Seuraavat viikot somekuplani kuhisi postauksia, jotka käsittelivät ilmastoahdistusta, ilmastomarssia, ilmastonmuutosta - ilmastositä ja ilmastotätä. Jotain ilmasto-alkuisten sanojen viljelystä mediassa kertoo jo se, että Kotimaisten kielten keskus valitsi ilmastoahdistuksen lokakuussa kuukauden sanaksi.
Ilmaston tämänhetkinen tila todella tursuaa ovista ja ikkunoista, korvista ja suusta. Inhoan sanaa ilmastonmuutos, ja niin varmasti moni muukin. Sana kytkeytyy ajatuksissani pelkästään negatiivisiin mielikuviin. Eivätkä täydelliseen epätoivoon johtavat ajatusketjut ainakaan edistä omaa haluani toimia ilmaston hyväksi. Päinvastoin, negatiivisuus kylvää toivottomuutta, ja toivottomuus saa minut välinpitämättömäksi. Päässä käväisee hetkellisesti se klassinen, virheellinen ajatus: Mitä väliä yhdenkään suomalaisen toiminnalla on, kun verrataan siihen, mitä kiinalaiset ja intialaiset tupruttavat jo valmiiksi saasteista harmaalle taivaalleen?
Tieto lisää tuskaa on klisee, joka heitetään ilmastoahdistuskeskustelussa esille harva se päivä. Luulisi olevan helppoa olla ajattelematta asioita. Suoranaisesti kadehdin niitä ihmisiä, jotka Yhdysvaltain nykyisen presidentin tavoin kiistävät koko ilmastonmuutoksen tai ovat vain välittämättä siitä. Kerranhan täällä eletään. Mitä väliä, mitä tulevaisuudessa on, jos se ei kerran koske minua? Mutta kun se koskee!
Joet koostuvat pienistä puroista ja meri mikroskooppisen pienistä pisaroista. (Ai, niin onhan siellä myös paljon muovia - jota muuten on myös kaikissa elävissä olennoissa, siis meidänkin sisällämme!) Sen vuoksi jokaisen panos on tärkeä, sillä - pahoittelen tilanteeseen sopivaa kliseetä - ilman pieniä askelia emme voi saavuttaa suurta.
Millä nimellä meidän sitten pitäisi puhua asiasta, josta on tahkottu jo kymmeniä vuosia ilman, että sitä olisi saatu pysähtymään tai edes merkittävästi hidastumaan? Voisimme ainakin aloittaa tekemällä ilmastonmuutoksesta yhteisen asian, jota vastaan jokainen vauvasta vaariin haluaa taistella.
“- - minä, minä, minä muiden ilmaston pilaa”, riimittelee räppäri Pyhimys kappaleessaan Kynnet, kynnet. Niinhän minä teenkin. Hävettää myöntää, mutta olen lentänyt reilusti yli 30 tuntia tänäkin vuonna - maksamatta yhtään päästömaksua. Kävi se sentään mielessä, mutta olin vain liian laiska tutustumaan asiaan ja vaivaamaan sillä päätäni. Jos olisin löytänyt sopivan tavan kompensoida päästöni, olisin todennäköisesti kauhistellut hintaa ja vain ahdistunut lisää. Kenenkään syyttely ei kuitenkaan kannata, sillä se ei johda tarvittavaan muutokseen, vaan pikemminkin lamauttaa.
Toki maailmassa on ilmaston lisäksi monta muutakin asiaa mihin pitäisi keskittyä. Tasa-arvo, talous... mitä näitä nyt on. Loppujen lopuksi vain yhteen asiaan keskittymällä emme saavuta tuloksia. On kuitenkin selvää, että varmistaaksemme maapallon, eläimien ja ihmisten hyvinvoinnin myös jatkossa, meidän tulee toimia nyt. Ota siis haaste vastaan, äläkä osta tänään mitään!
Teksti: Sanja Tuovila
Kuvituskuva: https://cdn.pixabay.com/photo/2016/08/24/14/29/earth-1617121_960_720.jpg
---
Tämä juttu on osa Martsarilaisen julkaisemaa “Älä osta mitään -viikko” -juttusarjaa, jonka aiheena on kulutuskriittisyys. Älä osta mitään -päivä on kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka tavoitteena on haastaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Tänä vuonna Älä osta mitään -päivää vietetään 23.11. ja Martsarissa jo perjantaina 16.11. Lisää teemapäivästä voi lukea osoitteessa: http://alaosta.fi/aom-paiva/
