tiistai 15. toukokuuta 2018

Terveisiä opettajavaihdosta Potsdamista!

Suomessa oli vielä toukokuisen vilpoisat kelit, kun kolme Martsarin opettajaa pakkasi laukkunsa ja lähti viikoksi ystävyyskouluun helteiseen Potsdamiin. Vierailun taustalla on opettajavaihto, jonka tarkoituksena on vertaisoppiminen ja paikalliseen koulusysteemiin tutustuminen. Martsarin opettajat Heli, Sari ja Laura majoittivat marraskuussa saksalaisia Voltaire Schulen opettajia Suomessa, ja kevään matka oli vastavierailu.

Voltaire Schulessa voi opiskella viidenneltä luokalta abiturientiksi asti. Opettajia on yli 90, ja koulurakennus on suuri ja moniosainen.

 Usein Suomessa vieraillut Potsdamin opettaja Monika kutsui seurueemme vierailulle siirtolapuutarhakommuuniin.

- Kouluvierailu oli mielenkiintoinen kokemus. Näytti siltä, että opiskelijat jaksoivat keskittyä oppitunneilla erinomaisesti ja olivat aktiivisia keskustelijoita. Koulussa oli ehdoton kännykkäkielto, ja se selvästi vaikutti positiivisella tavalla tuntityöskentelyyn ja aiheeseen keskittymiseen, pohtii uskonnon ja psykologian opettaja Laura koulujen välisisä eroja.

Välituntisin opiskelijat työntyivät ulos nauttimaan auringosta ja seurustelemaan, nuorimmat opiskelijat potkivat jalkapalloa. Tunnelma tunneilla ja käytävillä oli rauhallinen. Opettajilla näytti olevan varsin luontevat välit opiskelijoihin, vaikka saksalaisessa koulussa ollaan suomalaisia muodollisempia. Opettajia kutsutaan aina Frau tai Herr -etuliitteillä ja sukunimellä.


Pyöräilymatka lähikylään yhdessä isäntänä toimineiden opettajien kanssa oli elämys.

- Huomasin myös asioita, jotka ovat Martsarissa paremmin: Voltaire Schulen oppitunnin pituus oli 90 min, mikä tuntui liian pitkältä. Luokkamme ovat paremmin varusteltuja kuin Potsdamissa. Myös martsarilaisten kouluruoka on luksusta verrattuna potsdamilaisten maksulliseen koululounaaseen, kertoo Laura, ja toteaa samaan, että ryhmäkoot olivat kyllä Saksassa pienemmät.

Kaikki opettajat olivat tyytyväisiä matkan antiin. Opettajavaihto mahdollistaa todellista kulttuurien kanssakäymistä, koska kouluelämän lisäksi perhemajoitus, retket historiakohteisiin ja saksalaiseen elämänmenoon osallistuminen tarjoavat kurkistusluukun muuallekin.

Heli, Laura ja Sari ystävyyskoulun pihalla

Teksti: Heli Groschup

perjantai 11. toukokuuta 2018

Martsarin Ainon aito mä -proggis tuli päätökseen

Pääsimme osallistumaan Nuori Näyttämö -projektiin, jossa nuorten teatterit saivat tehdä esityksiään yhteistyössä ammattiteatterien kanssa. Kaikille jaettiin omat teatterikummit ja me saimme Heidi Heralan. Aloimme työstää näytelmäämme Ainon Aito mä (käsikirjoitus: Rasmus Lindberg, suomennos: Liisa Urpelainen) jo syksyn alussa ja säännölliset harjoitukset jatkuivat tammikuun esitysviikkoon saakka.
Projektissamme näyttelijät olivat toisen vuoden opiskelijoita ja abeja. Tekniikassa, staffissa sekä muissa taustajoukoissa toimi myös koulumme ensimmäisen vuoden opiskelijoita.  Mukaan siis pääsi, vaikkei halunnut tai voinut tulla itse lavalle.

Tunnelmia tyttöjen pukuhuoneesta

Lopulta toukokuun alussa pääsimme harjoittelemaan Studio Pasilaan, jossa Nuori Näyttämö –festareilla saimme myös esittää näytelmämme. Pasilassa meillä oli käytössä suurempi lava. Osassa kohtauksista olimme kaikki lavalla, joten lavan suurempi koko helpotti. Meillä oli käytössämme myös laajempi valikoima tekniikkaa, esimerkiksi savukone, joka helpotti tunnelman luomista kohtauksiin.
Varsinaisena esityspäivänä eli lauantaina 5.5. tunnelma oli jännittynyt, mutta myös innostunut. Ammattiteatterin lavalla esiintyminen lisäsi vielä itsessään esiintymisjännitystä yhdellä jos toisellakin. Tunnelma oli kuitenkin iloinen, sillä pääsimme vielä esittämään näytelmän, jonka työstämiseen olimme käyttäneet paljon aikaa.

Studio Pasilan savukone ihastutti jo ennen varsinaista esitystä


Itse esityksen jälkeen olo oli huojentunut ja saimme palautetta, lähinnä positiivista, mutta myös kehityskohtia. Parhaiten mieleen jäi palaute siitä, että teimme esitystä yhdessä ja olimme kaikki näyttelijöinä yhtä tärkeitä, tasa-arvoisia. Vaikkei yksittäisen hahmon poissaolo välttämättä olisi vaikeuttanut näytelmän kulkua huomattavasti, kenen tahansa näyttelijän puuttuminen olisi ollut suurempi ongelma. Esityksen jälkeen kävimme vielä yhdessä syömässä ja juhlistamassa hienoa projektiamme. Projekti oli kokonaisuudessaan mukava ja kokemuksena upea, mutta siihen myös kului paljon aikaa ja voimavaroja. Kukaan meistä tuskin unohtaa tätä ainakaan todella pitkään aikaan.


Teksti: Veera Witikainen
Kuvat: Proggis-ryhmä, Heli Groschup

torstai 3. toukokuuta 2018

TA3-kurssi Tampereella

Pari viikkoa takaperin perjantaina TA3 - Taidetta kaikilla aisteilla -kurssin toinen puolikas matkasi junalla Tampereelle tutustumaan pariin kaupungin kulttuurikohteeseen. Päivän ohjelmaan kuului Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opiskelijoiden monologiharjoituksien seuraaminen sekä Tammerkosken rannalla sijaitsevassa museokeskus Vapriikissa vieraileminen.

Nätyn monologit tarjosivat kurssilaisille koko joukon mielenkiintoisia kysymyksiä, aiheita ja ilmiöitä pohdittavaksi. Parikymmenminuuttiset monologit loivat kukin oman upean maailmansa, johon sai täysin uppoutua esityksen ajaksi. Nuorten näyttelijäopiskelijoiden taitavuus ihastutti kurssilaisia ja ohjaavia opettajia, musaope Hemaa ja kuvisope Heliä.

Vapriikissa kurssilaiset saivat kiertää oman mielensä mukaan reilun tunnin ajan. Lyhyessäkin ajassa ehti nähdä monipuolisesta museokeskuksesta erilaisia puolia vieraillessaan muun muassa viikinkiajan hämäläiskylässä ja toisaalta taas Suomen pelimuseon pysyvässä näyttelyssä, jossa pääsi itse tutustumaan ja pelaamaan monia suomalaisia pelejä. Monille opiskelijoista pelimuseon pelit herättivät lapsuudenmuistoja ja osa intoutuikin pelaamaan aivan viime minuuteille Chocoa ja Kimbleä.

Kokonaisuudessaan päivä oli kaikkien mieleen, ja sen kruunasi ehdottomasti upea aurinkoinen sää!

Kurssilaiset Vapriikin lähistöllä kosken edustalla


Tampereella aurinkoinen sää helli kurssilaisia

Lisää TA3-kurssin tunnelmia voi lukea aiemmasta TA3-kurssia käsittelevästä jutusta, joka löytyy Martsarilaisen sivuilta nimellä "Mikä ihmeen TA3-kurssi?".

Teksti: Sanja Tuovila
Kuvat: Henna Nurma, Heli Groschup

tiistai 1. toukokuuta 2018

Mikä on parasta Martinlaaksossa?

KU2-ryhmäläiset tekivät viime jaksossa eräänä talvisena päivänä kävelykierroksen Martinlaaksoon. Kierroksella kuului tarkkailla arkkitehtuurin yksityiskohtia, ympäristöä sekä julkista muotoilua. Opiskelijoiden tuli myös haastatella kadunkulkijoita ja pyytää heitä nostamaan lähiympäristön parhaat puolet esiin.


Suurin osa martsarilaisista piti lähiympäristöä luonnonläheisenä ja turvallisena. Useat mainitsivat Martinlaakson olevan hyvien liikenneyhteyksien varrella. Alueen koulut ja lähipalvelut saivat kehuja, kuten myös puistot, ulkoilumaastot ja kaupat. Haastettelussa mainittiin lisäksi Martinlaakson olevan kehittyvää aluetta, koska alueella rakennetaan paljon.


Haastateltavaksi osui myös Helsingin Sanomien toimittaja, joka on asunut Martinlaaksossa usean vuosikymmenen ajan. Hän pitää kotoisasta Martinlaaksosta, jossa hänen lapsensakin ovat kasvaneet. Plussana hän piti myös lyhyttä työmatkaansa Helsingin Sanomien toimipisteeseen Kivimäkeen.



Herrat Martinlaakson ostarilla:

  • “Täältä pääsee kyllä kaikkialle, kun on hyvät liikenneyhteydet. Junat kulkee ja bussit kulkee.”
  • “Kaikki (palvelut) ovat lähellä.”
  • “Tää on rauhallinen alue asua. Tuolla muualla on vaikka mitä.” (Heiluttelee nyrkkejään)
  • “Tääl on kaikki hyvää. Tässähän tää Martinlaakson paras osa istuu.”
Haastattelussa keskusteltiin myös Martinlaakson pienestä iloisesta yhteisöstä, sekä koulunkäynnin haasteista.

Teksti ja kuva: Ku2.2-ryhmä

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Bänditoiminta Martsarissa

Martsarissa voit perustaa yksin tai yhdessä bändin milloin tahansa ja saada siitä kokemusta ja kursseja!

Miten perustaa bändi?



MU9 eli bändikurssi on oiva tapa laittaa bändi pystyyn, varsinkin jos valmista kokoonpanoa ei löydy. Kurssi ei vie palkkia, vaan harjoitusajat voi valita esim. hyppytunnille, välitunneille tai koulun ulkopuoliselle ajalle varaamalla vuoron bänditilaan.

Tytsyt-yhtye esiintyi Loiste-festareilla Gloriassa maaliskuussa

Yhdessä soittaminen ja laulaminen antaa mahdollisuuden kehittää itseään musiikin saralla ja toimii ponnahduslautana myös omien biisien sovittamiseen ja säveltämiseen porukalla. Omia tai ei, biisejä voi esittää erilaisissa koulun tapahtumissa ja hyödyntää esimerkiksi musiikkidiplomissa!

Tällä hetkellä koulussamme toimii muutama yhtye: Tytsyt, Occupied ja nimetön kokoonpano. Yhtyeet saavat itse valita esiintyvätkö vai harjoittelevatko muuten vaan yhdessä. Tytsyt sai alkunsa nimenomaan MU9-kurssilta ja he ovat esiintyneet tänä vuonna mm. itsenäisyyspäiväjuhlassa, diplomi-illassa ja Loiste-festivaaleilla. Loisteessa Tytsyt pääsivät valtaamaan Glorian lavan ja saivat myös palautetta, jota lähdetään hyödyntämään ensi vuoden diplomeissa.



Tytsyt Loiste-festareiden bäkkärillä. Kuvassa vasemmalta oikealle: Inari, Nea, Julia, Joanna ja Henna

Teksti ja kuvat: Inari Kolehmainen

torstai 19. huhtikuuta 2018

LUKUVIIKKO 5/5: Tervetuloa lukupiiriin!

ÄI11 saattaa kuulostaa vieraalta kurssikoodilta, sillä harva tietää koodin takana olevasta soveltavasta kurssista - lukupiiristä! Suunnilleen kerran jakson aikana luokassa 322 kokoontuu lukupiiri, jossa keskustellaan vapaasti yhdessä sovitusta kirjasta. Neljästä osallistumiskerrasta kertyy puolikas kurssi ja kahdeksasta kokonainen.

Äidinkielenopettaja Sari Kuusniemen mukaan idea lukupiiriin tuli alunperin opiskelijoilta. Ensimmäiset lukupiirit järjestettiin jo noin 15 vuotta sitten Martsarin vanhassa osoitteessa Martinlaakson yhtenäiskoulun rakennuksessa. Nykyisessä muodossaan lukupiiri on toiminut noin viisi vuotta, ja tällä hetkellä sen ohjaavina opettajina ovat äidinkielenopettajat Sari Kuusniemi ja Iina Heinilä.

Toisen vuoden opiskelija Joanna Aalto on yksi lukupiirin aktiivisista jäsenistä. Hän tuli lukupiiriin heti ensimmäisen vuoden syksyllä, koska pitää lukemisesta ja oli kiinnostunut kuulemaan myös muiden ajatuksia lukemistaan kirjoista. “Olin lukenut ysin keväällä Sinuhe Egyptiläisen, ja kun se oli yllättäen täällä lukupiirissä, niin vaan menin sinne mukaan.”

Aalto aikoo jatkaa lukupiirissä käymistä todennäköisesti lukio-opintojensa loppuun asti, vaikka on osallistumiskertojensa perusteella saanut lukupiiristä kasaan jo kokonaisen kurssin. Hänen mukaansa parasta lukupiirissä on juuri vapaa keskustelu. Usein keskustellaan enemmänkin kuin vain luetun kirjan teemojen herättämistä aiheista. 

Aallon mieleen ei ole jäänyt lukupiiristä mitään yksittäistä kirjaa tai keskustelunpätkää, mutta hän kehuu saaneensa kirjakeskustelujen myötä myös uusia kavereita. Sari Kuusniemen mieleen taas on jäänyt esimerkiksi viime keväänä järjestetty lukupiirin runoraati, jota varten osallistujat olivat lukeneet jonkin runoteoksen, josta poimittiin yksi runo muille esiteltäväksi ja arvosteltavaksi. “Se oli hauskaa, vähän erilainen tapaaminen.”

Sari Kuusniemi kehottaa lukemisesta innostuneita tulemaan mukaan: “Rohkeasti mukaan, matalan kynnyksen meiningillä! Mukaan voi tulla vain ihmettelemään!”

Lukupiiri kokoontuu seuraavaksi maanantaina 21.5. juttelemaan Ulli Lustin sarjakuvaromaanista Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä.




---
Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

LUKUVIIKKO 4/5: Martsarilaisten lukutottumukset

Lukuviikon kunniaksi toteuttamamme lukutottumuskysely sai 50 vastausta, joiden mukaan suurimmalla osalla vastanneista (29%) on tapana nauttia lukuhetkistä kirjojen ja lehtien parissa useamman kerran viikossa. Lähes yhtä suuri osa vastanneista lukee päivittäin, joten kyselyn perusteella lukutottumukset ovat koulussamme melko hyvällä tolalla.

Lukuviikon nettisivuilta löytyvä ”10+1 faktaa lukemisesta” antaa kuitenkin huolenaiheita lukemisen vähentymisestä. Jo ensimmäisestä faktasta ilmenee lukutaidon epävarma pohja tulevaisuudessa: ”Suomalaiset ovat lukukansaa – vielä”. Tarkastelussa on etenkin nuorten lukutaito ja myös se, miten nuoren saa innostumaan lukemisen pariin.

Lukemisesta kiinnostuneet koulumme oppilaat suosivat mukaansatempaavia sekä samaistuttavia kirjoja, ja kyselyn vastauksissa murskavoiton ottivat fantasiakirjat. Toiseksi eniten luetaan scifi-kirjoja, joiden kannoilla tulevat jännityskirjat. 


Lempikirjailijoita:                       Lempikirjoja:

John Green                                   Artemis Fowl - Ikuisuuskoodi                    
Stephen King                                 Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
J.K. Rowling                                  Josh Malerman- The Bird Box
Kerstin Gier                                   Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia
Kaari Utrio                                    Johanna Sinisalo - Enkelten verta



Teksti ja kuva: Tea Heikkilä

---
Tiia Visuri

Tämä juttu on osa Martsarilaisen Lukuviikon kunniaksi julkaisemaa juttusarjaa, jonka aiheena on lukeminen. Lukuviikko on Lukukeskuksen vuodesta 1977 vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on juhlistaa lukemista monenlaisten tapahtumien merkeissä.