torstai 24. joulukuuta 2020

Yksi meistä | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Ken lienee se seesteistä esittävä ihminen
leikkimässä menneisyydellään,
verraten itseään tietynlaiseen eläjään?
Identiteetin leimaa heitellen lienee
henkilö eksynyt ennen minnekään etenemistäkään.
Sellainen henkilö elää pelastuksen spektristä
erittäin etäällä ehtimättä seuraamme 
etenemättä kirien, keskuutemme,
keskellemme, elämiimme, sieluihimme,
Meiksi itseksemme
Yksi meistä
Tervetuloa!


Menneisyyttä mietiskelemättä 
mieluummin eläisin hetkessä.
Itse asiassa siten elää jokainen.
Se hetki vain menee pikaisesti,
ellei siirrä silmiään siitä, mitä ei näe.
Ainakaan vielä.
Mietimme liikaa menneitä sekä sitä,
mitä ehtisimme vielä miettiä pitkäänkin
esittämättä kiinnostusta siihen, mikä liikkuu edessämme.
Keskuudessamme.
Meissä itsessämme
Yksi meistä


Ensimmäisessä säkeistössä esittelemäni henkilö
ei liene erilainen tapaus siitä, mihin viittasin.
Mutta sitä miettiäkseni en mene menneisyyteen,
siihen hetkeen, jossa luit sen tekstin.
Me elämme hetkessä.
Ja pian se hetki menee silmiemme edestä.
Siihen viittaaminenkin rikkoo identiteettini.
Ehkä se seesteistä esittävä olenkin minä.
Hetkestä toiseen elin elämääni
Keskuudessanne
Teissä itsessänne
Yksi teistä
Vain hetken verran.


Tuukka Kontio

torstai 3. joulukuuta 2020

Haastattelu | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Lapsinero Leo kertoi lellikkinsä 
upo-upo-uudessa runossaan.

Napero nakkeli sanoja tarkkaan

ajatellen alkusointuja ja sanomaa

samaan aikaan raatelematta sanan tavoitetta.


  • Leo, kertokaahan mielikuvituksestanne. 

Miten mietteet etenevät mielessänne?


  • Samaa asiaa saan aina vain

kuulla kysyttävän. Hyvin tylsä kysymys,

jonka toit ilmoille olettaen osaavani

vastata sanatarkasti 

ikusiseen kliseeseenne.


  • Massiiviset pahoittelut, pienokainen

kai kaivamme maahan sellaisen

suurikokoisen montun, johon 

survomme tuon huonon suosionosoituksen


  • En rehellisesti mietteeni ilmaisten

ylipäänsäkään ymmärrä, mitä

aiotte saada aikaiseksi vastauksillani,

sillä mitään miettimättä päästäni päästämää

älköön käytettäkö runouden A:na ja O:na.

Pakanat palvonevat kaikkia sanojani.


  • Leo, aiomme palata aivan pian asiaan,

sanon vain anagnostille pari sanaa.


  • Älkää suotta,

Olen loputon.


Leon paisunut kallo taitaa vaahdota varsin

mahtailevista ajatuksista tavoitteena saada

itsensä pitämään minäänsä isompana kuin on.

Vaikka narsistit saavat minussa aikaan raivoa,

jatkakaamme haastattelua nauraen pakotetusti.


  • Hei Leo, edetkäämme keskustelussa,

täytyy kysyä lisää tylsiä kysymyksiä


  • Arvostan aitoutta vaan palvomalla

saat aikaan vain harmia kaikille.

En mene halpaan helposti, 

siis anna mahdollisen raivon vapautua

ja haastattele haistatellen päin näköä

kätkemättä pään sisäistä kiehuntaa.


  • Leo te ette…

-

Arvostan aitoutta

siinä, missä sinäkin.

Vaan valkoiset valheet 

saattavat valaista ankeaa

atmosfääriä parantaen taakkaa


  • Kirkkauden ilmetessä keinotekoiseksi

ajautuu huijattu ankeampaan atmosfääriin.

Maailman valo kajastaa vain havaittavia aaltoja.

Kavuttuaan aikansa askelmia aivan tappiinsa asti

alkavat astinlaudat ajan kanssa palata takaisin

alas, alas, alas kauemmas kauniista latvasta

ajaen ahdistuneen aikaistakin pahempaan

ankeuteen. Saa astua takaisin maahan.


  • Tajuan sanomasi tarkasti vaan

kaikkien ei tarvitsisi alkaa

hajottamaan autuutta

paloitellen valkeita

valheita, ja…

-

Olkoon

maa

ta-

saan-

tuu.


  • Maailma on ankea, mutta kaikki sanani ovat vain ajatuksia.

Ajattele, miten tahdot.

Elä

Nyt ja aina.


  • Jaaha, aikahan katosi aivan

silmiemme edessä. 

Tahdotko sanoa lukijalle vielä jotain?


  • Oikeaa onnea eivät ankeat faktat kaada.


Leo Paher

lauantai 28. marraskuuta 2020

Martsarin ykköset: Taika 20D

“Halusin kokeilla jotakin aivan uutta”, Taika sanoo valitessaan lukioon draamalinjan yleislinjan sijaan.

Taika Malvela on aloittanut tänä syksynä lukion Martinlaaksossa. Koulun alku toki jännitti, mutta koulu on vaikuttanut mukavalta. “En tuntenut koulusta ketään, ja mietin, millaisia ihmiset ovat pääkaupunkiseudulla ja etenkin uudessa koulussa”, Taika toteaa. Koulua hän kävi ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen luokkaan asti Otalammen koulussa Vihdissä. Perhe kannusti Martinlaakson lukioon lähtemistä, vaikka tosin matka on pitkä. Isovanhemmat olivat suositelleet Vihdin lukiota mutta matka käy Martinlaaksoonkin kätevästi samalla kyydillä vanhempien matkalla töihin.

Taika istuskelemassa lukion käytävällä.



Vaikka Taika valitsi draamalinjan, hän kertoo, ettei hänellä siitä ollut juurikaan kokemusta. “Se vaikutti kivalta ja mielenkiintoiselta, sekä uskon sen tuovan minulle esiintymisvarmuutta”, hän kertoo. Linjalle haettiin myös innokkaita kirjoittajia, ja sitä Taika onkin.

Harrastukset ja vapaa-ajan tekemiset ovat vaikuttaneet elämään

Kuvataide on ollut suurena osana Taikan elämää kirjoittamisen ohella. Kuusi vuotta sitten Taika oli löytänyt sarjakuvakerhon, jossa nämä molemmat yhdistyivät. “Kehossa teimme sarjakuvia. Saimme piirtää ja kirjoittaa ne itse, eikä se ollut mikään kuvataidekoulu, vaan enemmän vapaata työskentelyä”, hän kertoo.


Muita harrastuksia ovat olleet muun muassa yleisurheilu. “Harrastin sitä noin 11 vuotta, mutta lopetin, koska se ei ollut enää mun juttu ja kilpailutilanteet olivat stressaavia”, Taika kertoo. Hän kertoo aloittaneensa yleisurheilun jo niin nuorena, ettei se ollut oma valinta. Taikan isä oli ollut myös yleisurheilija, minkä takia hän oli vienyt Taikan jo pienenä kentälle harjoittelemaan. “Tykkäsin eniten 200 tai 300 metrin juoksusta, mutta kiekonheittokin oli välillä ihan ok”, Taika toteaa.

Muuten vapaa-ajalla ilman harrastuksia tai koulua Taika tykkää piirtää tai lukea. “Yleensä luen trillereitä tai muita erikoisia kirjoja, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta.” Hän kertoo myös katsovansa jonkin verran televisiota. “Katson yleensä Salkkareita tai jotakin rikostutkintaa kuten murhaohjelmia. Sekin vaihtelee paljon”, hän mainitsee ohimennen.

“Unelmoin matkustamisesta”

Taika kertoo haaveilevansa matkustamisesta, sillä hän ei ole tähän mennessä päässyt matkustamaan paljoa. Tavoittaakseen tämän unelman hän kertoo, että työ, josta saisi tarpeeksi rahaa matkustamiseen, olisi mukavaa. Hän mainitsee myös, että unelmoi täydellisestä muutoksesta elämässä. Tähän sopii hyvin esimerkiksi muuttaminen ulkomaille ja elämän aloittaminen uudelleen siellä.

Hanna Portin

Martsarin ykköset haastattelivat toisiaan syksyn ÄI1-kurssilla.

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Martsarilaisten harrastuksia: baritoni

"TYYYYY!" kuuluu baritonin ääni, kun Elsa siihen puhaltaa. Elsa on harrastanut baritonin soittoa jo kahdeksan vuotta.

Baritoni on vaskisoitin, melko suuri sellainen.

Baritoniin Elsa ihastui musiikkiopiston kokeilussa, ja valitsi sen harjoiteltavaksi. Elsa käy soittotunneilla kerran viikossa. Hän on yhdessä orkesterinsa kanssa käynyt myös esiintymässä monta kertaa vuodessa.

Soittaminen on Elsalle ihan vain harrastus, eikä hänellä ole ammattilaistavoitteita. Hän on suorittanut pari tasokoetta, mutta ei tähtää korkealle.

Elsan mukaan baritonin soitto on kivaa, koska se on laajaäänialainen soitin ja myös sopivan kokoinen. Hän kertoo soittaneensa ennen tenoritorvea, mutta vaihtoi baritoniin, jonka sanoo olevan helpompi soittaa.

Elsa kertoo oppineensa orkesterin myötä kuuntelutaitoa. Orkesterissa soittaessa on tärkeä kuunnella ja toimia muiden kanssa yhteistyössä.

Elsa on tavoitteettomuudestaan huolimatta kilpaillut orkesterinsa kanssa. He ovat käyneet esimerkiksi Itävällassa maailmanlaajuisessa puhallinorkesterien kilpailussa, jossa hänen orkesterinsa pääsi toiselle sijalle omassa sarjassaan. He myös käyvät SM-kisoissa joka vuosi. Viimeksi he jakoivat toisen orkesterin kanssa 4. sijan.

Baritonin soitto on kaikille sopiva mukava harrastus. Baritonin soittamista Elsa suosittelee ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita isoista vaskisoittimista, mutta joiden mielestä tuuba on liian suuri. 

"Kokeilkaa vaa," on Elsan viesti ihmisille, joiden mielenkiinto on herännyt baritonia kohtaan. Tämän jälkeen hän tosin naurahtaa pahanenteisesti.





Teksti: Laura, Matilda

Kuva: https://pixabay.com/illustrations/vintage-retro-silhouette-black-1318361/

lauantai 21. marraskuuta 2020

Martsarin ykköset: Hanna 20D

 Hanna kertoo sopeutuneensa Martsariin hyvin

Haastattelussa Martinlaakson lukion peruslinjalla tänä syksynä aloittanut Hanna Portin, 16.

Hanna kertoo käyneensä koulua Vantaalla Ylästön ala-asteella ja siirtyneensä sieltä yläasteelle Vantaankosken kouluun. “Se koulu jouduttiin kuitenkin sulkemaan huonon ilman, tai jonkun muun vastaavan takia”, Hanna kertoo. Tämä tapahtui keväällä 2019. Ysiluokan Hanna kävi Ylästön yhtenäiskoulussa. Parhaiksi muistoiksi peruskouluajoilta Hanna mainitsee nykyisiin kavereihinsa tutustumisen sekä ylipäätään sosialisoitumisen.

Martinlaakson lukioon hän päätyi hakemaan siksi, että se oli melko lähellä ja koska hän oli kuullut paljon hyvää mm. koulun yhteishengestä tutuilta ja isosisaruksiltaan, jotka ovat myös käyneet Martsaria.

Odotuksia uutta koulua varten olivat mm. samanhenkiset ihmiset ja hyvä luokka. Hanna vahvistaa sopeutuneensa Martsariin hyvin, odotustensa täyttyneen ja lukion tosiaankin vaikuttavan hyvältä uudelta paikalta, jossa ihmisiä kiinnostaa opiskelu.
Hanna kertookin, että koulumenestys ja hyvät arvosanat ovat hänelle tärkeitä.

Juuri kouluun panostaminen on myös yksi syy siihen, miksi hän lopetti lähes kahdeksan vuotta kestäneen harrastuksensa, rytmisen voimistelun.
“Monet kaverit olivat lopettaneet sen aiemmin ja monet treenit viikkoon vie tosi paljon aikaa. Sen takia ei vaan ollut enää niin paljon motivaatiota jatkaa”, Hanna kertoo.

Nykyään Hanna viettää vapaa-aikaansa lähinnä piirtäen, Netflixiä katsoen ja kavereiden kanssa ulkona hengaillen. “Ei ole niin väliä mitä tehdään, kunhan siinä on hyviä tyyppejä ympärillä”, Hanna toteaa.
Tärkeimmiksi asioiksi elämässään hän mainitseekin juuri terveyden, läheiset ja heidän sekä oman hyvinvointinsa.

Vaikka Hanna kertoo, ettei aktivismi suoranaisesti osa hänen elämäänsä, hän sanoo toivovansa, että maailmassa asiat olisivat paremmin ja että mm. nälänhätä ja muut kriisit saaataisiin selätettyä. “Ja että ympäristöstä huolehdittaisiin paremmin”, hän vielä lisää.

Kun puhutaan tulevaisuuden suunnitelmista ja edessäpäin siintävästä työelämästä, Hanna toteaa hetken mietittyään, ettei hänellä ole ikinä ollut oikein mitään erityistä haaveammattia. Sen sijaan hän kertoo toivovansa, että löytäisi ns. “oman juttunsa”, esimerkiksi lukioaikana. Tällä hetkellä hän kertoo aikovansa pikkuhiljaa keskittyä tutkimaan, mitä hän mahdollisesti haluaisi tulevaisuudessa tehdä.

Taika Malvela

Martsarin ykköset haastattelivat toisiaan syksyn ÄI1-kurssilla.

torstai 19. marraskuuta 2020

Kompastuskivi | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Ajatukset harmaassa harmoniassaan.
Omilla poluillaan ponnistellen 

etenemättä erillisten edelle

keskeyttäen keskenäisen menemisensä

kuin vertauskuvaton mieli puhtaalla pöydällä.

Mieletöntä, miten mietteeni menevät

katonrajassa avautumatta kaikille.

Aavista ajatus ja arvostan


Olen toisin olettamattakaan huomannut

olemassaolon toimivan toisin tosin.

Keskivertomieli ei etene leikiten

kuvailujeni mukaisesti, mukaillenkaan

vaan hajoamisen partaalla taapertaa

kompastuen omiin koipiinsa toistuvasti

kuin kolmijalkainen korppi ohjeettomana

pomppien lentotaidoitta aukottomuuden poikkeamassa


Lukuisia lukuja, lukemattomia lukijoita.

Mikä muuttuu?

Kuin kukkienkaan kukkimista kukaan

vaivautuisikaan havaitsemaan kaiken

haastavan tapahtuessa.

Usko, kun mutisen moisten,

onnettomien olentojen toistavan

toimintamallinsa asioiden ollessa toisinkin.

He, jotka näkevät valkoisen mustana,

vesilasin sirpaleina, rakkauden välinpitämättömänä.

He, jotka tekevät elämän sitruunoista silmätippoja

voidakseen itkeä enemmän linnassaan,

jota komeroksi kutsuvat.

Maatuvat varjoonsa. Eivät pidä kiinni tarpeesta.

Kuten mekin.


Tuukka Kontio

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Kuka A. Kivi? Sen tiedämme, mutta kuka on August Ahlqvist?

Martsarilainen haastatteli Kuka A. Kivi? -näytelmän ehkä keskeisintä antagonistia August Ahlqvistia esittävää Antti Häkkistä.

 Ahlqvist on merkittävä hahmo Suomen kirjallisuushistoriassa, miltä tuntuu esittää häntä? 

Osasin odottaa tätä roolia. Onhan se ihan mielenkiintoista mutta vaikea selittää miksi.

Mitä sanoisit Ahlqvistille, jos kohtaisit hänet? 

En tiedä uskaltaisinko puhua hänelle. Kysyisin hänen mielipidettään suomalaisesta nykykirjallisuudesta, koska se on kehittynyt aika paljon hänen omasta ihanteestaan.

 Ensi-ilta lähestyy, millaiset fiilikset?

Stressaa ihan kauheasti, stressannut ensimmäisestä päivästä lähtien, kun istuin studioteatterissa ja kuulin, että mikä tämä produktio tulee olemaan ja mikä sen merkitys on.

Kuka A. Kivi? -näytelmän ensi-ilta on perjantaina 20.11. Liput Martinlaakson lukion kansliasta ja lisätietoa koulun kotisivuilta.