Aadan teatterivuosi

Näyttelin tämän vuoden näytelmäproduktio Yyn salaisuudessa Annaa, mukavaa ja kilttiä tyttöä, joka halusi saada kaverinsa lopettamaan kilpailemisen. Harjoitukset alkoivat jo heti syksyllä, mutta emme vielä heti tienneet roolejamme. Aluksi harjoittelimme yleisiä, kaikkia koskevia asioita, kuten äänenkäyttöä ja statuksen näyttämistä lavalla. Taksvärkkipäivänä muiden puuhastellessa kotona tai töissä kaikki me proggislaiset kokoonnuimme kuvisluokkaan muokkaamaan näytelmän käsikirjoituksen oman näköiseksemme. Ainakin henkilöhahmojen nimet ja vanhat puhelinmallit saivat uudistuksen, ja muutama repliikkikin kirjoitettiin uusiksi.

Harjoitukset menivät nopeasti ohi, ja sitten olikin jo aika jakaa roolit. Kaikki eivät valitettavasti koskaan voi saada juuri lempiroolejaan, mutta onneksi ketään ei harmittanut niin paljon, että olisi ruvennut vetämään itkupotkuraivareita. Tajusimme myös olevamme hieman aikataulusta jäljessä, joten enää ei käytetty aikaa leikkimiseen ja ryhmäytymiseen, vaan ruvettiin ihan tosissaan harjoittelemaan. Harjoitukset olivat välillä hyvin rankkoja, ja välillä ei vain jaksanut antaa 110% joka kerta, kun kohtaus käytiin läpi. Niin kuin mikään muukaan, ei Yyn salaisuuskaan sujunut täysin mutkitta. Jotkut repliikit tuntuivat mahdottomalta oppia ja välillä oli hankala harjoitella, kun kaikki eivät olleet paikalla. Joululoman jälkeen ensi-ilta tuntui olevan jo nurkan takana. Kaikki olivat onneksi oppineet vuorosanansa ja näytelmä rupesi olemaan jo loppusilauksia vaille valmis. Ennen esityksiä oli vielä yhtenä lauantaina koko päivän treenit, jolloin käytiin koko esitys vielä läpi tarkasti monta kertaa, viilattiin pilkkuja ja harjoiteltiin vielä äänenkäyttöä.

Ensimmäinen esitys oli oman koulumme oppilaille. Kaikkia meitä jännitti varmasti paljon, ja vielä erityisesti se, että esiinnyimme ventovieraiden ihmisten sijasta tutuillemme. Mitä jos unohtaisimme repliikit tai joltain katoaisi ääni? Entä mitä tehdä, jos tekniikka ei saa oikeaa kappaletta soimaan? Nämä kysymykset pyörivät päässä alkumusiikkia odotellessa, mutta onneksi esitys meni hyvin, eikä kukaan unohtanut repliikkejään. Seuraavat esitykset eivät onneksi olleet enää niin kammottavia, verhojen takana vallitsi enemmänkin jännittynyt mutta hyvä energia. Meille oli kerrottu etukäteen koululaisyleisöjen olevan hyvin vaikeita. Yllätykseksemme kuitenkin häiritseviä kommentteja ei kuulunut, eikä kännyköiden valojakaan näkynyt yhtään. Viimeisen esityksen jälkeen söimme vielä pitsaa, kakkua ja siivosimme paikat. Tunnelma oli helpottunut rankan esityskauden loputtua, mutta kuitenkin hieman haikeakin, sillä meillä oli kuitenkin ollut hauskaa ja olimme jo tottuneet pitkiin treeneihin.

Keväällä järjestettiin DT3-kurssi etäopetuksena. Kokemus oli sekä oppilaille että opettajalle mielenkiintoinen, sillä yleensä DT-kursseilla tehdään hyvin fyysisiä harjoituksia yhdessä. Itselläni oli vielä kaiken lisäksi toinen kurssi samassa palkissa, eli en päässyt edes yhteisiin Meet-sessioihin. Joitakin tehtäviä oli erittäin hauska harjoitella ja nauhoittaa, esimerkiksi ääninäyttelemistä oli hauska kokeilla. Jäin kuitenkin todella kaipaamaan sitä yhdessä tekemistä, kokeilemista ja epäonnistumistakin mitä normaalisti DT-kursseilla kokee jokaisella oppitunnilla.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin vuoteni teatterin parissa on ollut antoisa. Vaikka olenkin aina pitänyt teatterista, olen ollut hyvin ujo enkä ole oikein uskaltanut esiintyä. DT-kurssit ja proggis ovat todellakin opettaneet minulle esiintymisen taitoja ja antaneet paljon rohkeutta. Olen saanut proggiksesta myös kavereita ja muistoja, joita tulen muistelemaan varmasti vielä vanhanakin kiikkustuolissa istuessani.

Jos harkitset osallistuvasi ensi vuonna DT-kursseille tai näytelmäproduktioon, suosittelen kovasti kokeilemaan. Kuka tietää, ehkä sinäkin löydät sisäisen esiintyjäsi.

Teksti: Aada
Kuva: Joonas Brinck