Näytetään tekstit, joissa on tunniste haastattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haastattelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. marraskuuta 2020

Martsarin ykköset: Taika 20D

“Halusin kokeilla jotakin aivan uutta”, Taika sanoo valitessaan lukioon draamalinjan yleislinjan sijaan.

Taika Malvela on aloittanut tänä syksynä lukion Martinlaaksossa. Koulun alku toki jännitti, mutta koulu on vaikuttanut mukavalta. “En tuntenut koulusta ketään, ja mietin, millaisia ihmiset ovat pääkaupunkiseudulla ja etenkin uudessa koulussa”, Taika toteaa. Koulua hän kävi ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan asti Otalammen koulussa Vihdissä. Perhe kannusti Martinlaakson lukioon lähtemistä, vaikka tosin matka on pitkä. Isovanhemmat olivat suositelleet Vihdin lukiota mutta matka käy Martinlaaksoonkin kätevästi samalla kyydillä vanhempien matkalla töihin.

Taika istuskelemassa lukion käytävällä.



Vaikka Taika valitsi draamalinjan, hän kertoo, ettei hänellä siitä ollut juurikaan kokemusta. “Se vaikutti kivalta ja mielenkiintoiselta, sekä uskon sen tuovan minulle esiintymisvarmuutta”, hän kertoo. Linjalle haettiin myös innokkaita kirjoittajia, ja sitä Taika onkin.

Harrastukset ja vapaa-ajan tekemiset ovat vaikuttaneet elämään

Kuvataide on ollut suurena osana Taikan elämää kirjoittamisen ohella. Kuusi vuotta sitten Taika oli löytänyt sarjakuvakerhon, jossa nämä molemmat yhdistyivät. “Kehossa teimme sarjakuvia. Saimme piirtää ja kirjoittaa ne itse, eikä se ollut mikään kuvataidekoulu, vaan enemmän vapaata työskentelyä”, hän kertoo.


Muita harrastuksia ovat olleet muun muassa yleisurheilu. “Harrastin sitä noin 11 vuotta, mutta lopetin, koska se ei ollut enää mun juttu ja kilpailutilanteet olivat stressaavia”, Taika kertoo. Hän kertoo aloittaneensa yleisurheilun jo niin nuorena, ettei se ollut oma valinta. Taikan isä oli ollut myös yleisurheilija, minkä takia hän oli vienyt Taikan jo pienenä kentälle harjoittelemaan. “Tykkäsin eniten 200 tai 300 metrin juoksusta, mutta kiekonheittokin oli välillä ihan ok”, Taika toteaa.

Muuten vapaa-ajalla ilman harrastuksia tai koulua Taika tykkää piirtää tai lukea. “Yleensä luen trillereitä tai muita erikoisia kirjoja, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta.” Hän kertoo myös katsovansa jonkin verran televisiota. “Katson yleensä Salkkareita tai jotakin rikostutkintaa kuten murhaohjelmia. Sekin vaihtelee paljon”, hän mainitsee ohimennen.

“Unelmoin matkustamisesta”

Taika kertoo haaveilevansa matkustamisesta, sillä hän ei ole tähän mennessä päässyt matkustamaan paljoa. Tavoittaakseen tämän unelman hän kertoo, että työ, josta saisi tarpeeksi rahaa matkustamiseen, olisi mukavaa. Hän mainitsee myös, että unelmoi täydellisestä muutoksesta elämässä. Tähän sopii hyvin esimerkiksi muuttaminen ulkomaille ja elämän aloittaminen uudelleen siellä.

Hanna Portin

Martsarin ykköset haastattelivat toisiaan syksyn ÄI1-kurssilla.

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Martsarilaisten harrastuksia: baritoni

"TYYYYY!" kuuluu baritonin ääni, kun Elsa siihen puhaltaa. Elsa on harrastanut baritonin soittoa jo kahdeksan vuotta.

Baritoni on vaskisoitin, melko suuri sellainen.

Baritoniin Elsa ihastui musiikkiopiston kokeilussa, ja valitsi sen harjoiteltavaksi. Elsa käy soittotunneilla kerran viikossa. Hän on yhdessä orkesterinsa kanssa käynyt myös esiintymässä monta kertaa vuodessa.

Soittaminen on Elsalle ihan vain harrastus, eikä hänellä ole ammattilaistavoitteita. Hän on suorittanut pari tasokoetta, mutta ei tähtää korkealle.

Elsan mukaan baritonin soitto on kivaa, koska se on laajaäänialainen soitin ja myös sopivan kokoinen. Hän kertoo soittaneensa ennen tenoritorvea, mutta vaihtoi baritoniin, jonka sanoo olevan helpompi soittaa.

Elsa kertoo oppineensa orkesterin myötä kuuntelutaitoa. Orkesterissa soittaessa on tärkeä kuunnella ja toimia muiden kanssa yhteistyössä.

Elsa on tavoitteettomuudestaan huolimatta kilpaillut orkesterinsa kanssa. He ovat käyneet esimerkiksi Itävällassa maailmanlaajuisessa puhallinorkesterien kilpailussa, jossa hänen orkesterinsa pääsi toiselle sijalle omassa sarjassaan. He myös käyvät SM-kisoissa joka vuosi. Viimeksi he jakoivat toisen orkesterin kanssa 4. sijan.

Baritonin soitto on kaikille sopiva mukava harrastus. Baritonin soittamista Elsa suosittelee ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita isoista vaskisoittimista, mutta joiden mielestä tuuba on liian suuri. 

"Kokeilkaa vaa," on Elsan viesti ihmisille, joiden mielenkiinto on herännyt baritonia kohtaan. Tämän jälkeen hän tosin naurahtaa pahanenteisesti.





Teksti: Laura, Matilda

Kuva: https://pixabay.com/illustrations/vintage-retro-silhouette-black-1318361/

lauantai 21. marraskuuta 2020

Martsarin ykköset: Hanna 20D

 Hanna kertoo sopeutuneensa Martsariin hyvin

Haastattelussa Martinlaakson lukion peruslinjalla tänä syksynä aloittanut Hanna Portin, 16.

Hanna kertoo käyneensä koulua Vantaalla Ylästön ala-asteella ja siirtyneensä sieltä yläasteelle Vantaankosken kouluun. “Se koulu jouduttiin kuitenkin sulkemaan huonon ilman, tai jonkun muun vastaavan takia”, Hanna kertoo. Tämä tapahtui keväällä 2019. Ysiluokan Hanna kävi Ylästön yhtenäiskoulussa. Parhaiksi muistoiksi peruskouluajoilta Hanna mainitsee nykyisiin kavereihinsa tutustumisen sekä ylipäätään sosialisoitumisen.

Martinlaakson lukioon hän päätyi hakemaan siksi, että se oli melko lähellä ja koska hän oli kuullut paljon hyvää mm. koulun yhteishengestä tutuilta ja isosisaruksiltaan, jotka ovat myös käyneet Martsaria.

Odotuksia uutta koulua varten olivat mm. samanhenkiset ihmiset ja hyvä luokka. Hanna vahvistaa sopeutuneensa Martsariin hyvin, odotustensa täyttyneen ja lukion tosiaankin vaikuttavan hyvältä uudelta paikalta, jossa ihmisiä kiinnostaa opiskelu.
Hanna kertookin, että koulumenestys ja hyvät arvosanat ovat hänelle tärkeitä.

Juuri kouluun panostaminen on myös yksi syy siihen, miksi hän lopetti lähes kahdeksan vuotta kestäneen harrastuksensa, rytmisen voimistelun.
“Monet kaverit olivat lopettaneet sen aiemmin ja monet treenit viikkoon vie tosi paljon aikaa. Sen takia ei vaan ollut enää niin paljon motivaatiota jatkaa”, Hanna kertoo.

Nykyään Hanna viettää vapaa-aikaansa lähinnä piirtäen, Netflixiä katsoen ja kavereiden kanssa ulkona hengaillen. “Ei ole niin väliä mitä tehdään, kunhan siinä on hyviä tyyppejä ympärillä”, Hanna toteaa.
Tärkeimmiksi asioiksi elämässään hän mainitseekin juuri terveyden, läheiset ja heidän sekä oman hyvinvointinsa.

Vaikka Hanna kertoo, ettei aktivismi suoranaisesti osa hänen elämäänsä, hän sanoo toivovansa, että maailmassa asiat olisivat paremmin ja että mm. nälänhätä ja muut kriisit saaataisiin selätettyä. “Ja että ympäristöstä huolehdittaisiin paremmin”, hän vielä lisää.

Kun puhutaan tulevaisuuden suunnitelmista ja edessäpäin siintävästä työelämästä, Hanna toteaa hetken mietittyään, ettei hänellä ole ikinä ollut oikein mitään erityistä haaveammattia. Sen sijaan hän kertoo toivovansa, että löytäisi ns. “oman juttunsa”, esimerkiksi lukioaikana. Tällä hetkellä hän kertoo aikovansa pikkuhiljaa keskittyä tutkimaan, mitä hän mahdollisesti haluaisi tulevaisuudessa tehdä.

Taika Malvela

Martsarin ykköset haastattelivat toisiaan syksyn ÄI1-kurssilla.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Martsarilaisten harrastuksia: cheerleading

Martsarin abi Noora harrastaa cheerleadingiä. Hän on harrastanut sitä reilu neljä vuotta.

"Tutustuin [cheerleadingiin] kavereiden kautta ja innostuin ja päätin itekkin kokeilla!" sanoo Noora.

Usein kuvitellaan, että cheerleaderit ovat lähinnä jalkapallomatseissa pompomeja heiluttelevia kannustajatyttöjä. Todellisuudessa monet cheerleaderit harjoittelevat tosissaan useita kertoja viikossa ja kilpailevat tavoitteellisesti. Noora kertoo, että aika harvat cheer-joukkueet käyvät kannustamassa. "Nimellisesti nekin on cheerleadreitä, mutta [kilpailevat] cheerleaderit sanoo niitä enemmän kannustajiksi," kuvailee Noora.

Noora ei toimi kannustajana lainkaan. Hän kilpailee SM-tasolla ja treenaa kolme kertaa viikossa. Hänen roolinsa on olla alhaalla nostelemassa ja heittelemässä (roolin nimi on pohja eli nostaja).

Harva ehkä tietää, mutta kaksi viimeistä vuotta cheerleadingin Suomen naisten maajoukkue on voittanut MM-kultaa!

Noora sanoo, että urheilulajissa parasta on joukkueen yhteishenki ja yhdessä tekeminen. Hän on lajin kautta oppinut puskemaan eteenpäin, vaikka on väsynyt, sekä voittamaan itsensä. 

Kuka vaan voi aloittaa cheerleadingin ja aikuisillekin on alkeisryhmiä. On myös olemassa erikoisjoukkueita niille, joilla on erityistarpeita, ja lajia harrastaa sekaryhmissä myös moni miesoletettu. Laji siis sopii kaikille ikään, sukupuoleen tai fyysisiin ja henkisiin kykyihin katsomatta. Noora suosittelee cheerleadingia sellaisille ihmisille, jotka haluavat haastaa itseään.


Nooran joukkue muodostelmassa

Teksti: Laura & Matilda

Kuva: Tero Wester terowester.net

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Musadiplomi on harrastuneisuuden taidonnäyte

Musiikista innostunut opiskelija Kristiina Räsänen valmistui ylioppilaaksi syksyllä, mutta ehti tekemään juuri ennen valmistumistaan diplomin työnään sävellystyö ja demonauhat näytelmään Yyn salaisuus. Kristiinan musat oli sävelletty ja toteutettu tietokoneella. Hän koki projektin mieluisana, vaikka tekemisessä tulikin loppua kohden kova kiire. Diplomitarkastajina toimivat musiikinopettajat Heini Mielonen sekä Katariina Ukkonen.

Kevätlukukauden diplomintekjijät abiturientit Roosa Vaaltola ja Oona Snellman tekevät valtakunnallisen musiikin lukiodiplomin yhdessä. Ylipäätään diplomin tekemisen ajatuksen taustalla oli läheisten kannustus sekä halu erottua joukosta tulevaisuudessa. Juuri musadiplomin valinta oli molemmille luonteva, sillä musiikki on ollut Oonalle ja Roosalle aina tärkeää. "Kun kuulin, että on mahdollista tehdä musiikkidiplomityö niin innostuin ajatuksesta. Halusin kokeilla jotain uutta," Oona kertoo.


Roosa Vaaltola ja Oona Snellman tekevät diplomin yhdessä. 


Musiikkidiplomityön on tarkoitus koostua kahdesta uudesta biisistä, yhdestä cover-kappaleesta sekä molempien omista musiikillisista omaelämäkerroista. Musiikin lukiodiplomin suorittaminen ei vaadi omien biisien tekoa, mutta niistä saa arvioinnissa enemmän pisteitä. Oonan ja Roosan omat biisit kertovat muun muassa feminismistä sekä omana itsenä olemisesta. Biisien tekemisen voisi kuvitella olevan haastavaa, mutta haastattelussa siitä kysyttäessä Roosa vastaa, ettei itse kokenut niin: "Kun lopulta löysi inspiraation, sanoitus ja melodia alkoivat kehittymään yhdessä niitä tuumaillessa."

Keväällä musadiplomin tekijöitä ei ollut kuin Roosa ja Oona, minkä vuoksi heidät ohjattiin esittämään diplominsa perinteisen musadiplomi-illan sijaan demonauhalle. Fyysistä esitystä oli yhdelle kappaleelle kaavailtu hyväntekeväisyyskonserttiin, mutta koronaepidemian vuoksi sekin peruuntui.

Mieluisinta diplomin suorituksessa on Oonalle ja Roosalle ollut luova tekeminen sekä yhdessä harjoittelu. Ikävää puolestaan on ollut epäselvyys muun muassa diplomiin liittyvissä kriteereissä ja tiedotuksessa. Molemmat suosittelevat kuitenkin lämpimästi musadiplomin tekoa etenkin niille, joille musiikki on lähellä sydäntä.


Teksti ja kuvat: Kristiina Kamppinen


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

NUVA-vaalit lähestyy - nyt on aika ottaa selvää ehdokkaista!

Vuoden 2019 NUVA-vaalit eli nuorisovaltuustovaalit ovat tulossa! Äänestys tapahtuu koulullamme
ensi maanantaina 11.11. Kaikkien äänioikeutettujen toivotaan äänestävän, sillä nuorisovaltuusto
edustaa nuoria ja se vaikuttaa muun muassa suurienkin rahasummien käyttöön. Lukiomme oppilaita
on pitkästä aikaa ehdolla -tällä kertaa peräti kaksi: Rasmus Riikonen sekä Miro Vauhkonen. Rasmus
on vasta lähiaikoina vaikuttamisen mahdollisuuksiin herännyt toisen vuoden opiskelija. Miro on
ensimmäisen vuoden opiskelija, ja pyrkii valtuustoon toiselle kaudelle. Toimituksella oli
mahdollisuus haastatella ehdokkaita ennen vaaleja, jotta martsarilaiset saisivat tietää hieman
enemmäin ehdokkaistaan.
   
Rasmus Riikonen
Miro Vauhkonen

























Miksi asetuitte ehdolle vaaleihin?

Rasmus: Minä halusin etenkin kokeilla jotain uutta ja saada kokemusta. Jos pääsen valtuustoon ja
pidän siitä, on mahdollista, että menisin mukaan politiikkaan myös tulevaisuudessa.
Miro: Uskon, että pystyisin paremmin vaikuttamaan asioihin toisella kaudella, sillä toiminta on jo
tuttua ensimmäisen kauden jälkeen. Olen myös hyvin kiinnostunut politiikasta ja juttelemme perheen
kesken paljon taloudesta ja politiikasta. Tulevaisuudessa voisin hyvinkin nähdä itseni politiikassa.

Mitä aiot valtuustoon kenties päästyäsi ajaa?

Miro: Minulle on tärkeää puolustaa nuorten oikeutta päättää omista asioistaan.
Rasmus: Hmm... ehkä nuorten tietoisuutta yhteiskunnallisista asioista.

Mitä mieltä olette ilmastonmuutoksesta? Vaikuttaisiko se teidän toimintaanne valtuustossa?

Rasmus: Minusta tietoisuuden levittäminen ilmastonmuutoksesta on tärkeä asia!
Miro: Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on tärkeää ja mielestäni Nuvan päätöksissä pitää ottaa
ekologisuus huomioon.

Sitten hauska kysymys: kissa vai koira?

Rasmus: Kissa!
Miro: Itsellä on perheessä kissa, mutta olen sekä kissa- että koiraihminen! Koirat ovat niin mukavia,
mutta se riippuu yksilöstä.

Onko teillä esikuvaa politiikassa?

Miro: John F. Kennedy.
Rasmus: Abraham Lincoln. Ei, kun Kekkonen! Hän veti kyynärpäätaktiikalla [mitä ihailen].

Vapaa sana:

Miro: Kuluneella kaudella valtuutetuista suurin osa on ollut itävantaalaisia, joten nyt Länsi-Vantaan
nuorten pitäisi ajatella omaa etuaan ja äänestää länsivantaalaista ehdokasta!
Rasmus: ...eli jos ei muuta [äänestä], niin vaikka jompaakumpaa meistä.


Haastattelijoina Laura Siltala ja Kristiina Kamppinen