Kuvittanut: Tiia Visuri
sunnuntai 25. helmikuuta 2018
lauantai 24. helmikuuta 2018
Abiturientin aatoksia tekstitaidon kokeesta
Näillä näkymin viimeiseksi jäänyt paperinen äidinkielen tekstitaidon koe raapusteltiin pari viikkoa sitten maanantaina. Koetilanteessa en ainakaan itse kuullut historian siipien havinaa tuskailultani. Vasta näin jälkikäteen olen tajunnut, etteivät tulevat abiturientit pääse enää nauttimaan epäinhimillisen kokoisista aineistovihoista ja vastauspapereihin hukkumisesta.
Tekstitaidon koetta ei osannut pelätä sopivissa määrin, järjestettiinhän se hyvissä ajoin ennen lukulomaa. Omalla kohdallani tajusin kevään kirjoitusten starttaavan tekstitaidon kokeella sitä edeltävänä sunnuntai-iltana. Valmistautuminen kokeeseen jäikin syömättä jääneiden eväiden tekemiseksi ja ylimääräisten lyijykynien etsimiseksi. Koeaamuna olo oli silti rauhallinen, sillä ennen koetta tehty preli ja tekstitaidon vastauksen syvimpään luonteeseen pureutuva kertauskurssi antoivat loppusilauksen kolmen vuoden aikana opituille taidoille.
Koe alkoi kuten arvata saattoi. Aineistovuori tehtävineen löysi tiensä pöydälle, sali hiljeni lukuun ottamatta suurharvinaisuudeksi Vantaan oppilaitoksissa käynyttä ilmastointia. Paperinen koe tuijotti minua uhkaavasti aineistossa olleen Ruben Stillerin silmillä. Nyt oli tosi kyseessä. Näitä vastauksia arvioisivat myöhemmin sensorit, joille olin aiemmin kaikkien abiturienttien tavoin maksanut naurettavan suuren summan siitä, että he antavat arvosanaksi muun kuin varman laudaturin.
Koeaikaa oli kuusi tuntia, tehtävävaihtoehtoja viisi, ja niistä kolmeen tuli vastata. Paikalla piti olla vähintään kolme tuntia, jonka jälkeen salista sai poistua. Työsarka tuntui mielettömältä, sillä jokaisen vastauksen suunnitteluun ja kirjoittamiseen voisi käyttää keskimäärin kaksi tuntia. En uskonut, että mitenkään voisin ehtiä vastata kolmeen kysymykseen tuossa ajassa. Kertauskurssilla oli osoitettu tärkeäksi, että alkuun piti päästä mahdollisimman nopeasti. Jo ensi minuuteilla tuntui, etten saanut tehtyä yhtäkään havaintoa koko aineistonipusta sen lisäksi, että aineisto itsessään oli epäkäytännöllinen ja tuhti. Epätoivo valtasi mieleni. En voisi mitenkään saada koetta valmiiksi määräajassa.
Olin tehnyt kokeen kahdessa tunnissa.
Liikuntasalista poistuttuani murjaisin salin ovien ulkopuolella oleskelleelle Ahosen Nikolle: "Helpot i:t pois", suuntasin auditorioon, noudin tavarani ja poistuin rakennuksesta. Heti kokeen päätettyäni oli sangen tyhjä, mutta myös helpottunut olo. Päässäni soi toistuvasti Klaus Salon lausahdus: "Puolipiste, tuo taitavan kirjoittajan merkki. Käytän sitä siitä huolimatta". Juuri tuolla hetkellä se tuntui parhaiten pukevan ajatukseni sanoiksi, vaikken puolipistettä kokeessa käyttänytkään.
Lähtiessäni heitin kaihoisan katseen pöytäjalkapallopöytiin. Niilläkään en kohta enää pelaisi. Lukiohan oli aivan loppusuoralla! Vasta tekstitaidon kokeen jälkeen tajusin, että edessä olisi paljon vapautta ja valintoja tehtäväksi. Ensimmäinen, ja yksi tärkeimmistä valinnoista oli edessä aivan lähitulevaisuudessa. Millaisen penkkariasun haluaisin?
Tatu Mustonen
Kirjoittaja on abiturientti, ammattityötön ja huuhaahumanisti, joka saattaa silloin tällöin käyttää heikkolaatuista huumoria kirjoituksissaan.
Tekstitaidon koetta ei osannut pelätä sopivissa määrin, järjestettiinhän se hyvissä ajoin ennen lukulomaa. Omalla kohdallani tajusin kevään kirjoitusten starttaavan tekstitaidon kokeella sitä edeltävänä sunnuntai-iltana. Valmistautuminen kokeeseen jäikin syömättä jääneiden eväiden tekemiseksi ja ylimääräisten lyijykynien etsimiseksi. Koeaamuna olo oli silti rauhallinen, sillä ennen koetta tehty preli ja tekstitaidon vastauksen syvimpään luonteeseen pureutuva kertauskurssi antoivat loppusilauksen kolmen vuoden aikana opituille taidoille.
Silloin kun minä olin nuori, kirjoittaminen ei tarkoittanut näppäimistön naputtelua.
Koe alkoi kuten arvata saattoi. Aineistovuori tehtävineen löysi tiensä pöydälle, sali hiljeni lukuun ottamatta suurharvinaisuudeksi Vantaan oppilaitoksissa käynyttä ilmastointia. Paperinen koe tuijotti minua uhkaavasti aineistossa olleen Ruben Stillerin silmillä. Nyt oli tosi kyseessä. Näitä vastauksia arvioisivat myöhemmin sensorit, joille olin aiemmin kaikkien abiturienttien tavoin maksanut naurettavan suuren summan siitä, että he antavat arvosanaksi muun kuin varman laudaturin.
Koeaikaa oli kuusi tuntia, tehtävävaihtoehtoja viisi, ja niistä kolmeen tuli vastata. Paikalla piti olla vähintään kolme tuntia, jonka jälkeen salista sai poistua. Työsarka tuntui mielettömältä, sillä jokaisen vastauksen suunnitteluun ja kirjoittamiseen voisi käyttää keskimäärin kaksi tuntia. En uskonut, että mitenkään voisin ehtiä vastata kolmeen kysymykseen tuossa ajassa. Kertauskurssilla oli osoitettu tärkeäksi, että alkuun piti päästä mahdollisimman nopeasti. Jo ensi minuuteilla tuntui, etten saanut tehtyä yhtäkään havaintoa koko aineistonipusta sen lisäksi, että aineisto itsessään oli epäkäytännöllinen ja tuhti. Epätoivo valtasi mieleni. En voisi mitenkään saada koetta valmiiksi määräajassa.
Olin tehnyt kokeen kahdessa tunnissa.
Liikuntasalista poistuttuani murjaisin salin ovien ulkopuolella oleskelleelle Ahosen Nikolle: "Helpot i:t pois", suuntasin auditorioon, noudin tavarani ja poistuin rakennuksesta. Heti kokeen päätettyäni oli sangen tyhjä, mutta myös helpottunut olo. Päässäni soi toistuvasti Klaus Salon lausahdus: "Puolipiste, tuo taitavan kirjoittajan merkki. Käytän sitä siitä huolimatta". Juuri tuolla hetkellä se tuntui parhaiten pukevan ajatukseni sanoiksi, vaikken puolipistettä kokeessa käyttänytkään.
Lähtiessäni heitin kaihoisan katseen pöytäjalkapallopöytiin. Niilläkään en kohta enää pelaisi. Lukiohan oli aivan loppusuoralla! Vasta tekstitaidon kokeen jälkeen tajusin, että edessä olisi paljon vapautta ja valintoja tehtäväksi. Ensimmäinen, ja yksi tärkeimmistä valinnoista oli edessä aivan lähitulevaisuudessa. Millaisen penkkariasun haluaisin?
Tatu Mustonen
Kirjoittaja on abiturientti, ammattityötön ja huuhaahumanisti, joka saattaa silloin tällöin käyttää heikkolaatuista huumoria kirjoituksissaan.
tiistai 20. helmikuuta 2018
Abiturientin mietteitä
Terveisiä lukulomalta! Koulun loppuminen ei ainakaan toistaiseksi ole ollut niin suuri kriisi kuin mihin varauduin, vaikkakin ajatus tämän ajan jättämisestä taakse kummitteleekin lähitulevaisuudessa. Vaikka Martsarin osuus elämässäni tulee vähenemään todella radikaalisti, jää aina pieni pala sitä kuuluisaa Martsarin henkeä elämään minuun. Eikä taas jälleen myöhempiin herätyksiin tottuminen ole tuottanut lainkaan vaikeuksia.
Kaksi ja puoli vuotta on kulunut aivan älyttömän nopeasti. Matkaan on mahtunut kaikkea mitä kuvitella mahtaa sekä paljon sellaista, mitä ei ikinä edes olisi kuvitellut lukioon kuuluvan. Paljon koeviikkostressiä, erikoisia kursseja, teatteria, musiikkia, onnistumisia, epäonnistumisia, oivalluksia, puoli tuntia ennen deadlinea kirjoitettuja esseitä sekä paljon vähäunisia (tai unettomia) öitä vain muutaman asian luetellakseni.
Vaikka kokemuksia ja oivalluksia on karttunut runsaasti, olen niiden lisäksi tutustunut todella moneen ja hienoon ihmiseen, niin opiskelijaan, opettajaan kuin henkilökuntalaiseenkin. Heiltä olen oppinut paljon tärkeitä asioita itsestäni ja saanut uusia eväitä tulevaisuutta varten.
Valehtelisin, jos väittisin lukion olleen aina kivaa ja mukavaa. Olen joutunut monesti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle sekä joutunut uhraamaan omaa vapaa-aikaani lukiolle. Jään kuitenkin tästä huolimatta kaipaamaan lukiota kokonaisuutena ja kaiken jättäminen taakse tuntuu haikealta. Lukuisat produktiot, mahtavat opettajat, Martsarilainen -lehti ja niin edelleen, kaikkea mitä jään kaipaamaan on mahdotonta luetella.
Nyt jäljellä on enää Abi Goes Tallinn -abimatka, muutamat yo-kertaukset, itse ylioppilaskokeet sekä lakkiaiset. Tulevaisuus on avoinna ja pääsykokeet odottavat muutaman kuukauden päässä. Kaiken haikeuden keskellä olen samanaikaisesti todella innoissani sekä valmis kohtaamaan sen, mitä tulevan pitää. Tällä hetkellä tiedän suunnilleen mitä haluan tulevaisuudelta, mutta tiedän myös suunnitelmieni muuttuvan jossain vaiheessa. Tämän myötä antaisinkin kaikille Martsariaisille yhden neuvon: olkaa aina avoimin mielin. Kokeilkaa uutta, heittäytykää ja käykää epämukavuusalueellanne, tulette varmasti kokemaan paljon uusia hienoja asioita sen myötä.
Nyt oman koulutyöni loppumisen myötä Martsarilaisen päätoimittajaksi siirtyy Sanja Tuovila, onnea hänelle! Kiitokset myös Tatu Mustoselle, joka on toiminut korvaamattomana apuna näiden kahden vuoden aikana lehden toimituksessa.
Kiitos jokaiselle, joka on ollut mukana tässä matkassa!
- Aleksi Nerola, vuoden 2018 abiturientti sekä Martsarilaisen päätoimittaja vuosina 2016-2018.
Vaikka kokemuksia ja oivalluksia on karttunut runsaasti, olen niiden lisäksi tutustunut todella moneen ja hienoon ihmiseen, niin opiskelijaan, opettajaan kuin henkilökuntalaiseenkin. Heiltä olen oppinut paljon tärkeitä asioita itsestäni ja saanut uusia eväitä tulevaisuutta varten.
Valehtelisin, jos väittisin lukion olleen aina kivaa ja mukavaa. Olen joutunut monesti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle sekä joutunut uhraamaan omaa vapaa-aikaani lukiolle. Jään kuitenkin tästä huolimatta kaipaamaan lukiota kokonaisuutena ja kaiken jättäminen taakse tuntuu haikealta. Lukuisat produktiot, mahtavat opettajat, Martsarilainen -lehti ja niin edelleen, kaikkea mitä jään kaipaamaan on mahdotonta luetella.
Nyt jäljellä on enää Abi Goes Tallinn -abimatka, muutamat yo-kertaukset, itse ylioppilaskokeet sekä lakkiaiset. Tulevaisuus on avoinna ja pääsykokeet odottavat muutaman kuukauden päässä. Kaiken haikeuden keskellä olen samanaikaisesti todella innoissani sekä valmis kohtaamaan sen, mitä tulevan pitää. Tällä hetkellä tiedän suunnilleen mitä haluan tulevaisuudelta, mutta tiedän myös suunnitelmieni muuttuvan jossain vaiheessa. Tämän myötä antaisinkin kaikille Martsariaisille yhden neuvon: olkaa aina avoimin mielin. Kokeilkaa uutta, heittäytykää ja käykää epämukavuusalueellanne, tulette varmasti kokemaan paljon uusia hienoja asioita sen myötä.
Nyt oman koulutyöni loppumisen myötä Martsarilaisen päätoimittajaksi siirtyy Sanja Tuovila, onnea hänelle! Kiitokset myös Tatu Mustoselle, joka on toiminut korvaamattomana apuna näiden kahden vuoden aikana lehden toimituksessa.
Kiitos jokaiselle, joka on ollut mukana tässä matkassa!
- Aleksi Nerola, vuoden 2018 abiturientti sekä Martsarilaisen päätoimittaja vuosina 2016-2018.
Martsarin penkkarit 2018
Abien pitkäaikaisen uurastuksen (koulunkäynnin osalta) päättymistä juhlittiin jälleen Martsarissa 15.2. Lukuloma häämötti jokaisen abiturientin silmien edessä ja vihdoinkin uurastus kouluaikana, erityisesti abivuonna, palkittaisiin! Pitkän maalaamisurakan seurauksena valmistuneet lakanat oli ripustettu rappukäytävään, suuren työn takana ollut abivideo oli valmis esitettäväksi, abibiisit oli harjoiteltuna ja sali koristeltuna, abishow voisi siis alkaa.
Itse abishow'ssa nähtiin perinteiset ohjelmanumerot aina abivisasta ryhmänohjaajille tehtyihin biiseihin sekä abivideoon. Värikkäästi ja monipuolisesti pukeutuneet abit tekivät räjähtävän sisääntulon penkkarikarkkien sataessa runsaana taivaalta. Abishow'n päätyttyä abiturientit siirtyivät innoissaan rekkoihin!
Hyvää lukulomaa kaikille abeille ja erityiskiitos jokaiselle järjestelyyn osallistuneille!
lauantai 17. helmikuuta 2018
Valmistautuminen Martsarin Wanhojen tansseihin 2018
Wanhojen tanssit on jokavuotinen odotettu perinne myös Martsarissa. Heti abiturienttien juhlittua varsinaisten lukio-opintojen päättymistä penkkareiden merkeissä, tanssivat lukion toisen vuoden opiskelijat itsensä koulun vanhimmiksi. Martsarissa Wanhojen tanssit on perinteisesti tanssittu kahtena päivänä, mutta itse tanssiesitysten taakse kätkeytyy lukuisia tunteja tanssiaskelten harjoittelua sekä jännitystä muun muassa sopivan puvun löytämisestä. Martsarilainen-lehti julkaiseekin tanssiaiskuvien sijasta kuvareportaasin Wanhojen tansseihin valmistautumisesta.
Teksti: Sanja Tuovila
Kuvat: Tea Heikkilä, Inari Kolehmainen, Henna Nurma, Pinja Mikkola, Sanja Tuovila ja Jarrod Warnock
Teksti: Sanja Tuovila
Kuvat: Tea Heikkilä, Inari Kolehmainen, Henna Nurma, Pinja Mikkola, Sanja Tuovila ja Jarrod Warnock
torstai 8. helmikuuta 2018
Martinlaakson produktio Ainon aito mä on osa Nuori näyttämö -hanketta
Nuori Näyttämö on teatterikonsepti, jossa nuoret harrastajat tekevät kahden vuoden ajan yhteistyötä omilla lähialueillaan sijaitsevien ammattiteattereiden kanssa. Yhteistyö huipentuu paikallisesti kuuteen teatterifestivaaliin, jolloin koko Suomen alueella nähdään kantaesityksinä neljästä näytelmästä 27 eri tulkintaa. Martinlaakson lukion yhteistyöteatteri oli Helsingin kaupunginteatteri ja nimikkokummina toimi näyttelijä Heidi Herala. Tammikuussa ensi-iltansa saanut esitys siirtyy teatterifestivaaleille Studio Pasilaan toukouussa.
Martinlaakson lukion esitys Ainon aito mä -näytelmä on hurja teatterillinen leikki, joka tempaisee teini-ikäisen Ainon irti kodin kiihkouskovaisesta henkisestä ilmapiiristä. Kirjoittaja oli Rasmus Lindberg. Ainon aito mä -esityksen ohjasi Heli-Maria Suomi. Hänen työparinaan toimi Heli Groschup. Näytelmä on loihdittiin esitykseksi kokonaan omin voimin, eli opiskelijat näyttelivät, vastasivat puvustuksista, lavastuksesta ja valotekniikasta. Martsarin produktioihin voi tulla mukaan erilaisiin tehtäviin kaikki teatterista kiinnostuneet!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)