tiistai 31. elokuuta 2021

Erasmus+-hanke kokoaa yhteen viisi maata

Kun viisi STEAM for all - projektin maata esittelee omaa kouluaan ja kulttuuriaan toisille opiskelijoille ja opettajille, kaikuu etäyhteyksien kautta fadoa Portugalista, näemme  polkupyöräreittejä Hollannista, kuulemme aidon kebab-annoksen reseptin ja rehtorin esittämän rakkauslaulun Turkista ja Björkin musiikkia Islannista ja soitamme Suomesta Robinin biisin Suomesta. Tutustuminen toinen toistemme kulttuureihin alkoi verkon välityksellä huhtikuussa 2021.

Korona siirsi Erasmus+Steam for all -hankkeen matkojen järjestämistä vuodella eteenpäin, mutta korona ei estänyt jäsenmaiden yhteydenpitoa nykyaikaisin menetelmin. Ihan ilman kommelluksia etäkokous ei sujunut, mutta pienien teknisten haasteiden jälkeen kaikki ruutujen takana olevat opettajat ja opiskelijat onnistuivat pitämään oman maansa esittelyn. Kokouksen juontajana toimi rehtorimme Salme Sulander, joka sai aikaan juonnoillaan kaikkien iloksi "euroviisutunnelmaa". 

Hankkeen tarkoituksena on yhdistää tiedettä ja taidetta luovasti ja ennakkoluulottomasti seuraavien kahden vuoden aikana. Suomeen saapuvat vieraat tutustuvat lukiomme teatteriin ja teatteritekniikkan mahdollisuuksiin, Turkissa opiskelemme digitaalista tarinankerrontaa ja 3D-kuvanveistoa, Alankomaissa ohjelmassa tulee olemaan digitaalista grafiikkaa, Portugalissa tarjotaan robotiikanopetusta ja elokuvantekoa Dronen avulla ja  Islannissa luvassa on mm. musiikkiteknologiaa. 

Martsarin opiskelijoita on hankkeeseen liittyvillä ulkomaanmatkoilla yhteensä mukana n. 30 ja vieraiden saapuessa Suomeen keväällä 2023 pääsemme kaikki nauttimaan iloisesta ja kansainvälisestä Erasmus-tunnelmasta. Tuskin maltamme odottaa, että ensimmäiset opiskelijat jo pääsevät maailmalle oppiin!

Kuluvana syksynä Erasmus-ryhmät kokoontuvat suunnittelemaan tulevaa, ja koronarajoitusten salliessa miettimään yhteistyömahdollisuuksia maiden kesken.

Teksti ja kuvat: STEAM-opettajat




Ihan lumalla

Anniina ja Iida aloittivat Martsarissa syksyllä 2018 ensimmäisellä virallisella lumalinjalla. Anniina on yliabi ja Iida on abi ja vietti vaihtovuoden Chilessä. 



Haastateltavat Anniina ja Iida ovat kovimman luokan tieteilijöitä. Jos kemman luokan lähellä liikkuu, kannattaa varoa noita huimia valkotakkeja suojalaseineen. 

Mikä on lempimolekyylisi?

Anniina: Etanoli, sillä se muistuttaa koiraa. 

Iida: Vesi, sillä se näyttää Mikki-hiireltä. 


Mikä Suomen kala koet olevasi?

Iida: Ruutana, sillä sen energiantuottotapa on poikkeuksellinen. 

Anniina: Kampela, koska se vaan makaa. 


Mikä on lempivärisi aallonpituus?

Anniina: 525-565 nm

Iida: 500-520 nm


Minkä litosföärilaatan päälle haaveilet matkustavasi?

Iida: Nazcan laatta, sillä Pääsiäissaari Rapa Nui on vielä näkemättä. 

Anniina: Tyynenmeren laatta. Uudessa Seelannissa on kuvattu Hobitit ja Taru Sormusten Herrasta -elokuvat. 


Millä matemaattisella kaavalla lempieläimesi tilavuuden voi ratkaista?

Anniina: 4pir^3/3. Sammakot on melkein palloja. 

Iida: pir^2*h/3. Pingviinit näyttää vähän kartioilta, eiks nii?


Miksi hait juuri Martsarin lumalinjalle?

Iida: Halusin keskittyä luonnontieteiden opiskeluun ja Martsarissa on kaikkia mielenkiintoisia niihin liittyviä kursseja. 

Anniina: Luonnontieteet tukevat jatko-opintosuunnitelmia ja Martsarin tieteilijät ovat omaa luokkaansa. 


Miten olet viihtynyt täällä?

 Anniina: Hyvin! On paljon samanhenkistä porukkaa ja laadukasta opetusta.

Iida: Muy bien! Martsarista on saanut paljon hyviä kavereita ja koulun yhteishenki on erinomainen. 


Mikä on kivoin lukiomuistosi?

Iida: Lontoon reissu luokan kanssa oli tosi hieno kokemus. Bi10 lajintuntemuskurssin retki Luukkiin oli myös legendaarinen.

Anniina: Wanhat ja abitelttailu olivat kivoja kokemuksia. Myös retki Suomen hienoimpaan kaupunkiin Turkuun oli viihdyttävä. 


Mitä odotat kesälomalta?

Anniina: Sivistyneitä illanistujaisia kavereiden kanssa. 

Iida: Kalsitriolin muodostumista mökillä Naantalin Auringossa. 



Tieteellistä kesää toivottavat Iids ja Ankkis

Älkää ottako tätä haastattelua liian vakavasti, se tehtiin vapaapäivänä.