keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Abit osallistuivat jälleen yömessun valmisteluihin

Martsarin perinteisen yömessun takaa paljastuu tuntien suunnittelu ja harjoittelu. Abit kävivät läpi yömessua yhdessä kirkon henkilökunnan ja vastaavien opettajien kanssa Myyrmäen kirkossa keskiviikkona.

Martsarissa päätetään syyslukukausi perinteisesti joka vuosi riehakkaaseen jouluspektaakkeliin, puurojuhlaan, ja sitä seuraavaan tunnelmalliseen yömessuun Myyrmäen kirkossa. Kun puurojuhlassa esiintyvät niin taitavat opiskelijat kaikilta vuosiluokiltaan kuin opettajat ja vanhempainyhdistys Sumppiskin, osallistuvat yömessun valmistelemiseen halukkaat koulun viimeiseltä vuosiluokalta. Abit vastaavat yömessussa niin rakenteen ja aiheen suunnittelusta kuin kolehtirahojen kohteesta ja ehtoollisleivän leipomisesta. 

Tänä vuonna yömessun teemaksi päätettiin uusi ja vanha, mikä sai yömessua suunnitelleet abit pohtimaan joulun merkitystä ja siihen liittyviä perinteitä sekä toisaalta myös tulevaisuuden joulua. Yömessun ohjelma sai siis jälleen päivittyä uuden abivuosiluokan mieltymysten mukaiseksi. Vaikka itse yömessun suunnitteluun osallistuu vain pieni osa koko vuosiluokasta, kaikki abit ovat saaneet ehdottaa muun muassa esirukousaiheita ja pohtia samalla, mistä joulu muodostuu.

Yömessun tunnelman luojana on tietenkin myös musiikki. Perinteisesti messu sisältää yhteislaulua ja monenlaisia musiikkiesityksiä, joihin osallistuu sekä koulun kuoro että abien oman MU10 - Musiikkia abeille -kurssin osallistujat. Keskiviikkoiltapäivänä abien musaryhmä ja muut yömessuun osallistuvat abit kokoontuivat Myyrmäen kirkolle harjoittelemaan.


Myyrmäen kirkko sai koristusta, eikä pieniltä haasteiltakaan vältytty jatkojohtoja järjestellessä.

 
Abien yömessun ohjelmanumeron vapaaehtoiset kokoustivat muiden odotellessa kolehtiohjeistusta keskiviikkoiltapäivänä.

MU10-ryhmä harjoitteli esiintymistään yhdessä musiikinopettaja Heli-Maria Suomen kanssa.

Myös yömessun ohjelmalehtinen on abien tekemä. Tänä vuonna kannen kuvat ovat taiteilleet Veera Witikainen, Ana Belen Haivio Reales sekä Tiia Visuri.

 


Abit leipoivat ehtoollisleipää yömessuviikolla kirkon henkilökunnan ohjeistuksella.



Huomenna torstaina saadaan siis jälleen iloita martsarilaisten yhteisestä puurojuhlasta sekä kokoonnutaan sen jälkeen yhdessä tunnelmalliseen kirkkoon nauttimaan abien aikaansaannoksesta. Hyvää joulua!

Teksti: Sanja Tuovila
Kuvat: Henna Nurma, Aleksi Virolainen, Inari Kolehmainen, Veera Witikainen ja Sanja Tuovila

Musadiplomi-ilta ihastutti joulukuisena keskiviikkona - katso kuvat!

Viime viikon keskiviikkona 12.12. järjestettiin tien toisella puolella Martinlaakson yhtenäiskoululla lukion musiikin lukiodiplomikonsertti, johon taidonnäytteensä oli valmistanut joukko abiturientteja.


Kaikki musiikin lukiodiplomin valmistaneet abit vasemmalta oikealle: (ylärivi) Veeti Jaakkola, Joni Nousiainen, Johannes Viero, Riina Vartiainen, Joanna Aalto, Inari Kolehmainen sekä (alarivi) Nea Majuri ja Helmi Salin.

















Kuvat: Henna Nurma

torstai 13. joulukuuta 2018

PERJANTAIESSEE: Eikä kukaan taaskaan sanonut mitään

Ihminen on sosiaalinen laumaeläin, jolle ympäröivän lauman hyväksyntä on psyykkisesti elinehto. Pään nostaminen, äänen korottaminen, vastavirtaan uiminen ja laumasta poikkeaminen ovat meille asioita, jotka vaativat paljon; enemmän, kuin mihin suurin osa meistä pystyy. Suurta massaa vastaan kääntyminen aiheuttaa usein kanssaihmisten paheksuntaa, ja se voi johtaa jopa sosiaalisen aseman menetykseen ja laumasta erottamiseen. Evoluution muovaama ihmisluonto pyrkii välttämään lauman menettämistä kaikin keinoin, joista yksi on massaan sulautuminen niin mielipiteiden kuin käytöksen osalta.

Päivästä toiseen saamme lukea uusia uutisia, mielipidetekstejä ja Facebook-kirjoituksia ihmisten välinpitämättömyydestä. Kauhistelemme niitä kymmenientuhansien ihmisten voimin, ja nyrkkiä puiden vannomme, että olisimme itse toimineet kyseisessä tilanteessa paremmin. Kyllä me olisimme saapuneet paikalle valkoisella ratsulla, kiiltävässä haarniskassa ja kaikessa urheudessamme ja oikeamielisyydessämme korjanneet tilanteen vääryyden.

Mutta emme me niin tee. Emme silloin, kun itse satumme sellaiseen tilanteeseen oikeassa elämässä. Me pelkäämme.

Sauli Fay kirjoittaa Facebookissa (7.9.2014) juuri tällaisesta välinpitämättömyydestä, johon kukaan ei puutu. Kirjoituksessaan hän kertoo tilanteesta, jota hän todisti työskennellessään kahvilassa; nuori, kehitysvammainen tyttö joutui vanhemman naisen pahanpäiväisesti haukkumaksi keskellä kirkasta päivää, eikä kukaan puuttunut asiaan. Eukko sai rauhassa jatkaa solvauksiaan kenenkään häiritsemättä, kunnes Fay itse kieltäytyi palvelemasta häntä ja käski painua vittuun. Kirjoituksen ydinasiaksi jää se, miten hirveällä tavalla ihmiset voivat käyttäytyä, ja se, miten ympärillä olevat ihmiset voivat vain tyynen rauhallisesti hyväksyä sen.

” - - olin ainut tilanteeseen puuttuva ja hiljaisia hyväksyjiä oli useita. Vanhemman naisen haukut eivät kuuluneet vain minun ja nuoren tytön korviin vaan ne kaikuivat koko kahvilaan; niille, jotka olivat jo tilauksen tehneet ja niille, jotka jonossa odottivat heidän jälkeen vuoroansa. Olisiko kukaan _oikeasti_ sanonut ääneen ajatuksiaan jos minä en olisi sitä tehnyt?”

Huolimatta siitä, keneltä kysytään, kirjoituksessa kuvattu tilanne on täydellisen absurdi. Tilanteen epäreiluus sekä hyviksen ja pahiksen asetelma eivät voisi olla enää selvemmät. On järkyttävä ajatus, ettei kukaan Fayta ja vanhan naisen ystävää lukuun ottamatta tehnyt näin räikeän kieroutuneessa tilanteessa elettäkään vääryyden lopettamiseksi.

Ilmiölle on kuitenkin yksinkertainen selitys: vastavirtaan uimisen vaikeus. Pelko siitä, että selkärangan kasvattamisen ja massaa vastaan käymisen seurauksena oma sosiaalinen status laskee. Hiljainen hyväksyntä on yleinen ja vakiintunut toimintatapa edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa, joten minkään siitä poikkeavan tekeminen on ihmisille vaikeaa. Se pelottaa, ja me annamme pelolle vallan.

Kyseessä ei ole millään tapaa uusi ilmiö; omien mielipiteiden ja niiden ilmaisun itsesensuuria laumasta poikkeamisen pelossa ovat ihmiset harjoittaneet aina. Puhdas esimerkki tästä on H. C. Andersenin satu Keisarin uudet vaatteet. Kyseisessä sadussa vaatteita rakastava keisari tulee kahden huijarin vedättämäksi. Huijarit kertovat tekevänsä vaatteita maailman kauneimmasta kankaasta, jolla on erityisominaisuus: sitä ei voi nähdä, jos on tyhmä tai kykenemätön hoitamaan virkaansa. Keisari teetättää ”vaatteet”, ja kaikki ihastelevat, kuinka kauniit ne ovat, koska vaikka kaikki tietävät, ettei mitään vaatteita ole, kukaan ei uskalla myöntää, ettei näe niitä.

Sadussa eriävän mielipiteen ääneen sanominen leimaa sanojansa typerykseksi, eikä se loppujen lopuksi ole kovin kaukana siitä vakiintuneesta käytännöstä, joka melko pitkälti määrittelee oikeassa elämässä tapahtuvaa sosiaalista kanssakäyntiä.

”Ei kukaan tahtonut ilmaista, ettei nähnyt mitään, sillä samalla hän olisi ilmaissut olevansa hyvin typerä ja kykenemätön hoitamaan virkaansa. Keisarin vaatteet eivät vielä koskaan olleet herättäneet sellaista ihastusta.”

Kulkueessa kaikki tietävät, että keisari on alasti, mutta sitä ei haluta sanoa, koska pelko muiden reaktiosta on liian suuri. Kahvilassa kaikki tietävät, että kehitysvammaisen tytön kiusaaminen on väärin, mutta kukaan ei sano mitään, koska sosiaalisesti hyväksyttäviä ovat vain ne kalat, jotka uivat virran mukana.

Ilmiö ei tunne rajoja. Läpi historian ihmiskunta on laumasta poikkeamisen pelossa ummistanut silmänsä sellaisilta asioilta, joita meidän on usein mahdotonta kuvitella kenenkään hyväksyvän. Orjuus, yhteiskunnallinen epätasa-arvo, vähemmistöjen sorto, koulukiusaaminen, holokausti. Näitä riittää.

Moni vastusti tai vastustaa näitä asioita äänekkäästi niin kauan, kun niiden eteen ei itse tarvitse tehdä mitään konkreettista. Sosiaalisessa mediassa kynnys puuttua epäkohtiin on pienempi, ja siellä törmääkin helpommin siihen, että ihmiset uskaltavat sanoa massasta eriäviä mielipiteitä. Tosielämässä näytöt jäävät usein vähäisemmiksi. On helpompaa jakaa koulukiusaamista vastustava, tunteellinen postaus, kuin käskeä koulukiusaamistilanteessa kiusaajaa lopettamaan. Kasvokkain tapahtuvissa tilanteissa pelko laumasta erottamisesta lamauttaa suurimman osan ihmisistä.

Itse olen kokenut tuon laumasta erottamisen. Olen vähän aina ollut muiden silmissä se ärsyttävä vastarannan kiiski, joka aina sanoo typeriä, massasta poikkeavia asioita. Kun puutuin yläasteella useamman kerran koulukiusaamiseen, kaikki vain joko nauroivat tai olivat hiljaa. Kun kouluni abiryhmässä vastustin yksin ajatusta rynnäkkökiväärin kuvan painamisesta abihuppareihin, minulle naureskeltiin porukalla, kuinka tyhmä ja ala-asteikäisen tasolle jäänyt olen. Kun puutun netissä kohtaamaani rasismiin, homofobiaan tai setämiesten sovinismiin, olen suvakkihuora, mielensäpahoittajalesbo, SJW, feminazi ja mitä kaikkea muuta. Lista on pitkä.

Minua ei haittaa tulla leimatuksi, koska keskimäärin minua haukkuvat ihmiset ovat sellaisia, joiden mielipiteille en koe järkeväksi uhrata ajatuksiani. Tällä asenteella en saa useinkaan kavereita, mutta puhdas omatunto on minulle arvokkaampi asia. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ajattele samalla tavalla. Suurin osa ihmisistä todellakin välittää siitä, mitä muut heistä ajattelevat, ja se hallitsee heidän tekemisiään. He ovat laumaeläimiä, jotka pelkäävät laumansa menettämistä.

Pelko estää meitä sanomasta massasta poikkeavia mielipiteitämme ja puuttumasta tilanteisiin, jotka me itse sydämissämme tiedämme vääriksi. Se estää sanomasta, ettei keisarilla ole vaatteita. Se estää puuttumasta kehitysvammaisen tytön armottomaan solvaamiseen. Se tekee meistä hiljaisen, harmaan massan, joka passiivisena seuraa vierestä maailmassa tapahtuvia hirveyksiä.

Tuo pelko mahdollistaa erittäin suuren osan maailman pahuudesta. Pahantekijät tietävät, ettei kukaan puutu asioihin, jolloin he ovat vapaita tekemään, mitä haluavat. Me tiedämme mitä tapahtuu, ja teemme tietoisen valinnan olla puuttumatta asiaan pelkomme takia. Valitsemme asettaa oman pelkomme sen edelle, mikä on oikein. Valitsemme olla mieluummin tyytyväisiä kuin oikeudenmukaisia. Että pelkureita äidin oomme kaikki ja silleen.

Nea Majuri, 16E

---

Martsarilaisen Perjantaiessee-palstalla julkaistaan tasaisin väliajoin äidinkielen kursseilla kirjoitettuja esseitä.

Elämäni opettavaisin vuosi

Moi! Minun nimeni on Vilppu ja olin viime lukuvuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, tarkemmin ottaen Cambridgessa, Massachusettsin osavaltiossa mantereen itärannikolla. Asuin paikallisessa isäntäperheessä, josta tuli minulle kuin toinen perhe Atlantin toisella puolen.

Suurimmat syyt vaihtoon lähtemiseen minulle olivat englannin kielen taidon kehittyminen ja uusien kokemusten hakeminen. Koen myös itsenäistyneeni vuoden aikana hurjasti, ja opin huolehtimaan itsestäni. Muiden kulttuurien ymmärtämiseni lisääntyi, ja opin paljon amerikkalaisesta elämäntavasta ja arvoista.




Isäntäperheeseeni kuuluivat isä, äiti sekä parikymppiset veli ja sisko, jotka eivät enää yliopisto-opintojen takia asuneet kotona. Asuimme isohkossa omakotitalossa kaupungin laidalla, mutta metrolle oli matkaa vain reilu kilometri, kiitos Bostonin alueen joukkoliikenteen. Meillä oli myös kahdeksan kanaa takapihalla, joita oli hauska ruokkia, mutta joista minun ei onneksi tarvinnut päivittäin huolehtia.

Kouluni, Cambridge Rindge and Latin, on Yhdysvaltain kolmanneksi vanhin high school ja tunnettu etnisestä monimuotoisuudestaan (racial diversity). Kouluvuosi oli jaettu kahteen osaan, syys- ja kevätlukukausiin. Syksyn lukujärjestyksessäni oli matematiikkaa (Pre-calculus), englantia (English 11), USA:n historiaa (U.S. History 2) ja liikuntafysiologiaa (Exercise Physiology). Eniten tykkäsin liikuntafysiologiasta, joka oli käytännössä biologiaa, sillä opimme kurssilla kehon toiminnista ja fyysisen aktiivisuuden vaikutuksista elimistöömme. Suomen lukion kannalta eniten hyötyä oli varmaankin matematiikasta tai englannista, sillä matikassa kävimme monia pitkän matikan toisen vuoden asioita ja englannissa kielitaitoni parani huomattavasti.

Keväällä kurssini olivat ohjelmoinnin alkeet (Introduction to Computer Science), insinööritaito (Engineering), jonkun sortin ihmissuhdetaitokurssi (STARs eli Students Teaching and Advocating Respect) sekä ruuantuotanto- ja ympäristöbiologia (Food, Farming and our Planet). Ehdoton suosikkini oli ohjelmointi, jonka opiskelusta olin haaveillut pitkään, mutta jota en lukio-opintojen ohella ollut ehtinyt aloittaa. Opin kurssilla paljon perusasiaa, ja sain innostusta jatkaa koodauksen opiskelua Suomessa.



Olen harrastanut kilpasuunnistusta yli 10 vuotta, joten olin erittäin häkeltynyt saadessani tietää, että pääsen viettämään vuoteni suunnistajaperheessä. Suunnistus on Jenkeissä todella pieni laji, joten en ikinä kuvitellut pääseväni jatkamaan rakasta harrastustani vuoteni aikana. Yhteinen harrastus toi perheelleni paljon iloa ja matkustimme kilpailujen perässä ympäri maata. Kävimme syksyn aikana Virginian, New Hampshiren ja New Yorkin osavaltioissa suunnistamassa. Kevään puolella matkasimme Arizonaan, Californiaan ja parikin kertaa uudestaan New Yorkiin. Olin erittäin onnekas, sillä vaihto-oppilaista harva pääsee matkustamaan näin ahkerasti. Kiitos kuuluu myös omille vanhemmilleni Suomeen, jotka kustansivat vuoteni.

Vaihto-vuoteni oli samalla sekä elämäni paras, että kamalin vuosi. Kokonaisuutena se oli kuitenkin erittäin onnistunut ja tärkeä kokemus, ja toivon että mahdollisimman moni nuori uskaltaisi lähteä vaihtoon. Ei ollut helppoa jättää koti, ystävät ja perhe, eikä vieraassa maassa aina ollut kivaa, mutta vaikeuksista selvittiin ja sain kavereita, toisen perheen ja yhteisön toiselta puolelta maailmaa. Sen arvoa ei voi mitata rahassa.

“It doesn’t matter where you go or when you go. What matters is that you go.”



Teksti ja kuvat: Vilppu Viinikainen

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kauppakeskus Mercurius avaa jälleen ovensa MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen tiloissa

Kauppakeskus Mercurius avaa ovensa jälleen keskiviikkona 21.11. ja on avoinna välillä 21.-28.11. Paikkana tänä vuonna on Mercuria talon ala-aula (Martinlaaksontie 36, Vantaa).

Opiskelijat työskentelevät kauppakeskuksessa opiskellen samalla yrittäjyyttä, asiakaspalvelua, myyntityötä ja markkinointiviestintää. Tänä vuonna Mercurius -projekti toteutetaan kuudennen kerran. Projekti tarjoaa opiskelijoille onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta. Kauppakeskusta on suunniteltu ja valmisteltu pitkin syksyä; on hankittu yhteistyökumppaneita, perustettu yritykset ja suunniteltu markkinointiviestintää. Mercuriuksen pop up -liikkeet tarjoavat laajan valikoiman erilaisia tuotteita ja palveluita.

Mukana ovat tänä vuonna Tokmanni, sisustus- ja lahjakauppa Pihapihlaja, Oriflame, PK-35 VANTAA, neulekäsitöitä myyvä LämpöSet, Kirjatori, Elvari korut, Annariikka sisustusliike, luomutuotteita myyvä Gaiatrade ja Amica/Mercafe kahvila.


Kauppakeskus on avoinna:

Ke-To 21.11.-22.11 klo 12.00-19.00

Pe 23.11. klo 12.00-16.00

La 24.11 klo 12.00-16.00

Ma-Ke 26.11.-28.11. klo. 12.00-19.00

Avajaispäivänä ja lauantaina on erikoisohjelmaa esim. joulupukki, arvontoja ja live-esiintyjiä sekä kahvila on auki joka päivä. Voit myös seurata kauppakeskuksen tapahtumia facebookissa ja instagramissa. Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi tekemään ostoksia, nauttimaan jouluisesta kauppakeskustunnelmasta ja haalimaan lahjalöytöjä pukinkonttiin! Varaathan käteistä mukaan!

Martinlaaksontie 36 ▪ FI-01620 Vantaa, Finland ▪ Tel. +358 9 8955 581 ▪ Business ID 0503417-0 helppi@mercuria.fi ▪ mercuria.fi

Lisätietoja antaa: opettaja Sirkku Ohvo, puh. 044 533 3848, sirkku.ohvo@mercuria.fi

torstai 15. marraskuuta 2018

ÄLÄ OSTA MITÄÄN VIIKKO 5/5: Ahdistaako?

Lokakuussa 2018 maailmalla jyrähti niin, ettemme edes me tavalliset pulliaiset voineet olla huomaamatta. Yksi vaivainen nelikirjaiminen lyhenne oli koko länsimaita ravistelleen kohahduksen takana: IPCC. Siis Intergovernmental Panel on Climate Change eli maailman hallitusten välinen ilmastopaneeli ja sen lokakuussa julkaisema, suurta keskustelua herättänyt raportti ilmaston tilasta tällä hetkellä.
Seuraavat viikot somekuplani kuhisi postauksia, jotka käsittelivät ilmastoahdistusta, ilmastomarssia, ilmastonmuutosta - ilmastositä ja ilmastotätä. Jotain ilmasto-alkuisten sanojen viljelystä mediassa kertoo jo se, että Kotimaisten kielten keskus valitsi ilmastoahdistuksen lokakuussa kuukauden sanaksi.

Ilmaston tämänhetkinen tila todella tursuaa ovista ja ikkunoista, korvista ja suusta. Inhoan sanaa ilmastonmuutos, ja niin varmasti moni muukin. Sana kytkeytyy ajatuksissani pelkästään negatiivisiin mielikuviin. Eivätkä täydelliseen epätoivoon johtavat ajatusketjut ainakaan edistä omaa haluani toimia ilmaston hyväksi. Päinvastoin, negatiivisuus kylvää toivottomuutta, ja toivottomuus saa minut välinpitämättömäksi. Päässä käväisee hetkellisesti se klassinen, virheellinen ajatus: Mitä väliä yhdenkään suomalaisen toiminnalla on, kun verrataan siihen, mitä kiinalaiset ja intialaiset tupruttavat jo valmiiksi saasteista harmaalle taivaalleen?

Tieto lisää tuskaa on klisee, joka heitetään ilmastoahdistuskeskustelussa esille harva se päivä. Luulisi olevan helppoa olla ajattelematta asioita. Suoranaisesti kadehdin niitä ihmisiä, jotka Yhdysvaltain nykyisen presidentin tavoin kiistävät koko ilmastonmuutoksen tai ovat vain välittämättä siitä. Kerranhan täällä eletään. Mitä väliä, mitä tulevaisuudessa on, jos se ei kerran koske minua? Mutta kun se koskee!

Joet koostuvat pienistä puroista ja meri mikroskooppisen pienistä pisaroista. (Ai, niin onhan siellä myös paljon muovia - jota muuten on myös kaikissa elävissä olennoissa, siis meidänkin sisällämme!) Sen vuoksi jokaisen panos on tärkeä, sillä - pahoittelen tilanteeseen sopivaa kliseetä - ilman pieniä askelia emme voi saavuttaa suurta.
Millä nimellä meidän sitten pitäisi puhua asiasta, josta on tahkottu jo kymmeniä vuosia ilman, että sitä olisi saatu pysähtymään tai edes merkittävästi hidastumaan? Voisimme ainakin aloittaa tekemällä ilmastonmuutoksesta yhteisen asian, jota vastaan jokainen vauvasta vaariin haluaa taistella.

“- - minä, minä, minä muiden ilmaston pilaa”, riimittelee räppäri Pyhimys kappaleessaan Kynnet, kynnet. Niinhän minä teenkin. Hävettää myöntää, mutta olen lentänyt reilusti yli 30 tuntia tänäkin vuonna - maksamatta yhtään päästömaksua. Kävi se sentään mielessä, mutta olin vain liian laiska tutustumaan asiaan ja vaivaamaan sillä päätäni. Jos olisin löytänyt sopivan tavan kompensoida päästöni, olisin todennäköisesti kauhistellut hintaa ja vain ahdistunut lisää. Kenenkään syyttely ei kuitenkaan kannata, sillä se ei johda tarvittavaan muutokseen, vaan pikemminkin lamauttaa.

Toki maailmassa on ilmaston lisäksi monta muutakin asiaa mihin pitäisi keskittyä. Tasa-arvo, talous... mitä näitä nyt on. Loppujen lopuksi vain yhteen asiaan keskittymällä emme saavuta tuloksia. On kuitenkin selvää, että varmistaaksemme maapallon, eläimien ja ihmisten hyvinvoinnin myös jatkossa, meidän tulee toimia nyt. Ota siis haaste vastaan, äläkä osta tänään mitään!



Teksti: Sanja Tuovila
Kuvituskuva: https://cdn.pixabay.com/photo/2016/08/24/14/29/earth-1617121_960_720.jpg

---

Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

ÄLÄ OSTA MITÄÄN -VIIKKO 4/5: Mikä on vihreä vaate?

Milloin viimeksi ostit vaatteita? Mistä ostit ne? HM:ltä, Mangosta, Zalandolta, Citymarketista vai kenties kirpparilta? Haluan pysäyttää sinut hetkeksi miettimään, millainen tarina vaatteesi takaa paljastuu.


Yhdistyneet kansakunnat ovat arvioineet, että muotiteollisuus tuottaa kymmenen prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä: enemmän kuin lento- ja laivaliikenne! Yksi suurista syistä tähän on viimeisimpinä vuosikymmeninä lisääntynyt pikamuoti, johon liittyy kestämättömien vaatteiden tuottaminen ja myynti halvalla hinnalla. Vaatteet on tehty rikkoutumaan tai vanhenemaan (tyyliltään) nopeasti, minkä vuoksi kuluttajat hankkiutuvat niistä pian eroon ja käyvät ostamassa uusia vaatteita tilalle - joka sesongin vaihteessa uuden trendin tullessa voimaan.

Pikamuotia tuottavat yritykset eivät vaikuta edes itse arvostavan tuotteitaan: viime vuoden puolella uutisoitiin, miten H&M ja muut vaateyhtiöt ovat lähettäneet täysin uusia ja käyttökelpoisia vaatteita poltettavaksi, sillä ne eivät ole menneet kaupaksi. Samaan on syyllistynyt luksusvaatteita tuottava muotitalo Burberry, jonka johtajat eivät halunneet sen tuotteita myytävän liian halvalla.

Nukkavierut vaatteet eivät mene kaupaksi edes kirpputoreilla, sillä kuka haluaisi ostaa huonolaatuisia vaatteita, edes halvalla hinnalla? Eikö kuulostakin ironiselta, ottaen huomioon, että joku on ne kuitenkin ostanut kaupasta ja maksanut enemmän? Huonolaatuisia vaatteita poltetaan energiaksi tai käytetään eristeenä, sillä ne eivät enää muuhun kelpaa. Vanhasta tekstiilistä ei ole vielä kustannustehokasta tuottaa materiaalia uusille vaatteille. Lahjoitettuja vaatteita lähetetään myös Afrikkaan, missä niillä käydään suurta bisnestä. Tämä heikentää paikallista kädentaitoa ja ekonomiaa. Kaiken lisäksi keinokuiduista, kuten polyesteristä, irtoaa pesussa mikromuoveja, jotka kertyvät vesistöihin. Toisaalta puuvillan kasvatus vaatii järkyttävän määrän vettä - mihin meidän vastedes pitäisi sitten pukeutua?


Odota! Älä vielä lähde heittämään pois juuri hankkimaasi hupparia! Tärkeintä on kulutuksen vähentäminen, joten käytä omistamiasi vaatteita niin kauan kuin pystyt. Älä heitä niitä heti ensimmäisen reiän kohdalla roskiin, vaan pyri korjaamaan. Ostoshimon iskiessä hyvänä nyrkkisääntönä toimii, että älä ryntää heti ostamaan tuotetta vaan odota ja pohdi sen tarpeellisuutta vähintään muutama päivä. Jos sinun on pakko ostaa uusia vaatteita, osta ne käytettynä, mutta pyri löytämään mahdollisimman hyvälaatuisia vaatteita, jotka tulevat kestämään useamman vuoden. On myös hyvä idea yrittää koostaa vaatekaapin sisällöstä tyyliltään ajaton.


Teksti: Henna Nurma

Kuvituskuvat: https://cdn.pixabay.com/photo/2017/06/09/15/14/fashion-2387085_960_720.png
https://cdn.pixabay.com/photo/2017/06/09/15/16/fashion-2387097_960_720.png
https://cdn.pixabay.com/photo/2017/06/09/15/16/fashion-2387098_960_720.png

Lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-10309581
https://yle.fi/uutiset/3-9884247
https://yle.fi/uutiset/3-10314343
http://www.vihreatvaatteet.com/kierratys-ei-pelasta-maailmaa/

---

Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/


tiistai 13. marraskuuta 2018

ÄLÄ OSTA MITÄÄN -VIIKKO 3/5: Tee kestäviä löytöjä kirpputoreilla!

Koulussamme toimiva Vihreä lippu -ryhmä haastaa tällä viikolla martsarilaisten kulutuskäsityksiä. Tässä jutussa esittelemme Vihreässä lipussa mukana olevien opiskelijoiden kirpputori- ja second hand -liikesuosikkeja.

Tammiston Kontti, Vantaa

"Mun lempikirppis on Punaisen ristin Kontti Tammistossa. Paras löytö sieltä taitaa olla 5€ farkut, joita käytän joka päivä! Käyn kirppareilla jonkin verran mutta pitäisi käydä ehdottomasti useammin! Kaupasta ei saa mitään noin halpaan hintaan ja lisäksi ei kulu ylimääräisiä materiaaleja!"

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus - Porttipuiston kierrätyskauppa, Vantaa

"Mä tykästyin Porttipuiston kierrätyskauppaan jo heti silloin kun se avattiin. Tila on siisti, valoisa ja todella avara. Plussaa erityisesti siitä, ettei siellä ole ikinä ruuhkaa tai tungosta! Liikkeessä on rauhallinen tunnelma, ja tykkäänkin kierrellä rekkien välissä kuulokkeet korvilla.

Porttipuiston liike ei välttämättä ole otollisin vintagelöydöille, mutta oon löytänyt sieltä super monta arjen luottovaatetta ihan parin euron hintaan. Ja mikä parasta: pienistä hinnoista saa vielä opiskelija-alennuksen. Käsityöihmisenä tykkään myös Näprä-osastosta, josta löytää ihan kaikkea langoista sekä kankaista nappeihin ja neuloihin. Lisäksi liikkeessä on kurkistusikkuna Plan B -tuotteiden ompelimoon - läpinäkympää vaatetuotantoa voi olla vaikea löytää."

Kampin kirppis, Helsinki

"Mun lempparikirppis on varmaan Kampin kirppis Helsingin keskustassa. Löysin paikan muutama vuosi sitten puolivahingossa, vaikka olin kuullut siitä jo aiemmin tuttaviltani. Kampin kirppiksessä parasta on ehdottomasti sen sijainti ja usein vaihtuvat tavarat! Hyvän sijainnin takia Kamppiin saattaa eksyä ihan vahingossa keskustassa asioidessaan, minkä vuoksi Kampin kirppis nouseekin tunnelmallisten viikonloppukirppisten, kuten Konepajan Brunon ja Kattilahallin kirppiksen, ohi.

Käyn melko usein kirppareilla ja second hand -liikkeissä, sillä ostan lähes kaikki vaatteeni käytettyinä. Erityisvinkkini kirppistelijöille on tsekata käytettyä tavaraa myyvät liikkeet myös ulkomailla, sillä niistä löytää usein ihan uniikkeja vaatekappaleita! Kampin kirppikseltä mun paras löytö on varmaan pitkä valkoinen kesähame, jonka löysin sieltä toissakesänä!"


Akselin kirpputori, Espoo

"Useinmiten tulee varmaan käytyä Akselin kirpputorilla Espoossa ja usein myös myydään siellä ite tavaroita ja vaatteita. Vaikka sinne on vähän matkaa, niin siellä on kyllä paljon hyväkuntoisia tavaraa hyvää hintaan! Paljon olen löytänyt esim. hyväkuntoisia Marimekon paitoja muutamalla eurolla."

Osto- ja myyntipaikka Tori.fi

"Käyn fyysisillä kirppareilla vain satunnaisesti (lähinnä vaateostoksilla), sillä suosikikseni on muodostunut netissä sijaitseva tori.fi-sivusto. On mahtavaa myydä tavaroitaan ilman, että joutuu vuokraamaan kirpparilta pöydän ja menettämään siinä suuren osan tuloista. On myös helppoa etsiä haluamiaan tavaroita haku-toiminnolla. Toisaalta “kirpparitunnelmaa” ei netissä selailusta juurikaan synny ja varsinkin vaatteiden ostaminen sovittamatta voi olla riskaabelia.

Sivustolta voi löytyä mitä tahansa, mutta parhaan löytöni täytyy olla lemmikkirotilleni hankkima häkki: säästin sen hinnassa lähes 200€ verrattuna uuteen häkkiin!"

Ei selvää lempparia

"Itselläni ei varsinaisesti ole yhtä lempparikirppistä. Kiertelen mielelläni itselleni uusia kirpputoreja tai pop up -tyylisiä myyntitapahtumia pääkaupunkiseudulla ja kesäisin pohjoisempanakin Suomessa. Vakiopaikkojani ovat Kattilahallin kirppis Sörnäissä sekä Perhekirppis Lanttila Petikossa. Kesäisin ehdoton lempparini on Loimaan rompepäivät Varsinais-Suomessa.

Kirppareille suuntaan usein levylöytöjen toivossa. Lukuisien vinyylilevylaatikoiden selailu on palkitsevaa etenkin silloin, kun kohdalle sattuu osumaan kohtuullisesti hinnoiteltu klassikko tai jopa oma suosikki. Yksi parhaista löydöistäni on ollut Queenin Greatest Hits -vinyyli vain neljällä eurolla."


Teksti: Sanja Tuovila
Kuvituskuva: https://cdn.pixabay.com/photo/2014/05/13/06/24/flea-market-343124_960_720.jpg

---

Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/


maanantai 12. marraskuuta 2018

ÄLÄ OSTA MITÄÄN -VIIKKO 2/5: Pelataan yhdessä turhaa tavaraa vastaan!

Katson työpöydälläni kohoavaa kynäkasaa pohtien, milloin viimeksi olen edes käyttänyt värikyniä. Käyn kynät läpi ja päädyn luopumaan kuudestakymmenestäseitsemästä. Mahtavaa! Tällä pärjään useamman päivän!

Mitä ihmettä on tekeillä?

Aikoja sitten kuivuneet tussit joutavat marraskuun aikana sekajätteeseen.

Kuun alussa otimme vastaan haasteen nimeltä minimalismipeli. Tarkoituksena pelissä on ensimmäisenä päivänä hankkiutua eroon (kierrättää, lahjoittaa, myydä, heittää roskiin) yhdestä tavarasta, toisena kahdesta, kolmantena kolmesta ja niin edespäin. Kuukauden ajalta tavaroita kertyy yhteensä 465, mikä kuulostaa aivan järjettömältä määrältä: kenellä edes on noin paljon tavaraa? Peli toimiikin tapana käsitellä omaa suhdettaan tavaraan, sillä useimmat meistä asuvat tavarapaljouden keskellä ymmärtämättä sen silkkaa laajuutta.

Tähän mennessä ollaan sanottu hyvästit jo melkein sadalle tavaralle. Peli ei ole vielä käynyt haastavaksi, mikä osittain kertoo siitä, miten paljon minultakin löytyy turhaa tavaraa. Kynät ja vanha kosmetiikka on muodostanut tähän mennessä suuren osan hävitettävästä tavarasta. Vanhoista turhista tai rikkinäisistä tavaroista luopuminen on ollut suorastaan vapauttavaa. Miksi edes olen säästänyt tuonkin ilmaisheijastimen, kun minulla on jo samanlaisia ennestään, tai näitä kuulakärkikyniä, joista on muste loppunut aikapäiviä sitten? Pienellä jännityksellä odotamme kuitenkin kuun loppupuolta, jolloin jokaisena päivänä täytyy etsiä yli kaksikymmentä tavaraa.

Kuukauden lopuksi täytyy miettiä, mitkä tavarat voidaan lahjoittaa tai myydä,
 ja mitkä puolestaan päätyvät kierrätykseen. Viimeinen mahdollisuus on sekajäte.

Meidän minimalismipelissämme lisäkannustuksena on yhteisöllisyys. Emme vain kerää yksinämme turhaa tavaraa kasaan, vaan otamme jokaisena päivänä valokuvan päivän tavaroista, ja jaamme sen sitten toiselle. Myös yksi äiti on lähtenyt haasteeseemme mukaan sillä ehdolla, että häviäjä kokkaa voittajalle jotain hyvää kuukauden päätteeksi ja myös siivoaa jäljet.

Kunhan marraskuusta ja minimalismipelistä selvitään (toivottavasti voittajina, tietenkin!), voidaan kääntää katse pikkuhiljaa tulevaan. Minimalismipeliähän voi halutessaan jatkaa useammankin kierroksen putkeen, vai olisiko seuraavaksi kenties aika kokeilla digimalismipeliä eli kokonaista kuukauden somepaastoa?

Tässä kasassa on jo melkein sata tavaraa!

Teksti: Henna Nurma ja Sanja Tuovila
Kuvat: Sanja Tuovila

---

Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/


sunnuntai 11. marraskuuta 2018

ÄLÄ OSTA MITÄÄN -VIIKKO 1/5: Kestävän kulutuksen kirjavinkki

Muistan kuulleeni sanat zero ja waste yhdistettynä ensimmäistä kertaa kesällä 2017. Zero waste, siis suomennettuna nollahukka, tarkoittaa pyrkimystä mahdollisimman vähään jätteen tuottamiseen ja kestävämpään elämäntapaan. Maailmalla jo kauemmin esiintynyt ilmiö on nostanut suosiotaan myös Suomessa, paljon kiitoksia erityisesti omat kulutustapansa haastaneelle Otso Sillanaukeelle.

Zero Waste - Jäähyväiset jätteille (Helsinki, 2018) on suomalaisen kauppatieteiden opiskelijan, Otso Sillanaukeen, esikoisteos, jossa hän kertoo oman kokemuksensa kautta, kuinka jokainen voi ottaa askeleen kohti kestävämpää kulutusta. Sillanaukeen vinkit siitä, kuinka jätettä voi vähentää jokaisessa kodin huoneessa, tuovat kirjaan innostavan näkökulman, joka saa lukijan pohtimaan omia tottumuksiaan aivan uudella tavalla.

“Miksi lajitella päivät pitkät roskia lukemattomiin aikaa ja tilaa vieviin astioihin, kun voisin vain vähentää roskien tuottamista?”

Keskivertosuomalainen tuottaa lähes 500 kilogrammaa kaatopaikkajätettä vuosittain. Se on valtava määrä, jos vertaa vain muutaman vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen, jolloin Suomessakin elettiin hyvin niukasti. Mitä ihmettä roskakorini oikein sisältää? Todennäköisesti kaikenlaista aina tyhjistä muovipakkauksista ruoantähteisiin ja kuulakärkikyniin, todetaan Sillanaukeen teoksessa.

Sillanaukeella on itsellään käytössään roskapurkki, joka symboloi koko nollahukkaelämäntapaa. Purkki on aivan tavallinen lasipurkki, johon Sillanaukeen tavoitteena on mahduttaa koko vuoden sekajätteensä. Siis kaikki se jäte, jota ei voida kierrättää. Mietipä hetki omaa sekajäteastiaasi, ja sitä, kuinka usein joudut tyhjentämään sen. Aika usein, eikö? Kaikkien ei tietenkään tarvitse pyrkiä mahduttamaan tuottamansa jätteet suoraan pieneen lasipurkkiin, vaan roskapurkin tavoitteena on havahduttaa ihmiset siihen, että niinkin minimaalinen jätteiden tuottaminen on mahdollista, kunhan aloittaa ensin pienin askelin.


Sillanaukee antaa kirjassaan viisi täsmävinkkiä nollahukkaelämäntavan aloittamiseen, tai ylipäätään jätteen vähentämiseen:

1. KANNA MUKANA
2. KARSI
3. KÄYTÄ UUDELLEEN
4. KIERRÄTÄ
5. KOMPOSTOI

Zero Waste - jäähyväiset jätteille oli innostava lukukokemus, joka herätti toiveen omasta kestävämmästä arjesta. Lukuisat käytännönläheiset vinkit antoivat inspiraatiota niin kieltäytyä muovipilleistä ravintolassa kuin kantaa mukanaan omia kestopusseja ja -kasseja ruokakaupassa. Parasta fyysisessä kirjassa tietysti on, että loppuunkuluneen kirjan voi kompostoida!

Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Sillanaukeen blogista (https://nollahukka.wordpress.com/) tai keväällä 2018 perustetun yhdistyksen, Zero Waste Finland ryn, nettisivuilta (http://zwf.fi/). ZWF ja Nollahukka löytyvät myös muun muassa Instagramista!

Teksti ja kuva: Sanja Tuovila

---

Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/

lauantai 10. marraskuuta 2018

Teatteridiplomi-ilta kokosi jälleen yhteen joukon martsarilaisten taidonnäytteitä

Teatteridiplomi-ilta 24.10.2018. Lukiomme yksi hienoimmista, opiskelijoiden koostamista iltamista. Tämän vuoden teatteridiplomi-ilta koostui neljästä esityksestä, joista jokainen omasi hienon tarinankerronnan ja toi esille oppilaiden taitavan näyttelemisen. Yhdessä valo- ja äänitekniikan kanssa saatiin aikaan upea kokonaisuus, joka toi iltaan niin sanotusti hippusen taikaa.

Illan ensimmäisen esityksen Shakki ja Matti olivat valmistaneet Helmi Salin ja Oskari Brinck. Esityksen alkuasetelma oli kahden henkilön välinen shakkipeli. Pelin edetessä näyttelijöiden hahmojen välille syntyi riitoja, joita voisi kuvata sanoilla “absurdi” ja “hupsu”. Kumpikaan näytelmän hahmoista ei suostunut tekemään kompromissia tai antamaan periksi toisen väitteille, olivat ne faktoja tai eivät, ja tämä johti jopa shakkilaudan lentämiseen pöydältä alas nappuloineen kaikkineen. Näytöksen valo- ja äänitekniikasta vastasi Teemu Kulmala, joka toi valotekniikalla oivia lisäyksiä esitykseen muun muassa tuomalla pimeydestä esiin kirjastonhoitajan, esitystä tukevan näyttelijän Teemu Puurusen, joka hyssytteli riitelevää parivaljakkoa aina silloin tällöin.

Seuraavaksi lavalle astui Niina Lahtinen psykologiasta inspiraatiota saaneella esityksellään Tyhjän yksiön yksinäisyys, joka kuvasi hyvin ensimmäistä kertaa omilleen muuttavan ihmisen henkistä vuoristorataa. Esityksessä tuli aiheina esille muun muassa nuoren aikuisen itsenäistyminen, mielenterveys, ja se, kuinka vaikeistakin tilanteista voidaan päästä yli, kunhan antaa itselleen aikaa ja tarvittaessa pyytää apua. Lavalla nähtiin, kuinka yksin muuttaminen muuttui kiinnostavasta ahdistavaksi ja lopulta näyttelijän hahmo vaipui masennuksen tapaiseen tilaan. Apua oli vaikea pyytää, koska lupasi muille, että pärjäisi. Kuitenkin ajan kanssa elämä alkoi taas hymyilemään ja lavalla nähty esitys päättyi lopulta onnellisesti. Valo- ja äänitekniikasta vastasi Juri Laitinen, joka omalla osaamisellaan muun muassa sai korostettua hahmon lavalla kokemia tunteita.

Teatteridiplomien tekijät yhteiskuvassa. 

Mitä jos vuosia kestänyt erimielisyys olisikin ollut täysin turha ja puhumalla asiat halki olisi vältytty monelta mielipahalta? Illan kolmas esitys oli Veera Witikaisen ja Maija Kyllösen näytelmä nimeltään 323, joka vastaa juurikin tähän kysymykseen. Esitys oli täynnä väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä näyttelijöiden hahmojen välillä. Esityksessä korostettiin hahmojen erilaisuutta, joka välittyi hienosti. Ideana oli saada kaksi henkilöä samaan paikkaan sattumalta sekä saamaan heidät kommunikoimaan vuosia sitten sattuneet erimielisyydet auki. Valo- ja äänitekniikasta vastasi Eero Koskinen. Esityksen takauma-kohtaukset oli tehty taidokkaasti yhdessä valojen ja äänien yhteistyössä ja lopputulos oli niin sanotusti “vallan loistava”.

Illan kruunasi Inari Kolehmaisen ja tekniikasta vastanneen Veeti Jaakkolan esitys nimeltä Palikat, jossa nerokkaasti tuotiin esille monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten liikakuluttaminen, onnellisuus ja tekopyhyys.Vuoden suunnitteluprosessi tuotti tuloksena idean, joka näyttelijän mukaan on “Kaikki tiet johtaa takas sinuun ittees”. Esityksessä oli paljon lainattua tekstiä näytelmäkirjoista, ja esitys olikin muotoiltu kauniisti kyseisten tekstien ympärille. Poiketen muista esityksistä, joissa liikkeet olivat niin sanotusti “arkiliikettä”, Kolehmaisen esitykseen oli tuotu uusia ulottuvuuksia esimerkiksi tanssin ja laulun muodossa. Yhteistyössä Jaakkolan ääni- ja valotekniikan kanssa esitys oli vertaansa vailla.

Teksti: Kristiina Räsänen
Kuva: Martsarin Facebook

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Onko lämpömme toisten kärsimyksen arvoista?

“Lämpenetkö sinä julmuudella?” on kysymys, johon luulisi jokaisen olevan helppo vastata, mutta jonka vastaus on liian usein myönteinen. Vielä vähän aika sitten olisin vastannut kysymykseen kielteisesti ilman kummempaa pohdintaa. Tuolloin en kuitenkaan osannut edes kuvitella, että ne lämpimät ja ihanan kevyet untuvapeitot ja -takit, joita itsekin olen elämäni aikana omistanut, voisivat olla osa maailmanlaajuista julmuutta. 

Järkytykseni oli aitoa, kun kuulin veljeltäni, etteivät tuotteissa käytetyt höyhenet ja untuva ole aina kynitty kuolleista eläimistä. En ollut uskoa, että ihmisen mieleen tulisi ylipäätään repiä elävää ja tuntevaa lintua, mutta julmuuden laajuus oli jotain vielä käsittämättömämpää. Eläviltä linnuilta kynittyjen höyhenten prosentuaalinen osuus kokonaistarjonnasta vaihtelee lähteiden mukaan, mutta useiden arvioiden mukaan luku on yli 50%. 

Martinlaakson lukion opiskelijoille ja opettajille tehdyn kyselyn mukaan moni ei ole tietoinen tuotantomenetelmien jyrkistä eroista.

Ongelma elävien lintujen kynimisessä on tuttu: raha. Jos lintu ei ole kuollut, se voidaan kyniä useaan kertaan, mikä lisää taloudellista tuottavuutta. Euroopassa toiminta on laitonta, mutta säädöksen noudattamista ei valvota tarpeeksi hyvin. Tämän vuoksi esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa, jotka ovat Kiinan ohella suurimpia höyhenten ja untuvan tuottajamaita, toiminta on yhä varsin yleistä. Ruotsalaisen TV4:n vuonna 2009 esittämässä Levande dun(Elävä untuva) -dokumentissa soitettiin anonyymisti 9 puolalaiselle, 10 unkarilaiselle ja 20 kiinalaiselle lintutilalle. Näistä 90% kertoi tuottavansa eläviltä linnuilta kynittyä untuvaa ja höyheniä. 

Lintujen höyhenien ja untuvan käyttämisen eettisyyttä ihmisten lämmittämisessä voidaan kyseenalaistaa, sillä elleivät höyhenet ole luonnollisesti tippuneita, pitää lintuja kiduttaa tai vähintään tappaa, jotta ihmiset saavat ne käyttöönsä.

Kuitenkin 60% maailman kaupalliseen tarkoitukseen tarkoitetusta untuvasta ja höyhenistä on ankoista, joita syödään maailmanlaajuisesti riippumatta siitä, hyödynnetäänkö niiden höyhenpeitettä tai ei. Jos lintuja tapetaan ruoan vuoksi muutenkin, on kunnioittavampaa hyödyntää niistä kaikki osat -esimerkiksi lihan lisäksi höyhenet.



Kyselyyn vastanneista 79% omisti vähintään yhden untuva- tai höyhentuotteen. Eikö siis olisi parempi, että meitä lämmittävät tuotteet sisältäisivät armollisesti tapettujen lintujen höyheniä, jos kerran haluamme niitä sisältäviä tuotteita käyttää? 

RDS, eli Responsible Down Standard certificate, on osa Textile Exchange -nimistä voittoa tavoittelematonta järjestöä, jonka tavoitteena on minimoida tekstiiliteollisuuden haitallisia vaikutuksia ja maksimoida hyviä. RDS antaa sertifikaatin sellaista hakeville lintutiloille, sekä niiltä raaka-aineensa ostaville merkeille, jotka täyttävät edellytykset sataprosenttisesti. Sertifikaatin on vuoteen 2017 mennessä saanut yhteensä 3640 teollista lintutilaa. Sertifikaatin saaneilla tiloilla esimerkiksi lintujen pakkosyöttäminen, sekä yhdenkin höyhenen irroittaminen elävältä linnulta on kiellettyä. Lisäksi lintuja tulee käsitellä hyvin kuoriutumisesta kuolemaan asti. Höyhenet ja untuvat kerätään ruoaksi teurastettujen lintujen kuoleman jälkeen.

Sertifikaatin saaneita merkkejä, joita myydään Suomessa ovat esimerkiksi Bergans of Norway, Berghaus, Black Diamond, C.A.M.P., Thermarest, Columbia, Deuter, Dynafit, Exped, H&M, Haglöfs, Jack Wolfskin, JCPenney, Kathmandu, Levi’s, Vaude, Stadium, The north face, Marmot, Millet, Mountain Hardwear, Sea to summit, Sorel, Rab, Prana ja NorrØna. Suomalaisista merkeistä esimerkiksi Halti ja Joutsen ovat vakuuttaneet, ettei heidän tuotteissaan ole käytetty eläviltä linnuilta kynittyä untuvaa tai höyheniä. Ne eivät kuitenkaan ole saaneet tai hakeneet RDS-sertifikaattia.



Lintutiloilla, joilla kynitään eläviä lintuja, lintujen höyhenet ja untuva revitään ilman puudutusaineita yhä uudelleen ja uudelleen. Käsittelyn jäljiltä linnut saavat haavoja, jotka parsitaan mitenkuten umpeen. Me voimme kuitenkin kuluttajina päättää, minkälaisia arvoja omaavia yrityksiä tuemme. Vaikka kyselyyn vastanneista vain 39 tiesi, miten omistamansa tuotteet on tuotettu, voimme jatkossa kulutusvalintoja tehdessämme nostaa tätä lukua. Toimitaan siis siten, ettei ainakaan kukaan meistä enää lämmittelisi toisten kärsimyksellä.


Lähteet & lue lisää:
RDS:n sivut, joilta voi käydä katsomassa lisää sertifikaatin vaatimuksista, sekä merkeistä, jotka ovat sen saaneet:  https://responsibledown.org/find-responsible-down-standard/  
https://www.tv4.se/kalla-fakta/artiklar/levande-dun-4fc3b6ef04bf72228b00c173  
https://yle.fi/uutiset/3-5719328 
https://www.ess.fi/uutiset/art2278145 
http://animalia.fi/muu-kuluttaminen/elainperaiset-vaatemateriaalit/ 

Kuvien (poislukien diagrammit) lähteet (kuvat ovat ainoastaan kuvitusta varten, eivätkä liity jutun sisältöön) :
https://cdn.pixabay.com/photo/2017/12/10/20/56/feather-3010848_1280.jpg 
https://cdn.pixabay.com/photo/2014/04/05/11/40/goose-316665_1280.jpg 

Teksti & kysely: Kristiina Kamppinen
Kysely tehtiin syksyllä 2018 ja se lähetettiin wilman kautta kaikille Martinlaakson lukion opiskelijoille ja opettajille.