tänäkin syksynä kahlaamaan kirjoitusten läpi lukion loppuun. Noita 21:tä ylioppilasta juhlitaan
huomisissa itsenäisyyspäiväjuhlissa, joissa heidät lakitetaan, mutta monella syksyn kirjoittajalla
lukiourakka kuitenkin jatkuu vielä vähintään puoli vuotta. Joillekin kevään kirjoittajilla kolmannen
jakson alkaminen oli ahdistavaa, jos esimerkiksi syksyn kirjoitukset eivät menneet odotusten mukaan
tai motivaatiopula hankaloittaa opiskelua. Abiturientti Julia Koskisen kirjoittama miniessee
"Abiturienttien murheenkryynit" saattaakin olla hyvin tuttua luettavaa monille abeille.
Abiturienttien murheenkryynit
Yhdentoista takanapäin häämöttävän kouluvuoden jälkeen luulin tietäväni, mitä
kirjoittamisen vaikeudet tarkoittivat: viimeiseen iltaan asti lykättyjä kurssiesseitä,
kurssikokeiden tiedon ripauksia sisältäneitä esseitä tai ihan tavallisia kurssi- ja
koetehtäviäkin. Abiturienttina vietetyn syksyn jälkeen tämä osoittautui kuitenkin
harhaluuloksi - valitettavasti. Uuden ajattelutavan takana vaikuttavat vahvasti syksyn
ylioppilaskokeet, joissa kirjoitustaito joutui yhdellä jos toisellakin koetukselle. Milloin kyse oli
sitten tiedon ja taidon puutteesta, milloin motivaatiosta ja milloin totaalisesta luovuuskriisistä
tai ajan loppumisesta. Kyseisissä kokeissa koeteltiin jokaista kirjoittamisen osa-aluetta, eikä
tämä tuntunut aiheuttavan muuta kuin haasteita. Useimmiten negatiivisia sellaisia.
Globaalisti tarkasteltuna kirjoittamisen vaikeudet ovat varsin erilaisia. Harvoissa maissa
tämä linkittyy millään tavalla ylioppilaskirjoituksiin tai välttämättä edes kouluun. Siinä missä
nämä merkitsevät joillekin koulunkäyntiin tai työhön liittyviä haasteita, tarkoittaa se joillekin
luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Laajemmalla skaalalla ylioppilaskirjoitukset saavat siis
verrattavan pienet mittasuhteet, mutta miksi ne silti tuntuvat niin suurelta asialta
suomalaiselle lukiolaiselle? “Kirjoittaminen sujuu helpommin, jos on jotain sanottavaa”, on
Sholem Asch muotoillut. Tämän perusteella voisi ajatella, että meiltä abiturienteilta
kirjoittaminen sujuisi helposti, kun yhdentoista vuoden aikana päntätyt asiat ovat tuoreessa
muistissa. Lisäksi älykkyytemme on lähestymässä elämänkaaremme huippua.
Yksi kirjoittamisen haasteista on keksiä sisällön lisäksi jokin näkökulma käsiteltävään
teemaan. “Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat
tavallisesti kaikkein arvokkaimpia”, tuumasi John Locke aikanaan. Ehkä siinä piileekin yksi
vaikeuksista: ylioppilaskirjoituksissa kun ei voi jäädä odottelemaan ajatusten tipahtelemista
ja itsekseen muotoutumista. Toisaalta paineessa ja jatkuvassa kiireessä tulee helposti
toistettua itseään moneen otteeseen ja käytettyä esimerkiksi samoja täytesanoja. Kuuden
tunnin kirjoittamisen lopputuloksena ei välttämättä siis odotakaan elämäsi paras essee - tai
edes toiseksi paras.
Abiturientin kirjoittamisen suurin heikkous ei ehkä kuitenkaan ole mikään edellä mainituista.
Motivaation ylläpitäminen tai edes sen saavuttaminen on YTL:n vaikein abiturienteille
asettama haaste. Ulkoisen motivaation ollessa kunnossa esimerkiksi energiajuoman ja
kahvin avulla, ei sisäiseen motivaatioon tunnu auttavan välttämättä yhtään mikään. Vaikka
olisikin sanottavaa ja löytyisi edellä mainittu näkökulmakin aiheeseen, ei tämän saattaminen
kirjalliseen muotoon onnistu ilman motivaatiota. Aschin toteamus ei siis valitettavasti kanna
pitkälle, mitä ylioppilaskokeisiin tulee.
Jotta abiturienttivuosi huipentuisi valkoiseen lakkiin, täytyy pänttäämisen ja henkisen
valmistautumisen jälkeen riittää ennen kaikkea motivaatiota tuleviin koitoksiin. Motivaation
ollessa kohdallaan voi ehkä luottaa siihen, ettei vastauskenttä jää ainakaan tyhjäksi. Tähtien
ollessa suotuisassa asemassa jopa Locken mainitsemia arvokkaita tipahtelevia ajatuksiakin
voi tupsahtaa kruunaamaan kirjallisen tuotoksen.
Miniessee: Julia Koskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti