Tämän vuoden teatteridiplomeita hallitsivat suuret tunteet

Syksyn saapuessa on myös teatteridiplomien esittämisen aika. Tällä kertaa diplomeita suorittivat Manase Hautamäki, Jade Mäkelä, Juho Lavonen, Eeva Kivimäki ja valo- ja äänitekniikassa Kutte Nieminen.

Manase Hautamäki avasi diplomi-illan näytelmällään Ehkä mä jotain keksin. Hänen teatteridiplominsa käsittelee ovelasti teatteridiplomin tekemistä ja sen tekemiseen soveltuvia aiheita. Niitähän riittää, lähes eroottisesta tanssista runonlausuntaan. Mikään ideoista ei kuitenkaan tunnu taipuvan riittävän hyvin diplomin tekoon, ja Hautamäki päätyy pohtimaan, onko hänestä ylipäätään teatteridiplomin suorittajaksi. Esitys päättyy toiveikkaiseen toteamukseen: “Ehkä mä jotain keksin”.

Jade Mäkelän diplomin teemaksi nousi ystävyyden kehittyminen ja samansukupuolisten välinen rakkaus. Esitys alkaa suomalaisille tyypillisellä bussipysäkkikeskustelulla. Toinen päähenkilöistä, Stephanie saapuu bussipysäkille ja alkaa juttelemaan toisen päähenkilön Mellien kanssa, mutta Mellie ei haluaisi keskustella ollenkaan. Sama kaava toistuu useamman kerran, ja Mellie huomaa pitävänsä Stephaniesta. Yllättäen Stephanieta ei näykään bussipysäkillä, ja Mellie huolestuu. Stephanie kuitenkin ilmestyy pysäkille.

Juoni kiertyy mutkalle, kun Stephanie tapaa pojan, jonka kanssa hän viettää aikaa. Mellie ei tästä niin pidä, viettäähän Stephanie nyt enemmän aikaa pojan kanssa. Koreografinen esitys valkoisen kankaan takana Mellien laulaessa kuvaa Stephanien ja pojan yhteistä aikaa, mutta saman numeron lopuksi juoni kiertyy vielä uudelle mutkalle. Stephanie kertoo Mellielle, että poika pyysi Stephanieta treffeille, mutta Stephanie ei suostunutkaan lähtemään. Stephanie kertoo löytäneensä kivemman henkilön, joka paljastuu Mellieksi.

Eeva Kivimäki ja Juho Lavonen päättivät teatteridiplomi-illan romanttisella ja koskettavalla tarinallaan Kallioon kirjoitettu rakkaus. Diplomin päähenkilöt Ella ja Mikael tapaavat, kun Ella ulkoiluttaa koiraa, ja Mikael pelimiehen elkein ryhtyy juttelemaan Ellan kanssa. Mikael tunaroi ja onnistuu päästämään Ellan koiran karkuun, ja siitäkös Ella suivaantuu. Mikael saa koiran karkaamisesta huolimatta ujutettua Ellalle oman puhelinnumeronsa.

Mikael ja Ella tapaavat. Manase Hautamäki pääsi seuraamaan esitystä eturivistä.




Molemmat pohtivat tapaamista omilla tahoillaan, ja Ellaa jää painamaan hänen oma käytöksensä. Ella päättää pahoitella tekstiviestillä omaa käytöstään pitkällisen pohdinnan tuloksena. Viestiketjun lopputuloksena Mikael pyytää Ellaa pelaamaan sulkapalloa.

Sulkapalloa pelattuaan Ella ja Mikael käyvät kiusallisten hiljaisuuksien täyttämän keskustelun harrastuksistaan, mutta lähtevät kuitenkin käsi kädessä pois. Tämän jälkeen Mikaelin ja Ellan yhteistä aikaa kuvataan oivaltavasti montaasilla, jonka aikana he miekkailevat, skeittaavat ja käyvät elokuvissa. Montaasin lopuksi he pelaavat korista, mutta Ellaa ei kiinnosta koripallon pomputtelu. Ella suuttuu tulisesti, ja heittää samalla tulisuudella koripallon ensin Mikaelin rintaan, ja sen jälkeen eturiviin, joka oli kaikeksi onneksi tyhjänä pallon osumakohdassa. Mikael lähtee Ellan tulikivenkatkuisesta kehotuksesta, ja sanoo lähtiessään rakastavansa Ellaa.

Ellan purkauksen jälkeen Mikael pohtii syitä Ellan suuttumukselle. Hän ei voi käsittää, miksi Ella kiukuttelee. Hän on omien sanojensa mukaan itse onnellinen, ja Juha Tapiota mukaillen hän tykkää Ellasta niin, että halkeaa.

Dramatiikkaa syntyy, kun Ella aikoo hypätä kalliolta alas. Mikael löytää paikalle, ja yrittää suostutella Ellaa tulemaan pois reunalta. Ella sanoo ettei usko voivansa rakastaa itseään, saati Mikaelia. Mikael syöksyy pelastamaan Ellaa. Katsojan käsiin jää tulkinta siitä, onnistuuko Mikael yrityksessään.

Mikael löytää itsensä istumasta penkiltä. Hän toruu itseään, koska ei tajunnut Ellan pahaa oloa. Hän miettii Ellan kanssa vietettyä aikaa, ja kuinka haluaisi olla yhä Ellan kanssa. Mikaelille käy nyt selväksi, että hän rakastaa Ellaa, ja haluaisi olla Ellan kanssa yhdessä ikuisesti. Näytelmä loppuu, kun yllättäen Ella saapuu samalle penkille, istuu Mikaelin viereen ja nojaa päätään Mikaelin olkaa vasten. Tai ainakin niin näytelmä uskottelee, mutta loppu antaa katsojan tehdä omat tulkintansa.  

Tämän vuoden teatteridiplomit olivat ladattu täyteen suuria tunteita. Edellisvuosien tapaan myös tämän vuoden diplomeita oli arvostelemassa raati.    

Teksti: Tatu Mustonen       Kuva: Heli-Maria Suomi