maanantai 28. elokuuta 2017

Taksvärkkipäivän voi viettää tarjoilemisen merkeissä

Martsarissa on päästy viettämään taksvärkkiä lukuisin eri tavoin. Martsarin toisen vuoden opiskelija David Rozenberg vietti oman taksvärkkipäivänsä WTKNS DONER-ravintolassa Vantaan Kivistössä.

Rozenberg kävi tienaamassa taksvärkkirahansa työskentelemällä tarjoilijana. Työtehtävät eivät tosin rajoittuneet yksinomaan tarjoilemiseen. "Työnkuvaani ravintolassa kuuluu kaikkea siivoamisesta välillä myös ruoantekoon, vaikka pääsääntöisesti toimin tarjoilijana. Toisin sanoen toimin yleismiehenä ravintolassa", hän kertoo.

David Rozenbergin taksvärkkipäivä kului tarjoilun parissa


Ravintola valikoitui taksvärkkipäivän työpaikaksi, koska Rozenberg on siellä töissä muutenkin. Henkilökunta on siis hänelle tuttua ennestään. "Olin juuri kyseisessä paikassa myös koska nautin tästä työstä", hän valottaa valintaansa.

Teksti: Tatu Mustonen

Martsarin taksvärkkipäivä

Tänäkin vuonna Martsarissa vietetään perinteistä taksvärkkipäivää maanantaina 28.8. Joka vuosi opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä töitä haluamassaan paikassa ja kerätä sen myötä varoja vuosittain päätettäviin hyväntekeväisyyskohteisiin. Osa tästä summasta lahjoitetaan Martsarin kummikoululle Kilingiin ja loput tuotosta menee tänä vuonna Lastenklinikoiden Kummit ry:lle!

Koska opiskelijat saavat itse päättää, missä he haluavat työskennellä taksvärkkinä, on se loistava tilaisuus päästä tutustumaan eri aloihin. Vuosittain opiskelijoita lähtee muun muassa kouluihin ja päiväkoteihin, erilaisiin yrityksiin sekä osa jää koteihinsa tekemään erinäisiä askareita. Taksvärkkinä voi myös saapua koululle jos ei jostain syystä tahdo muuten päivän ohjelmaan osallistua, mahdollisuuksia on siis rajattomasti.

Opettavaista ja mukavaa taksvärkkipäivää kaikille, jatketaan hyvän tarkoituksen ja hyväntekeväisyyden tekemisen perinnettä vielä tulevinakin vuosina!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Martsari kyykytti digiloikkaa

LUMA-koodilla lukioomme tulleet saavat joskus erityiskohtelua. Tällä kertaa se tarkoitti loskaretkeä Lohjalle, jossa odotti takavuosien pahalta haisevaksi teollisuuskombinaatiksi mielletty dinosaurus: paperitehdas… Jee, aaltoja. Mutta mitä pirua: nykylukiolaisethan ovat tiedolle ahneita veijareita!

22 luonnontieteistä kiinnostunutta opiskelijaa ja kolme LUMA-opettajaa juhlistivat digiloikkaa suuntaamalla paperitehtaalle Lohjan Kirkniemeen Sappi Finland Oy:n vieraiksi 9.3.2017 Metsäteollisuus ry:n maksamalla linja-autolla. Alkukahvittelun lomassa vierailumme isäntä Markus Muro kertoi yhtiöstä, heidän tuotteistaan sekä yleisemminkin puu- ja paperiteollisuudesta niin Suomessa kuin maailmalla eilen, tänään ja ylihuomenna. Erikoispaperit mm. hienompia painotuotteita varten on päivän sana Lohjalla, halpatuotteiden volyymit ovat suuret mutta katteet pienet, ja näille tuotteille valmistajat löytyvätkin muualta. Luennon yhteydessä lumailijamme saivat harjoitella myös kuulijan vastuuta, kun käytiin läpi ympäristöasioita. Yleisesti voidaan sanoa kehittyneiden teknologisten ratkaisuiden, sertifioitujen omavalvontaohjelmien ja ympäristölainsäädännön kehittymisen parantaneen paperiteollisuuden imagoa takavuosikymmenistä.

Luennon jälkeen varustauduimme huomioliivein, kolhulippiksin, suojalasein ja korvatulpin päästäksemme tuotantotiloihin. Tehdaskierros olikin hieno kokemus: 60 tonnin paperirullat, siistin puhdas tehdashalli ja valvomon monet monitorit sekä kertomukset vuorotyöstä saivat silmät pyörimään, mutta ehkä myös panivat ajattelemaan omia jatko-opintoja lukion jälkeen. Hyvä palkka, siisti sisätyö, mahdollisuus edetä uralla, jatko-opintoihin pääsemisen haasteet… Lukiolaisella on monta asiaa pohdittavana opintojen edetessä. Kokonaisuutena vierailumme venyi hieman aiotusta opiskelijoidemme oltua aktiivisia kysymyksineen, mistä ryhmämme saikin erityismaininnan. Sama ilmiö oli havaittavissa toisen vuoden kemian opiskelijoiden vierailulla Teknos Oy:n Pitäjänmäen tehtailla: kenties koulu-yritys –yhteistyö alkaa lukiolaisille olla niin tuttu konsepti, että turha tuppisuinen ujoilu on menneen talven lumia. Martsarilaisen ryhmän opettajan on helppo olla ylpeä ryhmästään!

Teksti: Klaus Salo ja Johanna Parvinen

Tunnelmia fysiikan tunneilta



tiistai 9. toukokuuta 2017

Lumaryhmä pääsi vierailemaan ThermoFisherillä

Olimme maanantaina 24.4. parinkymmenen martsarilaisen luma-porukalla vierailemassa Thermo Fisher Scientificilla. Heidän Vantaan toimipisteensä sijaitsee Vantaankosken aseman vieressä, joten vierailu oli helppo toteuttaa.
Vierailun aikana kuulimme yrityksen toimintatavoista ja heidän maailmanlaajuisille markkinoille levinneistä tuotteistaan. Pääsimme myös kävelykierrokselle yrityksen tuotantolinjalle, jossa kasataan maailmalle toimitettavia laboratorio-analysointilaitteita.



thermofisher.jpg



Kuvia yllämainitun laitteen demoversiosta.

Vierailu Thermo Fisher Scientificille oli ensimmäinen laatuaan kummankin osapuolen osalta, mutta toivomme voivamme käynnistää tästä pitkään jatkuvan koulun ja yrityksen välisen yhteistyön. Näin voisimme varsinkin luonnontiedepainotteisena kouluna laajentaa oppilaiden kuvaa luonnontieteiden alalla olevista ammateista ja työskentelymahdollisuuksista.  





Vilppu, Akseli, Janette ja Lauri

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Loppujakson tunnelmia RUA2-kurssilta





I dag började vi på kurs RUA02 bekanta oss med temat kläder. Temat behandlas i par som har valt sitt intresseområde inom det större temat. Alla par jobbade koncentrerat och verkade också få gjort ganska mycket. Nästa vecka får vi njuta av mångsidiga presentationer som studerandena själva håller, på svenska givetvis 

Mvh. Terhi


Teksti ja kuvat: Terhi Nihtilä

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

"Sisun ihmeellinen elämä" -näytelmä valittiin Suomi100 -juhlavuoden viralliseen ohjelmistoon

Martsarissa valmistellaan vimmatusti tälle keväälle vielä yhtä näytelmää. Toukokuussa Martinus-salissa kahdesti esitettävä näytelmä "Sisun ihmeellinen elämä" seuraa 100 vuotta täyttävän Sisu-herran uskomatonta elämäntarinaa, jonka käänteissä on paljon samankaltaista Suomen historian taitekohtien kanssa. Tarina ja dialogit ovat syntyneet sekoittamalla pariakymmentä suomalaista klassikkoteosta keskenään ja lisäämällä vähän omaa joukkoon.



Näytelmä juhlistaa samalla Suomi100 -juhlavuotta sekä Martinlaakson lukion syksyllä starttaavaa 40-vuotisjuhlavuotta. Sen tekemiseen osallistuu entisiä ja nykyisiä Martinlaakson lukion draamaopiskelijoita yhteensä yhdeksältä eri vuosikurssilta. Kaiken huipennukseksi näytelmä hyväksyttiin osaksi virallista Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa. Harjoitukset ovat käynnistyneet vauhdikkaissa merkeissä.

"Sisun ihmeellinen elämä" tullaan esittämään omalle koululle torstaina 11.5. klo 13.30 ja saman päivän iltana klo 18.30 on vuorossa muulle yleisölle avoin esitys.

Lisätietoja Facebookissa: "Sisun ihmeellinen elämä" sekä osoitteessa:




Teksti ja kuva: Meri-Maaria Kivekäs