Näytetään tekstit, joissa on tunniste TA3. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TA3. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. toukokuuta 2018

TA3-kurssi Tampereella

Pari viikkoa takaperin perjantaina TA3 - Taidetta kaikilla aisteilla -kurssin toinen puolikas matkasi junalla Tampereelle tutustumaan pariin kaupungin kulttuurikohteeseen. Päivän ohjelmaan kuului Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opiskelijoiden monologiharjoituksien seuraaminen sekä Tammerkosken rannalla sijaitsevassa museokeskus Vapriikissa vieraileminen.

Nätyn monologit tarjosivat kurssilaisille koko joukon mielenkiintoisia kysymyksiä, aiheita ja ilmiöitä pohdittavaksi. Parikymmenminuuttiset monologit loivat kukin oman upean maailmansa, johon sai täysin uppoutua esityksen ajaksi. Nuorten näyttelijäopiskelijoiden taitavuus ihastutti kurssilaisia ja ohjaavia opettajia, musaope Hemaa ja kuvisope Heliä.

Vapriikissa kurssilaiset saivat kiertää oman mielensä mukaan reilun tunnin ajan. Lyhyessäkin ajassa ehti nähdä monipuolisesta museokeskuksesta erilaisia puolia vieraillessaan muun muassa viikinkiajan hämäläiskylässä ja toisaalta taas Suomen pelimuseon pysyvässä näyttelyssä, jossa pääsi itse tutustumaan ja pelaamaan monia suomalaisia pelejä. Monille opiskelijoista pelimuseon pelit herättivät lapsuudenmuistoja ja osa intoutuikin pelaamaan aivan viime minuuteille Chocoa ja Kimbleä.

Kokonaisuudessaan päivä oli kaikkien mieleen, ja sen kruunasi ehdottomasti upea aurinkoinen sää!

Kurssilaiset Vapriikin lähistöllä kosken edustalla


Tampereella aurinkoinen sää helli kurssilaisia

Lisää TA3-kurssin tunnelmia voi lukea aiemmasta TA3-kurssia käsittelevästä jutusta, joka löytyy Martsarilaisen sivuilta nimellä "Mikä ihmeen TA3-kurssi?".

Teksti: Sanja Tuovila
Kuvat: Henna Nurma, Heli Groschup

torstai 12. huhtikuuta 2018

Mikä ihmeen TA3-kurssi?

Vuoden 2016 syksyllä voimaan tullut uusi opetussuunnitelma on tuonut mukanaan suuria hämmästymisiä, koko joukon painotuoreita koulukirjoja ja ristiriitaisia mielipiteitä, mutta myös täysin uudenlaisia kursseja. Martsarinkin kurssitarjottimeen ovat ponnahtaneet vielä toistaiseksi hieman mystiset teemaopintokurssit (TO-kurssit) sekä taiteiden väliset TA-kurssit, joiden tarkoituksena on yhdistää eri tiedon- ja taiteenaloja eli edistää ainerajat ylittävää oppimista.

Tänä keväänä Martsarissa järjestetään ensimmäinen TA3 - Taidetta kaikilla aisteilla -kurssi, joka vie kurssilaiset retkelle yhdessä valittuun kohteeseen, esimerkiksi Tampereelle tai Turkuun. Retkellä tutustutaan kulttuurikohteisiin ja tehdään vierailu muun muassa johonkin taideoppilaitokseen. Kurssilaiset ovat myös saaneet käydä ennakkoon kahdella kulttuurivierailulla, joista ensimmäinen tehtiin yhdessä koulun kanssa käymällä joko katsomassa Blondi tuli taloon -teatteriesitys tai vierailemalla Ylen toimitiloissa Pasilassa. Lisäksi piti tehdä itsenäinen kulttuurikäynti eli käydä esimerkiksi konsertissa tai museossa.

TA3-kurssilla pääsee siis kokemaan ja ihastelemaan taidetta monesta näkökulmasta! Tässä hieman tunnelmia ennakkovierailuilta:

Blondi tuli taloon 6.3.2018


TA3-kurssilaisista osa valitsi ennakkovierailukohteekseen Blondi tuli taloon -teatteriesityksen, jota esitettiin Kulttuuritalo Martinuksessa maaliskuun ajan. Monelle meistä 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa syntyneille ei esityksen taustatarina soittanut kelloja, vaan saimme uppoutua esitykseen täysin taustatiedoitta! Kyseessähän oli siis 1990-luvulla televisiossa esitetty, hyvin suosittu suomalainen draamasarja, jonka tarinaa jatkettiin nyt näyttämöllä.

Näytelmää katsellessa ei kuitenkaan haitannut, vaikka ei heti alkuun tiennyt, kuka on Hannu Hurmala tai Hanski Tähtinen. Lavalla kuultiin useita 90-luvun hittejä, suomalaisia ja ulkomaalaisia, sekä nähtiin sujuvaa videoefektien käyttöä. Musiikkikappaleiden ansiosta varmasti joka toinen poistui salista tuttu melodia päässä soiden!




Ylevisiitti 22.3.2018


Noin puolet TA3-kurssin oppilaista sai aloittaa kulttuurikohteiden vierailun Ylevisiitillä.

Heti alkuun pääsimme studioon, missä olivat kohta historiaan jäävän Uutisvuodon lavasteet. Kaikki pääsivät kokeilemaan, miltä tuntuisi istua paneelissa!


Matka oli pitkä sekä mutkikas ja sen varrella nähtiin mm. lavastepaja, puvusto ja erilaisia työtiloja. Matkan varrelta pystyi bongaamaan tuttuja hahmoja lastenohjelmista ja vaatteita esimerkiksi Syrhämästä. 
Seuraava pysäkki oli kuunnelmahuoneessa, joka on täysin äänieristetty. Huone on täynnä erilaisia rekvisiittoja, joita on mahdollista hyödyntää kuunnelmissa mitä mielikuvituksekkaimilla tavoilla.































Oma vierailu


Osa TA3-kurssin suoritusta on myös omavalintainen kulttuurivierailu. Tämä on hyvä mahdollisuus tutustua itselle vieraampiin kohteisiin tai vain nauttia tutusta ja turvallisesta.

Kohteeksi voi valita esimerkiksi tunnelmallisen jazzkonsertin. Tapiolassa järjestettävällä April Jazz Clubilla esiintyi maaliskuun alussa Jukka Perko Trione. Konsertin aikana kuultiin useita yhtyeen omia sovituksia bebop-artisteilta, kuten Dizzy Gillespielta. Esiintymisen ilo näkyi selvästi soittajien kasvoilta ja yleisö nautti mukaansatempaavasta musiikista.







Monipuolinen TA3-kurssi ei siis pääty vielä tähän, vaan ensi viikolla kurssi huipentuu varsinaiseen retkeen. TA3-ryhmien retkistä Tampereelle ja Tallinnaan tullaan kuulemaan vielä piakkoin!

Teksti: Joanna Aalto, Inari Kolehmainen ja Sanja Tuovila
Kuvat: Sanja Tuovila, Martinlaakson lukion Facebook