Teatteridiplomi-ilta kokosi jälleen yhteen joukon martsarilaisten taidonnäytteitä

Teatteridiplomi-ilta 24.10.2018. Lukiomme yksi hienoimmista, opiskelijoiden koostamista iltamista. Tämän vuoden teatteridiplomi-ilta koostui neljästä esityksestä, joista jokainen omasi hienon tarinankerronnan ja toi esille oppilaiden taitavan näyttelemisen. Yhdessä valo- ja äänitekniikan kanssa saatiin aikaan upea kokonaisuus, joka toi iltaan niin sanotusti hippusen taikaa.

Illan ensimmäisen esityksen Shakki ja Matti olivat valmistaneet Helmi Salin ja Oskari Brinck. Esityksen alkuasetelma oli kahden henkilön välinen shakkipeli. Pelin edetessä näyttelijöiden hahmojen välille syntyi riitoja, joita voisi kuvata sanoilla “absurdi” ja “hupsu”. Kumpikaan näytelmän hahmoista ei suostunut tekemään kompromissia tai antamaan periksi toisen väitteille, olivat ne faktoja tai eivät, ja tämä johti jopa shakkilaudan lentämiseen pöydältä alas nappuloineen kaikkineen. Näytöksen valo- ja äänitekniikasta vastasi Teemu Kulmala, joka toi valotekniikalla oivia lisäyksiä esitykseen muun muassa tuomalla pimeydestä esiin kirjastonhoitajan, esitystä tukevan näyttelijän Teemu Puurusen, joka hyssytteli riitelevää parivaljakkoa aina silloin tällöin.

Seuraavaksi lavalle astui Niina Lahtinen psykologiasta inspiraatiota saaneella esityksellään Tyhjän yksiön yksinäisyys, joka kuvasi hyvin ensimmäistä kertaa omilleen muuttavan ihmisen henkistä vuoristorataa. Esityksessä tuli aiheina esille muun muassa nuoren aikuisen itsenäistyminen, mielenterveys, ja se, kuinka vaikeistakin tilanteista voidaan päästä yli, kunhan antaa itselleen aikaa ja tarvittaessa pyytää apua. Lavalla nähtiin, kuinka yksin muuttaminen muuttui kiinnostavasta ahdistavaksi ja lopulta näyttelijän hahmo vaipui masennuksen tapaiseen tilaan. Apua oli vaikea pyytää, koska lupasi muille, että pärjäisi. Kuitenkin ajan kanssa elämä alkoi taas hymyilemään ja lavalla nähty esitys päättyi lopulta onnellisesti. Valo- ja äänitekniikasta vastasi Juri Laitinen, joka omalla osaamisellaan muun muassa sai korostettua hahmon lavalla kokemia tunteita.

Teatteridiplomien tekijät yhteiskuvassa. 

Mitä jos vuosia kestänyt erimielisyys olisikin ollut täysin turha ja puhumalla asiat halki olisi vältytty monelta mielipahalta? Illan kolmas esitys oli Veera Witikaisen ja Maija Kyllösen näytelmä nimeltään 323, joka vastaa juurikin tähän kysymykseen. Esitys oli täynnä väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä näyttelijöiden hahmojen välillä. Esityksessä korostettiin hahmojen erilaisuutta, joka välittyi hienosti. Ideana oli saada kaksi henkilöä samaan paikkaan sattumalta sekä saamaan heidät kommunikoimaan vuosia sitten sattuneet erimielisyydet auki. Valo- ja äänitekniikasta vastasi Eero Koskinen. Esityksen takauma-kohtaukset oli tehty taidokkaasti yhdessä valojen ja äänien yhteistyössä ja lopputulos oli niin sanotusti “vallan loistava”.

Illan kruunasi Inari Kolehmaisen ja tekniikasta vastanneen Veeti Jaakkolan esitys nimeltä Palikat, jossa nerokkaasti tuotiin esille monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten liikakuluttaminen, onnellisuus ja tekopyhyys.Vuoden suunnitteluprosessi tuotti tuloksena idean, joka näyttelijän mukaan on “Kaikki tiet johtaa takas sinuun ittees”. Esityksessä oli paljon lainattua tekstiä näytelmäkirjoista, ja esitys olikin muotoiltu kauniisti kyseisten tekstien ympärille. Poiketen muista esityksistä, joissa liikkeet olivat niin sanotusti “arkiliikettä”, Kolehmaisen esitykseen oli tuotu uusia ulottuvuuksia esimerkiksi tanssin ja laulun muodossa. Yhteistyössä Jaakkolan ääni- ja valotekniikan kanssa esitys oli vertaansa vailla.

Teksti: Kristiina Räsänen
Kuva: Martsarin Facebook

Tämän vuoden teatteridiplomeita hallitsivat suuret tunteet

Syksyn saapuessa on myös teatteridiplomien esittämisen aika. Tällä kertaa diplomeita suorittivat Manase Hautamäki, Jade Mäkelä, Juho Lavonen, Eeva Kivimäki ja valo- ja äänitekniikassa Kutte Nieminen.

Manase Hautamäki avasi diplomi-illan näytelmällään Ehkä mä jotain keksin. Hänen teatteridiplominsa käsittelee ovelasti teatteridiplomin tekemistä ja sen tekemiseen soveltuvia aiheita. Niitähän riittää, lähes eroottisesta tanssista runonlausuntaan. Mikään ideoista ei kuitenkaan tunnu taipuvan riittävän hyvin diplomin tekoon, ja Hautamäki päätyy pohtimaan, onko hänestä ylipäätään teatteridiplomin suorittajaksi. Esitys päättyy toiveikkaiseen toteamukseen: “Ehkä mä jotain keksin”.

Jade Mäkelän diplomin teemaksi nousi ystävyyden kehittyminen ja samansukupuolisten välinen rakkaus. Esitys alkaa suomalaisille tyypillisellä bussipysäkkikeskustelulla. Toinen päähenkilöistä, Stephanie saapuu bussipysäkille ja alkaa juttelemaan toisen päähenkilön Mellien kanssa, mutta Mellie ei haluaisi keskustella ollenkaan. Sama kaava toistuu useamman kerran, ja Mellie huomaa pitävänsä Stephaniesta. Yllättäen Stephanieta ei näykään bussipysäkillä, ja Mellie huolestuu. Stephanie kuitenkin ilmestyy pysäkille.

Juoni kiertyy mutkalle, kun Stephanie tapaa pojan, jonka kanssa hän viettää aikaa. Mellie ei tästä niin pidä, viettäähän Stephanie nyt enemmän aikaa pojan kanssa. Koreografinen esitys valkoisen kankaan takana Mellien laulaessa kuvaa Stephanien ja pojan yhteistä aikaa, mutta saman numeron lopuksi juoni kiertyy vielä uudelle mutkalle. Stephanie kertoo Mellielle, että poika pyysi Stephanieta treffeille, mutta Stephanie ei suostunutkaan lähtemään. Stephanie kertoo löytäneensä kivemman henkilön, joka paljastuu Mellieksi.

Eeva Kivimäki ja Juho Lavonen päättivät teatteridiplomi-illan romanttisella ja koskettavalla tarinallaan Kallioon kirjoitettu rakkaus. Diplomin päähenkilöt Ella ja Mikael tapaavat, kun Ella ulkoiluttaa koiraa, ja Mikael pelimiehen elkein ryhtyy juttelemaan Ellan kanssa. Mikael tunaroi ja onnistuu päästämään Ellan koiran karkuun, ja siitäkös Ella suivaantuu. Mikael saa koiran karkaamisesta huolimatta ujutettua Ellalle oman puhelinnumeronsa.

Mikael ja Ella tapaavat. Manase Hautamäki pääsi seuraamaan esitystä eturivistä.




Molemmat pohtivat tapaamista omilla tahoillaan, ja Ellaa jää painamaan hänen oma käytöksensä. Ella päättää pahoitella tekstiviestillä omaa käytöstään pitkällisen pohdinnan tuloksena. Viestiketjun lopputuloksena Mikael pyytää Ellaa pelaamaan sulkapalloa.

Sulkapalloa pelattuaan Ella ja Mikael käyvät kiusallisten hiljaisuuksien täyttämän keskustelun harrastuksistaan, mutta lähtevät kuitenkin käsi kädessä pois. Tämän jälkeen Mikaelin ja Ellan yhteistä aikaa kuvataan oivaltavasti montaasilla, jonka aikana he miekkailevat, skeittaavat ja käyvät elokuvissa. Montaasin lopuksi he pelaavat korista, mutta Ellaa ei kiinnosta koripallon pomputtelu. Ella suuttuu tulisesti, ja heittää samalla tulisuudella koripallon ensin Mikaelin rintaan, ja sen jälkeen eturiviin, joka oli kaikeksi onneksi tyhjänä pallon osumakohdassa. Mikael lähtee Ellan tulikivenkatkuisesta kehotuksesta, ja sanoo lähtiessään rakastavansa Ellaa.

Ellan purkauksen jälkeen Mikael pohtii syitä Ellan suuttumukselle. Hän ei voi käsittää, miksi Ella kiukuttelee. Hän on omien sanojensa mukaan itse onnellinen, ja Juha Tapiota mukaillen hän tykkää Ellasta niin, että halkeaa.

Dramatiikkaa syntyy, kun Ella aikoo hypätä kalliolta alas. Mikael löytää paikalle, ja yrittää suostutella Ellaa tulemaan pois reunalta. Ella sanoo ettei usko voivansa rakastaa itseään, saati Mikaelia. Mikael syöksyy pelastamaan Ellaa. Katsojan käsiin jää tulkinta siitä, onnistuuko Mikael yrityksessään.

Mikael löytää itsensä istumasta penkiltä. Hän toruu itseään, koska ei tajunnut Ellan pahaa oloa. Hän miettii Ellan kanssa vietettyä aikaa, ja kuinka haluaisi olla yhä Ellan kanssa. Mikaelille käy nyt selväksi, että hän rakastaa Ellaa, ja haluaisi olla Ellan kanssa yhdessä ikuisesti. Näytelmä loppuu, kun yllättäen Ella saapuu samalle penkille, istuu Mikaelin viereen ja nojaa päätään Mikaelin olkaa vasten. Tai ainakin niin näytelmä uskottelee, mutta loppu antaa katsojan tehdä omat tulkintansa.  

Tämän vuoden teatteridiplomit olivat ladattu täyteen suuria tunteita. Edellisvuosien tapaan myös tämän vuoden diplomeita oli arvostelemassa raati.    

Teksti: Tatu Mustonen       Kuva: Heli-Maria Suomi

Martsarin teatteridiplomi-ilta keräsi yleisöä

Martsarin teatteridiplomi-ilta järjestettiin 27.10. Teatteridiplomin suorittivat kuusi Martinlaakson lukion abiturienttia. Teatteridiplomin näkyvin osuus, pieni näytelmä, arvioitiin teatteridiplomi-illassa, mutta se ei kata koko teatteridiplomisuoritusta.

Teatteridiplomi toteutetaan hyvin pitkälti itsenäisesti, eivätkä opettajat auta sen tekemisessä paljoakaan. Martinlaakson lukion opiskelija Karri Aalto kertoo teatteridiplomin rakentamisen alkavan aiheen kehittämisellä. Aalto kertoo, että aiheen valinnan jälkeen sen ympärille rakennetaan tarina. Myös esitystapa kannattaa valita itseä kuvaavaksi.

Aalto sanoo saaneensa inspiraation teatteridiplomiin ajan kanssa. Ideoita kannattaa pohtia rauhassa ilman häiritseviä ärsykkeitä. Myös jo kertynyt elämänkokemus voi auttaa inspiraation löytämisessä.

Aalto perustelee lukiodiplomivalintaansa näyttelemisen mukavuudella. Näytteleminen on hänen mielestään mukavampaa kuin esimerkiksi soittaminen. Aalto selventää, että hän haluaa ilmaista itseään mieluiten puheen ja kehonkielen kautta, ja siksi teatteridiplomi tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Päätös oli osuva, sillä hänen mielestään teatteridiplomi oli hieno kokemus. Aalto kertoo, että teatteridiplomin avulla pääsee oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Samalla oppii soveltamaan omia teatteritaitojaan.

Jesse Gyllenbögel oli yksi teatteridiplomin suorittajista

Teatteridiplomin suorittaminen vaatii vaivannäköä. Aallon mukaan varsinkin valojen rytmitys ja äänitekniikka vaativat suunnittelua. Myös tapa, jolla oman idean vie yleisölle tarvitsee miettimistä. Aalto kertoo, että alussa ideat kannattaa kirjoittaa ylös. Siten rakenteen suunnittelu helpottuu. Lopuksi omaa esitystä kannattaa hieman kritisoida.

Teatteridiplomi-ilta veti katsojia Martinlaakson koulun auditorioon. Paikalla oli myös raati arvostelemassa teatteridiplomeita.

Teksti ja kuvat: Tatu Mustonen