tiistai 1. helmikuuta 2022

Yömessu


Yömessu on lukiomme perinteinen abien järjestämä tilaisuus. Tämän vuoden yömessu järjestettiin poikkeuksellisesti Myyrmäen Virtakirkossa Louhelan kirkon remontin takia. 

Messun suunnittelu oli alkanut jo lokakuussa pienellä abiporukalla Antin, Emilian ja Annan ohjauksella. Valitsimme yömessun teemaksi Joulu 2.0, jossa oli ajatus uudenlaisesta joulusta. Jakauduimme pienempiin ryhmiin suunnittelemaan messun musiikkia, saarnaa ja muita tehtäviä. 


Abit ja musaklubi laulamassa Evankeliumia


Messun saarna koostui paneelikeskustelusta, jossa joulun neljä eri puolta keskustelivat ja jopa hieman väittelivät keskenään. Korvatunturikonsernin toimitusjohtaja Klaus Santanen edusti kaupallista joulua. Vuoden virsilaulaja ja perinteiset joululaulut ry:n perustaja ja ainoa jäsen Konsta-Mooses Varpunen toimi paneelissa joulumusiikkiin edustajana. Jouluruokakulinaristi ja vihreäkuulajoulukinkkureseptin kehittäjä Bratwurst von Kukkelberg edusti keskustelutilaisuudessa joulun ruokapuolta. Ensimmäisen joulun silminnäkijä ja jouluevankeliumista tuttu paimen edusti taas kristittyä joulua. Panelistit tulivat kiivaiden väittelyiden jälkeen lopulta siihen lopputulokseen, ettei joulu ole mitään, jos laulaa yksin virsiä, avaa yksin lahjoja tai syö yksin vaan joulu syntyy nimenomaan yhdessäolosta. 

Koko yömessu oli ihanaa yhdessäoloa, jota saatiin kokea taas pitkästä aikaa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Saarnan sanomassa oli koko yömessun ydin.

Kolehtikohteeksi me abit olimme valinneet Jouluapua vähävaraisille lapsiperheille - Hope Yhdessä & Yhteisesti ry. Kolehtia saimme kerättyä huimat 154,21€. Kiitos kaikille hyväntekijöille!



-Iida Parvinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti