lauantai 31. elokuuta 2019

torstai 29. elokuuta 2019

HKT:n uutuusnäytelmä aiheutti niin järkytystä kuin naurunhörähdyksiäkin

Tämän vuoden proggisryhmä ja muutamat vanhat proggislaiset pääsivät torstaina 29.8. katsomaan
Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon tulevaa Riistapolkua. Helsingin kaupunginteatteri on ollut
Martsarin lukion kanssa yhteydessä etenkin parin vuoden takaisen Ainon aito mä -proggiksen
jälkeen. Nyt lukioryhmämme saikin kunnian olla osa ensimmäistä yleisöä, joka koskaan on nähnyt
kyseisen version Riistapolusta. Franz Xaver Kroetzin kirjoittaman näytelmän ensi-ilta on 4.9.

Näytelmän ohjaaja Lauri Maijala on osalle martsarilaisista jo tuttu hänen myös Helsingin
kaupunginteatterille ohjaamastaan Tšehovin Kirsikkatarhasta, jota monet kävivät katsomassa äikän
kurssilla kevättalvella. Osa molemmat näytelmät nähneistä opiskelijoista löysivätkin niistä
samankaltaisuuksia. 

Riistapolku on vangitseva ja latautunut perhedraama, joka sijoittuu 70-luvun Saksaan. Uusi nuori
sukupolvi aiheuttaa järkytystä vanhemmilleen, kun 13-vuotias Hanni alkaa seurustelemaan 19-
vuotiaan Franzin kanssa. Nopeasti etenevässä tarinassa niin hahmoissa kuin juonenkäänteissäkin
on yllättäviä, traagisia ja jopa sairaalloisia piirteitä. Vastapainona näytelmään mahtuu myös hyvinkin
kevyttä huumoria. Pienen näyttämön lavastus on yksinkertainen, mutta eri kohtauksiin mukautuva.
Suuressa osassa olevat voimakkaat ääni- ja valotehosteet luovat näytelmään jopa elokuvallista
tunnelmaa.



Teksti: Kristiina Kamppinen

torstai 8. elokuuta 2019

Takaisin koulunpenkille

Lomapäivät ovat jo takana ja uusi lukuvuosi odottaa tuntemattomana edessä päin. Kesäloma onnistui 
jälleen yllättämään taidollaan supistaa reilut kaksi kuukautta tuntumaan silmänräpäykseltä, mutta 
älkäämme huolehtiko liikoja - eiköhän ensimmäinen jaksokin kohta ole ohi ja saamme jälleen 
stressata koeviikosta.
                                                                                                                                                           
Martsarilaisen toimitus toivottaa kaikille antoisaa opiskelua, pitkiä päiväunia, lämpimiä puuroja 
pimeneviin aamuihin, kärsivällisyyttä syksyn lähestyviin kirjoituksiin lukemisessa sekä tietenkin 
tervetuloa Martsarin uusille ykkösille!