Joulusarjis

 

Tekijä: Taika Malvela

Käytävällä kuultua #4

Haastattelijat: Ku3-ryhmä

 

Käytävällä kuultua #5

Haastattelijat: Ku3-kurssilaiset

 

Dyyni - mahtava tieteiselokuva verisestä selviytymisestä ja aavikon armoille joutumisesta

 

Dyyni on selviytymistarina tuhansien vuosien päässä nykyajasta. Elokuvan on ohjannut kanadanranskalainen Denis Villeneuve ja se perustuu Frank Herbertin vuonna 1965 julkaistuun samannimiseen romaaniin.

Herbertin Dyyni-kirjasta on kuvattu yksi elokuva jo vuonna 1986. Tuolloin kriitikot tyrmäsivät elokuvan, ja siitä päätettiin tehdä uusi versio. Uudesta elokuvasta on tekeillä vielä ainakin toinen osa, joka saanee ensi-iltansa lokakuussa 2023.

Tuhansien vuosien päähän sijoittuva elokuva kertoo Arrakis-planeetan aatelissuvuista, jotka pyrkivät aavikkoplaneettansa johtoon, taistellen verisesti muita sukuja vastaan. Planeetalta kerätään rohtoa, joka mahdollistaa avaruusmatkailun ja jota ilman galaktisen imperiumin hallitseminen on miltei mahdotonta. Suku, joka kontrolloi rohtoja, kontrolloi Arrakista. Planeetan alkuperäiskansat vaikeuttavat rohdon keruuta kuten myös aavikoilla liikkuvat satametriset saalistajahiekkamadot. 

Elokuvan keskiössä on Atreides-suvun nuorimmainen, Paul Atreides. Kuuluisan aatelissuvun perijästä on koko elämänsä ajan koulutettu poikkeusyksilöä, ja häntä puhutellaan elokuvassa myös nimellä ”valittu”.

Dyyni on kokoelma tulevaisuutta, kultteja, sotia kansojen välillä ja teknologisia vimpaimia, joiden käyttöä yritettiin kuvata tarkasti elokuvassa. Vaikka ollaankin erityisellä planeetalla tuhansien vuosien päässä, silti käytetään myös taikuutta ja painotetaan mielen voimaa sekä kontrollointia. Elokuvan ohjaaja on onnistunut täyttämään parhaimman katselukokemuksen vaatimia piirteitä ja saanut elokuvasta mahdollisimman aidon tuntuisen.

Elokuva oli kaikin puolin onnistunut suuren mittakaavan tieteiselokuva. Mikäli et ollut Martsarin leffapäivänä 9.12. sitä katsomassa, suosittelen käymään sen katsomassa, varsinkin, jos elokuva alkoi edes vähänkin kiinnostaa.

Arvio: ⅘

Teksti: Joonas Kytö

Käytävällä kuultua #3

Haastattelijat: Ku3-ryhmä

 

Perjantaiessee: Kameleonttina

Tuijotan huoneeni seinällä olevia valokuvia. Osa niistä on teipattu seinään tai kiinnitetty sinitarralla, osa riippuu narulla olevista puisista pyykkipojista. Kuvat ovat täynnä katseen vangitsevaa luontoa. Sinistä taivasta, kimmeltävää merta ja tulivuoria. Vesiputouksia, aavikoita ja jäätiköitä. Kuvissa näkyy myös elämä. Hymyä, naurua, iloa ja hyviä muistoja. Lentokone, kyyneleitä ja surullisia hetkiä. Kissa tai itse asiassa kuusi sellaista. Muistan juuri ja juuri niiden nimet, sillä kirjoitin ne lähtöpäivänä koulupukuuni. Ryhmäkuva tuossa hirveässä koulupuvussa paikallisten ystävieni kanssa. Host-isäni leikkaamassa vesimelonia – se oli elämäni paras vesimeloni. Osa kuvista on jo pölyn peitossa. Onko siitä todella jo niin kauan, että kuvat ovat ehtineet pölyyntyä? Apua. Aika menee eteenpäin, samoin minä.

Valokuvat ovat vaihto-oppilasvuodelta Chilessä. Kuvia katsoessani mieleen palaavat lämpimät muistot seikkailuista tuossa silloin vielä vieraassa maassa. Nyt se on tuttu, samoin sen maan kieli – chilen espanja. Espanjan kielestä tuli pysyvästi osa minua, halusin tai en, ja tietysti halusin – sehän oli koko vaihtoonlähdön tarkoitus monien muiden asioiden lisäksi. En vain osannut odottaa, että uudesta kielestä tulisi niin suuri osa identiteettiäni, kuin siitä tuli. 

Kielen vaikutusta identiteettiin pohtii Jutta Posti blogissaan Kielenkäyttösi paljastaa sinut (Kieliluotsi-blogi, 12.4.2015). Postin mukaan identiteettiä on mahdollista muokata tietoisesti oman kielenkäytön muuttamisella. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi blogissa mainittua ulkomaille muuttoa ja siellä joko oman aksentin esille tuomista tai piilottamista vierasta kieltä puhuessa. Myös murteet mainitaan kotipaikan esille tuomisessa. Välillä haluamme erottua joukosta ja toisinaan taas piiloutua. Kieli on oivallinen työkalu tämän valinnan tekemiseen, jos mahdollisuutena ylipäätään on valita. 

Vaikka opin vuoden aikana kokonaan uuden kielen, oli oma äidinkieleni edelleen kummittelemassa takaraivossa. Suomen kieleni ja suomalaisuuteni oli ajoittain jopa niin selvää, että kansallisuuteni tunnistettiin toisella puolella maailmaa. Toki se tapahtui suomalaisen miehen johdosta Santiagon lentokentällä, kun hän tunnisti sukunimeni suomalaiseksi lentoemäntien kuuluttaessa minua lennolle viime minuuteilla ennen porttien sulkeutumista. Se, miten näin pääsi käymään, on toinen tarina. Tässä tarinassa Postin mainitsemalla kielellä erottautumisella tai piiloutumisella on iso merkitys. Tarkoitukseni oli pysyä näkymättömänä ja olla herättämättä ennakkoluuloja suomalaisista. 

Tilanteesta riippuen haluamme siis joko piiloutua tai erottua joukosta. Usein ihmiset ympärillämme määräävät, minkä version itsestämme haluamme valita näytettäväksi. Merja Perttula pohtii identiteettimme eri puolia artikkelissaan Sinäkin elät kaksoiselämää (Tehy-lehti, 17.11.2016). Artikkelissa haastateltu psykoterapeutti Katriina Järvinen kuvaa ihmisen minuutta “keinulaudaksi, jossa ihminen tasapainoilee omien tarpeidensa, toiveidensa ja ympäristön vaatimusten välillä”. Onkohan tuo keinu puinen ja kapea, autonrenkaasta tehty vai sellainen, jossa pienet lapset keinuvat eivätkä saa vauhtia saati pääse pois ilman aikuisen apua? Ympäristön vaikutus on suurin tässä lasten keinussa: identiteetti riippuu ympäröivistä ihmisistä ja oma vaikutus siihen on merkityksetön. Tukevassa rengaskeinussa saa keinua melko vapaasti: unelmoida ja päättää itse, mitä milloinkin on. Pienestä puisesta keinusta voi taas tipahtaa melko helposti: onko tarve sittenkään keinua niin korkealla, eikö pienempikin vauhti eli siten tietty osa-alue identiteetissä, kenties jonkin kielen vahvuus, riittäisi?

Uudet kielet sulautuvat helposti osaksi meitä. Onko väärin ottaa itselleen pala toisesta kielestä saati kulttuurista? Vieraassa paikassa se tuntuu luontaiselta omien juurten ollessa niin kaukana, eikä kukaan kuitenkaan ymmärtäisi “sitä toista minää”, joka puhuisi suomea. Perttulan mukaan ihminen muokkaa käytöstään ja osin minuuttaan toisten odotusten mukaisesti. Huomasin tämän Chilessä monta kertaa. Käytökseni sopeutui kiusallisten suomalaisten kahden metrin turvaväli -tervehdysten osalta poskisuudelmiin. Aluksi tuntui luonnottomalta olla niin lähellä vierasta ihmistä tuntematta tätä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ajan kanssa. Kielikin muuttui suomesta espanjaan paikallisten odotusten mukaisesti, jopa ajatuksieni tasolla. Oma käytös muuttuu varmasti takaisin ympäristön vaihtuessa elleivät vauriot ole pysyviä. Eiväthän ne oikeastaan vaurioita ole, ainakaan omasta mielestäni, mutta jotkut ihmisryhmät saattavat vastustaa tällaisia muutoksia minuudessamme. Muiden ajatuksia ei kuitenkaan tulisi ottaa huomioon, kun kyse on vain omaan itseensä vaikuttavista päätöksistä. Järvinen sanoo: “Meidän tulisi uskaltaa harhailla, erehtyä ja kääntää takkia.” Matka identiteettimme etsimiseen on pitkä, eikä se lopu oikeastaan koskaan. 

Matkani vauriot olivat jopa niin suuria, etten vieläkään ole päässyt eroon espanjan kielestä. Se on kaikkialla: puhelimeni sekä älykelloni kielenä, tekstinpalasina ympäri huonettani, kaverieni viesteissä, kuuntelemassani musiikissa sekä katsomissani tv-sarjoissa. Espanja-Iida on eri kuin suomi-Iida. Pystyn toteuttamaan itseäni paremmin espanjaksi ja olen siten enemmän oma itseni puhuessani toista kieltä kuin äidinkieltäni suomea. Jotkin asiat on paljon helpompi sanoa espanjaksi, sillä vastaavaa suomenkielistä sanaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tällainen sana on esimerkiksi chilen espanjan sana weón, joka voi tarkoittaa oikeastaan mitä tai ketä tahansa. Hämmästyttävää, eikö? Tietyissä tilanteissa tämän “oikean minän” esiin tuominen on haastavaa, sillä vain pieni osa läheisistäni ymmärtää espanjaa. Näissä tilanteissa vaihdan minuuttani “kameleontin tavoin”, kuten teki aikoinaan myös Järvinen. En ole kuitenkaan yksin kaksoiselämäni kanssa. Järvisen mukaan minuuksia voi olla samaan aikaan monta. 

Kaksoiselämä kuulostaa ajatuksena vaaralliselta. Olen oman elämäni Bond naamioituessani useiden eri minuuksien taakse. Elämästäni puuttuvat kuitenkin fiinit cocktailtilaisuudet korvanapilla sekä hurjat tulitaistelut ja takaa-ajot Italian vuoristoisissa maisemissa – ainakin vielä. Identiteettini koostuu vuoroin enemmän ja vähemmän espanjan kielestä. Enkä ole edes puhunut saksa-minästä saati englanti-minästä – onhan niitäkin kieliä tullut opiskeltua ala-asteelta asti! Koen kielien olevan keino matkustaa itsemme sisällä ja etsiä uusia puolia itsestämme. Jokainen kieli herättää meissä tiettyjä tunteita ja aiheuttaa merkittäviä muutoksia identiteetissämme. Espanjan kielen sekä vaihto-oppilaskokemuksen myötä näen itseni kokonaisempana, sillä pystyn ymmärtämään asioita, joista minulla ei ollut ennen mitään käsitystä. Laajemman kielellisen sanavaraston lisäksi myös henkinen varastoni on kasvanut. Tällä tarkoitan toisten kulttuurien ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten syvällisempää ymmärtämistä kuin ennen vaihtoa. 

Olen kasvanut melkoisesti niistä pölyisistä valokuvista huoneeni seinillä. Nuo kuvat ovat pakokeino nykyhetkestä, keinuni unelmoida tulevasta. Muut eivät voi  ymmärtää kaikkia niitä kuvia, sillä eivät itse olleet paikalla. Vaikka ympäröivät ihmiset eivät ymmärtäisi kaikkia puoliamme, ei se haittaa, sillä tärkeintä on itse ymmärtää itseämme. Halutessamme naamioitua on kameleontti olemassa.

Iida

Martsarilaisen Perjantaiessee-palstalla julkaistaan tasaisin väliajoin äidinkielen kursseilla kirjoitettuja esseitä.

Ykkösten haastattelut

 “Lukio pitkällä tähtäimellä voi tuoda enemmän menestystä tulevaisuudessa”, kertoo Kim pohtien lukion merkitystä nykypäivänä.

Lukio voi olla yllättävän haastavaa heti peruskoulun jälkeen, mutta siitä voit selvitä kunhan on oikeanlainen asenne.

• Lukio on lähtenyt hyvin käyntiin, opiskelu ollut rentoa ja tykkään tästä lukio formaatista (koeviikot tms.), täällä ruoka on ollut myös hyvää.

16-vuotias Kim Grönholm käy ensimmäistä vuotta Martinlaakson lukiossa. Vaikeusaste kasvoi peruskoulusta lukioon tullessa, mutta lukion käynti ei silti ole ollut liian raskasta. 

• Ei mitään erityistä hauskaa muistoa lukiosta, mutta koko lukio matka tähän mennessä on ollut yhtä nautintoa. 

Lukio on vasta alussa, mutta tähän mennessä Kim on nauttinut siitä. Muutamien etäkoulujaksojen ja muun jälkeen hänestä on ollut mukava nähdä kavereita koulussa ja viettää aikaa enemmän yhdessä.

Parhaimpia muistoja koulu-uralta löytyy yläasteella käydyt koulujen väliset jalkapalloturnaukset, joista voitto tuli kotiin. Myös yläasteen muut urheilukilpailut ja -tapahtumat olivat mieluisia. 

• Lempiaine on matematiikka. En tykkää äidinkielestä koska näen, että se on vähän liian yliarvostettua.

Kim kertoo mielipiteitään eri aineisiin. Eri opettajilta löytyy erilaisia opetustyylejä, jotka vaikuttavat myös mielipiteeseen aineesta.

• Suunnitelmissa on jatko-opiskelemaan Vaasan yliopistoon kauppatieteen maisteriksi. Juridiikka kiinnostaa myös.

Lukion ja armeijan jälkeen Kimin tulevaisuuden suunnitelmat ovat hakea Vaasan yliopistoon ja kauppatieteen maisteriksi.

• Kannattaa tehä hyvä suunnitelma mitä opiskelee missäkin järjestyksessä ja keskittyy siihen.

Hyvä vinkki, että koulunkäynnistä lukiossa ei tule liian raskasta on tehdä oma suunnitelma oppimiseen ja tehdä, miten itselle on parasta.

Teksti ja kuva: Iia Kaijanen

“Nuorilla liikaa kilpaurheilua tai ei ollenkaan liikuntaa”

- Iia Kaijanen haastattelussa 

Nuori vantaalainen (16) kertoo omasta urheilutaustastaan ja kommentoi nuorten liikkumista. 

Tässä Iia lumilautailemassa, harrastamassa lempitalviurheilulajiaan. 

• Minä olen harrastanut eri tanssilajeja, voimistelua ja cheerleadingia. Käyn myös nykyään salilla viikoittain. Noin kolme kertaa viikossa.

 

Iia on harrastanut tanssia 12 vuotta, cheeriä neljä vuotta ja voimistelua kolme vuotta. Hän on kokeillut monia muitakin lajeja, kun hän oli nuorempi. 

• Lempilajini on ehdottomasti voimistelu, se on myöskin mielestäni vaativin.

Iian vanhemmat saivat hänet aloittamaan urheilun, mutta kun hän oli harrastanut tarpeeksi kauan oli hänen oma valintansa jatkaa tanssia. Muut urheilulajit jäivät pois vanhetessa sillä aikaa oli vain yhteen lajiin.

• Minua kiinnosti lajien luovuus ja se oli hyvä urheilumuoto minulle. 

Iia kertoo myös urheilun hyväksi puoleksi sen että kaikki muut murheet unohtuvat. 

Iia ei itse seuraa aktiivisesti urheilua, mutta jotain voimistelu kisoja silloin tällöin. 

• Katson vain isoja urheilutapahtumia, esimerkiksi olympialaisia ja jääkiekon MM-kisoja. 

Iia ei ole koskaan ollut mikään penkkiurheilun fani, mutta ei myöskään vihaa sitä. Iia mielestä moni urheilulaji on tylsää seurattavaa. 

Iia kertoo myös mielipiteensä nuorten urheilusta ylipäätään.

 

• Minun mielestä nuorten pitäisi harrastaa monipuolista liikuntaa nuorena  ja alkaa keskittymään yhteen lajiin vasta teini-iässä.

• Lapsien pitää kuitenkin liikkua aktiivisesti. 

Nykypäivänä lapsilla kunnon heikkeneminen  ja ylipaino ovat lisääntymässä. Iian mukaan se pitäisi estää. 

Teksti: Kim Grönholm