Taidesiiven tunnelmia kuvisopen vinkkelistä

• - Ope, voitko avata oven? Me menemme musaluokkaan soittelemaan hyppytunniksi, kysyy taas joku minulta ohi mennessäni. 
• 
  

Valoisilla käytävillä kajahtaa laulu, luokkien ovet ovat auki, kuvisluokkaan on poikennut muitakin kuin kurssilaisia. Luokassani vallitsee sopivan boheemi epäjärjestys, vaikka jatkuva siivoaminen on kiinteä osa kuvisopen työtäni. Olen minulle jo rakkaaksi muodostuneessa paikassa, Martsarin Taidesiivessä. 

Jokainen martsarilainen vierailee ainakin kerran kaksi Taidesiiven käytävillä lukion pakollisilla kursseilla. Sen jälkeen Taidesiivessä alkaa viihtyä varsin tutuksi tulevaa väkeä: kuvis-, draama- ja musakurssien vakioasiakkaita sekä silloin tällöin piipahtelevia turisteja. Kaikki ovat tervetulleita.  

On aina yhtä ihmeellistä, miten monipuolisia ja lahjakkaita opiskelijoita Martsariin tulee joka vuosi. Olen etuoikeutettu saadessani vaikuttua työkseni opiskelijoiden luovuudesta. Monet opiskelijoistamme harrastavat taiteita vapaa-ajallaan, mutta on niitäkin, jotka löytävät taideharrastuksen vasta lukiossa. Kuviskursseilla kevennetään lukuaineiden täyttämää lukujärjestystä, etsitään itselle sopivia ilmaisutyylejä ja tekniikkaa, haaveillaan luovan alan ammateista. 

Taiteen tekeminen tuntuu usein hyvin henkilökohtaiselta, ja sen vuoksi monista kuviskursseilla viihtyneistä opiskelijoista tulee todella tuttuja. Kevätjuhlassa istun aina pala kurkussa. Tänä vuonna matkustan kevätjuhlapäivänä ylioppilasjuhliin toiselle puolelle Suomea. Sen vuoksi laitankin onnittelut ylioppilaille tätä kautta ja erityisesti kaikille Taidesiiven porukoille. Onnea jatko-opintohakuihin, mihin ikinä päädyttekin hakemaan. Tervetuloa kylään Taidesiipeen ohi kulkiessanne. Ovet ovat auki!

Kuvanveistokurssin aihe ”RUOKA” innosti Veeran, Jonnan ja Topin tekemään nykytaideteoksen kipsinauhalla. Avuksi tuli muitakin kavereita. 

T. Heli, kuviksen ja draaman ope 

Terveisiä opettajavaihdosta Potsdamista!

Suomessa oli vielä toukokuisen vilpoisat kelit, kun kolme Martsarin opettajaa pakkasi laukkunsa ja lähti viikoksi ystävyyskouluun helteiseen Potsdamiin. Vierailun taustalla on opettajavaihto, jonka tarkoituksena on vertaisoppiminen ja paikalliseen koulusysteemiin tutustuminen. Martsarin opettajat Heli, Sari ja Laura majoittivat marraskuussa saksalaisia Voltaire Schulen opettajia Suomessa, ja kevään matka oli vastavierailu.

Voltaire Schulessa voi opiskella viidenneltä luokalta abiturientiksi asti. Opettajia on yli 90, ja koulurakennus on suuri ja moniosainen.

 Usein Suomessa vieraillut Potsdamin opettaja Monika kutsui seurueemme vierailulle siirtolapuutarhakommuuniin.

- Kouluvierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Näytti siltä, että opiskelijat jaksoivat keskittyä oppitunneilla erinomaisesti ja olivat aktiivisia keskustelijoita. Koulussa oli ehdoton kännykkäkielto, ja se selvästi vaikutti positiivisella tavalla tuntityöskentelyyn ja aiheeseen keskittymiseen, pohtii uskonnon ja psykologian opettaja Laura koulujen välisisä eroja.

Välituntisin opiskelijat työntyivät ulos nauttimaan auringosta ja seurustelemaan, nuorimmat opiskelijat potkivat jalkapalloa. Tunnelma tunneilla ja käytävillä oli rauhallinen. Opettajilla näytti olevan varsin luontevat välit opiskelijoihin, vaikka saksalaisessa koulussa ollaan suomalaisia muodollisempia. Opettajia kutsutaan aina Frau tai Herr -etuliitteillä ja sukunimellä.

Pyöräilymatka lähikylään yhdessä isäntänä toimineiden opettajien kanssa oli elämys.

- Huomasin myös asioita, jotka ovat Martsarissa paremmin: Voltaire Schulen oppitunnin pituus oli 90 min, mikä tuntui liian pitkältä. Luokkamme ovat paremmin varusteltuja kuin Potsdamissa. Myös martsarilaisten kouluruoka on luksusta verrattuna potsdamilaisten maksulliseen koululounaaseen, kertoo Laura, ja toteaa samaan, että ryhmäkoot olivat kyllä Saksassa pienemmät.

Kaikki opettajat olivat tyytyväisiä matkan antiin. Opettajavaihto mahdollistaa todellista kulttuurien kanssakäymistä, koska kouluelämän lisäksi perhemajoitus, retket historiakohteisiin ja saksalaiseen elämänmenoon osallistuminen tarjoavat kurkistusluukun muuallekin.

Heli, Laura ja Sari ystävyyskoulun pihalla

Teksti: Heli Groschup

Martsarin Ainon aito mä -proggis tuli päätökseen

Pääsimme osallistumaan Nuori Näyttämö -projektiin, jossa nuorten teatterit saivat tehdä esityksiään yhteistyössä ammattiteatterien kanssa. Kaikille jaettiin omat teatterikummit ja me saimme Heidi Heralan. Aloimme työstää näytelmäämme Ainon Aito mä (käsikirjoitus: Rasmus Lindberg, suomennos: Liisa Urpelainen) jo syksyn alussa ja säännölliset harjoitukset jatkuivat tammikuun esitysviikkoon saakka.

Projektissamme näyttelijät olivat toisen vuoden opiskelijoita ja abeja. Tekniikassa, staffissa sekä muissa taustajoukoissa toimi myös koulumme ensimmäisen vuoden opiskelijoita.  Mukaan siis pääsi, vaikkei halunnut tai voinut tulla itse lavalle.

Tunnelmia tyttöjen pukuhuoneesta

Lopulta toukokuun alussa pääsimme harjoittelemaan Studio Pasilaan, jossa Nuori Näyttämö –festareilla saimme myös esittää näytelmämme. Pasilassa meillä oli käytössä suurempi lava. Osassa kohtauksista olimme kaikki lavalla, joten lavan suurempi koko helpotti. Meillä oli käytössämme myös laajempi valikoima tekniikkaa, esimerkiksi savukone, joka helpotti tunnelman luomista kohtauksiin.

Varsinaisena esityspäivänä eli lauantaina 5.5. tunnelma oli jännittynyt, mutta myös innostunut. Ammattiteatterin lavalla esiintyminen lisäsi vielä itsessään esiintymisjännitystä yhdellä jos toisellakin. Tunnelma oli kuitenkin iloinen, sillä pääsimme vielä esittämään näytelmän, jonka työstämiseen olimme käyttäneet paljon aikaa.

Studio Pasilan savukone ihastutti jo ennen varsinaista esitystä

Itse esityksen jälkeen olo oli huojentunut ja saimme palautetta, lähinnä positiivista, mutta myös kehityskohtia. Parhaiten mieleen jäi palaute siitä, että teimme esitystä yhdessä ja olimme kaikki näyttelijöinä yhtä tärkeitä, tasa-arvoisia. Vaikkei yksittäisen hahmon poissaolo välttämättä olisi vaikeuttanut näytelmän kulkua huomattavasti, kenen tahansa näyttelijän puuttuminen olisi ollut suurempi ongelma. Esityksen jälkeen kävimme vielä yhdessä syömässä ja juhlistamassa hienoa projektiamme. Projekti oli kokonaisuudessaan mukava ja kokemuksena upea, mutta siihen myös kului paljon aikaa ja voimavaroja. Kukaan meistä tuskin unohtaa tätä ainakaan todella pitkään aikaan.

Teksti: Veera Witikainen

Kuvat: Proggis-ryhmä, Heli Groschup

TA3-kurssi Tampereella

Pari viikkoa takaperin perjantaina TA3 - Taidetta kaikilla aisteilla -kurssin toinen puolikas matkasi junalla Tampereelle tutustumaan pariin kaupungin kulttuurikohteeseen. Päivän ohjelmaan kuului Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opiskelijoiden monologiharjoituksien seuraaminen sekä Tammerkosken rannalla sijaitsevassa museokeskus Vapriikissa vieraileminen.

Nätyn monologit tarjosivat kurssilaisille koko joukon mielenkiintoisia kysymyksiä, aiheita ja ilmiöitä pohdittavaksi. Parikymmenminuuttiset monologit loivat kukin oman upean maailmansa, johon sai täysin uppoutua esityksen ajaksi. Nuorten näyttelijäopiskelijoiden taitavuus ihastutti kurssilaisia ja ohjaavia opettajia, musaope Hemaa ja kuvisope Heliä.

Vapriikissa kurssilaiset saivat kiertää oman mielensä mukaan reilun tunnin ajan. Lyhyessäkin ajassa ehti nähdä monipuolisesta museokeskuksesta erilaisia puolia vieraillessaan muun muassa viikinkiajan hämäläiskylässä ja toisaalta taas Suomen pelimuseon pysyvässä näyttelyssä, jossa pääsi itse tutustumaan ja pelaamaan monia suomalaisia pelejä. Monille opiskelijoista pelimuseon pelit herättivät lapsuudenmuistoja ja osa intoutuikin pelaamaan aivan viime minuuteille Chocoa ja Kimbleä.

Kokonaisuudessaan päivä oli kaikkien mieleen, ja sen kruunasi ehdottomasti upea aurinkoinen sää!

Kurssilaiset Vapriikin lähistöllä kosken edustalla

Tampereella aurinkoinen sää helli kurssilaisia

Lisää TA3-kurssin tunnelmia voi lukea aiemmasta TA3-kurssia käsittelevästä jutusta, joka löytyy Martsarilaisen sivuilta nimellä "Mikä ihmeen TA3-kurssi?".

Teksti: Sanja Tuovila

Kuvat: Henna Nurma, Heli Groschup

Mikä on parasta Martinlaaksossa?

KU2-ryhmäläiset tekivät viime jaksossa eräänä talvisena päivänä kävelykierroksen Martinlaaksoon. Kierroksella kuului tarkkailla arkkitehtuurin yksityiskohtia, ympäristöä sekä julkista muotoilua. Opiskelijoiden tuli myös haastatella kadunkulkijoita ja pyytää heitä nostamaan lähiympäristön parhaat puolet esiin.

Suurin osa martsarilaisista piti lähiympäristöä luonnonläheisenä ja turvallisena. Useat mainitsivat Martinlaakson olevan hyvien liikenneyhteyksien varrella. Alueen koulut ja lähipalvelut saivat kehuja, kuten myös puistot, ulkoilumaastot ja kaupat. Haastettelussa mainittiin lisäksi Martinlaakson olevan kehittyvää aluetta, koska alueella rakennetaan paljon.

Haastateltavaksi osui myös Helsingin Sanomien toimittaja, joka on asunut Martinlaaksossa usean vuosikymmenen ajan. Hän pitää kotoisasta Martinlaaksosta, jossa hänen lapsensakin ovat kasvaneet. Plussana hän piti myös lyhyttä työmatkaansa Helsingin Sanomien toimipisteeseen Kivimäkeen.

Herrat Martinlaakson ostarilla:

• “Täältä pääsee kyllä kaikkialle, kun on hyvät liikenneyhteydet. Junat kulkee ja bussit kulkee.”
• “Kaikki (palvelut) ovat lähellä.”
• “Tää on rauhallinen alue asua. Tuolla muualla on vaikka mitä.” (Heiluttelee nyrkkejään)
• “Tääl on kaikki hyvää. Tässähän tää Martinlaakson paras osa istuu.”

Haastattelussa keskusteltiin myös Martinlaakson pienestä iloisesta yhteisöstä, sekä koulunkäynnin haasteista.

Teksti ja kuva: Ku2.2-ryhmä