Näytetään tekstit, joissa on tunniste uudet opettajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uudet opettajat. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. lokakuuta 2023

Uusien opettajien esittely

Martsarilaisen toimitus haastatteli lukiomme uusimpia opettajia!


Kuka olet, mistä tulet?
Olen Oscar Brander ja toimin biologian, maantieteen ja terveystiedon aineenopettajana tämän lukuvuoden. Tampereella olen kasvanut ja lukioni käynyt, jonka jälkeen muutin yliopistopaikan perässä Ouluun opiskelemaan pääaineenani biologiaa. Samalla opiskelin sekä maantieteen että terveystiedon sivuaineet, hieman biokemiaakin. Helsinkiin muutin opintojeni loppupuolella ja tein graduni Helsingin yliopistossa. Biologiassa itseäni eniten kiinnostaa solu- ja molekyylibiologia, genetiikka sekä bioteknologia. Vapaa-ajallani harrastan kiipeilyä ja soitan pianoa sekä kitaraa. Shakkiakin on tullut monta vuotta pelailtua. Aikanaan olen myös kuvataidetta harrastanut, mutta se on nykyään jäänyt enemmän taka-alalle.

Mitkä fiilikset Martsarista?
Täällä on paljon tilaa oleskella ja harrastaa, mikä on mielestäni hienoa. Martsarin opiskelijat vaikuttavat myös oikein reippailta ja aidoilta. Työyhteisö on ottanut minut hyvin vastaan ja työkaverit ovat oikein mukavia. 

Mikä oli lapsuuden haaveammattisi, ja miten lopulta päädyit opettajaksi Martsariin?
Minulla ei ole koskaan nuorempana ollut selkeää unelma-ammattia. Lukion loppupuolella mietin, että mistä oppiaineesta pidin eniten ja hain sen perusteella korkeakouluun. Pidin valtavasti myös maantieteestä, mutta pitkän pohdinnan jälkeen päädyin opiskelemaan biologiaa. Olisin voinut ryhtyä myös tutkijaksi, mutta mikään tietty aihe biologiassa ei ollut ylitse muiden. Opettajana sen sijaan pääsen käsittelemään kaikkia niitä lukuisia mielenkiintoisia aiheita, jotka minutkin aikanaan sai tälle polulle.

Millaisena muistat omat oppiaineidesi opettajat ajalta, kun olit itse oppilas/opiskelija?
Muistelemme usein kaveriporukan keskuudessa lämmöllä meidän entisiä opettajiamme, eikä biologian ja maantieteen opettajat ole poikkeus. Yläasteella opettaja demonstroi monia ilmiöitä oppilaiden avulla, jonka takia asiat jäivätkin hyvin mieleen. Oppilaan pää saattoi esimerkiksi joutua esittämään maapalloa opettajan demonstroidessa karttaprojektioita. 

Terveisiä Martsarin opiskelijoille?
Ykkösille erityisesti: opiskelkaa avoimin mielin kaikkia eri oppiaineita. Älkää tuomitko koko oppiainetta pelkästään aikaisempien kokemusten perusteella. Koko koulun opiskelijoille toivotan tasapuolisesti antoisaa lukuvuotta!

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Martsarin uudet opet: Anna Heinonen ja Nina Vuorio

 Kuka olet, mistä tulet? 

Olen Anna ja tulen Helsingistä. Ennen Martinlaaksoon tuloa olin töissä Espoossa. 

Mitä opetat? Miten päädyit alalle?

Opetan musiikkia. Voisi sanoa, että alan valinta oli tavallaan jatkumoa lapsena alkaneelle pianonsoittoharrastukselle yhdistettynä kiinnostukseen opetusalaa kohtaan. Lukion jälkeen vietin välivuotta ja olin töissä koulunkäyntiavustajana. Pohdin luokanopettajaopintojen aloittamist

a. Päädyinkin opiskelemaan Helsinging OKL:n. Parin opiskeluvuoden jälkeen halusin syventyä johonkin aineeseen. Musiikki oli minun vahvuuteni. Päädyin lopulta hakemaan Sibelius-Akatemian musiikinopettajakoulutukseen klassinen piano pääinstrumenttina ja jätin yliopisto-opinnot kesken. Sisällytin luokanopettajan pätevyyteen vaadittavat opinnot tutkintooni, eli olen myös luokanopettaja.Työelämässä olenkin ollut paljon töissä juuri alakoulun puolella. 

Milla mielellä olet aloittanut Martsarissa? 

Innokkaalla ja myönteisellä mielellä. Nautin siitä, että saan keskittyä täysin musiikin opettamiseen. Opiskelijat omaksuvat opetettavia asioita nopeasti ja keskittyneesti. Olen saanut hyvän ensivaikulteman myös työkavereista. Martsarilaiset vaikuttavat oikein mukavilta!



Kuka olet, mistä tulet? 

Olen Nina Vuorio. Vantaalla olen töissä vasta kolmatta vuotta. Ensimmäiset kaksi olin Vaskivuoressa ja Lumon lukiossa erityisopettajana, nyt Martsarissa ja Vaskiksessa. Asun Espoossa (aivan Vantaan rajalla) ja aikaisemmin olin Helsingissä töissä. Omat lapseni ovat jo aikuisia tai melkein aikuisia. Kotona asuu kanssani mies, lapsista nuorin, yksi koira ja kaksi kissaa. 

Mitä opetat? Miten päädyit allalle? 

Olen nyt lukion erityisopettaja, eli en oikein opeta enää mitään. Teen lukiseuloja ja lukitestejä, sekä tapaan opiskelijoita kaikenlaisissa opiskeluun liittyvissä pulmissa. Tapaamisissa harjoittelemme jotain opiskelutekniikkaa tai -strategiaa, että opiskelu pääsisi sujumaan jouhevammin. Harjoittelemme esimerkiksi miellekartan tekemistä, aikataulutusta, tehtävän pilkkomista pienempiin osiin, tai sitten keskustelemme siitä, mitä voisi tehdä ahdistukselle tai koepelolle. Työni liippaa siis osittain hyvinkin läheltä koulukuraattorin ja -psykologin työkenttiä. 

Ensimmäisen opettajaelämäni elin Käpylän Yhteinäiskoulussa ranskan ja saksan kielten opettajana ala-asteelta lukioon. Sieltä siirryin Alppilan yläasteelle erityisluokanopettajaksi. Opiskelin vähän lisää erityispedagokiikkaa ja menin Puistolan peruskouluun laaja-alaiseksi erityisopettajaksi. Välillä kävin Kuntoutussäätiössä olemassa oppimisvalmentajana. Kaikki on ollut äärimmäisen mielenkiintosita. Nuorimmat oppilaani ovat olleet 6-vuotiaita, vanhimmat eläkeiässä. 

Erityisopettajana saan keksiä ja auttaa. Ratkaisut löytyvät yhdessä miettien. Se on aika kivaa työtä. 

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa? 

Martsariin oli todella helppo tulla. Heti kun sain ratkaistua, minne auton saa jättää ja missä pääovi on. Ruoka on hyvää. Opettajat ja opiskelijat ovat ystävällisiä. Eksyn edelleen käytävillä ja kerroksissa, mutta aina joku opastaa lempeästi eteenpäin. Sain ensi töikseni tahtoni läpi ja siirsin erityisopettajan pömpelin hallinnon käytävälle. Sieltä minut löytää torstaisin ja sovittaessa muulloinkin.