perjantai 17. maaliskuuta 2023

Jambo! – Terveisiä matkaltamme Tansaniasta



Lämmin päiväntasaajan ilma puhalsi voimakkaasti kasvoille. Passista ja viisumista oli pidettävä lujasti kiinni. Silmät oli siristettävä, jotteivat ne täyttyisi kuivasta hiekkapölystä. Harvojen valojen saattelemana laskeuduimme alas lentokoneen portaita illan hämärtämään ainutlaatuiseen ympäristöön. Olimme saapuneet Tansaniaan.


Tansanian leirikoulumatkamme toteutui 11.2.–21.2.2023.


Lämpöä kaikkialla ympärillämme

Jambo on swahilin kieltä ja tarkoittaa ‘hei’. Näin tervehdimme toisiamme, tuttuja sekä tuntemattomia matkallamme Tansaniassa. Lämpimän ilmaston lisäksi matkamme täyttivät uskomattoman lämminhenkiset ihmiset sekä vieraanvaraisuus.


Kummikouluvierailuilla Kilingissä


Martsari on ollut mukana kummikoulutoiminnassa yli 30 vuotta. Yhteistyötä on Tansaniassa Kilingin ala- ja yläkoulun kanssa. Ikimuistoisena osana matkallamme olivat tansanialaisten ystäviemme tapaaminen sekä tutustuminen koulujen oppilaisiin ja opettajiin. Näimme ja kuulimme tanssia ja laulua, naurua ja iloa. Myös leirikouluryhmämme pääsi tanssimaan ja laulamaan.


Veimme kouluille mm. opiskelutarvikkeita ja jalkapalloja, jotka tulivat heti käyttöön. Maalasimme liitutauluja sekä saimme tilaisuuden päästä seuraamaan oppitunteja koulujen luokkatiloissa. Kummitoiminta konkretisoitui myös osan leirikouluruhmäläistemme saadessa oman kummilapsen. 



Pole Pole – Kilimanjaro

Ystävänpäivänä olimme kiipeämässä Kilimanjarolla, joka on Afrikan korkein vuori. Vuorella täytyi kiivetä ‘’hitaasti, hitaasti’’ eli ‘’pole pole’’ välttääkseen vuoristotaudin. Kuljimme sademetsävyöhykkeen poikki Mandara Hut -nimiselle leirintäalueelle 2720 metriin. Siellä näimme Colobus-suvun apinoita majoitusrakennusten ympäristössä myös puissa kiipeilemässä. Paluuta takaisin alas lähdimme tekemään ennen pimeän tuloa. Päivän aikana mottonamme oli ‘’One Team, One Dream’’ kuvastamassa sitä, kuinka olemme yhtä tiimiä. 



Pääsimme kokemaan Kilimanjaron myös majoitukseltamme Sanya Juusta, kun näimme vuoren sinisenharmaana korkealla horisontissa.



Safarilla Tarangiren kansallispuistossa ja Ngorongoron tulivuorikraatterissa


Ensimmäisen safaripäivän aamuna istuimme jeeppeihin ja lähdimme kohti kuuluisaa Tarangiren kansallispuistoa. Siellä kohtasimme seepra- ja norsulaumoja poikasineen, leijonia, kirahveja ja mangusteja. Jännittävän päivän päätteeksi saavuimme safarimajoitukselle Haven Lodgelle. Majoituksella söimme ruoan sekä illan päätteeksi kokoonnuimme nuotion ympärille ja maasai heimo esitti meille tanssia ja musiikkia.



Toisen safaripäivän aamuna herätys oli aikaisin hämärän aikaan jo ennen auringon nousua. Aamupalan jälkeen suuntasimme Ngorongoron tulivuorikraatterille. Kraaterin halkaisija on hieman yli 20 kilometriä ja sen reunat kohoavat jopa 600 metriin. Sen tasaisella pohjalla näimme kävelemässä sarvikuonon, joka on myös yksi Big Fiveen kuuluvista eläimistä. Virtahevot, impalat ja afrikan buffalot oli myös uskomatonta nähdä niiden todellisessa ympäristössä.



Kiitollisuutta


Matkamme oli onnistunut ja oli silmiä avaavaa päästä näkemään niin paikallista villiä luontoa kuin ihmisten elämääkin. Yhteisöllinen kulttuuri tuli matkalla osaksi meidänkin elämäämme viettäessämme tiiviisti aikaa toistemme kanssa. Yksi päällimmäisistä asioista, joka matkaltamme on jäänyt mieleen, onkin kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saimme tehdä hyvää puolin ja toisin sekä kokea aitoa elämäniloa Tansaniassa.





Teksti ja kuvat: Salla Friman


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti