hauskojen kanssa. Näytelmä kulki välillä kovaa vauhtia, joten tieto Kiven teoksista etukäteen auttoi seuraamaan esitystystä.

  • Osuvaa huumoria, kuten paikkakuntavitsit!

  • Opin näytelmän kautta aiheesta enemmän kuin olisin oppitunnilla oppinut.

  • Keskeinen teema oli kertoa Aleksis Kiven elämästä ja hänen teoksistaan. Elämään sisältyy kaikenlaista, ja se on yksi iso seikkailu.



Teksti: Sari Kuusniemi ja katsojapalautetta

Kuva napattu talvella 2022 Liinus Ihmemaassa-produktion harjoituksista Martsarin Studioteatterista.



tiistai 9. toukokuuta 2023

Lontoo leirikoulu -blogi

“Hyvää huomenta!” kailotti jokaisen herätyskello varhain aamuyöllä 12.4.23. Helsinki-Vantaan lentokentälle saavuttiin väsyneinä mutta innokkaina klo 06.00. Passintarkastusten ja uusien turvatarkastusporttien läpi pääsyn jälkeen oli olo kaikilla helpottunut, ja jäljellä oli enää vain odottelu klo 08.00 lähtevää lentoa varten Lontoon Heathrow-lentokentälle. Finnairin suuressa koneessa yllättivät modernit näytöt, jotka tarjosivat viihdettä peleineen ja elokuvineen.


Onnistuneen laskeutumisen jälkeen noin klo 09.10 Englannin paikallista aikaa lähdimme kohti Lontoon keskustaa, jonne vieviä kapeita metroja ja junia varten täytyi päästä läpi pankkikortilla porteista. Wombat's City -nimisen hostellin löytämisen jälkeen suuntasimme  ensimmäiseksi Westminsterissä sijaitsevaan Chinatowniin, jossa kiertelimme kaupoissa ja syömässä.




 



Chinatownin jälkeen laahustimme takaisin hostellille muutamien   nähtävyyksien, kuten Tower Bridgen kautta. Hostellille majoittautumisen jälkeen alkoi vapaa-aika, jolloin jokainen pääsi tutustumaan Lontooseen joko pareittain tai ryhmissä. Hostellilla täytyi olla takaisin klo 22.00 mennessä.


Ensimmäinen aamu hostellilla alkoi klo 8.20 aamupalalla. Tosin reippaimmat seurasivat Nunun mallia ja sipsuttelivat sitä ennen lenkille jo klo 06.30 aikoihin. Aamupala koostui pääosin leivästä ja jogurtista, mutta tarjolla oli myös koneesta saatavia kuumia juomia. Jo klo 9.00 aikoihin lähdimme kohti luonnontieteellistä museota metrolla. Metromatka sujui sulavastii, ja jäimme  poi South Kensingtonin pysäkilläs, josta oli lyhyt matka museolle. 


Museossa saimme kierrellä ja tutustua oman maun mukaan siellä oleviin asioihin muutaman tunnin ajan. Museossa oli kaikkea luonnon historiaan liittyen erilaisista kivistä dinosauruksiin saakkaa. Museo oli valtava, vanha ja tyylitelty linnamainen rakennus. Aulassa oli isot portaat, sinivalaan luuranko sekä Darwinin patsas. Nähtävää oli paljon ja kävelyäkin sekä portaita kertyi mukavasti siirtyessä näyttelystä toiseen. 


Museon jälkeen lähdimme kävellen kaupan kautta kohti Hyde Parkia piknikille. Tavallisen ruokakaupan löytäminen rikkaalta porvarialueelta oli haastavaa, mutta löysimme lopulta hyvän kaupan, josta saimme ostettua eväät piknikille. Eväät söimme Hyde-parkissa vihreyden ja auringon paisteen keskellä pienestä tuulesta huolimatta. 


Piknikin jälkeen kävelimme Design-museoon. Museossa oli erikoisesti suunniteltuja asioita, kuten värikkäistä kuutioista tehty tuoli tai metrosta tehty jääkaappi. Sen jälkeen oli vapaa-aikaa, jolloin retkeilijät saivat lähteä mihin halusivat. Osa lähti esimerkiksi British Museumiin ja jotkut Oxford Streetille shoppailemaan. 


Perjantaina aamu alkoi aamupalalla ja kaupassa käynnillä. Sää oli koko aamun aurinkoinen ja piristävä. Vierailimme Science Museumissa eli Tiedemuseossa, ja paikka oli valtava. Kiinnostavinta oli Medicine ja Who Am I -näyttelyt, joissa sai tehdä kaikenlaisia testejä liittyen omaan tietämiseen, oppimiseen ja muuhun vastaavaan. Kävimme myös Tiedemuseon matkamuistokaupassa.


Heti tiedemuseon jälkeen lähdimme Lontoon lounaisosassa sijaitsevaan hienoon kasvitieteelliseen puutarhaan, Kew Gardensiin. Vaikka aamu oli aurinkoinen, sää oli iltapäivällä kuitenkin viileä ja tuulinen. Tuulinen sää ei kuitenkaan estänyt meitä nauttimasta kauniista puutarhasta. Perille päästyämme päätimme ensin ottaa ryhmäkuvan.



Sen jälkeen menimme pienissä ryhmissä omaan tahtiin kiertämään puutarhaa. Kiersimme kasvihuoneiden läpi, joissa oli mukavan lämmintä. Kuumassa ja kostean trooppisessa kasvihuoneessa oli erityisen ihanaa viettää aikaa. Näimme siellä monia eksoottisia kasveja, kuten erilaisia palmuja, orkideoita ja lianoja. Sen sisällä oli niin sanotusti sademetsän luonnollinen ympäristö, joka antoi meille vaikutelman olevamme todella jossain muualla.


Ulkoilimme myös paljon ja kävelimme ympäri puutarhaa, vaikka kylmyys tuntui käsissä ja jaloissa. Lopuksi menimme puutarhan reunassa olevaan kauppaan ostamaan erilaisia esineitä vierailun muistoksi. Vierailumme päättyi noin kello 16. Sitten alkoi vapaa-aika, jolloin sai vapaasti mennä Lontoon nähtävyyksiin, kauppaan tai hostelliin.


Lauantaiaamu alkoi aikaisella herätyksellä, sillä meidän piti ehtiä kello yhdeksäksi laivaan. Oli lähtöpäivä, joten meidän piti myös ehtiä putsaamaan huone ja viemään tavaramme alakertaan säilytykseen, sillä huoneiden avaimet piti palauttaa. Matkalla laivalle kiertelimme vielä lähialueen nähtävyyksiä kuten Tower Bridge.


Matkustimme laivalla Greenwichin alueelle, jossa meillä oli vapaa-aikaa tutkia aluetta. Greenwichin alueella oli markkinoita sekä museoita, jossa voitiin käydä. Osa meistä lähti erilaisiin museoihin, kuten merimuseoon. Alueella oli myös observatorio, joka on kuuluisa alkavasta aika vyöhykkeestään. Se siis on alue, mitä käytetään useiden aikaerojen vertailussa.


Joen läheisyydessä oli Maritime Museum, eli merimuseo. Museon ilmaispuolella oli näyttelyitä merenkulun kehityshistoriaan liittyen, johon lukeutui kartoitus, sekä alusten ja välineiden kehitys. 


Mielenkiintoisinta olivat monenlaiset kojut marketilla ja eri museot. Lähdimme laivalle takaisin hostellille valmistautumaan lähtöön kohti lentokenttää.


Puoli kahden aikaan lähdimme hostellilta kohti lentokenttää. Matkustimme lentokentälle kahdella eri metrolla. Ensimmäinen metro oli tupaten täynnä jalkapallofaneja, jotka olivat matkalla katsomaan jalkapallo ottelua. Kuumottavaa oli nähdä, selviävätkö kaikki ulos metrosta (kaikki selvisivät just ja just). 


Kun saavuimme lentokentälle, laitoimme laukut ruumaan ja menimme turvatarkastukseen. Turvatarkastuksen jälkeen meillä oli aikaa käydä syömässä ja shoppailemassa. Klo 17.30 alkoi boarding ja pääsimme lentokoneeseen. Lentomatka sujui nopeasti ja yhdentoista maissa olimme saapuneet turvallisesti takaisin Suomessa. Matkasta jäi kaikin puolin sika hyvät fiilikset. Oli vähän kurjaa palata takaisin Suomeen ,takaisin arkeen, varsinkin kun ties mikä tehtäväurakka kotona odottaa. 




Teksti: LUMA-ryhmä