Kirjavinkkaus: Matkakohteena Burma

 "Vain läpihassu jättäytyy matkailuhaaveissaan vain todellisuuteen, jos voi kiitää rajoista 
piittaamatta ja niitä rikkoen mihin aikaan, paikkaan tai hahmoon tahansa"
( https://www.lukuloma.fi/)

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Syysloman lukuviikosta on jo aikaa, mutta kirjojen
lukeminen kannattaa aina! Jos olet kiinnostunut
itämaisesta mystiikasta ja mutkikkaista
ihmiskohtaloista, tämä kirja voi olla tehty juuri
sinulle.

"Epäröin. Sisälsikö tuo viattoman näköinen, 
sipulinkuorta muistuttava sininen paperi avaimen 
isäni elämään? Otin kirjeen ja menin lieden luo. 
Voisin polttaa sen. Liekit muuttaisivat ohuen paperin tuhkaksi parissa sekunnissa. Kytkin kaasun 
päälle, kuulin sen sihinän, ja automaattinen 
sytytys sai liekin leimahtamaan. Vain yksi liike, niin 
perhe saisi rauhan."


                                                               sivuja: 326



Teksti & kuva: Kristiina 

Vaihtovuosi Saksassa

Kiinnostavatko erilaiset kulttuurit, vieraat kielet ja uudet kokemukset? Siinä tapauksessa vaihtoon lähteminen voisi olla sinun juttusi. Martsarin abi Pihla Paloheimolle se oli.

Olin Etelä-Saksassa, Stuttgartin ja Ulmin lähellä 10 kuukautta vaihdossa. Lähdin Saksaan vasta syyskuun puolessa välissä, koska Baden-Württembergin osavaltiossa, jossa olin, loppuu kesäloma silloin. Meillä oli ensimmäisenä viikonloppuna starttiseminaari, jossa käytiin läpi tärkeimpiä neuvoja edessä olevalle vuodelle. Tapasin siellä yhteyshenkilöt ja muut vaihtoon lähteneet.

Aina kuulee, että aluksi kaikki tuntuu tuntemattomalta ja oudolta ja se pitää paikkansa. Ympärillä on vain vieraita ihmisiä ja uusi kulttuuri. Ensimmäinen viikko kului totuttelussa normaaliin arkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en edes tajunnut, kuinka väsynyt olin jokaisen päivän jälkeen. Koko ajan piti keskittyä siihen, mitä muut sanoivat, koska enää ei ollut itsestään selvää, että ymmärsin. En halunnut käyttää englantia, koska tiesin, etten oppisi saksaa niin hyvin, jos sortuisin siihen. Se vaati minulta enemmän, mutta myös tietenkin kanssaihmisiltäni.

Kävin Saksan lukion 11. luokalla, joka vastaa Suomen lukion toista luokkaa. Sain itse valita aineet, joita opiskelin melko vapaasti, matikka ja äidinkieli (saksa) olivat pakollisia. Näiden pitkien aineiden lisäksi valitsin kolme muuta pitkää ainetta, jotka olivat kemia, englanti ja kuvataide. Kaikkien piti opiskella vähintään kahta luonnontiedettä. Suomessa on siis huomattavasti vapaampaa. Oppitunteja minulla oli minimimäärä, mutta vähemmän kuin kaikilla muilla. Vapaa-aikaa oli siis paljon. Kuljin ensimmäisessä perheessä pyörällä kouluun, toisessa kävellen ja kolmannessa bussilla. Saksalaiset menevät usein lähimpään lukioon, joten pyöräily on hyvin suosittu tapa. 

Saksalaisissa kouluissa ei ole ilmaista kouluruokaa, eikä kaikissa kouluissa edes ole ruokalaa. Koulu alkaa noin puoli kahdeksalta tai kymmentä vaille kahdeksan riippuen koulusta, ja lounastauko on vasta yhdeltä. Sen takia suurin osa tekee leipiä aamupalaksi ja lounaaksi ja sitten illalla kotona syödään päivän ainoa lämmin ateria. Kaikki aina ihmettelivätkin, että eikö suomalaiset liho, kun he syövät viisi kertaa päivässä ja peräti kaksi lämmintä ateriaa. Mutta itse ainakin lihoin muutaman kilon Saksassa, todennäköisesti ruuan takia, koska saksalainen ruoka on ehkä vähän rasvaisempaa ja söin niin paljon vaaleaa leipää. Oli päiviä, jolloin söin pelkästään leipää.

On monia syitä, miksi lähdin vaihtoon. Kolme painavinta syytä olivat, että en tiennyt, mitä teen lukion jälkeen (en kyllä tiedä vieläkään), halusin tehdä jotain mukavuusalueeni ulkopuolelta ja oppia oikeasti puhumaan saksaa. Miksi juuri Saksa? Olen opiskellut kolmea kieltä: englantia, ruotsia ja saksaa. Koin, että osaan englantia tarpeeksi hyvin ja että saksa on tulevaisuuteni kannalta tärkeämpi kuin ruotsi. Osasin myös saksaa jo valmiiksi paremmin kuin ruotsia. Saksa maana on aika ilmeinen valinta, jos haluaa oppia saksaa, koska Itävallassa ja Sveitsissä puhutaan saksaa omalla tavallaan.

Jouduin vaihtamaan perhettä kaksi kertaa. Vaihdot eivät siis olleet suunniteltuja. Toinen perheeni oli itse asiassa pahempi kuin ensimmäinen, juuri se, mitä jokainen vaihtari pelkää. Kolmas perheeni oli itse asiassa kaverini perhe. He pyysivät minua tulemaan sinne, ilman sitä olisin lentänyt etuajassa takaisin Suomeen. Siitä päästäänkin vaihdon negatiiviseen puoleen. Vaihdossa on vieraiden ihmisten armoilla. Vaikka vaihtovuosi vaatiikin itsenäisyyttä, koin, että välillä minulla ei ollut yhtään sananvaltaa asioista, jotka koskivat minua. Päätökset tehtiin jossain muualla. Tutut ja turvalliset läheiset ovat kaukana Suomessa, joten heihin ei voi turvautua. Parasta vaihdossa on se, että tutustuu uusiin ihmisiin, sekä heidän kanssaan koetut tilanteet. Heistä voi tulla elinikäisiä ystäviä, joita ei voi korvata. Koko vaihtovuosi on unohtumaton kokemus, joka tahtomattakin muutti minua ihmisenä.

Vaikka olin aikaisemminkin itsenäinen, itsenäistyin paljon ja olen nyt eri tavalla itsenäinen kuin ennen vaihtoon lähtöä. Kaikki kokemukset, sekä negatiiviset että positiiviset, kasvattivat minua ihmisenä ja maailmankuvani laajeni. Saksan kielen taitoni paranivat huimasti. Aikaisemmin saksan puhuminen tuntui vaikealta, mutta nykyään se on helppoa ja luonnollista. Heti paluuni jälkeen oli niin outoa kuulla suomea joka puolella, koska joskus kaipasin sitä, että saisin puhua suomea jonkun kanssa. Kun tulin takaisin Suomeen unohdin lähes kaiken, mitä oli tapahtunut vuoden aikana ja nyt puolen vuoden jälkeen siitä olen alkanut muistamaan vaihdon alun tapahtumia, jotka tuntuvat niin kaukaisilta. Saksa ei myöskään enää puske esiin niin vahvasti. Olen sopeutunut takaisin Suomen arkeen (ja pudottanut ne muutamat kilot, jotka lihoin). Olen tyytyväinen päätöksestäni lähteä vaihtoon ja pidän sitä onnistuneena, vaikka vaihdoinkin kaksi kertaa perhettä. 

Vaihtovuosi ei ole tarkoitettu kaikille. Täytyy olla avoin, sopeutuvainen, aloitekykyinen ja itsenäinen. Jos et pysty olemaan erossa perheestä ja kavereista enempää kuin kaksi viikkoa, älä lähde, koska lukuvuosi tai -kausikin on huomattavasti pidempi aika. Ei tarvitse olla älyttömän sosiaalinen, mutta tuntemattomille ihmisille jutteleminen ei saisi olla ongelma. Suosittelen vaihtoon menemistä, jos sitä on jo valmiiksi miettinyt tai jos on kiinnostunut vaihdosta. Tärkeintä on, että kokee olevansa valmis siihen. Vaihtovuosi on täysin uusi kokemus, jota on vaikea selittää, koska se pitää kokea itse. Vaihtoon mennessä jättää kaiken tutun taakseen, perheen, kaverit, harrastukset, koulun yms. Kuulostaa jännittävältä, mutta myös pelottavalta.


Teksti & kuvat: Pihla Paloheimo

Aamupala on väitetysti päivän tärkein ateria - mutta onko sittenkään?

Aamupala on tietenkin tärkeä aamupäivän jaksamisen kannalta, mutta

koululounas on mielestämme vielä sitäkin tärkeämpi ateria.

Koululounaan merkitys on suurempi kuin ehkä ajatellaankaan. Se

vaikuttaa suuresti lasten ja nuorten terveyteen, opiskeluun ja jopa

tulevaisuuteen. 

Söimme tänään koululounaallamme kinkku-kasviskiusausta ja vaikkei se ollutkaan

lempiruokaamme, saimme vatsamme täyteen. Asiasta keskusteltuamme totesimme hyvän

kouluruoan olleen yksi syistä, joiden perusteella valitsimme hakea opiskelemaan Martinlaakson

lukioon. Samassa rakennuksessa toimiva Mercuria -kauppiaiden kauppaoppilaitos on

säätiöpohjainen ja heidän ateriansa ovat näin ollen laadukkaampia kuin Vantaan kaupungin Vantti-

ruokahuollon ateriat. Huonommista yläasteen aterioista on jäänyt jopa traumat, kun välipalat kotiin

unohtaessaan on koulussa joutunut kärsimään nälästä.

Kuvassa yhden päivän koululounas Martinlaakson lukiossa.

Koululounaat ihanassa Suomessamme

Toisin kuten monessa muussa maassa, meillä Suomessa kouluruoka on kaikille maksuton. Se

tarjoillaan kaikille esikoulusta toisen asteen opiskeluihin asti ja näin on tehty jo vuodesta 1948.

Hyvinvointivaltiolle maksuton kouluruoka on yksi peruspiirteistä ja tämä on mielestämme jotain,

mistä monen muun valtion kannattaisi ottaa mallia. Me suomalaiset voisimme olla kiitollisia

maksuttomasta kouluruoastamme ja jättää valitukset sikseen. Päivän aikana nautitulla terveellisellä

ja täyttävällä aterialla on suuri merkitys lapsille ja nuorille. 

Kouluruoan merkitys

Kouluruoan merkitys etenkin kasvaville nuorille on suuri. Tämän ikäisten on tärkeää saada tarpeeksi

energiaa, jotta he jaksavat opiskella. Mitä vanhemmiksi nuoret tulevat sitä enemmän he alkavat

laiminlyödä kouluruokaa. Olisi silti hyvä muistaa käydä syömässä, eikä yrittää pärjätä tyypillisesti

lähimmästä kaupasta ostetun kahvin tai “megiksen” avulla. Omakohtaisen kokemuksen perusteella

kouluruoka on tärkeä etenkin pitkinä koulupäivinä. Sitten voi myös miettiä, onko sen energiajuoman ostaminen tarpeellista. Energiajuomiin ja muihin kouluruoan korvikkeisiin menee suuret määrät rahaa kuukaudessa, ja vuodessa määrä on vielä suurempi. Syömällä kouluruoan ja jättämällä kaupassa käynnin väliin säästää ja säästäisi paljon rahaa. Tätä kannattaisi monen pohtia. 

Teksti: Vilja ja Santeri 19A

Kuva: Vilja, 5.9.2019

Ku2-kurssilla kiinnitetään huomiota lähiympäristöön

Kaksi ensimmäisen vuoden opiskelijaa pohtivat Ku2-kurssilla lähiympäristön merkitystä

kulutusvalintojen ja hyvinvoinnin kannalta.

Mitä Alvar Aallon Jakkara 60 kertoo ihmisen kulutusvalinnoista?

Alvar Aallin suunnittelema Jakkara 60.

Alvar Aallon Jakkara 60 ei itsessään ole kovinkaan 

säväyttävä näky, mutta sen viesti on vaikuttava. Jakkara 

nimittäin kiteyttää ihmiskunnan kulutukseen liittyvän 

kysymyksen osuvasti. 

Alvar Aallon jakkara on kallis ja monet pitävätkin sitä 

turhana merkkituotteena. Korkealla hinnalla on kuitenkin 

tarkoituksensa, sillä jakkara on erittäin korkeatasoinen, ja se on tehty laadukkaasta koivupuusta. Tärkein 

jakkaran ominaisuus on kestävyys. Jakkara kestää läpi 

sukupolvien aikakausista aikakausiin. Sen muotoilu on 

myös ajaton ja minimalistinen, minkä ansiosta se 

sopeutuu lähes kaikenlaisiin sisustustyyleihin. 

Ajattomuuden ja fyysisen kestävyyden takia jakkaraa ei 

todennäköisesti koskaan tule heitettyä kaatopaikalle. 

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa ostaa yli 200 euron 

jakkaraa ja monet tyytyvätkin Ikean halpakopioihin. Kopiot eivät kestä vuosikymmeniä ja ne 

heittääteenkin yleensä jo kymmenen vuoden kuluttua ostamisesta kaatopaikalle. Tällöin jakkaran 

valmistamiseen menneet luonnonvarat valuvat hukkaan. 

Olemme ihmiskuntana tulleet siihen tilanteeseen, että maapallon luonnonvarat eivät enää riitä 

kustantamaan valtavaa kulutustamme. Jokainen voi päättää itse omasta kulutuksestaan ja tehdä 

vastuullisia sekä kestäviä valintoja. Mielestäni Alvar Aallon jakkara 60 kertoo ihmisen omasta 

valinnanvapaudesta ja samalla siitä, että pienituloiset joutuvat usein tahtomattaan tyytymään 

epäekologisiin kulutusvalintoihin.

Kuva ja teksti: Joona Lehtonen

Martinlaakson lukio ykkösen silmin

Ykkösen näkökulmasta Martinlaakson lukio on aluksi hieman sokkeloinen, mutta rakennukseen 

tottuu yllättävän nopeasti. Sokkeloisuus on ymmärrettävää, koska rakennushan on iso. Minulle aluksi 

vaikeinta oli erottaa Mercurian ja Martinlaakson lukion tilat, mikä luultavasti onnistuu jo kaikilta.

                                   Martinlaakson lukio syyskuisen sateen jälkeen etupihalta katsottuna.

Verrattuna aikaisempien koulujeni rakennuksiin Martinlaakson lukio on selvästi viihtyisin. 

Esimerkiksi tämä on ensimmäinen koulu (jossa olen opiskellut), jossa ei ole sisäilmaongelmia. Tämä 

vaikuttaa opiskeluun suuresti. Varsinkin Vantaankosken kouluun verrattuna rakennusten tasoero on 

huomattava. Vantaankosken koulussa oli erittäin isot sisäilmaongelmat, jos käytävillä oli penkkejä, ne olivat epämukavia puupenkkejä, vessat olivat huonossa kunnossa eikä niissä aina ollut ovia jne. 

Kun taas Martsarissa on sohvia ja mm. pingispöytiä lisäämässä viihtyvyyttä. 

                                                      Yleinen näky Martinlaakson lukiossa

Parannettavaa löytyy Martsaristakin. Ensimmäisten viikkojen aikana silmään osui ruokalan koko. 

Ruokala on mielestäni liian pieni kaikille rakennuksen opiskelijoille. Esim. Kanniston koulussa oli 

puolet oppilaista ja ruokala siellä oli jopa isompi kuin Martsarissa. Tämä on kuitenkin vain pieni 

miinus Martsarille, joka ainakin vielä vaikuttaa hyvin toimivalta opinahjolta.

Teksti ja kuvat: Reko Raitasalo

Miniessee: Abiturienttien murheenkryynit

Syksyn kirjoitusten tulokset julkistettiin jo vähän aikaa sitten, ja 21 onnellista opiskelijaa onnistui
tänäkin syksynä kahlaamaan kirjoitusten läpi lukion loppuun. Noita 21:tä ylioppilasta juhlitaan
huomisissa itsenäisyyspäiväjuhlissa, joissa heidät lakitetaan, mutta monella syksyn kirjoittajalla
lukiourakka kuitenkin jatkuu vielä vähintään puoli vuotta. Joillekin kevään kirjoittajilla kolmannen
jakson alkaminen oli ahdistavaa, jos esimerkiksi syksyn kirjoitukset eivät menneet odotusten mukaan
tai motivaatiopula hankaloittaa opiskelua. Abiturientti Julia Koskisen kirjoittama miniessee
"Abiturienttien murheenkryynit" saattaakin olla hyvin tuttua luettavaa monille abeille.

Abiturienttien murheenkryynit

Yhdentoista takanapäin häämöttävän kouluvuoden jälkeen luulin tietäväni, mitä

kirjoittamisen vaikeudet tarkoittivat: viimeiseen iltaan asti lykättyjä kurssiesseitä,

kurssikokeiden tiedon ripauksia sisältäneitä esseitä tai ihan tavallisia kurssi- ja

koetehtäviäkin. Abiturienttina vietetyn syksyn jälkeen tämä osoittautui kuitenkin

harhaluuloksi - valitettavasti. Uuden ajattelutavan takana vaikuttavat vahvasti syksyn

ylioppilaskokeet, joissa kirjoitustaito joutui yhdellä jos toisellakin koetukselle. Milloin kyse oli

sitten tiedon ja taidon puutteesta, milloin motivaatiosta ja milloin totaalisesta luovuuskriisistä

tai ajan loppumisesta. Kyseisissä kokeissa koeteltiin jokaista kirjoittamisen osa-aluetta, eikä

tämä tuntunut aiheuttavan muuta kuin haasteita. Useimmiten negatiivisia sellaisia.

Globaalisti tarkasteltuna kirjoittamisen vaikeudet ovat varsin erilaisia. Harvoissa maissa

tämä linkittyy millään tavalla ylioppilaskirjoituksiin tai välttämättä edes kouluun. Siinä missä

nämä merkitsevät joillekin koulunkäyntiin tai työhön liittyviä haasteita, tarkoittaa se joillekin

luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Laajemmalla skaalalla ylioppilaskirjoitukset saavat siis

verrattavan pienet mittasuhteet, mutta miksi ne silti tuntuvat niin suurelta asialta

suomalaiselle lukiolaiselle? “Kirjoittaminen sujuu helpommin, jos on jotain sanottavaa”, on

Sholem Asch muotoillut. Tämän perusteella voisi ajatella, että meiltä abiturienteilta

kirjoittaminen sujuisi helposti, kun yhdentoista vuoden aikana päntätyt asiat ovat tuoreessa

muistissa. Lisäksi älykkyytemme on lähestymässä elämänkaaremme huippua.

Yksi kirjoittamisen haasteista on keksiä sisällön lisäksi jokin näkökulma käsiteltävään

teemaan. “Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat

tavallisesti kaikkein arvokkaimpia”, tuumasi John Locke aikanaan. Ehkä siinä piileekin yksi

vaikeuksista: ylioppilaskirjoituksissa kun ei voi jäädä odottelemaan ajatusten tipahtelemista

ja itsekseen muotoutumista. Toisaalta paineessa ja jatkuvassa kiireessä tulee helposti

toistettua itseään moneen otteeseen ja käytettyä esimerkiksi samoja täytesanoja. Kuuden

tunnin kirjoittamisen lopputuloksena ei välttämättä siis odotakaan elämäsi paras essee - tai

edes toiseksi paras.

Abiturientin kirjoittamisen suurin heikkous ei ehkä kuitenkaan ole mikään edellä mainituista.

Motivaation ylläpitäminen tai edes sen saavuttaminen on YTL:n vaikein abiturienteille

asettama haaste. Ulkoisen motivaation ollessa kunnossa esimerkiksi energiajuoman ja

kahvin avulla, ei sisäiseen motivaatioon tunnu auttavan välttämättä yhtään mikään. Vaikka

olisikin sanottavaa ja löytyisi edellä mainittu näkökulmakin aiheeseen, ei tämän saattaminen

kirjalliseen muotoon onnistu ilman motivaatiota. Aschin toteamus ei siis valitettavasti kanna

pitkälle, mitä ylioppilaskokeisiin tulee.

Jotta abiturienttivuosi huipentuisi valkoiseen lakkiin, täytyy pänttäämisen ja henkisen

valmistautumisen jälkeen riittää ennen kaikkea motivaatiota tuleviin koitoksiin. Motivaation

ollessa kohdallaan voi ehkä luottaa siihen, ettei vastauskenttä jää ainakaan tyhjäksi. Tähtien

ollessa suotuisassa asemassa jopa Locken mainitsemia arvokkaita tipahtelevia ajatuksiakin

voi tupsahtaa kruunaamaan kirjallisen tuotoksen.

Miniessee: Julia Koskinen

Martsarin uudet opet, osa 3: Mia Liljeblad

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Mia Liljeblad, 26-vuotias ja kotoisin Vuokatista. Opiskelut olen suorittanut Oulun yliopistossa, joten ennen Helsinkiin muuttoa asuinkin 7 vuotta Oulussa.

Mitä opetat?

Opetan fysiikkaa, lyhyttä matematiikkaa ja tvt:tä.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Martsarissa olen aloittanut iloisella mielellä ja positiivisella asenteella. Sekä oppilaat että opettajat ovat olleet mukavia ja ottaneet minut hyvin vastaan :)

PERJANTAIESSEE: Onko klassikot lukematta jättänyt apina?

Erään kuulemani määritelmän mukaan klassikkokirja on sellainen, jonka jokainen haluaisi
olla lukenut mutta kukaan ei ole. Usein näin onkin, mutta nykyään tilanne näyttäisi olevan
liikkumassa siihen suuntaan, ettei klassikoita enää edes haluttaisi lukea. Nuoret lukevat yhä
vähemmän, ja heidän heikkenevistä luku- ja kirjoitustaidoistaan ollaan ymmärrettävästi
huolissaan, mutta onko kaunokirjallisuuden ja erityisesti klassikoiden lukemisen
väheneminen ongelma silloinkin, kun kyse ei ole vain lukutaidosta?

Mitä enemmän lukee, sitä paremmaksi kehittyy lukemisessa ja kirjoittamisessa, joten
kaunokirjallisuudenkin lukeminen kulkee ainakin jossain määrin käsi kädessä luku- ja
kirjoitustaidon kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihminen voisi osata lukea riittävän
hyvin ilmankin, että lukee paljon kaunokirjallisuutta. Valtaosa tuntemistani ihmisistä lukee vain
vähän kirjoja, eikä suurimmalla osalla heistä oma luku- ja kirjoitustaidon taso siltikään haittaa
elämää eikä esimerkiksi estä suoriutumasta opinnoista hyvin. Paremmaksi lukijaksi voi toki
aina tulla, mutta kaikkien ei tarvitse olla huippuja sen enempää lukemisessa kuin muissakaan
taidoissa, esimerkiksi urheilussa tai ravitsemustieteessä, vaikka lukutaito, liikunta ja hyvin
syöminen ovatkin tärkeitä. Kannattaako siis kaunokirjallisuuden lukeminen, jos lukutaito on jo
riittävä?

Jotkut pitävät klassikoiden lukemista ensiarvoisen tärkeänä. Anne Pentin kolumnissa
“Opetetut apinat vai sivistyneet ennustajat?” (Finva 23.10.2014) kerrotaan kahdesta
tällaisesta professorista. Toinen antoi oikeustieteen opiskelijoille listan sadasta teoksesta,
jotka pitäisi lukea opintojen aikana, ja listalla oli vain kaunokirjallisuutta, enimmäkseen
klassikoita. Toisen mukaan “henkilö, joka ei ole perehtynyt historiaan, antiikin kulttuuriin,
klassikkokirjallisuuteen ja taiteeseen, ei pysty rakentamaan omaa käsitystään maailmasta ja
ymmärtämään sitä” vaan on “vain opetettu apina”. Väite laittaa miettimään, liioitteleeko
professori vai ovatko suomalaiset todella joko muuttumassa apinalaumaksi tai olleet sellainen
aina.

Omat kokemukseni puhuvat sekä klassikoiden tärkeyden puolesta että sitä vastaan. Olen
lukenut monia klassikoita, enemmän kuin valtaosa, olen pitänyt niistä ja haluan lukea niitä
enemmänkin. Epäilemättä ne ovat myös avartaneet ajattelua ja lisänneet ymmärrystä.
Kuitenkin tuntemani vähän lukevat ihmiset näyttävät elävän aivan ihmisarvoista elämää enkä
yleensä edes koe itseäni mitenkään heitä viisaammaksi tai avarakatseisemmaksi. On vaikea
nähdä siitä seuraavan mitään olennaista haittaa, jos Sota ja rauha on lukematta eikä antiikin
kulttuurikaan kiinnosta, kuten omallakin kohdallani on.

Pentti kertoo kolumnissaan, että klassikkokirjalistan antanut professori perusteli
kaunokirjallisuuden tarpeellisuutta juristille muun muassa sillä, että ymmärrys maailmasta ja
kyky asettua muiden asemaan paranisi: “Kukaan ei pystyisi ymmärtämään maailmaa tai
päättämään oikeasta tai väärästä ilman, että osaisi asettua muiden ihmisten asemaan tai
tuntisi riittävästi muiden ihmisten tarinoita. Paras ja ehkä ainoa tapa elää elämää muiden
ihmisten silmin, on lukea kirjoja.” Kaunokirjallisuuden lukemisen vaikutusta kykyyn ymmärtää
muita ihmisiä on myös tutkittu. Anniina Walliuksen kirjoittamassa uutisessa “Tutkimus: Hyvä
kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä” (Yle 5.10.2013) kerrotaan tutkimuksesta,
jossa selvisi, että korkeakirjallisuutta lukeneet ihmiset muun muassa tunnistivat muiden
ihmisten tunteita selvästi paremmin kuin muut. Empatia ja muiden ymmärtäminen on tärkeää
ja lisää sekä omaa että muiden hyvinvointia, ja sitä tuskin on nykymaailmassa ainakaan liikaa,
päinvastoin.

Mielenkiintoista Walliuksen uutisoimassa tutkimuksessa on, että kyky ymmärtää muita ei
parantunut merkittävästi niillä, jotka lukivat “jännää-mutta-kaavamaista-kirjallisuutta”, vaan
niillä, jotka lukivat “sellaista [kirjallisuutta], jossa vastuu jää lukijoille ja joka siksi herättää
heissä laajan kirjon tunteita”. Kaikki kirjallisuus ja lukeminen ei ole samanarvoista, ja siksi on
ymmärrettävää, että klassikoita suositaan. Luen itsekin mieluiten niitä, sillä niistä tietää jo
etukäteen, että ne ovat hyviä, muuten ne tuskin olisivat päässeet klassikon asemaan.
Tietenkin on sellaisiakin hyviä kirjoja, jotka eivät vain syystä tai toisesta ole tulleet tunnetuiksi,
mutta klassikon kohdalla todennäköisyys, ettei kirja ole lukemisen arvoinen, on huomattavasti
pienempi.

Pentin kolumnin professorin ja Walliuksen uutisoiman tutkimuksen mainitsemat maailman
ymmärtäminen ja empatia ovat epäilemättä tärkeitä asioita, ja kaunokirjallisuuden lukeminen
voi tutkitustikin edistää niitä, mutta muitakin keinoja varmasti löytyy. Nykyään muita keinoja voi
myös olla enemmän kuin ennen, sillä globalisaation ja tiedonvälityksen parantumisen ansiosta
ihmisten elämänpiiri on yhä laajempi ja tunnemme yhä enemmän erilaisia tarinoita.
Esimerkiksi sosiaalista mediaa ei ennen ollut, uutisointi oli hitaampaa ja vähäisempää ja
ulkomaille matkustaminen harvinaisempaa. Vaihto-opiskelijana oleminen avartanee maailmaa
enemmän kuin minkään kirjan lukeminen, ja toisaalta sosiaalisen median selailu taitaa
avartaa yleensä vähemmän. Keinoja ymmärryksen lisäämiseen on kuitenkin vaikea laittaa
paremmuusjärjestykseen, koska toisaalta vaihto-opiskelu myös vie selvästi enemmän aikaa ja
median selailu vähemmän kuin kirjojen lukeminen.

Klassikoita on yleisesti totuttu pitämään yleissivistykseen kuuluvina ja kaunokirjallisuuden
lukemista hyödyllisenä. Näin voi ollakin, mutta kaunokirjallisuuden tärkeyttä ja varsinkin
käsitettä yleissivistys saa ja kannattaa myös kyseenalaistaa. Jos kokee pärjäävänsä
elämässä riittävän hyvin ilmankin antiikin kulttuurin tuntemista tai Seitsemän veljeksen ja
Kalevalan lukemista, kuten suuri osa taitaa kokeakin, ei välttämättä ole opetettu apina.
Sellainen voi olla myös se, joka ajattelee, että klassikoita vain kuuluu lukea, koska ne ovat
klassikoita.


Teksti: Anna Lohi