Aamupala on väitetysti päivän tärkein ateria - mutta onko sittenkään?

Aamupala on tietenkin tärkeä aamupäivän jaksamisen kannalta, mutta

koululounas on mielestämme vielä sitäkin tärkeämpi ateria.

Koululounaan merkitys on suurempi kuin ehkä ajatellaankaan. Se

vaikuttaa suuresti lasten ja nuorten terveyteen, opiskeluun ja jopa

tulevaisuuteen. 

Söimme tänään koululounaallamme kinkku-kasviskiusausta ja vaikkei se ollutkaan

lempiruokaamme, saimme vatsamme täyteen. Asiasta keskusteltuamme totesimme hyvän

kouluruoan olleen yksi syistä, joiden perusteella valitsimme hakea opiskelemaan Martinlaakson

lukioon. Samassa rakennuksessa toimiva Mercuria -kauppiaiden kauppaoppilaitos on

säätiöpohjainen ja heidän ateriansa ovat näin ollen laadukkaampia kuin Vantaan kaupungin Vantti-

ruokahuollon ateriat. Huonommista yläasteen aterioista on jäänyt jopa traumat, kun välipalat kotiin

unohtaessaan on koulussa joutunut kärsimään nälästä.

Kuvassa yhden päivän koululounas Martinlaakson lukiossa.

Koululounaat ihanassa Suomessamme

Toisin kuten monessa muussa maassa, meillä Suomessa kouluruoka on kaikille maksuton. Se

tarjoillaan kaikille esikoulusta toisen asteen opiskeluihin asti ja näin on tehty jo vuodesta 1948.

Hyvinvointivaltiolle maksuton kouluruoka on yksi peruspiirteistä ja tämä on mielestämme jotain,

mistä monen muun valtion kannattaisi ottaa mallia. Me suomalaiset voisimme olla kiitollisia

maksuttomasta kouluruoastamme ja jättää valitukset sikseen. Päivän aikana nautitulla terveellisellä

ja täyttävällä aterialla on suuri merkitys lapsille ja nuorille. 

Kouluruoan merkitys

Kouluruoan merkitys etenkin kasvaville nuorille on suuri. Tämän ikäisten on tärkeää saada tarpeeksi

energiaa, jotta he jaksavat opiskella. Mitä vanhemmiksi nuoret tulevat sitä enemmän he alkavat

laiminlyödä kouluruokaa. Olisi silti hyvä muistaa käydä syömässä, eikä yrittää pärjätä tyypillisesti

lähimmästä kaupasta ostetun kahvin tai “megiksen” avulla. Omakohtaisen kokemuksen perusteella

kouluruoka on tärkeä etenkin pitkinä koulupäivinä. Sitten voi myös miettiä, onko sen energiajuoman ostaminen tarpeellista. Energiajuomiin ja muihin kouluruoan korvikkeisiin menee suuret määrät rahaa kuukaudessa, ja vuodessa määrä on vielä suurempi. Syömällä kouluruoan ja jättämällä kaupassa käynnin väliin säästää ja säästäisi paljon rahaa. Tätä kannattaisi monen pohtia. 

Teksti: Vilja ja Santeri 19A

Kuva: Vilja, 5.9.2019

Ku2-kurssilla kiinnitetään huomiota lähiympäristöön

Kaksi ensimmäisen vuoden opiskelijaa pohtivat Ku2-kurssilla lähiympäristön merkitystä

kulutusvalintojen ja hyvinvoinnin kannalta.

Mitä Alvar Aallon Jakkara 60 kertoo ihmisen kulutusvalinnoista?

Alvar Aallin suunnittelema Jakkara 60.

Alvar Aallon Jakkara 60 ei itsessään ole kovinkaan 

säväyttävä näky, mutta sen viesti on vaikuttava. Jakkara 

nimittäin kiteyttää ihmiskunnan kulutukseen liittyvän 

kysymyksen osuvasti. 

Alvar Aallon jakkara on kallis ja monet pitävätkin sitä 

turhana merkkituotteena. Korkealla hinnalla on kuitenkin 

tarkoituksensa, sillä jakkara on erittäin korkeatasoinen, ja se on tehty laadukkaasta koivupuusta. Tärkein 

jakkaran ominaisuus on kestävyys. Jakkara kestää läpi 

sukupolvien aikakausista aikakausiin. Sen muotoilu on 

myös ajaton ja minimalistinen, minkä ansiosta se 

sopeutuu lähes kaikenlaisiin sisustustyyleihin. 

Ajattomuuden ja fyysisen kestävyyden takia jakkaraa ei 

todennäköisesti koskaan tule heitettyä kaatopaikalle. 

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa ostaa yli 200 euron 

jakkaraa ja monet tyytyvätkin Ikean halpakopioihin. Kopiot eivät kestä vuosikymmeniä ja ne 

heittääteenkin yleensä jo kymmenen vuoden kuluttua ostamisesta kaatopaikalle. Tällöin jakkaran 

valmistamiseen menneet luonnonvarat valuvat hukkaan. 

Olemme ihmiskuntana tulleet siihen tilanteeseen, että maapallon luonnonvarat eivät enää riitä 

kustantamaan valtavaa kulutustamme. Jokainen voi päättää itse omasta kulutuksestaan ja tehdä 

vastuullisia sekä kestäviä valintoja. Mielestäni Alvar Aallon jakkara 60 kertoo ihmisen omasta 

valinnanvapaudesta ja samalla siitä, että pienituloiset joutuvat usein tahtomattaan tyytymään 

epäekologisiin kulutusvalintoihin.

Kuva ja teksti: Joona Lehtonen

Martinlaakson lukio ykkösen silmin

Ykkösen näkökulmasta Martinlaakson lukio on aluksi hieman sokkeloinen, mutta rakennukseen 

tottuu yllättävän nopeasti. Sokkeloisuus on ymmärrettävää, koska rakennushan on iso. Minulle aluksi 

vaikeinta oli erottaa Mercurian ja Martinlaakson lukion tilat, mikä luultavasti onnistuu jo kaikilta.

                                   Martinlaakson lukio syyskuisen sateen jälkeen etupihalta katsottuna.

Verrattuna aikaisempien koulujeni rakennuksiin Martinlaakson lukio on selvästi viihtyisin. 

Esimerkiksi tämä on ensimmäinen koulu (jossa olen opiskellut), jossa ei ole sisäilmaongelmia. Tämä 

vaikuttaa opiskeluun suuresti. Varsinkin Vantaankosken kouluun verrattuna rakennusten tasoero on 

huomattava. Vantaankosken koulussa oli erittäin isot sisäilmaongelmat, jos käytävillä oli penkkejä, ne olivat epämukavia puupenkkejä, vessat olivat huonossa kunnossa eikä niissä aina ollut ovia jne. 

Kun taas Martsarissa on sohvia ja mm. pingispöytiä lisäämässä viihtyvyyttä. 

                                                      Yleinen näky Martinlaakson lukiossa

Parannettavaa löytyy Martsaristakin. Ensimmäisten viikkojen aikana silmään osui ruokalan koko. 

Ruokala on mielestäni liian pieni kaikille rakennuksen opiskelijoille. Esim. Kanniston koulussa oli 

puolet oppilaista ja ruokala siellä oli jopa isompi kuin Martsarissa. Tämä on kuitenkin vain pieni 

miinus Martsarille, joka ainakin vielä vaikuttaa hyvin toimivalta opinahjolta.

Teksti ja kuvat: Reko Raitasalo

Miniessee: Abiturienttien murheenkryynit

Syksyn kirjoitusten tulokset julkistettiin jo vähän aikaa sitten, ja 21 onnellista opiskelijaa onnistui
tänäkin syksynä kahlaamaan kirjoitusten läpi lukion loppuun. Noita 21:tä ylioppilasta juhlitaan
huomisissa itsenäisyyspäiväjuhlissa, joissa heidät lakitetaan, mutta monella syksyn kirjoittajalla
lukiourakka kuitenkin jatkuu vielä vähintään puoli vuotta. Joillekin kevään kirjoittajilla kolmannen
jakson alkaminen oli ahdistavaa, jos esimerkiksi syksyn kirjoitukset eivät menneet odotusten mukaan
tai motivaatiopula hankaloittaa opiskelua. Abiturientti Julia Koskisen kirjoittama miniessee
"Abiturienttien murheenkryynit" saattaakin olla hyvin tuttua luettavaa monille abeille.

Abiturienttien murheenkryynit

Yhdentoista takanapäin häämöttävän kouluvuoden jälkeen luulin tietäväni, mitä

kirjoittamisen vaikeudet tarkoittivat: viimeiseen iltaan asti lykättyjä kurssiesseitä,

kurssikokeiden tiedon ripauksia sisältäneitä esseitä tai ihan tavallisia kurssi- ja

koetehtäviäkin. Abiturienttina vietetyn syksyn jälkeen tämä osoittautui kuitenkin

harhaluuloksi - valitettavasti. Uuden ajattelutavan takana vaikuttavat vahvasti syksyn

ylioppilaskokeet, joissa kirjoitustaito joutui yhdellä jos toisellakin koetukselle. Milloin kyse oli

sitten tiedon ja taidon puutteesta, milloin motivaatiosta ja milloin totaalisesta luovuuskriisistä

tai ajan loppumisesta. Kyseisissä kokeissa koeteltiin jokaista kirjoittamisen osa-aluetta, eikä

tämä tuntunut aiheuttavan muuta kuin haasteita. Useimmiten negatiivisia sellaisia.

Globaalisti tarkasteltuna kirjoittamisen vaikeudet ovat varsin erilaisia. Harvoissa maissa

tämä linkittyy millään tavalla ylioppilaskirjoituksiin tai välttämättä edes kouluun. Siinä missä

nämä merkitsevät joillekin koulunkäyntiin tai työhön liittyviä haasteita, tarkoittaa se joillekin

luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Laajemmalla skaalalla ylioppilaskirjoitukset saavat siis

verrattavan pienet mittasuhteet, mutta miksi ne silti tuntuvat niin suurelta asialta

suomalaiselle lukiolaiselle? “Kirjoittaminen sujuu helpommin, jos on jotain sanottavaa”, on

Sholem Asch muotoillut. Tämän perusteella voisi ajatella, että meiltä abiturienteilta

kirjoittaminen sujuisi helposti, kun yhdentoista vuoden aikana päntätyt asiat ovat tuoreessa

muistissa. Lisäksi älykkyytemme on lähestymässä elämänkaaremme huippua.

Yksi kirjoittamisen haasteista on keksiä sisällön lisäksi jokin näkökulma käsiteltävään

teemaan. “Ajatukset jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat

tavallisesti kaikkein arvokkaimpia”, tuumasi John Locke aikanaan. Ehkä siinä piileekin yksi

vaikeuksista: ylioppilaskirjoituksissa kun ei voi jäädä odottelemaan ajatusten tipahtelemista

ja itsekseen muotoutumista. Toisaalta paineessa ja jatkuvassa kiireessä tulee helposti

toistettua itseään moneen otteeseen ja käytettyä esimerkiksi samoja täytesanoja. Kuuden

tunnin kirjoittamisen lopputuloksena ei välttämättä siis odotakaan elämäsi paras essee - tai

edes toiseksi paras.

Abiturientin kirjoittamisen suurin heikkous ei ehkä kuitenkaan ole mikään edellä mainituista.

Motivaation ylläpitäminen tai edes sen saavuttaminen on YTL:n vaikein abiturienteille

asettama haaste. Ulkoisen motivaation ollessa kunnossa esimerkiksi energiajuoman ja

kahvin avulla, ei sisäiseen motivaatioon tunnu auttavan välttämättä yhtään mikään. Vaikka

olisikin sanottavaa ja löytyisi edellä mainittu näkökulmakin aiheeseen, ei tämän saattaminen

kirjalliseen muotoon onnistu ilman motivaatiota. Aschin toteamus ei siis valitettavasti kanna

pitkälle, mitä ylioppilaskokeisiin tulee.

Jotta abiturienttivuosi huipentuisi valkoiseen lakkiin, täytyy pänttäämisen ja henkisen

valmistautumisen jälkeen riittää ennen kaikkea motivaatiota tuleviin koitoksiin. Motivaation

ollessa kohdallaan voi ehkä luottaa siihen, ettei vastauskenttä jää ainakaan tyhjäksi. Tähtien

ollessa suotuisassa asemassa jopa Locken mainitsemia arvokkaita tipahtelevia ajatuksiakin

voi tupsahtaa kruunaamaan kirjallisen tuotoksen.

Miniessee: Julia Koskinen

Martsarin uudet opet, osa 3: Mia Liljeblad

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Mia Liljeblad, 26-vuotias ja kotoisin Vuokatista. Opiskelut olen suorittanut Oulun yliopistossa, joten ennen Helsinkiin muuttoa asuinkin 7 vuotta Oulussa.

Mitä opetat?

Opetan fysiikkaa, lyhyttä matematiikkaa ja tvt:tä.

Millä mielellä olet aloittanut Martsarissa?

Martsarissa olen aloittanut iloisella mielellä ja positiivisella asenteella. Sekä oppilaat että opettajat ovat olleet mukavia ja ottaneet minut hyvin vastaan :)

PERJANTAIESSEE: Onko klassikot lukematta jättänyt apina?

Erään kuulemani määritelmän mukaan klassikkokirja on sellainen, jonka jokainen haluaisi
olla lukenut mutta kukaan ei ole. Usein näin onkin, mutta nykyään tilanne näyttäisi olevan
liikkumassa siihen suuntaan, ettei klassikoita enää edes haluttaisi lukea. Nuoret lukevat yhä
vähemmän, ja heidän heikkenevistä luku- ja kirjoitustaidoistaan ollaan ymmärrettävästi
huolissaan, mutta onko kaunokirjallisuuden ja erityisesti klassikoiden lukemisen
väheneminen ongelma silloinkin, kun kyse ei ole vain lukutaidosta?

Mitä enemmän lukee, sitä paremmaksi kehittyy lukemisessa ja kirjoittamisessa, joten
kaunokirjallisuudenkin lukeminen kulkee ainakin jossain määrin käsi kädessä luku- ja
kirjoitustaidon kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei ihminen voisi osata lukea riittävän
hyvin ilmankin, että lukee paljon kaunokirjallisuutta. Valtaosa tuntemistani ihmisistä lukee vain
vähän kirjoja, eikä suurimmalla osalla heistä oma luku- ja kirjoitustaidon taso siltikään haittaa
elämää eikä esimerkiksi estä suoriutumasta opinnoista hyvin. Paremmaksi lukijaksi voi toki
aina tulla, mutta kaikkien ei tarvitse olla huippuja sen enempää lukemisessa kuin muissakaan
taidoissa, esimerkiksi urheilussa tai ravitsemustieteessä, vaikka lukutaito, liikunta ja hyvin
syöminen ovatkin tärkeitä. Kannattaako siis kaunokirjallisuuden lukeminen, jos lukutaito on jo
riittävä?

Jotkut pitävät klassikoiden lukemista ensiarvoisen tärkeänä. Anne Pentin kolumnissa
“Opetetut apinat vai sivistyneet ennustajat?” (Finva 23.10.2014) kerrotaan kahdesta
tällaisesta professorista. Toinen antoi oikeustieteen opiskelijoille listan sadasta teoksesta,
jotka pitäisi lukea opintojen aikana, ja listalla oli vain kaunokirjallisuutta, enimmäkseen
klassikoita. Toisen mukaan “henkilö, joka ei ole perehtynyt historiaan, antiikin kulttuuriin,
klassikkokirjallisuuteen ja taiteeseen, ei pysty rakentamaan omaa käsitystään maailmasta ja
ymmärtämään sitä” vaan on “vain opetettu apina”. Väite laittaa miettimään, liioitteleeko
professori vai ovatko suomalaiset todella joko muuttumassa apinalaumaksi tai olleet sellainen
aina.

Omat kokemukseni puhuvat sekä klassikoiden tärkeyden puolesta että sitä vastaan. Olen
lukenut monia klassikoita, enemmän kuin valtaosa, olen pitänyt niistä ja haluan lukea niitä
enemmänkin. Epäilemättä ne ovat myös avartaneet ajattelua ja lisänneet ymmärrystä.
Kuitenkin tuntemani vähän lukevat ihmiset näyttävät elävän aivan ihmisarvoista elämää enkä
yleensä edes koe itseäni mitenkään heitä viisaammaksi tai avarakatseisemmaksi. On vaikea
nähdä siitä seuraavan mitään olennaista haittaa, jos Sota ja rauha on lukematta eikä antiikin
kulttuurikaan kiinnosta, kuten omallakin kohdallani on.

Pentti kertoo kolumnissaan, että klassikkokirjalistan antanut professori perusteli
kaunokirjallisuuden tarpeellisuutta juristille muun muassa sillä, että ymmärrys maailmasta ja
kyky asettua muiden asemaan paranisi: “Kukaan ei pystyisi ymmärtämään maailmaa tai
päättämään oikeasta tai väärästä ilman, että osaisi asettua muiden ihmisten asemaan tai
tuntisi riittävästi muiden ihmisten tarinoita. Paras ja ehkä ainoa tapa elää elämää muiden
ihmisten silmin, on lukea kirjoja.” Kaunokirjallisuuden lukemisen vaikutusta kykyyn ymmärtää
muita ihmisiä on myös tutkittu. Anniina Walliuksen kirjoittamassa uutisessa “Tutkimus: Hyvä
kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä” (Yle 5.10.2013) kerrotaan tutkimuksesta,
jossa selvisi, että korkeakirjallisuutta lukeneet ihmiset muun muassa tunnistivat muiden
ihmisten tunteita selvästi paremmin kuin muut. Empatia ja muiden ymmärtäminen on tärkeää
ja lisää sekä omaa että muiden hyvinvointia, ja sitä tuskin on nykymaailmassa ainakaan liikaa,
päinvastoin.

Mielenkiintoista Walliuksen uutisoimassa tutkimuksessa on, että kyky ymmärtää muita ei
parantunut merkittävästi niillä, jotka lukivat “jännää-mutta-kaavamaista-kirjallisuutta”, vaan
niillä, jotka lukivat “sellaista [kirjallisuutta], jossa vastuu jää lukijoille ja joka siksi herättää
heissä laajan kirjon tunteita”. Kaikki kirjallisuus ja lukeminen ei ole samanarvoista, ja siksi on
ymmärrettävää, että klassikoita suositaan. Luen itsekin mieluiten niitä, sillä niistä tietää jo
etukäteen, että ne ovat hyviä, muuten ne tuskin olisivat päässeet klassikon asemaan.
Tietenkin on sellaisiakin hyviä kirjoja, jotka eivät vain syystä tai toisesta ole tulleet tunnetuiksi,
mutta klassikon kohdalla todennäköisyys, ettei kirja ole lukemisen arvoinen, on huomattavasti
pienempi.

Pentin kolumnin professorin ja Walliuksen uutisoiman tutkimuksen mainitsemat maailman
ymmärtäminen ja empatia ovat epäilemättä tärkeitä asioita, ja kaunokirjallisuuden lukeminen
voi tutkitustikin edistää niitä, mutta muitakin keinoja varmasti löytyy. Nykyään muita keinoja voi
myös olla enemmän kuin ennen, sillä globalisaation ja tiedonvälityksen parantumisen ansiosta
ihmisten elämänpiiri on yhä laajempi ja tunnemme yhä enemmän erilaisia tarinoita.
Esimerkiksi sosiaalista mediaa ei ennen ollut, uutisointi oli hitaampaa ja vähäisempää ja
ulkomaille matkustaminen harvinaisempaa. Vaihto-opiskelijana oleminen avartanee maailmaa
enemmän kuin minkään kirjan lukeminen, ja toisaalta sosiaalisen median selailu taitaa
avartaa yleensä vähemmän. Keinoja ymmärryksen lisäämiseen on kuitenkin vaikea laittaa
paremmuusjärjestykseen, koska toisaalta vaihto-opiskelu myös vie selvästi enemmän aikaa ja
median selailu vähemmän kuin kirjojen lukeminen.

Klassikoita on yleisesti totuttu pitämään yleissivistykseen kuuluvina ja kaunokirjallisuuden
lukemista hyödyllisenä. Näin voi ollakin, mutta kaunokirjallisuuden tärkeyttä ja varsinkin
käsitettä yleissivistys saa ja kannattaa myös kyseenalaistaa. Jos kokee pärjäävänsä
elämässä riittävän hyvin ilmankin antiikin kulttuurin tuntemista tai Seitsemän veljeksen ja
Kalevalan lukemista, kuten suuri osa taitaa kokeakin, ei välttämättä ole opetettu apina.
Sellainen voi olla myös se, joka ajattelee, että klassikoita vain kuuluu lukea, koska ne ovat
klassikoita.


Teksti: Anna Lohi

Yyn salaisuus - näyttelijät kertovat

Juttusarjaa jatkaa Annika Monto, 3. vuoden opiskelija.

Ketä näyttelet Yyn salaisuudessa ja millainen tyyppi hän on? 

Näyttelen Pave Hakkeria ja olen myös Samuelin isän roolissa. Pave on sellainen tyyppi, joka tietää kaikki viimeisimmät puhelinmallit ja tietokoneasiat. Isä on kiireinen pörssikurssiensa kanssa ja on ehkä hieman välinpitämätön.

Mikä on rooliesi näyttelemisessä haastavinta?

Haastavinta roolien kanssa on se, että ne ovat molemmat miesrooleja. On ollut haastavaa muistaa,
että pitää puhua matalalla äänellä ja liikkua kankeammin. Paven roolissa on ollut haastavaa muistaa
puhelinmalleja, koska en itse ole kiinnostunut paljoa puhelimista ja muusta sellaisesta.

Mitä haluaisit sanoa roolihahmollesi oikeassa elämässä?

Sanoisin Pavelle, että ei ole niin tärkeää omistaa kaikkein uusinta ja parhainta puhelinta.
Muistuttaisin, että muut hyväksyy ihan muutenkin kuin esimerkiksi uusimman puhelimen ansiosta.
Isälle sanoisin, että keskity enemmän perheeseesi ja vietä aikaa sen kanssa.

NUVA-vaalit lähestyy - nyt on aika ottaa selvää ehdokkaista!

Vuoden 2019 NUVA-vaalit eli nuorisovaltuustovaalit ovat tulossa! Äänestys tapahtuu koulullamme
ensi maanantaina 11.11. Kaikkien äänioikeutettujen toivotaan äänestävän, sillä nuorisovaltuusto
edustaa nuoria ja se vaikuttaa muun muassa suurienkin rahasummien käyttöön. Lukiomme oppilaita
on pitkästä aikaa ehdolla -tällä kertaa peräti kaksi: Rasmus Riikonen sekä Miro Vauhkonen. Rasmus
on vasta lähiaikoina vaikuttamisen mahdollisuuksiin herännyt toisen vuoden opiskelija. Miro on
ensimmäisen vuoden opiskelija, ja pyrkii valtuustoon toiselle kaudelle. Toimituksella oli
mahdollisuus haastatella ehdokkaita ennen vaaleja, jotta martsarilaiset saisivat tietää hieman
enemmäin ehdokkaistaan.
   

Rasmus Riikonen

Miro Vauhkonen

Miksi asetuitte ehdolle vaaleihin?

Rasmus: Minä halusin etenkin kokeilla jotain uutta ja saada kokemusta. Jos pääsen valtuustoon ja
pidän siitä, on mahdollista, että menisin mukaan politiikkaan myös tulevaisuudessa.
Miro: Uskon, että pystyisin paremmin vaikuttamaan asioihin toisella kaudella, sillä toiminta on jo
tuttua ensimmäisen kauden jälkeen. Olen myös hyvin kiinnostunut politiikasta ja juttelemme perheen
kesken paljon taloudesta ja politiikasta. Tulevaisuudessa voisin hyvinkin nähdä itseni politiikassa.

Mitä aiot valtuustoon kenties päästyäsi ajaa?

Miro: Minulle on tärkeää puolustaa nuorten oikeutta päättää omista asioistaan.
Rasmus: Hmm... ehkä nuorten tietoisuutta yhteiskunnallisista asioista.

Mitä mieltä olette ilmastonmuutoksesta? Vaikuttaisiko se teidän toimintaanne valtuustossa?

Rasmus: Minusta tietoisuuden levittäminen ilmastonmuutoksesta on tärkeä asia!
Miro: Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on tärkeää ja mielestäni Nuvan päätöksissä pitää ottaa
ekologisuus huomioon.

Sitten hauska kysymys: kissa vai koira?

Rasmus: Kissa!
Miro: Itsellä on perheessä kissa, mutta olen sekä kissa- että koiraihminen! Koirat ovat niin mukavia,
mutta se riippuu yksilöstä.

Onko teillä esikuvaa politiikassa?

Miro: John F. Kennedy.
Rasmus: Abraham Lincoln. Ei, kun Kekkonen! Hän veti kyynärpäätaktiikalla [mitä ihailen].

Vapaa sana:

Miro: Kuluneella kaudella valtuutetuista suurin osa on ollut itävantaalaisia, joten nyt Länsi-Vantaan
nuorten pitäisi ajatella omaa etuaan ja äänestää länsivantaalaista ehdokasta!
Rasmus: ...eli jos ei muuta [äänestä], niin vaikka jompaakumpaa meistä.


Haastattelijoina Laura Siltala ja Kristiina Kamppinen

La grande tietoisku #3

Martsarilaisina olemme kaikki toki kuulleet, krhm, oivista kynistä erään mainion opettajamme ansiosta, mutta tiedämmekö, miten kyseiset kuuluisat kynät toimivat?

Kynän muste sisältää kolmea kemiallista yhdistettä. Näitä ovat hapot, hapon avulla väriä vaihtava muste ja yhdisteitä jotka säätelevät, missä lämpötilassa värin muutos tapahtuu. Kumittaessa, eli lämpöenergian siirtyessä musteeseen, muutoslämpötilan säätelevä aine aktivoi hapot, jotka saavat aikaan musteen neutralisoitumisen eli sen värin menettämisen.

Lämpötilan muutoksiin perustuvan reaktoinnin vuoksi kynän muste voi kadota poikkeuksellisen kuumissa olotiloissa (n. yli 60°C) tai palautua kylmässä (n. alle -10°C), joten kynän käyttämisessä on omat riskinsä.

Teksti: nimimerkki Peura

Yyn salaisuus - näyttelijät kertovat

Juttusarjamme aloittaa Venla Larpi, 2.vuoden opiskelija Martsarissa. 

Ketä näyttelet Yyn salaisuudessa ja millainen tyyppi hän on?

Näyttelen näytelmässä hahmoa nimeltä Vippi Pikanen. Hän on urheilullinen, rehti ja aika tavallinen tyyppi. Hahmoa kehitellessä on tullut ilmi, että Vippi pitää salilla käymisestä, mopoautoista ja kaverien kanssa hengaamisesta. Vippi on suorapuheinen, ehkä vähän hölmö ja porukkaan hyvin sulautuva.

Mikä on roolisi näyttelemisessä haastavinta?

Yksi haastavimmista asioista roolin näyttelemisessä on se, että hahmo on poika. Aina välillä unohtuu pitää hartiat leveällä ja ääni matalana. Sitä harjoitellaan vielä. Samalla on kuitenkin kiva, että hahmo on erilainen, kuin mitä olin odottanut. Kiva kun pääsee kokeilemaan uusia juttuja!

Mitä haluaisit sanoa roolihahmollesi oikeassa 

elämässä?

Oikeassa elämässä sanoisin Vipille, että ole oma itsesi, äläkä välitä niin paljoa muiden mielipiteistä. 

Tämän voisi varmaan sanoa melkein kaikille. Haluaisin myös lisätä, että tee omia juttuja ja ei tarvitse olla 

aina samanlainen kun kaikki muut.