maanantai 13. helmikuuta 2017

Jambo 30-juhla järjestettiin pitkään jatkuneen yhteistyön kunniaksi

Martsarissa vietettiin Jambo 30-juhlaa 11.2. tansanialaisen Kilingin koulun kanssa 30 vuotta jatkuneen yhteistyön kunnniaksi. Juhlan suojelija oli Pekka Haavisto, joka ei tosin itse päässyt paikalle.

Juhla alkoi Anja Tolosen ja PeaceGlory Nsurin puheella, jonka pääteemoiksi nousivat rakkaus ja yhteistyö. Puheet käännettiin englanniksi ja tiivistetyssä muodossa myös swahiliksi. Juhlassa jaettiin yhteistyöhenkilöille kunniakirjat heidän vapaaehtoistyöstään. Juhlassa pidettiin roima määrä puheita, mukaan lukien entisen martsarilaisen Hussein Al-Taeen puhe tasa-arvosta ja yhteistyöstä. Juhlan ensimmäinen osa päättyi Juha Lehden musiikkiesitykseen.













Wienervalssiin valmistautumassa


Juhlassa oli kaikeksi onneksi puheita vilkkaampia numeroita. Vantaan kansainvälisen koulun lapsikuoro esitti kaksi laulua, ja lauluesityksiä juhlassa olikin runsaasti. Juhlassa nähtiin kaksi näytelmää. Projektissa mukana olleet, pienellä lisävahvistuksella täydennettynä, esittivät oman näytelmänsä uskonnon tunnin kulusta. Tansanialaisetkin esittivät oman näytelmän heidän koulupäivästään ja arjestaan. Näytelmän lisäksi tansanialaiset lauloivat swahiliksi muutaman kappaleen. Menoa ja meininkiä saatiin toden teolla juhlaan, kun Wanhojen tansseista nähtiin muutama makupala, fireman’s dance ja wienervalssi.










Tansanialaiset esiintymässä


Tilaisuuden loppupuolella sekä Mercurian että Martsarin rehtorit pitivät puheen. Juhla päättyi yhteislauluun. 

Teksti: Tatu Mustonen    Kuvat: Juho Lavonen