On vaikea
kuvitella, että helmikuusta on aikaa jo reilusti yli kahdeksan kuukautta.
Tarkalleen 1. helmikuuta, maanantai-iltapäivänä ryhmä suomalaisia nuoria hyppäsi
kanssani lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla, päämääränään Sydney. Ja nyt se sama
ryhmä pelkäsi lähestyvää joulukuuta, paluuta koto-Suomeen – ja kodin jättämistä
Australiaan.
Viimeinen
puolikas vuosi vaihto-oppilaana on ollut kasvattava ja kokemusrikas. Välillä on
itkettänyt ja paljon useammin naurattanut. Monia hienoja kokemuksia on jaettu
niin isäntäperheen kuin kavereidenkin kanssa. Isäntäperheeseeni kuuluivat äiti
ja isä, koira sekä muutamia hanhia ja kanoja. Asuin pienessä kylässä Australian
itärannikolla, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä
suurkaupunki-Brisbanesta. Vaikka asuin niin sanotusti ”maaseudulla”, olin
keskellä Australian vilkkaimpia turistikohteita, Gold Coastia ja Byron Bayta. Sanoinkuvaamattoman
upeaa aluetta rantoineen ja vuorineen onkin mukava esitellä omana kotinaan. Kaiken
hiekan ja auringonpaisteenkin keskellä kaipasi kuitenkin Suomen luontoa ja
sitä, ettei tarvitse pelätä paljasvarpain kävellessä, että joka ikinen
käärme/muurahainen/hämähäkki/iilimato hyökkää kimppuun. Onneksi olen yksi niistä
ihmisistä, jotka eivät erityisemmin koe koti-ikävää. Suomi-kavereille ja perheelle
tuli jaettua hauskoja sattumuksia ja kyseltyä kuulumisia satunnaisesti
WhatsAppissa ja Skypen välityksellä, sekä blogissa, jonka perustin
vaihtovuottani varten.
Monista luuloista
huolimatta, iso osa vaihtovuodesta on koulussa käymistä, ihan niin kuin
normaaliarki Suomessakin on. Koulujärjestelmä Australiassa eroaa kuitenkin
Suomen järjestelmästä merkittävästi. Vaikka onkin ollut mielenkiintoista kokea
erilainen tapa opiskella, näin seitsemän kuukauden jälkeen alkoi jo kaivata
takaisin Martsariin. Siinä missä lukio on kurssisuorituksiin keskittyvä
pienoisyliopisto, jossa saa melkein oman mielensä mukaan mennä ja tulla, tuntui
anglikaaninen yksityiskoulu paluulta takaisin yläasteelle. Koulupuku ja pakatut
koululounaat ovat arkipäivää, ja koulun alueelta lähteminen kesken koulupäivän
ei tulisi kuuloonkaan – edes hypäreiden aikana (jotka siis vietetään valvotussa
tilassa opiskellen). Sääntöjä riittää, mutta niitä kunnioittamalla ja järkeään
käyttämällä selviää mainiosti.
Olin
vuosiluokalla 11, siis koulun toisiksi vanhimpia. Koulu aloitetaan Australiassa
kuusivuotiaana eli koulusta myös valmistutaan vuosi aikaisemmin kuin Suomessa.
Opiskelin viittä eri ainetta: Standard English, 2 Unit Math (keskitason
matikka), Biology, Drama ja Visual Art. Muissa aineissa tunnuttiin pyörivän
jotakuinkin samoissa aiheissa kuin Suomessakin, mutta englannin opiskelu erosi
meidän äidinkielen tunneista täysin. Siinä missä yo-esseekokeessa on aikaa
peräti kuusi tuntia yhdelle esseelle, siellä vastaavassa loppukokeessa joutuu
työstämään kolme kirjallisuusesseetä kahdessa tunnissa. English keskittyy
lähinnä opettajan neuvojen, pitkien sitaattien ja erilaisten tekniikoiden ulkoa
muistamiseen ja niiden latelemiseen paperille kokeessa. Oman äänen kuuluminen
on ehdoton ei, kuten myös esseelle määrätystä tiukasta rakenteesta poistuminen.
Joka torstai on koulun
liikuntapäivä, jolloin saa pukeutua urheilupukuun. Kaksi tuntia käytetään
valittuun urheiluun, muuten opiskellaan normaalisti. Olin valinnut jokaiseen
termiin eri urheilulajin ja olin sukeltanut, suppaillut (Stand Up Paddleboarding)
ja miekkataistellut. Sukelluskurssin suorittaminen koulun kanssa oli mahtava
kokemus, eikä ihan heti olisi mahdollista Suomessa!
Kouluvuosi
Australiassa jaksottuu neljään eri termiin, joiden välissä lomaillaan aina kahden
tai kolmen viikon ajan. Kuuden viikon kesäloma olennaisesti vietetään joulun läheisyydessä
päinvastaisista vuodenajoista johtuen. Koska melkein koko vuoden ympäri on
mukavan lämmin, on rentouttavaa lomailla ”melkein koko ajan”. Todellisuudessa siellä
ei vietetä yhtään enempää aikaa lomalla kuin Suomessakaan. Jokainen termi
päättyy perinteisellä karnevaalilla, joita ovat uinti-, yleisurheilu- ja
maastojuoksukarnevaalit. Yhden päivän koko koulu viettää omissa tuvissaan,
jotka kilpailevat keskenään pisteistä, joita kerätään vuoden ympäri samaan
tapaan kuin Tylypahkassa. Meidän koulussa oli neljä tupaa, joista itse kuuluin
vihreän värin alla kisaavaan Saint Stepheniin.
Australiasta
löytyy mitä ihmeellisimpiä kummallisuuksia, vaikka pinnalta se näyttäisi
pelkältä ”tavalliselta” länsimaalta. Kokemuksena aussikulttuuriin tutustuminen
on ollut mahtavaa, jotakin niin erilaista Suomeen verrattuna. Vaikka en
vieläkään käsitä miten joku voi syödä popcornia lounaaksi ja luulla sen olevan
terveellistä, olen oppinut ymmärtämään monia noista outouksista. Ymmärrän
maailmaa ja ihmisiä paremmin, mutta uskallan silti väittää olevani sama Sanja,
joka Suomesta lähti kahdeksan kuukautta sitten.
Sanja Tuovila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti