perjantai 13. joulukuuta 2019

Aamupala on väitetysti päivän tärkein ateria - mutta onko sittenkään?


Aamupala on tietenkin tärkeä aamupäivän jaksamisen kannalta, mutta
koululounas on mielestämme vielä sitäkin tärkeämpi ateria.
Koululounaan merkitys on suurempi kuin ehkä ajatellaankaan. Se
vaikuttaa suuresti lasten ja nuorten terveyteen, opiskeluun ja jopa
tulevaisuuteen. 

Söimme tänään koululounaallamme kinkku-kasviskiusausta ja vaikkei se ollutkaan
lempiruokaamme, saimme vatsamme täyteen. Asiasta keskusteltuamme totesimme hyvän
kouluruoan olleen yksi syistä, joiden perusteella valitsimme hakea opiskelemaan Martinlaakson
lukioon. Samassa rakennuksessa toimiva Mercuria -kauppiaiden kauppaoppilaitos on
säätiöpohjainen ja heidän ateriansa ovat näin ollen laadukkaampia kuin Vantaan kaupungin Vantti-
ruokahuollon ateriat. Huonommista yläasteen aterioista on jäänyt jopa traumat, kun välipalat kotiin
unohtaessaan on koulussa joutunut kärsimään nälästä.
Kuvassa yhden päivän koululounas Martinlaakson lukiossa.


Koululounaat ihanassa Suomessamme

Toisin kuten monessa muussa maassa, meillä Suomessa kouluruoka on kaikille maksuton. Se
tarjoillaan kaikille esikoulusta toisen asteen opiskeluihin asti ja näin on tehty jo vuodesta 1948.
Hyvinvointivaltiolle maksuton kouluruoka on yksi peruspiirteistä ja tämä on mielestämme jotain,
mistä monen muun valtion kannattaisi ottaa mallia. Me suomalaiset voisimme olla kiitollisia
maksuttomasta kouluruoastamme ja jättää valitukset sikseen. Päivän aikana nautitulla terveellisellä
ja täyttävällä aterialla on suuri merkitys lapsille ja nuorille. 

Kouluruoan merkitys

Kouluruoan merkitys etenkin kasvaville nuorille on suuri. Tämän ikäisten on tärkeää saada tarpeeksi
energiaa, jotta he jaksavat opiskella. Mitä vanhemmiksi nuoret tulevat sitä enemmän he alkavat
laiminlyödä kouluruokaa. Olisi silti hyvä muistaa käydä syömässä, eikä yrittää pärjätä tyypillisesti
lähimmästä kaupasta ostetun kahvin tai “megiksen” avulla. Omakohtaisen kokemuksen perusteella
kouluruoka on tärkeä etenkin pitkinä koulupäivinä. Sitten voi myös miettiä, onko sen energiajuoman ostaminen tarpeellista. Energiajuomiin ja muihin kouluruoan korvikkeisiin menee suuret määrät rahaa kuukaudessa, ja vuodessa määrä on vielä suurempi. Syömällä kouluruoan ja jättämällä kaupassa käynnin väliin säästää ja säästäisi paljon rahaa. Tätä kannattaisi monen pohtia. 


Teksti: Vilja ja Santeri 19A
Kuva: Vilja, 5.9.2019

maanantai 9. joulukuuta 2019

Ku2-kurssilla kiinnitetään huomiota lähiympäristöön

Kaksi ensimmäisen vuoden opiskelijaa pohtivat Ku2-kurssilla lähiympäristön merkitystä
kulutusvalintojen ja hyvinvoinnin kannalta.


Mitä Alvar Aallon Jakkara 60 kertoo ihmisen kulutusvalinnoista?



Alvar Aallin suunnittelema Jakkara 60.
Alvar Aallon Jakkara 60 ei itsessään ole kovinkaan 
säväyttävä näky, mutta sen viesti on vaikuttava. Jakkara 
nimittäin kiteyttää ihmiskunnan kulutukseen liittyvän 
kysymyksen osuvasti. 

Alvar Aallon jakkara on kallis ja monet pitävätkin sitä 
turhana merkkituotteena. Korkealla hinnalla on kuitenkin 
tarkoituksensa, sillä jakkara on erittäin korkeatasoinen, ja se on tehty laadukkaasta koivupuusta. Tärkein 
jakkaran ominaisuus on kestävyys. Jakkara kestää läpi 
sukupolvien aikakausista aikakausiin. Sen muotoilu on 
myös ajaton ja minimalistinen, minkä ansiosta se 
sopeutuu lähes kaikenlaisiin sisustustyyleihin. 
Ajattomuuden ja fyysisen kestävyyden takia jakkaraa ei 
todennäköisesti koskaan tule heitettyä kaatopaikalle. 

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa ostaa yli 200 euron 
jakkaraa ja monet tyytyvätkin Ikean halpakopioihin. Kopiot eivät kestä vuosikymmeniä ja ne 
heittääteenkin yleensä jo kymmenen vuoden kuluttua ostamisesta kaatopaikalle. Tällöin jakkaran 
valmistamiseen menneet luonnonvarat valuvat hukkaan. 

Olemme ihmiskuntana tulleet siihen tilanteeseen, että maapallon luonnonvarat eivät enää riitä 
kustantamaan valtavaa kulutustamme. Jokainen voi päättää itse omasta kulutuksestaan ja tehdä 
vastuullisia sekä kestäviä valintoja. Mielestäni Alvar Aallon jakkara 60 kertoo ihmisen omasta 
valinnanvapaudesta ja samalla siitä, että pienituloiset joutuvat usein tahtomattaan tyytymään 
epäekologisiin kulutusvalintoihin.

Kuva ja teksti: Joona Lehtonen


Martinlaakson lukio ykkösen silmin

Ykkösen näkökulmasta Martinlaakson lukio on aluksi hieman sokkeloinen, mutta rakennukseen 
tottuu yllättävän nopeasti. Sokkeloisuus on ymmärrettävää, koska rakennushan on iso. Minulle aluksi 
vaikeinta oli erottaa Mercurian ja Martinlaakson lukion tilat, mikä luultavasti onnistuu jo kaikilta.

                                   Martinlaakson lukio syyskuisen sateen jälkeen etupihalta katsottuna.

Verrattuna aikaisempien koulujeni rakennuksiin Martinlaakson lukio on selvästi viihtyisin. 
Esimerkiksi tämä on ensimmäinen koulu (jossa olen opiskellut), jossa ei ole sisäilmaongelmia. Tämä 
vaikuttaa opiskeluun suuresti. Varsinkin Vantaankosken kouluun verrattuna rakennusten tasoero on 
huomattava. Vantaankosken koulussa oli erittäin isot sisäilmaongelmat, jos käytävillä oli penkkejä, ne olivat epämukavia puupenkkejä, vessat olivat huonossa kunnossa eikä niissä aina ollut ovia jne. 
Kun taas Martsarissa on sohvia ja mm. pingispöytiä lisäämässä viihtyvyyttä. 

                                                      Yleinen näky Martinlaakson lukiossa

Parannettavaa löytyy Martsaristakin. Ensimmäisten viikkojen aikana silmään osui ruokalan koko. 
Ruokala on mielestäni liian pieni kaikille rakennuksen opiskelijoille. Esim. Kanniston koulussa oli 
puolet oppilaista ja ruokala siellä oli jopa isompi kuin Martsarissa. Tämä on kuitenkin vain pieni 
miinus Martsarille, joka ainakin vielä vaikuttaa hyvin toimivalta opinahjolta.

Teksti ja kuvat: Reko Raitasalo

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Miniessee: Abiturienttien murheenkryynit

Syksyn kirjoitusten tulokset julkistettiin jo vähän aikaa sitten, ja 21 onnellista opiskelijaa onnistui
tänäkin syksynä kahlaamaan kirjoitusten läpi lukion loppuun. Noita 21:tä ylioppilasta juhlitaan
huomisissa itsenäisyyspäiväjuhlissa, joissa heidät lakitetaan, mutta monella syksyn kirjoittajalla
lukiourakka kuitenkin jatkuu vielä vähintään puoli vuotta. Joillekin kevään kirjoittajilla kolmannen
jakson alkaminen oli ahdistavaa, jos esimerkiksi syksyn kirjoitukset eivät menneet odotusten mukaan
tai motivaatiopula hankaloittaa opiskelua. Abiturientti Julia Koskisen kirjoittama miniessee
"Abiturienttien murheenkryynit" saattaakin olla hyvin tuttua luettavaa monille abeille.

Abiturienttien murheenkryynit


Yhdentoista takanapäin häämöttävän kouluvuoden jälkeen luulin tietäväni, mitä
kirjoittamisen vaikeudet tarkoittivat: viimeiseen iltaan asti lykättyjä kurssiesseitä,
kurssikokeiden tiedon ripauksia sisältäneitä esseitä tai ihan tavallisia kurssi- ja
koetehtäviäkin. Abiturienttina vietetyn syksyn jälkeen tämä osoittautui kuitenkin
harhaluuloksi - valitettavasti. Uuden ajattelutavan takana vaikuttavat vahvasti syksyn
ylioppilaskokeet, joissa kirjoitustaito joutui yhdellä jos toisellakin koetukselle. Milloin kyse oli
sitten tiedon ja taidon puutteesta, milloin motivaatiosta ja milloin totaalisesta luovuuskriisistä
tai ajan loppumisesta. Kyseisissä kokeissa koeteltiin jokaista kirjoittamisen osa-aluetta, eikä
tämä tuntunut aiheuttavan muuta kuin haasteita. Useimmiten negatiivisia sellaisia.

Globaalisti tarkasteltuna kirjoittamisen vaikeudet ovat varsin erilaisia. Harvoissa maissa
tämä linkittyy millään tavalla ylioppilaskirjoituksiin tai välttämättä edes kouluun. Siinä missä
nämä merkitsevät joillekin koulunkäyntiin tai työhön liittyviä haasteita, tarkoittaa se joillekin
luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Laajemmalla skaalalla ylioppilaskirjoitukset saavat siis
verrattavan pienet mittasuhteet, mutta miksi ne silti tuntuvat niin suurelta asialta
suomalaiselle lukiolaiselle? “Kirjoittaminen sujuu helpommin, jos on jotain sanottavaa”, on
Sholem Asch muotoillut. Tämän perusteella voisi ajatella, että meiltä abiturienteilta
kirjoittaminen sujuisi helposti, kun yhdentoista vuoden aikana päntätyt asiat ovat tuoreessa
muistissa. Lisäksi älykkyytemme on lähestymässä elämänkaaremme huippua.

Yksi kirjoittamisen haasteista on keksiä sisällön lisäksi jokin näkökulma käsiteltävään
teemaan. “Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat
tavallisesti kaikkein arvokkaimpia”, tuumasi John Locke aikanaan. Ehkä siinä piileekin yksi
vaikeuksista: ylioppilaskirjoituksissa kun ei voi jäädä odottelemaan ajatusten tipahtelemista
ja itsekseen muotoutumista. Toisaalta paineessa ja jatkuvassa kiireessä tulee helposti
toistettua itseään moneen otteeseen ja käytettyä esimerkiksi samoja täytesanoja. Kuuden
tunnin kirjoittamisen lopputuloksena ei välttämättä siis odotakaan elämäsi paras essee - tai
edes toiseksi paras.

Abiturientin kirjoittamisen suurin heikkous ei ehkä kuitenkaan ole mikään edellä mainituista.
Motivaation ylläpitäminen tai edes sen saavuttaminen on YTL:n vaikein abiturienteille
asettama haaste. Ulkoisen motivaation ollessa kunnossa esimerkiksi energiajuoman ja
kahvin avulla, ei sisäiseen motivaatioon tunnu auttavan välttämättä yhtään mikään. Vaikka
olisikin sanottavaa ja löytyisi edellä mainittu näkökulmakin aiheeseen, ei tämän saattaminen
kirjalliseen muotoon onnistu ilman motivaatiota. Aschin toteamus ei siis valitettavasti kanna
pitkälle, mitä ylioppilaskokeisiin tulee.

Jotta abiturienttivuosi huipentuisi valkoiseen lakkiin, täytyy pänttäämisen ja henkisen
valmistautumisen jälkeen riittää ennen kaikkea motivaatiota tuleviin koitoksiin. Motivaation
ollessa kohdallaan voi ehkä luottaa siihen, ettei vastauskenttä jää ainakaan tyhjäksi. Tähtien
ollessa suotuisassa asemassa jopa Locken mainitsemia arvokkaita tipahtelevia ajatuksiakin
voi tupsahtaa kruunaamaan kirjallisen tuotoksen.


Miniessee: Julia Koskinen

tiistai 3. joulukuuta 2019

Martsarin uudet opet, osa 3: Mia Liljeblad

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Mia Liljeblad, 26-vuotias ja kotoisin Vuokatista. Opiskelut olen suorittanut Oulun yliopistossa, joten ennen Helsinkiin muuttoa asuinkin 7 vuotta Oulussa.

Mitä opetat?

Opetan fysiikkaa, lyhyttä matematiikkaa ja tvt:tä.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Martsarissa olen aloittanut iloisella mielellä ja positiivisella asenteella. Sekä oppilaat että opettajat ovat olleet mukavia ja ottaneet minut hyvin vastaan :)