Aleksis Kiven päivää vietetään tänään Aleksis Kiven syntymäpäivänä 10.10. ja kansainvälistä tyttöjen päivää huomenna 11.10. Aleksis Kiven päivää on vietetty liputuspäivänä vuodesta 1950 lähtien ja vuodesta 1978 se on ollut myös suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aleksis Kiven päivä oli jopa koululaisten vapaapäivä 1960-luvulle asti. Tyttöjen oikeuksien päivä on puolestaan Aleksis Kiven päivää paljon nuorempi, sillä sitä vietettiin Yhdistyneiden kansakuntien aloitteesta ensi kertaa vuonna 2012. Kainsainvälisellä tyttöjen päivällä juhlistetaan tyttöjen oikeuksia ja voimaa, mutta myös muistutetaan heidän kokemastaan syrjinnästä ja kohtaamistaan haasteista. Lisää tyttöjen päivästä ja siitä, mitä itse voisi tehdä, voi lukea esimerkiksi Plan Internationalin sivuilta osoitteesta https://plan.fi/tyttojen-paiva. Aleksis Kiven ja tyttöjen päivän johdosta julkaisemme uudelleen aiheeseen sopivan "Naisen paikka" esseen.
Naisen paikka
Mikä on naisen asema yhteiskunnassa? Feminisimi ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminen ovat
nykyään näkyvässä asemassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kummatkin aiheet synnyttävät
ihmisissä jyrkkiä mielipiteitä, minkä vuoksi niistä myös riidellään. Ääriajatukset vievät kuitenkin
keskustelun pois sen ydinsanomasta: kaikilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet maailmassa riippumatta
sukupuolesta. Länsimaissa moni asia on jo tasa-arvoinen, ja joidenkin ihmisten mielestä sen eteen
ei enää tarvitsisi tehdä töitä. Ihmiset, jotka näin ajattelevat, ovat olleet kuitenkin syy siihen, miksi
epätasa-arvoisuus on voinut maailman historiassa vallita niin pitkään.
Aleksis Kiven vuonna 1870 julkaistu romaani Seitsemän veljestä kertoo nimensä mukaisesti
seitsemästä veljeksestä, miehistä, jotka Jukolan ja Impivaaran metsissä rellestävät ja metsästävät
joutuen ongelmiin niin toisten ihmisten, härkien kuin oman juomisensakin kanssa. Naisia ei tähän
kansallisen klassikkoromaanimme noin kolmeen sataan sivuun mahdu liiaksi, mutta kyllä heitäkin
on; ovathan he äitejä, vaimoja ja tyttäriä. Tämä ei ole sattumaa, sillä yhteiskunta on aina tarvinnut
naisia näissä rooleissa jo ihmiskunnan säilymisen vuoksi. Ongelma kuitenkin on siinä, että arvostus
on jäänyt usein puolitiehen. Vaikka naisia on noin puolet väestöstä, ei heitä historian kirjoissa paljoa
näy. On toki Jeanne d’Arc, Marie Antoinette, kuningatar Victoria ja kuningatar Elisabeth, mutta
suhteessa miehiin merkittäviä naisia, jotka historia muistaa, on hyvin vähän. Tietenkin taustalla on
epätasa-arvoinen yhteiskuntajärjestelmä, minkä vuoksi naisille oli melkein mahdotonta päästä
asemiin, joissa he olisivat voineet tehdä historiallisia päätöksiä ja tekoja.
Iida Rauhalammin 19.3.2019 yle.fi:ssä julkaistu artikkeli Koko kansan henkilöt ovat edelleen miehiä -
Ketä suomalaista suurnaista fanitat eniten? ottaa huomioon historian luomat puitteet ja siksi
nostaakin esille lähihistorian päätökset. Rauhalammi kertoo Matti Nykäsen kuoleman jälkeen
nousseesta keskustelusta valtiollisten hautajaisten sukupuolijakaumasta. Suomessa vuodesta 1921
75 miestä ja vain neljä naista ovat saaneet valtiolliset hautajaiset. Artikkelin mukaan vuodesta 1989
valtiolliset hautajaiset on suotu vain merkittävissä asemissa olleille poliitikoille sekä “erityistä
kansallista merkitystä omaaville henkilöille”. Kuitenkin esimerkiksi taiteilija ja yhteiskunnallisesti
aktiivinen Tove Jansson ja jopa YK:n pääsihteeriksi yltänyt Helvi Sipilä jäivät ilman valtiollisia
hautajaisia. Voikin pohtia, olisiko lopputulos ollut erilainen, jos he olisivat olleet miehiä.
Jos naisia ja tyttöjä ei kunnioiteta, seuraukset voivat olla myös miehille huonot. Esimerkiksi yhden
lapsen politiikan ollessa vielä Kiinassa voimassa, lapsen haluttiin olevan juuri poika. Tämä johti
siihen, että järkyttävän suuri määrä tyttölapsia tapettiin tai hylättiin. Seuraukset näkyvät nyt, kun
kiinalaismiehiä on paljon enemmän kuin kiinalaisnaisia, minkä vuoksi osa miehistä ei saa itselleen
vaimoa vaikka haluaisi. Kiven Seitsemässä veljeksessä Juhanin mentyä naimisiin Männistön Venlan kanssa saavat he ensin kaksi tyttölasta ja sitten vasta pojan. Juhani pettyi kummallakin
ensimmäisellä kerralla, koska olisi halunnut pojan. Sellaisen kuitenkin synnyttyä oli hänen isänsä ilo
ylimmillään. Poika nimettiin isänsä mukaan Juhaniksi ja hänestä tuli isänsä lempilapsi. Juhanin
tapauksessa ei ollut kuitenkaan kyse siitä, etteikö tämä olisi rakastanut myös tyttäriään, sillä toisen
tyttärensä syntymän jälkeen “yksin jäätyänsä, lausui hän yhtähyvin taasen hetken päästä: ‘Jumala
siunatkoon sikiötäni kuitenkin!’” Asetelma on silti yhteiskunnallisella tasolla vaarallinen, jos naisista
kyllä välitetään, mutta ei vain yhtä paljon kuin miehistä.
Kiven romaanissa veljiä on seitsemän kappaletta, minkä vuoksi lukijan samaistuminen edes johonkin
heistä on todennäköistä. Aapo on perheen rauhanrakentaja, Simeoni saarnaa Sanasta ja on pihin
puoleinen, Eero on ovela ja sanoissaan pisteliäs - lisäksi on vielä Timo, Juhani, Lauri ja Tuomas.
Seitsemän erilaista henkilökuvaa, joissa kuitenkin on jotain samaa. Onhan sitä seitsemän veljestä,
seitsemän päivää viikossa, katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä ja vieläpä seitsemän
sakramenttiakin. Ihmisellä on, mistä valita, mutta seitsemän vaikuttaa olevan noin osapuilleen se
sopiva määrä vaihtoehtoja. Mutta entä jos on nainen? Onko silloinkin tyydyttävä seitsemään
veljekseen, joista valita, vai onko tarjolla jokin erillinen lista? Toisaalta, miksi asettaa naisia ja miehiä
vastakkain? Vastakkainasettelu ja erittely ovat omiaan kasvattamaan epätasa-arvoisuutta.
Seitsemän veljestä on kuitenkin vain kirja, eikä kaikissa kirjoissa aina pidä esiintyä edustajia
jokaisesta vähemmistöstä ja ihmisryhmästä. On täysin hyväksyttävää, että on kirjoja, tauluja ja muita
teoksia, joissa esiintyy vain miehiä, vain naisia tai vain ihmisiä sen enempää sukupuolta tai muuta
taustaa määrittelemättä. Kulttuurin kannalta olisikin mukavaa, että kaikenlaisista ihmisistä
kerrottaisiin. Näin ei kuitenkaan ole. Rauhalammin artikkelissa muistutetaan, että kolmen viime
vuoden aikana on tehty esimerkiksi kotimaisia elokuvia miehistä, mutta ei yhdestäkään merkittävästä
naisesta. Ristiriitainen nainen päähenkilönä on Rauhalammin mukaan yhä harvinainen.
Aleksis Kiven romaanissa veljekset eivät ole lähimainkaan täydellisiä. He ovat äkkipikaisia,
kovakalloisia ja monesti alkoholi on todella heille “miestä väkevämpää”. Nämä luonteenpiirteet
kuitenkin tekevät heistä lähestyttävämpiä lukijoille. Kiven veljekset ovat yhtä aitoja omine vikoineen
ja ominaisuuksineen kuin kirjan lukijatkin. Romaanissa itsessään veljesten käytös ei kuitenkaan ole
hyväksyttävää, kuten ei heidän lukutaidottomuutensakaan. Veljekset ovatkin joutua useamman
kerran kirjassa oikeuden eteen. Naisten käytös puolestaan ei sen kummemmin ole aina täysin
suotavaa kirjassa. Esimerkiksi Timon vaimon toiminta Timon tullessa ryyppyreissulta kotiin voitaisiin
nykyään perustellusti luokitella kotiväkivallaksi: “läiskähti Timon molemmille poskille, läiskähti vallan
tulisesti oikealta, vasemmalta. Mutta pian kuitenkin vaikeni iskujen pauke ja seurasi kamoittava
äänettömyys, jona Timon tukka oli tuimassa löylyssä.” Kirjan mukaan emännän tulisi olla
jumalaapelkäävä ja ahkera. Lisäksi emännän oletettiin hoitavan kotityöt, ja Eeron vaimoa hieman
nuhdeltiinkin taidon puutteesta, vaikka tämä ansioituneesti hoivasikin lastaan. Neidon puolestaan
pitäisi kirjan mukaan esimerkiksi käyttäytyä “ujostellen, myhäillen ja punehtuen ankarasti” vieraan
miehen pyytäessä tanssiin. Vaikka naisilta odotetut ominaisuudet ovat vanhanaikaisia ja ankarampia
kuin miehillä, on Kiven kunniaksi katsottava ainakin se, että hän tasapuolisesti kuvasi kirjassaan
sekä miehiä että naisia, jotka käyttäytyvät vastoin odotuksia.
Vaikka Aleksis Kivi kuvasi vanhanaikaisia malleja vastustavia ihmisiä jo 1800-luvulla, yhä edelleen
joidenkin mielestä naisten tulisi käyttäytyä hyvin, mutta aikuisten miesten rellestys saatetaan ohittaa
“pojat on aina poikia” - tyyppisillä lausahduksilla. Vahva nainen koetaan usein ärsyttävänä, kun taas
vastaavasti käyttäytyvä mies on kunnioitettu. Kaikkien tulisi kuitenkin saada tavoitella omia
unelmiaan, kunhan ei vahingoita muita sitä tehdessään. Naisten ja miesten asemien tarkastelulla ei
myöskään pyritä siihen, että toisille pitäisi antaa etuoikeuksia tai helpotuksia. Naisille ei pitäisi antaa
palkintoja, virkoja tai näkyvyyttä vain siksi, että he ovat naisia. Heille pitäisi kuitenkin antaa samat
mahdollisuudet kuin miehillekin, koska he ovat ihmisiä. Mies ei saisi olla enää se, mihin verrataan,
vaan sukupuolta tärkeämpiä tulisi olla teot. Niin naisia kuin miehiäkin tulisi palkita, koska he ovat sen
ansainneet.
Teksti: Kristiina Kamppinen
