torstai 28. lokakuuta 2021

PERJANTAIESSEE: Itsenäisen ajattelun harha

Kun ilmastonmuutos aiheuttaa valtavia metsäpaloja, maailmanlaajuinen virusepidemia jyllää ja uhkaa ihmisen perusoikeuksia, tuhannet pakolaiset jättävät kotimaansa ja suurvaltojen johtajat leikittelevät ydinaseilla, voi yksittäisestä ihmisestä tuntua mitättömältä ja turhalta näiden maailmaa ja ihmiskuntaa ravistelevien tapahtumien äärellä. Onneksi joukosta erottuu itsenäinen ajattelija, Twitterin suola, tavallisen tallaajan ääni, ja kun hallitus seuraavan kerran ottaa puheeksi epätasa-arvoa aiheuttavat markkinavoimat, nostaa itsenäinen ajattelija päätään esittääkseen tärkeän vastakysymyksen: “Entäs kommunismi?”

Itsenäinen ajattelija on ihan tavallinen tyyppi ja hän edustaa muita, yhtälailla tavallisia kansalaisia, jotka jäävät maailmanlaajuisten kriisien jalkoihin. Itsenäinen ajattelija antaa toivoa. Hän on eliitin eli poliitikkojen vastaääni, ja nämä ajattelijat ovat lisääntyneet, kun poliittinen keskustelu on siirtynyt vahvasti sosiaaliseen mediaan, erityisesti Twitteriin. Itsenäisen ajattelijan tunnistaa helposti: itsenäinen ajattelu mainitaan Twitter-biossa selkeästi ja twiitit itsessään ovat provosoivia, mutta yksinkertaisia ja ne haastavat poliitikkoja. Todellisuudessa itsenäinen ajattelija on kuitenkin populistisen propagandan uhri, joka edesauttaa populistien haluamaa ihmisten jakautumista. Itsenäinen ajattelija toistaa muiden ajatuksia ja levittää samalla propagandaa.

Tällainen propagandan levittäminen ei välttämättä aina ole itsenäisen ajattelijan omaa syytä. Liisa Louhelan artikkelissa Propaganda elää yhä - koulutus tehokkain lääke vaikuttamisyrityksiä vastaan? (Maailman kuvalehti, 26.3.2018) kirjoitetaan: “Propaganda perustuu ihmisten suggestoimiseen eli siihen, että he tiedostamattaan ajattelisivat tai toimisivat propagandistien haluamalla tavalla.” Itsenäiselle ajattelijalle uskotellaan, että hänen ajatuksensa todella olisivat hänen omiaan. Todellisuudessahan lähes kaikki ajatukset jotka muodostamme ovat jonkun toisen ajatuksia tai vähintäänkin kokoelma muiden ihmisten ajatuksia. Moni ihminen ymmärtää tämän ja myös sen, että jo valmiiden ajatusten tai mielipiteiden käyttäminen ei välttämättä tee ihmisestä yksinkertaista tai huonoa ajattelijaa. Itsenäinen ajattelija kuitenkin perustaa arvonsa somessa sille, että hänen ajatuksensa ovat todella hänen omia, uniikkeja päätelmiään.

Louhela kirjoittaa artikkelissaan siitä, miten ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan arvovaltaisten ihmisten ajatuksia, mutta kaikki eivät ole suggestiolle yhtä herkkiä kuin toiset. Taitavat propagandistit tietävät miten helppoa esimerkiksi hieman yhteiskunnan kelkasta jälkeenjääneeseen ja olonsa turhaksi tuntevaan ihmiseen on helppo vaikuttaa esimerkiksi valeuutisilla.

Populistit ovat nykypäivän vaarallisimpia propagandan levittäjiä ja sen leviäminen tapahtuu usein täysin huomaamattamme esimerkiksi juuri itsenäisten ajattelijoiden kautta. Louhela viittaa kolumnissaan Ulkopolitiikka-lehden toimitusjohtajan Joonas Pörstin Propagandan lumo kirjaan, jossa Pörsti toteaa propagandistien vetoavan moniarvoisissa yhteiskunnissa sananvapauteen ja esiintyvän kansan todellisina puolustajina. Populisti siis esittää itsensä kansan puolustajana ja eliitin vastustajana, hän esittää yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Populisti haluaa luoda eroja päättäjien ja kansalaisten välille, vaikka on usein itsekin poliitikko. Populistit lupaavat, että valtaan päästessään he tulevat ajamaan koko kansan etua, vaikka todellisuudessa populisti ajaa vain omien äänestäjiensä etuja.

Katri Saarikivi kirjoittaa kolumnissaan Potkaisisitko koiraa vai pesisitkö Suomen lipulla vessan? Arvoeroja voi mitata, mutta yhteisen löytäminen on sitäkin tärkeämpää (Yle, 16.10.2019): “Kun keskitytään arvojen painotuseroihin, jää huomaamatta että monet ihmiset arvostavat hyvin paljon samoja asioita.” Populistit eivät halua löytää yhteistä tietä. He hämäävät ihmisiä ja kasvattavat kuilua erilaisia arvoja kannattavien ihmisten välillä, ja itsenäinen ajattelija on loistava välikäsi sen kuilun kasvattamiseen. 

Koska oikeistopopulismi on nykymaailmassa yleisempää kuin vasemmistolainen, on itsenäinen ajattelijakin usein oikeistolainen. Hän saattaa kritisoida myös oikeistoa, muttei koskaan liiasta oikeistolaisuudesta, vaan siitä miten oikeistopoliitikotkin uskovat vaarallisen äärivasemmiston valheita ja vasemmistolaistuvat. Itsenäinen ajattelija käyttää paljon yleistyksiä puhuessaan vasemmistosta ja esimerkiksi ilmauksia “kulttuurimarxismi” ja “vasemmistolainen identiteettipolitiikka”. Hän esittää usein turhia pointteja, jossittelee paljon ja yrittää kääntää keskustelun aiheesta vastakkaiseen. Itsenäinen ajattelija levittää vääriä merkityksiä monista käsitteistä, kuten kommunismista, mikä heikentää keskustelun laatua. Hän onnistuu samaan aikaan aiheuttamaan stigman muodostumista vastapuolesta niin oikeistossa kuin vasemmistossa. Saarikivi kirjoittaa siitä, miten arvoeroihin keskittyminen on haitallista, kun täytyisi pystyä yhteistyöhön ja saada kaikki kansalaiset osallistumaan. Politiikassa on kuitenkin kyse kyvystä tehdä yhteistyötä ja negatiivisten ajatusten levittäminen ja liiallinen eroavaisuuksiin keskittyminen vaikeuttaa yhteistyötä. 

Koulutustasolla on merkitys propagandaan lankeamisen kanssa, mutta se ei kerro koko totuutta. Yleensä korkeakoulutetut henkilöt ymmärtävät esimerkiksi historian propagandakeinot paremmin ja pystyvät tällöin erottamaan valheet ja vaikutusyritykset todesta, mutta myös yliopiston käyneitä itsenäisiä ajattelijoita löytyy. He käyttävät usein koulutustaustaansa perusteena sille, miksi heidän ajatuksensa ovat luotettavia. “Minähän olen opiskellut yliopistossa, joten en voi olla väärässä!” Kyse ei kuitenkaan ole siitä missä on opiskellut, vaan mitä.

Louhela kirjoittaa kolumnissaan monilukutaidon opetuksen olevan lähimpänä propagandaan varautumista suomalaisessa perusopetuksessa, joka auttaa tunnistamaan erityisesti valeuutisia, mutta propagandaa itsessään käsitellään hyvin vähän. Propagandaa esiintyy kuitenkin monessa eri muodossa, ja jos keskittyy tunnistamaan vain sen yhden muodon, voi huomaamattaan joutua ohjailun uhriksi. Louhela kertoo myös tuntijakokokeilusta, jonka myötä lukiossa oli mahdollista jättää historian ja yhteiskuntaopin opinnot kokonaan käymättä. Näiden aineiden opiskeluun pitäisi nimenomaan kannustaa sillä ne ovat avaimia yhteiskunnassa esiintyvän propagandan tunnistamiseen ja ymmärtämiseen. Myös peruskoulutasolle olisi tärkeää tuoda monipuolisempaa propagandan tunnistamisen opiskelua, sillä propagandistit voivat tarkoituksellisesti yrittää vaikuttaa juuri nuoriin, jotka eivät ole vielä luoneet kokonaista maailmankuvaa ajatuksistaan.

Pahimmillaan itsenäinen ajattelija on vaarallinen yhteiskunnallisen keskustelun ja ääriajattelun leviämisen kannalta. Populismi ja sen edesauttaminen voi johtaa vaarallisten, syrjivien ja vähemmistöjä uhkaavien ajatusmaailmojen kannatuksen nousemiseen. Vaikka propagandan levittäminen ei olisikaan suoraan itsenäisen ajattelijan syytä, on suuri virhe vähätellä heidän vaikutustaan yhteiskuntaan. Yhteiskunnan tulisi toki kannustaa ihmisiä itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun, mutta myös opettaa monia muita tärkeitä medialukutaitoja, historiaa sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyvien käsitteiden merkityksiä.

Yhteiskunnallinen keskustelu on monimutkaista, mutta jokaisella meistä on mahdollisuus osallistua siihen. Somessa itsenäiseksi ajattelijaksi profiloituminen ei kuitenkaan vielä tarkoita omia, harkinnan ja tutkimuksen perusteella luotuja mielipiteitä.

Siiri



Martsarilaisen Perjantaiessee-palstalla julkaistaan tasaisin väliajoin äidinkielen kursseilla kirjoitettuja esseitä.

maanantai 11. lokakuuta 2021

Viimeinen miete | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Jos sylkisin minua syyllistävien pärstää päin,

tyhjentäisin lähteitä lähes päivittäin kääntäen

läntisimmätkin läänit nälänhätäisiksi,

mikä ei itsessään vielä liene este,

mutta tuohon turhuuteen kuluisi vuosituhansia,

enkä mielelläni antaisi kanssaihmiselle asuinsijaa edes

kalloni alapuolella saati aidossa rakennuksessa.

“Miksi Leo niin inhoaa ihmisiä? Eikö kiitollinen itsestään?

Kenties miettii itsensä seivästämistä, sillä minä pidän itsestäni.”

En mieti mitään. Tätäkin säkeistöä näppäilen mätääntyneenä

päällystäen näppäimistöni päästäni lähtevällä mädällä.

Saatan samassa saada ajatuksen nakata kastuneen laitteeni

kohti niitä, joita perheekseni nimitin, sillä en ole itkenyt seitsemään vuoteen

saatuani vasarasta kallooni paruttuani vainaata harakkaa.


Parhaillaan paikallistan kaikella mahdillani tapoja

täyttää vähimmäisehdot rakkaudelle.

Toisinaan koen tuon tunteen osuvan vain

niihin, jotka odottamatta ollenkaan suolistavat

jokaisen, jotka edes hetken epäröivät mieltymystään.

Kenties niistä pelotteista minunkin vereni on peräisin.

Isoisoisäni kerran päästi pässin päiviltään tämän vääjätessä

enkä uskoisi toimen olevan toisenlainen omaisensa ollessa oinaan kohdalla.

Tätä päätöstä pähkäilin ennen kuin aivoni valuivat lattialle

vasaran harjoittaman kallon raoista.

Anteeksi vielä lattian sotkemisesta, ei ollut tarkoitus.


Isäni kerran ihmetteli, mikä minun mielestäni on kaunista.

Vihan pilaamana miltei tiesin, ettei mikään, mitä ihminen hipaisisi

likaisilla nimettömillään sietäisi minkäänlaista ihailua.

Kovasta olemuksestani huolimatta koen tuohtuneisuutta

jokaisesta kuolleesta otuksesta. Jokaisesta, joka on joutunut

jonkinlaisen oikeudettomuuden uhriksi. 

Refleksini eivät ehkä tiedä, miten enää itketään,

mutta kuitenkin surkeana uurran kuoppaa

kauan sitten maatunelle harakalle lampaan lähelle.

Hetken mentyä vien silmiäni edestakaisin kenties tietäen

viimeinkin mitä mietin isäni mietteestä.

Aivan kaikki on kaunista.

Joten mitkä ovat omat aikeesi? Haluan todella tietää.


Tuukka Kontio. Näiden sanojen saattelemana, ei tarvitse enää minun kirjoituksiani sietää tässä lehdessä.