maanantai 2. toukokuuta 2022

Lukupiirissä vaihdetaan ajatuksia luetuista kirjoista - leppoisissa tunnelmissa


Kaksi varsinaisen koulutyön jo jättänyttä abiturienttia kertoi pyynnöstä ajatuksiaan lukupiiriin osallistumisesta. Lukupiirissä voi kerryttää kurssia Äi13 (vanhassa opsissa Äi10).

Reetta kertoo Wilma-viestillä seuraavasti:

Päädyin lukupiiriin ykkösvuoden syksyllä, melkeinpä heti lukion alettua. Äidinkielen luokassa oli lukupiiristä mainos ja oma ro suositteli sitä kovasti. Lukeminen on ihanaa ja lukupiiri vaikutti helpolta tavalta kerryttää kurssisuorituksia, joten ajattelin että miksipä ei! 

Parasta tapaamisissa on rento meininki, hyvät välipalat ja ne hetket kun huomaa, että keskustelu on ajautunut luetusta kirjasta jo ajat sitten aivan sivuraiteille.

Mieleenpainuvin tapaamiskerta oli varmaan ihan ensimmäinen kerta, koska se jännitti ihan hulluna. Ja vielä ihan turhaan! Teos Eurooppalaiset unet jäi myös mieleen, sillä se oli oma ehdotukseni. Kyseessä oli sen aikainen lempikirjani ja oli mukavaa kuunnella mitä mieltä muut kirjasta olivat. Etäkoulun aikaiset etätapaamiset oli myös aika mieleenpainuvia!

Suosittelen lukupiiriin osallistumista ennen kaikkea siksi, että se on ihan super kivaa vaihtelua perus opiskeluun, mutta kerryttää silti kursseja. Sen lisäksi siellä on tosi hauskaa rupatella ja kaikki mahtuu kyllä mukaan ihan omana itsenään!

Itselleni lukupiirikerrat oli Saksan reissun ohella lukion kivoimpia kokemuksia! Kannattaa käydä ihan matalalla kynnyksellä kokeilemassa, jos lukupiiri olisi oma juttu. Kokeileminen ei kuitenkaan velvoita mihinkään ja parhaassa tapauksessa löydät uusia kavereita ja lempikirjoja!



Toinenkin haastatelluista on Reetta. Hänen ajatuksensa ovat aika lailla samansuuntaisia:

Luen paljon vapaa-ajalla, joten olin heti mukana, kun kuulin lukupiiristä. Toivoin myös saavani uusia kirjavinkkejä.

Parasta on ehdottomasti ollut päästä keskustelemaan ja jakamaan mielipiteitä kirjoista! Lukupiirin kautta on tullut luettua myös paljon kirjoja, joita ei itse kirjastosta tulisi napattua mukaan.

Valitsimme viime kesän kesälukemiseksi Elena Ferranten Tyttären varjon. Tyttären varjo sopi äänikirjana täydellisesti lenkkipoluille ja rannalle, mutta loppui aivan liian nopeasti.

Tapaamiskerrat tuovat hyvää vastapainoa kouluaineille. Lukupiiriin voi osallistua matalalla kynnyksellä, ja mukaan voi tulla aina itseä kiinnostavan kirjan kohdalla!


Teksti: Lukupiiriryhmä

Kuva: Sari

torstai 28. huhtikuuta 2022

Perjantaiessee

 Harrastan lukemista, eli en mitään


Opin lukemaan jo nuorena, noin viisivuotiaana. Muistan, että esikoulussa vihasin lukuharjoituksia, sillä kun muut vasta tavasivat yksittäisiä sanoja, minä olisin voinut lukea jo kokonaisia lauseita. Kotonakin on aina luettu, ihan pienestä pitäen. Äiti ja isä lukivat minulle ääneen, minä luin pikkuveljilleni ääneen ja kuuntelin, kun veljeni opettelivat lukemaan ja tavasivat hitaasti lastenkirjojen sanoja ääneen. Ala-asteella luin koulun lukudiplomia varten valtavat määrät kirjoja, luin samoja kirjasarjoja moneen kertaan läpi, luin ruokapöydässä, luin vessassa ja luin omassa huoneessani. Silti en koskaan sanonut harrastavani lukemista, vaan jalkapalloa. 


Roy Kokkosen artikkelissa Suomalaisten lukeminen eriarvoistuu (Maailma.net, 18.12.2019) kerrotaan, että suomalaisten 15-vuotiaiden keskuudessa heikkojen lukijoiden määrä on kasvanut ja lukutaidon ero suomalaisten tyttöjen ja poikien välillä on suurempi kuin muissa OECD-maissa. Lukeminen on aina tuntunut minulle sukupuolittuneelta. En ehkä ajatellut sitä kovin syvällisesti 12-vuotiaana, mutta mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä selvemmältä asia on minulle näyttänyt. Ylä- ja ala-asteella luokallani on aina ollut tyttöjä ja poikia suunnilleen saman verran, mutta tytöt ovat tuntuneet ansioituvan lukemisessa aina poikia paremmin. Luin ystävieni kanssa samoja kirjoja, juttelimme niistä ja teimme esitelmiä yhdessä. 


Kokkosen artikkelissa monilukutaidon tutkija Kaisa Leino sanoo, että lukemisesta pitäisi tehdä pojille hyväksyttävämpi harrastus, ja että pojat tarvitsevat esimerkiksi urheilijoita esikuvaksi ja esimerkiksi lukemiselle. Joskus todella tuntuu siltä, että jotain tekemistä tai asiaa ei nähdä harrastuksena lainkaan, jos pojat eivät tee sitä. Erityisesti kulttuuriharrastukset, kuten piirtäminen tai vaikka taidemuseoissa käyminen saavat yleensä tämän tuomion niskaansa. Lukeminen on tyttöjen harrastus, eli siis ei mikään oikea harrastus, joten pojat eivät voi sitä huvikseen tehdä. Pisa-tutkimusten mukaan pojista yli 60 prosenttia lukee vain, jos on pakko. Lukemista ei edes nähdä asiana, jota voisi tehdä ihan vain omaksi ilokseen. Lukemiseen harrastuksena tulisi kannustaa pienestä pitäen, sukupuolesta riippumatta, sillä myöhemmällä iällä siihen pakottaminen koulun takia vie helposti viimeisetkin lukemiseen liittyvät positiiviset tunteet mennessään. Kokkosen artikkelissa kerrotaan, että kodin resurssit ja vanhempien koulutustausta ja asenteet vaikuttavat lasten lukutaitoon. Jos kotona lukemiseen ei kannusteta tarpeeksi, tai sitä ei nähdä tärkeänä, ei lastakaan kiinnosta lukeminen yhtään sen enempää. 


Esseessään Ei enää mutua vaan tutkittua tietoa: Mitä enemmän lukee kirjoja, sitä kauemmin elää – kirjastokorttikin lisää ikää (Tiede, 24.6.2018) neurologi Markku T. Hyyppä kertoo kaunokirjallisuuden lukemisen monista hyödyistä ihmisen terveydelle ja mielelle. Hyyppä kertoo useista tutkimuksista, joissa kirjojen lukemisella on todettu olevan positiivinen vaikutus eliniän pituuteen ja muistisairauksien ehkäisyyn, mutta myös sosiaalisille taidoille: “Romaanin tai runokirjan lukeminen aktivoi ihmisen sosiaaliaivot jäljittelemään todellisia ja kuviteltuja tapahtumia. Niinpä romaanien ja runojen lukija ymmärtää paremmin omia ja toisten mielentiloja.” Ihmislajin kukoistamisen ja tasa-arvon saavuttamisen kannalta on elintärkeää, että jokaiselta ihmiseltä löytyisi taitoja samaistua muihin ihmisiin ja ymmärtää toisten tunteita. Kiitos ihmisen ylivertaisten aivojen ja sosiaalisten taitojen, maailmamme ei pyöri pelkällä järjellä ja logiikalla. 


Järki ja tunteet ovat myös yhteiskunnassamme sukupuolittuneita luonteenpiirteitä. Miehet ovat rationaalisia ja loogisia, naiset tunteellisia ja empaattisia. Tämä jako näkyy myös lukemisessa. Jos miehet lukevat aktiivisesti, he tuntuvat lukevan paljon enemmän tietokirjoja sekä tieteellisiä artikkeleita ja julkaisuja, ja tykkäävät sitten ylistää ylivertaisia älynlahjojaan ja tietomäärää, jotka he ovat tietokirjallisuuden lukemisella saavuttaneet. Kokkosen artikkelissa kuitenkin kerrotaan, että vain kaunokirjallisuuden lukemisella on suora vaikutus luetun ymmärtämiseen. Jotta lukemisella voisi saavuttaa kaikki sen tarjoamat hyödyt, tulisi siis tietokirjallisuuden lisäksi lukea enemmän kaunokirjoja. Lisäksi artikkelissa todetaan, että aktiivisesti kaunokirjallisuutta lukevat pärjäävät paremmin myös muissa oppiaineissa. Tytöt tuppaavat lukemaan sitä poikia enemmän ja kun tarkastellaan suomalaisten korkeakoulujen ja yliopistojen nykyistä sukupuolijakaumaa, on vaikea kiistää, että kaunokirjallisuuden lukemisella ja akateemisella menestyksellä ei olisi mitään yhteyttä toistensa välillä.


Ei voida tietenkään väittää, että tietokirjallisuuden lukemisesta ei olisi mitään hyötyä. Itse olen omassa lukemisessani painottanut kaunokirjallisuutta, mutta luen myös paljon tieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita sekä tietokirjallisuutta. Kuitenkin koen, että juuri laajalla kaunokirjallisuuden historiallani on ollut valtavan suuri merkitys niin erilaisten tekstilajien ymmärtämisessä sekä yleisessä koulumenestyksessä kuin sosiaalisessa elämässä ja arvojeni kehittymisessä. Kaunokirjallisuuden lukeminen vaikuttaa kykyyn ymmärtää ja hahmottaa suuriakin tekstikokonaisuuksia, joihin törmää yhä useammin, mitä pidemmälle opiskelussa etenee. Kaunokirjallisuuden lukemisen hyödyt ulottuvat niin laajasti kaikkialle ihmisen kehitykseen ja ymmärrykseen, ja onkin todella surullista huomata, että yhä enemmän nuoria poikia jää jälkeen tästä kehityksen kelkasta. 


Arvostamme lukemisen kaltaisia kulttuuriharrastuksia paljon vähemmän kuin esimerkiksi urheilua ja tekniikan osaamista. Myös lukemisessa yhteiskunta arvostaa enemmän tietokirjallisuudella kasvatettua suurta tietopankkia kuin kaunokirjallisuudella saavutettua sosiaalista ymmärrystä. Lukemisella ei saa työhakemuksissa mitään lisäpisteitä, sitä ei edes nähdä minään erityisenä ansiona, jonka ihminen voi saavuttaa. Lukutaidon itsessään ei pitäisikään olla mikään ansio, sillä se on nykymaailmassa jo välttämättömyys. Sen sijaan lukemisen harrastaminen kertoo mielestäni ihmisen luonteesta ja kognitiivista kyvyistä paljon enemmän kuin jalkapallon pelaaminen. Siksi minua harmittaakin, etten koskaan uskaltanut kantaa lukuintoani ylpeydellä vaan turvauduin perinteisesti maskuliinisena nähtyyn harrastukseen, josta en edes loppupelissä nauttinut yhtä paljon kuin lukemisesta. 


Hyyppä toteaa esseessään ihmisen olevan “sosiaalinen olento, joka kaipaa läsnäoloa ja samaistumista kanssaihmisiin.” Jokainen meistä tarvitsee yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta sitä on vaikea kokea, jos ei pysty samaistumaan toisiin ihmisiin lainkaan. Sen lisäksi, että kirjojen lukeminen auttaa menestymään opinnoissa sekä sisäistämään ja ymmärtämään tekstiä, niillä on myös paljon suurempi, syvempi merkitys. Hyyppä kertoo lukemisen muun muassa rauhoittavan mieltä ja vähentävän masentuneisuutta. Nykymaailmassa lukemiseen uppoutuminen voi olla elintärkeä keino ihmiselle pitää itsensä kasassa kaiken suorittamisen ja hektisyyden painon alla. Kirjallisuus on tärkeä kulttuurinen ilmiö, joka kumpuaa ihmisen halusta käyttää valtavaa mielikuvitustaan ja viihdyttää mieltään. Kaunokirjojen voima perustuu yhteenkuuluvuudelle; ne kertovat yhteisistä inhimillisistä kokemuksista ja tunteista ja ne käsittelevät sekä vaikeita että iloisia aiheita. Kaunokirjat auttavat ymmärtämään kaikkea ympärillä tapahtuvaa, ihmisyyttä itseään. 


Monipuolinen lukeminen on avain kehittyneisiin sosiaalisiin ja akateemisiin taitoihin. Ihminen tietää ja oppii, koska lukee tietokirjoja, mutta todella ymmärtää, jos lukee kaunokirjoja. 



  • Siiri

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Opiskelijakunnan hallituksessa saa uusia ystäviä vaikuttamisen ohella

Martsarin opiskelijakunnan muodostavat kaikki lukiomme opiskelijat. Hallitukseen pääsee mukaan lukiossamme kuka vain, ja paikat erityisiin virkoihin äänestetään hallituksen sisällä. Tänä keväänä paikkansa puheenjohtajana jätti kaksi kautta luotsannut Miro Vauhkonen. Miro on aktiivinen vantaalainen, joka on osallistunut vaikuttamiseen paitsi koulun sisällä myös Vantaan nuorisovaltuustossa. Miroa kiinnostaakin politiikka, johon on hyvä harjaantua jo kouluaikoina. Miro muistelee kauttaan "Korona puudutti, mutta kivaa oli!" Hänen kausillaan iso osa kokouksista jouduttiin pitämään etänä. 

Kuva OPKH:n järjestämästä repliikistä eli yleiskokouksesta.



Uudeksi puheenjohtajaksi nousi toisen vuoden opiskelija Siiri Vaahersalo, joka kertoo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana olleensa liian arka lähtemään toimintaan mukaan. Siiri on kokenut OPKH:n toiminnan mahdollisuutena vaikuttaa koulun päätöksentekoon ja opiskelijoiden asioihin. Hän toivoo, että kokouksissa olisi aina kuitenkin rento ja hauska tunnelma. 

 Abit jättivät saatesanoina seuraavanlaista palautetta: 

  "Sain tosi paljon uusia ystäviä opkh:sta ja olen saanut vaikuttaa asioihin sekä rohkaistunut tekemään asioita. On ollut kaiken puolin kivaa olla opkh:ssa". 


"Kokoukset olivat mukavia ylimääräisiä tapaamisia kurssien ohella ja järjestetyt tapahtumat olivat kivoja. Asioiden suunnittelu ja niistä päättäminen oli kiinnostavaa ja toiminta ei vienyt liikaa aikaa muulta".

 "Ollut kaiken kaikkiaan todella hyvä kokemus. Päällimmäisenä hienot kokemukset ja muistot, monet uudet ystävät, joita OPKH:sta saanut sekä tietysti paras vastuuopettaja Heli<3". 

Tällä hetkellä uudet tuulet puhaltavat OPKH:ssa, sillä mukana on niin ykkösiä kuin kakkosiakin. 
Myös OPKH:n vastuuopettajan pesti vaihtuu ja Heli Groschup kiittää kaikkia kuluneista vuosista ja toivottaa Emilia Lahdelle antoisia ohjausvuosia eteenpäin. Tervetuloa uudet jäsenet heti ensi syksynä hallitukseen. Voit tulla kerran kaksi katsomaankin, olisiko toiminta sinua varten. Ovet ovat auki uusille!

Teksti: työryhmä
Kuvat: HG

Sumppiksen edustajia ja OPKH


torstai 21. huhtikuuta 2022

Tiede- ja taideviikko Martsarissa tammikuussa 2022

 


Tiede- ja taideviikko järjestettiin Martsarissa 17.-21.1.2022. Ohjelmassa oli kaikenlaista kuvataiteen lukiodiplominäyttelyistä Robokeskuksen pakopeliin. Korona iski tähänkin juhlaan pahasti, ja muutti suunnitelmia, mutta perinne pitää yhä, vaikkakin pienimuotoisempana kuluvana lukuvuonna.















keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Teatteriproduktion teemaksi valikoitui renessanssinero Leonardo da Vincin värikäs elämä


Pieni joukko opiskelijoita perehtyi Leonardo da Vincin värikkääseen elämään ja käsikirjoitti ja harjoitteli näytelmäesityksen syksyn 2021 aikana. Näytelmän ensi-ilta siirtyi koronarajoitusten vuoksi pääsiäisviikolle 2022, mutta saavutti lopulta satoja katsojia. Seuraavassa kuvakavalkadissa on otteita harjoituksista ja esityksistä. 






Harjoituksiin oli aina mukava tulla.



Käsikirjoittajien yhteiskuva: Karoliina, Meri, Aada ja Taika


Käsikirjoitus syntyi rakentamalla lähteiden perusteella Leonardon elämästä kerättyjä käänteitä ja teemoja, jotka ryhmä halusi mukaan esitykseen. Alusta asti oli tärkeää, että sekä Leonardon tiede- että taidepuoli tulevat esille.





Tiedenaiset opettivat ja innostivat yleisöä arvauksiin.



Taideopiskelijoita. Näyttelijämme saivat näytellä niin mies- kuin naisroolejakin.



Salai, Leonardon apulainen, ja Leonardo pyrkivät mesenaatin puheille.



Esitys sisälsi runsaasti musiikkia ja useamman joukkokontauksen, 
jossa avustajina olivat Fanny, Nina ja Alisa.



Leonardo oli kiinnostunut luonnosta ja tutki mm. lintujen siipiä opiskellessaan lentomekaniikkaa.



Esityksen Mona Lisa-kohtauksessa nähtiin animointia. Kuvassa Leonardo ja Salai.





Työryhmä:

Aada Muurinen, Karoliina Koivumäki, Meri Parvinen, Taika

Malvela (käsikirjoitus, näyttelijäntyö)

 Avustajat: Fanny Ärölä, Nina Voutilainen, Alisa  Viljanen (joukkokohtaukset, maski, lavastus), Klaus Salo (ääninäytteleminen)

 Rekvisiitta ja puvustus: Elina Tuulivuori

 Ohjaavat opettajat: Heli Groschup (ohjaus, puvustus, lavastus, rekvisiitta) Henri Lommi (ääni– ja valotekniikka, äänitehosteet, heijastukset), Anna Heinonen (musiikkivalinnat)

 Live-musiikki: Meri Parvinen (piano, nokkahuilu) ja Aada Muurinen (viulu), Fanny Ärölä ( Foley-äänet)

 Koreografiat ja animaatio: Karoliina Koivumäki


 







maanantai 4. huhtikuuta 2022

Teatterikritiikki: Hamlet

 Hamlet vuonna 2022 - pop-hitit tulille ja lateksihousut jalkaan! 



Olimme koulun kanssa Kansallisteatterissa 10.3. katsomassa ensi-illassa Shakespearen klassikkonäytelmä Hamletia, joka tuotiin nykypäivään tanssikohtauksilla ja repliikkien uudella jaolla. Pääosia esittävät Olavi Uusivirta (Hamlet), Fanni Noroila (Ofelia) sekä Aleksi Holkko (Laertes). Sovitus on Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin käsialaa, Reunanen vastasi myös ohjauksesta.


Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Tanskan hoviin, jossa prinssi Hamlet saa kuulla isänsä haamulta äitinsä uuden miehen (Hamletin sedän) syyllistyneen murhaan myrkyttäessään Hamletin isän päästäkseen kuninkaaksi kuninkaan paikalle. Luonnollisesti Hamlet ei suhtaudu kovin kevyesti tähän tietoiskuun ja päättää siksi laatia koston, jonka ensimmäisenä vaiheena on herättää sedässä voimakkaat omantunnon tuskat teostaan ja sen jälkeen tappaa hänet.

                                        - juonipaljastukset loppuvat tähän -


Piristävinä yksityiskohtina mainittakoon, että esitystä ei ollut sidottu ainoastaan lavalle, vaan koko teatterisali oli yhtä näyttämöä. Hahmoja oli selvästi pyritty kuvaamaan omien kokemustensa kautta, vapaampina sukupuolirooleista ja -stereotypioista. Parasta oli, ettei koskaan tiennyt mitä tapahtuu - yhdessä hetkessä joku kuoli vahingossa, ja seuraavaksi lenneltiinkin jo siivillä katonrajassa. 


Vaikka näytelmä onkin vaikuttava ja mukaansatempaava, saattaa katselukokemus kuitenkin jäädä hieman vajaaksi, mikäli alkuperäinen, yli 400 vuotta sitten kirjoitettu Hamlet ei ole ennestään tuttu (allekirjoittanut tunnustaa yleissivistyksensä puutteellisuuden). Tarina oli toki tehty ymmärrettäväksi ja mukaili varmasti pääpiirteittäin alkuperäistä, mutta suosittelisin kuitenkin lukemaan vähintäänkin tiivistetyn juonen ennen teatterivierailua; silloin eivät edes lavalla käydyt teknobileet pääse pudottamaan katsojaa kärryiltä.


Arvostelu: ★★★☆☆ 

Teksti: Taika


sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Erasmus-retkellä Portossa

Porto, Portugal  6.-12.3.

su 6.3. - Matkapäivä & kaupungilla kiertelyä

Lentomme lähti aikaisin aamulla Helsinki-Vantaan lentokentältä. Vaihdoimme konetta Frankfurtissa ja siitä matka jatkui Lufthansan siivin Portoon, Portugalin länsirannikolle. Porton lentokentältä matkasimme junalla itse kaupunkiin ja sieltä vaihdoimme metroon, jolla pääsimme hostelliimme. Hostellimme Nice Way Hostel sijaitsi aivan päärautatieaseman vieressä kaupungin ytimessä. Sunnuntai oli vapaapäivä, joten saimme kierrellä kaupungilla vapaasti. Kävimme Aadan kanssa jokivarressa ihmettelemässä Porton kaupungin valtavia siltoja ja kävelimme sillan yli toiselle puolelle kaupunkia, josta oli kivat näkymät. Lounaaksi söimme empanadaksia ja illallisen söimme paikallisessa ravintolassa. Illalla takaisin hostellille tultiin kuitenkin mäkkärin kautta. 

-Iida




ma 7.3. Projektin aloitus 

Aamulla herättyämme ensimmäiseltä hostelliyöltä, suuntasimme junalla Ermesindeen eli kaupunginosaan, jossa portugalilainen yhteistyökoulumme sijaitsee. Vietimme aamupäivän kaupungintalolla Erasmus+ -projektin aloitustapahtumassa, jossa kuulimme mm. esitelmiä yhteistyömaiden kouluista, erilaisia musiikkiesityksiä sekä jokaisen maan kansallislaulun nuottien avulla ohjelmoituna. Kävimme myös pikaisesti koululla, jossa meitä vastassa oli oppilaiden rumpuesitys. Tämän jälkeen oli jo lounasaika ja menimme nauttimaan sen läheisen puiston ravintolaan. Istuimme pöydissä seurustelemassa kansainvälisissä ryhmissä.

Lounaan jälkeen lähdimme busseilla kohti Valongon kaupunginosaa. Kuuntelimme aluksi kaupungin pormestarin puheen, jonka  jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään. Toinen ryhmä työskenteli aluksi teknologiaan liittyvissä työpajoissa, joissa kokeiltiin esimerkiksi VR-laseja. Toinen ryhmä kävi samaan aikaan vierailemassa keksimuseossa, jonka lopuksi pääsimme itse leipomaan keksejä. Puolessa välissä vaihdoimme työpajoja, joten kaikki pääsivät kokeilemaan molempia aktiviteetteja.

Illalla palattuamme hostellille, lepäsimme hetken ja sitten suuntasimme uusien portugalilaisten ystäviemme kanssa läheiseen ostoskeskukseen: Santa Catarinaan. Siellä söimme illallisen ja juttelimme. Kävelimme tunnelmallisesti pimenevässä illassa kohti hostellia, ja päivä alkoi olla päätöksessä. Osa jäi vielä hostellin aulaan pelailemaan yhdessä pelejä.

-Aada


                       

                           

                              



                                     



















Ti 8.3. - Planetaario ja matikkakierros

Tiistaiaamuna lähdimme hostellilta kävellen kohti planetaariota. Kävelyreitti kulki kauniiden puistojen läpi, ja pysähdyimme ottamaan ensimmäisiä yhteiskuvia koko Erasmus+ -ryhmän kanssa. Saavuttuamme planetaarioon huomasimme pian, että se on hyvin epätavallinen. Planetaarion salin penkit kaatuivat vaakatasoon ja katselimme maailmankaikkeuteen liittyviä videoita katosta.

Planetaariovierailun jälkeen oli aikamme suunnistaa Porton yliopistolle. Kuuntelimme yliopiston matematiikan professorin luennon, jonka jälkeen söimme lounasta yliopiston ruokalassa. Lounastauon jälkeen koitti aikamme lähteä matikkakierokselle kauniille Porton joen rantakadulle. Jakauduimme kansainvälisiin ryhmiin ja ratkoimme kävelyreitin varrella matemaattisia pulmia. Matikkakierroksen jälkeen loppuilta oli vapaa. Pienen lepotauon jälkeen lähdimme porukalla syömään Food Corneriin. Matkan varrella törmäsimme mielenosoitukseen naistenpäivän merkeissä.

-Hanna


Ke 9.3 - Ohjelmointia ja shoppailua

Keskiviikko aamu alkoi junamatkalla kohti Ermesinden yläastetta. Päivän ohjelmaan kuului ohjelmointia mm. laskimilla ja rovereilla. Töitä varten meidät jaettiin ryhmiin, joissa kaikki maat oli sekoitettu keskenään. Molemmat workshopit kestivät noin kaksi tuntia, joiden välissä käytiin kaikki yhdessä syömässä. Pääsimme koululla myös maistelemaan paikallisia portugalilaisia herkkuja.

Koulupäivän päätteeksi otimme myös kaikki yhdessä yhteiskuvan kaikkien maiden oppilaiden voimin. Tämän jälkeen palasimme hotellille, josta lähdimme vielä illalla yhdessä Sra. da Horaan junalla. Kävimme kiertelemässä NorteShopping -kauppakeskuksessa, ja kävimme lopuksi kaikki syömässä valitsemassamme ravintolassa. Illalla meillä oli vielä vapaata aikaa, jonka osa meistä käytti esimerkiksi hotellin respassa yhteisten lautapelien pelaamiseen. 

-Essi

Kuvassa paikallisia herkkuja, joita opiskelijoiden perheissä oli valmistettu kansainvälisiä vieraita varten. Edessä oleva Nata-leivos on tunnetuin ja ihanan makea leivonnainen.

Torstai 10.3 - Koodausta & yhteinen illallinen

Aamupäivällä suuntasimme jälleen Ermesinden yläasteelle jatkamaan vielä ohjelmointiharjoituksia. Vuorossa oli MicroBiteillä koodaamista: koodasimme MicroBittejä muun muassa näyttämään erilaisia kuvioita ja soittamaan musiikkia. Jatkoimme yhteistyötä edellispäivien ryhmissä muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen vuorossa oli lounas. Suuntasimme koko porukan voimin Norte Shopping- kauppakeskukseen, jonka ravintolamaailmasta jokainen löysi jotakin syötävää. Osa porukastamme uskaltautui maistamaan yhtä Porton tunnetuimmista annoksista, francesinhaa.

Lounaan jälkeen keräännyimme kaikki taas bussiin ja matkamme jatkui kohti Pavilhão Da Águaa, eli vesiaiheista museota. Kiersimme museon kahdessa ryhmässä ja pääsimme tutustumaan veteen ja sen ilmiöihin, sovelluksiin ja siellä eläviin eliöihin, kuten erilaisiin ötököihin ja kasveihin. Vesipaviljongin jälkeen bussimme ajoi meidät takaisin Portoon kaunista maisemareittiä pitkin: pysähdyimme tuuliselle merenrannalle ja näimme lisää Porton kaunista kaupunkia pikkuteitä ajellessamme.

Hostellilla meillä oli vain muutama tunti vapaa-aikaa, jonka moni meistä käytti lepäämiseen. Seitsemältä bussi tuli hakemaan meitä aivan hostellimme läheltä ja ajoi meidät aina takaisin Ermesindeen asti, jossa meitä odotti herkullinen illallinen koko ERASMUS-porukalle. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa, ja istuimme sosialisoimassa pitkälle iltaan asti. Loppuillasta bussi ajoi meidät takaisin hotellille, jossa osa porukasta kävi melkein heti nukkumaan ja osa jatkoi iltaa vielä hetken respassa pelien merkeissä.

-Emilia


Perjantai 11.3. -Pyöräretki


Perjantaina meillä ei ollut järjestäjien puolesta ohjelmaa, joten päätimme vuokrata pyörät ja lähteä pyöräilemään Atlantin rannalle. Ranta itsessään ei ollut kummempi Suomen hiekkarantoihin verrattuna, mutta isompi se oli. Rannalla tuuli aika paljon, joten aallot oli Suomeen verrattuna kaksinkertaisia. Matkaan tuli kuitenkin hieman mutkia, kun yhden pyörän lukon avain hukkui rannalle. Pienen etsinnän jälkeen soitimme vuokraamoon, josta henkilökunta toi meille uuden avaimen, mutta se avain kuuluikin väärään pyörään. Soitimme vuokraamoon uudestaan, jonka jälkeen he toivat meille uuden pyörän, että pääsimme polkemaan takaisin vuokraamolle. Emme ihan ehtineet vuokraamolle, kun loppumatkasta alkoi kauhea rankkasade, joka kasteli meidät kokonaan.


Illalla menimme vielä omalla reissuporukallamme syömään italialaiseen ravintolaan. Illallisen jälkeen moni meni vielä hostellin respaan pelailemaan pelejä ennen nukkumaan menemistä.



-Eero & Miko







Lauantai 12.3 -Viimeiset nähtävyydet & matkapäivä


Aamu alkoi halukkailla ”aikaisin”, sillä osa meni Livraria Lello - kirjakauppaan jonottamaan nähdäkseen sen kauneuden. Kyllä, kirjakauppaan jonottamaan vesisateessa. Toisaalta se oli sen arvoinen kokemus, ei sitä syittä kuitenkaan kehuta. ”Livraria Lello is a bookshop with an extraordinary historical and architectural value, located at the number 144 of Rua das Carmelitas, in downtown Porto, in Portugal. Its origins date back to 1881”. 


Sieltä osan palattua ja loppujen oppilaiden herättyä, olikin jo lounastauko sekä hetki pakkaamiselle. Aikataulu oli vaihteleva, sillä aluksi ”piti” olla hyvin aikaa, mutta paikalliset taxikuskit olivat onnistuneet sekoilla keskenään. Niinpä meillä tulikin kiire mennä metrolle vetäen perässämme kauheita tavaramääriä(tuliaisia ja muitakin ostoksia tuli mukavasti ostettua). Pian saavuimmekin lentoasemalle ja kaikki sujui näppärästi. Seuraavana kohteena oli Frankfurt!


Meillä oli siis vaihtolento, joten Portosta piti lentää ensin Frankfurtiin. Useat nappasivat pysähdyksellä pientä naposteltavaa ja pian lähtikin uusi lento Helsinkiin. Lennot menivät hetkessä ja saavuimme nopeasti takaisin kotimaahan. Tästä sitten oppilaat jatkoivat omatoimisesti koteihinsa!

-Aada H