Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. maaliskuuta 2020

LUMA-ryhmän Lontoon reissu 2020


Ensimmäisen vuoden luonnontiedelinjalaiset kerkesivät Lontoon matkalleen onnekkaasti juuri ennen matkustusrajoituksia. Matkalla koettiin ja nähtiin paljon uutta ja tietysti opittiin lisää luonnontieteistä. 


Ensimmäisenäkään päivänä ei retkellä laiskoteltu, vaan suunnattiin heti kohti British Museumia! Eräs näyttelyn hienoimpia osioita oli tämä kuuluisa Rosetta-kivi.
Toisena päivänä seurue suuntasi kohti Natural History Museumia sekä teknologian museota, josta löytyi myös muun muassa lääketieteestä kertova näyttely. Natural History Museum oli odotusten mukaisesti suuri ja käsitteli kaikkea astrologiasta ihmisen biologiaan. Kuva on otettu luonnontieteellisen museon Earth Hall -salista.
Kew Gardensissa nähtävää oli sekä suurissa kasvihuoneissa että niiden ulkopuolella. Sää oli muina päivinä perinteisen lontoolainen, mutta kyseisenä päivänä sää suosi. Ilmassa oli melkein kesän tuntua!
Innokkaita LUMA-ryhmäläisiä Kew Gardensissa!
Kolmas päivä oli ohjelmaa täynnä: Kew Gardensin jälkeen matka jatkui keskustan nähtävyyksiä ihmettelemään ja sieltä University Collegeen astrologian luennolle! Keskustan nähtävyyksiä edustaa kuvassa Westminster Abbey, jonka suojaan muun muassa Stephen Hawking on haudattu. Big Ben ei valitettavasti ollut loistossaan remontin vuoksi.
Viimeisenä päivänä porukka suuntasi Greenwichiin, jossa Royal Observatory on toiminut. Nollapituuspiiri kulkee Greenwichin kautta, kuten kuvastakin ilmenee.

Teksti ja kuvat: Reetta Leppänen

lauantai 19. lokakuuta 2019

Lukuloman kirjavinkkaus - matkakohteena merten syvyydet





 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, 
jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa,
Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)


Image result for sukelluslaivalla maapallon ympäri

Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri


Sukella syvälle merten tutkimattomiin syvyyksiin, matkalle täynnä selvittämättömiä arvoituksia ja ihmeellisiä löytöjä.

Legendaarisen tieteiskirjallisuuden edelläkävijän, Jules Vernen, vuonna 1870 julkaistu klassikko.



noin 250 sivua








Teksti: Laura
Kuva: WSOY ja Antikvariaatti Lukuhetki

perjantai 18. lokakuuta 2019

Lukuloman kirjavinkkaus - matkakohteena Muumilaakso




 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, 
jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa,
Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)




Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva


Nyt Muumilaaksoon!



noin 50 sivua









Teksti: Laura
Kuva: WSOY

torstai 17. lokakuuta 2019

Lukuloman kirjavinkkaus - matkakohteena Mars







 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, 
jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa,
Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)



Andy Weir: Yksin Marsissa


Hauska tarina Marsiin jääneen astronautista, joka oletetaan kuolleeksi. Hänen on nyt keksittävä, kuinka selviytyä yksin vaarallisessa ympäristössä ilman riittävää ruokaa ja toimivia viestintälaitteita. Kuinka hän voi ilmoittaa ihmisille maan päällä olevansa elossa ja tarvitsevansa pelastamista?



noin 400 sivua







Teksti: Aada
Kuva: Into Kustannus

tiistai 15. lokakuuta 2019

Lukuloman kirjavinkkaus - matkakohteena Pakistan






Kuvahaun tulos haulle minä olen malala kirja

 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, 
jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa,
Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)



Malala Yousafsai & Christina Lamb: Minä olen Malala


"Minä olen Malala" kertoo nuorimpana ikinä Nobel-palkinnon
saaneen Malala Yousafsain uskomattoman henkilökohtaisen  tarinan, mutta lisäksi se kuvailee Pohjois-Pakistanin alueen historiaa, kulttuuria ja normaalia elämää. Kirja selventää Talibanin saapumisen vaiheita ja seurauksia paikallisen näkökulmasta.


noin 300 sivua






Teksti: Kristiina Kamppinen
Kuva: Tammi

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Lukuloman kirjavinkkaus - matkakohteena Japani

 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa, Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)



Arthur Golden; Geishan muistelmat

Oiva kirja ilman moraalista mustaa ja valkoista, täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kaunista kieltä ja hiljaista pohdintaa.

500+ sivua

Lainaa kirjastosta: Helmet













Teksti: Laura
Kuva: Loisto

lauantai 12. lokakuuta 2019

Syysloma on lukuloma

Opetushallitus on nimennyt syysloman matkustusaiheiseksi lukulomaksi. Martsarilaisessa julkaistaan sen kunniaksi syysloman aikana lukuvinkkejä kirjoista, joiden tapahtumapaikat vaihtelevat. Kirjoja lukemalla voi nauttia erilaisista kulttuureista, vaikka fyysinen matkustaminen aiheuttaisikin huonoa omaatuntoa ympäristörasituksesta tai opiskelijan kukkaro ei siihen muuten vain venyisi.

Kampanjan kotisivuilla lukulomaa mainostetaankin näin: "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, jos voi kiitää rajoista piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa, Syysloma onkin nyt lukuloma ja sinulla on niin lupa matkustaa." https://www.lukuloma.fi/)

Hyvää syyslomaa ja antoisia lukuhetkiä siis kaikille!


Teksti: Kristiina Kamppinen