Vaihto-oppilaana Australiassa

On vaikea kuvitella, että helmikuusta on aikaa jo reilusti yli kahdeksan kuukautta. Tarkalleen 1. helmikuuta, maanantai-iltapäivänä ryhmä suomalaisia nuoria hyppäsi kanssani lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla, päämääränään Sydney. Ja nyt se sama ryhmä pelkäsi lähestyvää joulukuuta, paluuta koto-Suomeen – ja kodin jättämistä Australiaan.

Viimeinen puolikas vuosi vaihto-oppilaana on ollut kasvattava ja kokemusrikas. Välillä on itkettänyt ja paljon useammin naurattanut. Monia hienoja kokemuksia on jaettu niin isäntäperheen kuin kavereidenkin kanssa. Isäntäperheeseeni kuuluivat äiti ja isä, koira sekä muutamia hanhia ja kanoja. Asuin pienessä kylässä Australian itärannikolla, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä suurkaupunki-Brisbanesta. Vaikka asuin niin sanotusti ”maaseudulla”, olin keskellä Australian vilkkaimpia turistikohteita, Gold Coastia ja Byron Bayta. Sanoinkuvaamattoman upeaa aluetta rantoineen ja vuorineen onkin mukava esitellä omana kotinaan. Kaiken hiekan ja auringonpaisteenkin keskellä kaipasi kuitenkin Suomen luontoa ja sitä, ettei tarvitse pelätä paljasvarpain kävellessä, että joka ikinen käärme/muurahainen/hämähäkki/iilimato hyökkää kimppuun. Onneksi olen yksi niistä ihmisistä, jotka eivät erityisemmin koe koti-ikävää. Suomi-kavereille ja perheelle tuli jaettua hauskoja sattumuksia ja kyseltyä kuulumisia satunnaisesti WhatsAppissa ja Skypen välityksellä, sekä blogissa, jonka perustin vaihtovuottani varten.

Monista luuloista huolimatta, iso osa vaihtovuodesta on koulussa käymistä, ihan niin kuin normaaliarki Suomessakin on. Koulujärjestelmä Australiassa eroaa kuitenkin Suomen järjestelmästä merkittävästi. Vaikka onkin ollut mielenkiintoista kokea erilainen tapa opiskella, näin seitsemän kuukauden jälkeen alkoi jo kaivata takaisin Martsariin. Siinä missä lukio on kurssisuorituksiin keskittyvä pienoisyliopisto, jossa saa melkein oman mielensä mukaan mennä ja tulla, tuntui anglikaaninen yksityiskoulu paluulta takaisin yläasteelle. Koulupuku ja pakatut koululounaat ovat arkipäivää, ja koulun alueelta lähteminen kesken koulupäivän ei tulisi kuuloonkaan – edes hypäreiden aikana (jotka siis vietetään valvotussa tilassa opiskellen). Sääntöjä riittää, mutta niitä kunnioittamalla ja järkeään käyttämällä selviää mainiosti.

Olin vuosiluokalla 11, siis koulun toisiksi vanhimpia. Koulu aloitetaan Australiassa kuusivuotiaana eli koulusta myös valmistutaan vuosi aikaisemmin kuin Suomessa. Opiskelin viittä eri ainetta: Standard English, 2 Unit Math (keskitason matikka), Biology, Drama ja Visual Art. Muissa aineissa tunnuttiin pyörivän jotakuinkin samoissa aiheissa kuin Suomessakin, mutta englannin opiskelu erosi meidän äidinkielen tunneista täysin. Siinä missä yo-esseekokeessa on aikaa peräti kuusi tuntia yhdelle esseelle, siellä vastaavassa loppukokeessa joutuu työstämään kolme kirjallisuusesseetä kahdessa tunnissa. English keskittyy lähinnä opettajan neuvojen, pitkien sitaattien ja erilaisten tekniikoiden ulkoa muistamiseen ja niiden latelemiseen paperille kokeessa. Oman äänen kuuluminen on ehdoton ei, kuten myös esseelle määrätystä tiukasta rakenteesta poistuminen.

Joka torstai on koulun liikuntapäivä, jolloin saa pukeutua urheilupukuun. Kaksi tuntia käytetään valittuun urheiluun, muuten opiskellaan normaalisti. Olin valinnut jokaiseen termiin eri urheilulajin ja olin sukeltanut, suppaillut (Stand Up Paddleboarding) ja miekkataistellut. Sukelluskurssin suorittaminen koulun kanssa oli mahtava kokemus, eikä ihan heti olisi mahdollista Suomessa!

Kouluvuosi Australiassa jaksottuu neljään eri termiin, joiden välissä lomaillaan aina kahden tai kolmen viikon ajan. Kuuden viikon kesäloma olennaisesti vietetään joulun läheisyydessä päinvastaisista vuodenajoista johtuen. Koska melkein koko vuoden ympäri on mukavan lämmin, on rentouttavaa lomailla ”melkein koko ajan”. Todellisuudessa siellä ei vietetä yhtään enempää aikaa lomalla kuin Suomessakaan. Jokainen termi päättyy perinteisellä karnevaalilla, joita ovat uinti-, yleisurheilu- ja maastojuoksukarnevaalit. Yhden päivän koko koulu viettää omissa tuvissaan, jotka kilpailevat keskenään pisteistä, joita kerätään vuoden ympäri samaan tapaan kuin Tylypahkassa. Meidän koulussa oli neljä tupaa, joista itse kuuluin vihreän värin alla kisaavaan Saint Stepheniin.

Australiasta löytyy mitä ihmeellisimpiä kummallisuuksia, vaikka pinnalta se näyttäisi pelkältä ”tavalliselta” länsimaalta. Kokemuksena aussikulttuuriin tutustuminen on ollut mahtavaa, jotakin niin erilaista Suomeen verrattuna. Vaikka en vieläkään käsitä miten joku voi syödä popcornia lounaaksi ja luulla sen olevan terveellistä, olen oppinut ymmärtämään monia noista outouksista. Ymmärrän maailmaa ja ihmisiä paremmin, mutta uskallan silti väittää olevani sama Sanja, joka Suomesta lähti kahdeksan kuukautta sitten.

Sanja Tuovila