Jambo 30-juhla järjestettiin pitkään jatkuneen yhteistyön kunniaksi

Martsarissa vietettiin Jambo 30-juhlaa 11.2. tansanialaisen Kilingin koulun kanssa 30 vuotta jatkuneen yhteistyön kunnniaksi. Juhlan suojelija oli Pekka Haavisto, joka ei tosin itse päässyt paikalle.

Juhla alkoi Anja Tolosen ja PeaceGlory Nsurin puheella, jonka pääteemoiksi nousivat rakkaus ja yhteistyö. Puheet käännettiin englanniksi ja tiivistetyssä muodossa myös swahiliksi. Juhlassa jaettiin yhteistyöhenkilöille kunniakirjat heidän vapaaehtoistyöstään. Juhlassa pidettiin roima määrä puheita, mukaan lukien entisen martsarilaisen Hussein Al-Taeen puhe tasa-arvosta ja yhteistyöstä. Juhlan ensimmäinen osa päättyi Juha Lehden musiikkiesitykseen.

Wienervalssiin valmistautumassa

Juhlassa oli kaikeksi onneksi puheita vilkkaampia numeroita. Vantaan kansainvälisen koulun lapsikuoro esitti kaksi laulua, ja lauluesityksiä juhlassa olikin runsaasti. Juhlassa nähtiin kaksi näytelmää. Projektissa mukana olleet, pienellä lisävahvistuksella täydennettynä, esittivät oman näytelmänsä uskonnon tunnin kulusta. Tansanialaisetkin esittivät oman näytelmän heidän koulupäivästään ja arjestaan. Näytelmän lisäksi tansanialaiset lauloivat swahiliksi muutaman kappaleen. Menoa ja meininkiä saatiin toden teolla juhlaan, kun Wanhojen tansseista nähtiin muutama makupala, fireman’s dance ja wienervalssi.

Tansanialaiset esiintymässä

Tilaisuuden loppupuolella sekä Mercurian että Martsarin rehtorit pitivät puheen. Juhla päättyi yhteislauluun. 

Teksti: Tatu Mustonen    Kuvat: Juho Lavonen  

7 kääpiötä (ja Lumikki)-näytelmän ensi-ilta

Martsarin näytelmäproduktion 7 kääpiötä (ja Lumikki) ensi-ilta oli 20.1. Ensi-ilta oli erittäin suosittu, ja se keräsi Martinlaakson koulun auditorion lähes täyteen katsojia.

Näytelmäproduktion kantava ajatus oli kääntää vanha lastensatu Lumikki ja seitsemän kääpiötä ylösalaisin. Samalla tarinaa tuotiin nykyaikaan muun muassa älypeilin muodossa. Kääpiöt olivat pääosassa, ja Lumikki oltiin häivytetty lähes kokonaan pois näytelmästä. Lisäksi näytelmässä oli rooleja, joita ei alkuperäisessä sadussa ole, esimerkiksi kuningattaren linnassa työskentelevät kokit. Metsästäjässäkin oli uusia piirteitä, eivätkä kaikki kääpiötkään noudattaneet täysin Grimmin veljesten satua.

Metsästäjä (Juho Lavonen) ottaa kontaktia yleisöön

Vaikka näytelmä on ensisijaisesti tarkoitettu lapsille, sopii se silti kaikille lapsenmielisille ja muillekin katsojille. Näytelmässä on huumoria, joka toimii, vaikka katsoja olisikin jo peruskoulunsa suorittanut. Esimerkiksi irvaileva taikapeili ja kääpiöiden liikehdintä tuovat aivan omanlaista hupaisuutta näytelmään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuovat mukaan kääpiöiden edesottamukset, kuten heidän järjestämä jymäytys kuningattarelle. Juonikaan ei ole täysin itsestään selvä, ja se saakin lopussa yllättävän käänteen. Kokonaisuudessaan näytelmä oli eheä ja selkeä.

Seitsemän kääpiötä

Näytelmä kesti noin tunnin verran, juuri sopivasti lastennäytelmäksi. Näytelmän jouhevuuden ja jatkuvien kommelluksien vuoksi ei tarvitse pelätä tylsistyvänsä. Valot ja äänet tuovat näytelmään eloa ja tunnelmaa, mikä osaltaan vaikeuttaa yleisöön torkahtamista. Näytelmä onnistuu pitämään otteessaan aivan viime metreille asti.

Teksti ja kuvat: Tatu Mustonen

Vaihto-oppilaana Australiassa

On vaikea kuvitella, että helmikuusta on aikaa jo reilusti yli kahdeksan kuukautta. Tarkalleen 1. helmikuuta, maanantai-iltapäivänä ryhmä suomalaisia nuoria hyppäsi kanssani lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla, päämääränään Sydney. Ja nyt se sama ryhmä pelkäsi lähestyvää joulukuuta, paluuta koto-Suomeen – ja kodin jättämistä Australiaan.

Viimeinen puolikas vuosi vaihto-oppilaana on ollut kasvattava ja kokemusrikas. Välillä on itkettänyt ja paljon useammin naurattanut. Monia hienoja kokemuksia on jaettu niin isäntäperheen kuin kavereidenkin kanssa. Isäntäperheeseeni kuuluivat äiti ja isä, koira sekä muutamia hanhia ja kanoja. Asuin pienessä kylässä Australian itärannikolla, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä suurkaupunki-Brisbanesta. Vaikka asuin niin sanotusti ”maaseudulla”, olin keskellä Australian vilkkaimpia turistikohteita, Gold Coastia ja Byron Bayta. Sanoinkuvaamattoman upeaa aluetta rantoineen ja vuorineen onkin mukava esitellä omana kotinaan. Kaiken hiekan ja auringonpaisteenkin keskellä kaipasi kuitenkin Suomen luontoa ja sitä, ettei tarvitse pelätä paljasvarpain kävellessä, että joka ikinen käärme/muurahainen/hämähäkki/iilimato hyökkää kimppuun. Onneksi olen yksi niistä ihmisistä, jotka eivät erityisemmin koe koti-ikävää. Suomi-kavereille ja perheelle tuli jaettua hauskoja sattumuksia ja kyseltyä kuulumisia satunnaisesti WhatsAppissa ja Skypen välityksellä, sekä blogissa, jonka perustin vaihtovuottani varten.

Monista luuloista huolimatta, iso osa vaihtovuodesta on koulussa käymistä, ihan niin kuin normaaliarki Suomessakin on. Koulujärjestelmä Australiassa eroaa kuitenkin Suomen järjestelmästä merkittävästi. Vaikka onkin ollut mielenkiintoista kokea erilainen tapa opiskella, näin seitsemän kuukauden jälkeen alkoi jo kaivata takaisin Martsariin. Siinä missä lukio on kurssisuorituksiin keskittyvä pienoisyliopisto, jossa saa melkein oman mielensä mukaan mennä ja tulla, tuntui anglikaaninen yksityiskoulu paluulta takaisin yläasteelle. Koulupuku ja pakatut koululounaat ovat arkipäivää, ja koulun alueelta lähteminen kesken koulupäivän ei tulisi kuuloonkaan – edes hypäreiden aikana (jotka siis vietetään valvotussa tilassa opiskellen). Sääntöjä riittää, mutta niitä kunnioittamalla ja järkeään käyttämällä selviää mainiosti.

Olin vuosiluokalla 11, siis koulun toisiksi vanhimpia. Koulu aloitetaan Australiassa kuusivuotiaana eli koulusta myös valmistutaan vuosi aikaisemmin kuin Suomessa. Opiskelin viittä eri ainetta: Standard English, 2 Unit Math (keskitason matikka), Biology, Drama ja Visual Art. Muissa aineissa tunnuttiin pyörivän jotakuinkin samoissa aiheissa kuin Suomessakin, mutta englannin opiskelu erosi meidän äidinkielen tunneista täysin. Siinä missä yo-esseekokeessa on aikaa peräti kuusi tuntia yhdelle esseelle, siellä vastaavassa loppukokeessa joutuu työstämään kolme kirjallisuusesseetä kahdessa tunnissa. English keskittyy lähinnä opettajan neuvojen, pitkien sitaattien ja erilaisten tekniikoiden ulkoa muistamiseen ja niiden latelemiseen paperille kokeessa. Oman äänen kuuluminen on ehdoton ei, kuten myös esseelle määrätystä tiukasta rakenteesta poistuminen.

Joka torstai on koulun liikuntapäivä, jolloin saa pukeutua urheilupukuun. Kaksi tuntia käytetään valittuun urheiluun, muuten opiskellaan normaalisti. Olin valinnut jokaiseen termiin eri urheilulajin ja olin sukeltanut, suppaillut (Stand Up Paddleboarding) ja miekkataistellut. Sukelluskurssin suorittaminen koulun kanssa oli mahtava kokemus, eikä ihan heti olisi mahdollista Suomessa!

Kouluvuosi Australiassa jaksottuu neljään eri termiin, joiden välissä lomaillaan aina kahden tai kolmen viikon ajan. Kuuden viikon kesäloma olennaisesti vietetään joulun läheisyydessä päinvastaisista vuodenajoista johtuen. Koska melkein koko vuoden ympäri on mukavan lämmin, on rentouttavaa lomailla ”melkein koko ajan”. Todellisuudessa siellä ei vietetä yhtään enempää aikaa lomalla kuin Suomessakaan. Jokainen termi päättyy perinteisellä karnevaalilla, joita ovat uinti-, yleisurheilu- ja maastojuoksukarnevaalit. Yhden päivän koko koulu viettää omissa tuvissaan, jotka kilpailevat keskenään pisteistä, joita kerätään vuoden ympäri samaan tapaan kuin Tylypahkassa. Meidän koulussa oli neljä tupaa, joista itse kuuluin vihreän värin alla kisaavaan Saint Stepheniin.

Australiasta löytyy mitä ihmeellisimpiä kummallisuuksia, vaikka pinnalta se näyttäisi pelkältä ”tavalliselta” länsimaalta. Kokemuksena aussikulttuuriin tutustuminen on ollut mahtavaa, jotakin niin erilaista Suomeen verrattuna. Vaikka en vieläkään käsitä miten joku voi syödä popcornia lounaaksi ja luulla sen olevan terveellistä, olen oppinut ymmärtämään monia noista outouksista. Ymmärrän maailmaa ja ihmisiä paremmin, mutta uskallan silti väittää olevani sama Sanja, joka Suomesta lähti kahdeksan kuukautta sitten.

Sanja Tuovila

Martsarissa vietettiin LUMA- viikkoa 31.10-4.11.2016

Lumaviikko käynnistyi Neljän tieteen kisoilla ja maanantaina oli vuorossa matematiikka. Kilpailuihin osallistui upeasti 28 opiskelijaa ja kaikkien osallistujien kesken arvottiin Heureka- lippu. Lipun voitti Inari Kolehmainen.

Luma- viikolla tiistaina saimme vieraaksemme avaruustutkija Ilkka Sillanpään Ilmatieteen laitokselta. Ilkka piti kaksi luentoa. Ensimmäinen luento oli suunnattu lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Aiheena oli Aurinkokuntaamme koskevat tieteelliset löydöt. Ilkan luennolla matkasimmekin lähes joka planeetalle. Luento herätti paljon opiskelijoiden kysymyksiä aina tieteellisestä tutkimuksen teosta avaruustutkijan palkkaan. Yleisö oli hienosti mukana.

Luennon viimeinen etappi Plutolla

Tiistaipäivän toisella luennolla kuuntelijoina olivat abiturientit ja LUMA-ryhmät. Tällöin Sillanpää kertoi pääasiassa Maan magneettikentästä ja magnetosfääristä, jossa muun muassa revontulet muodostuvat. Sillanpäällä oli näytettävään paljon upeita kuvia ja videoita aiheeseen liittyen. Olemme hyvin iloisia Ilmatieteen laitoksen panostukseen. Tämä oli jo kolmas kerta, kun heiltä saapuu luennoitsija vieraaksemme.

Avaruuden magneettiset kappaleet

Keskiviikkona kisailtiin MAOL:n fysiikkakisassa. Kisaan osallistuivat abiturientit Väinö Hatanpää, Lauri Mäki- Petäys ja Julius Pesonen sekä toisen vuosiluokan opiskelijat Enni Hatanpää, Santeri Kosonen ja Juho Lavonen. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin Heureka- pääsylippu. Kiitos Tiedekeskus Heurekalle nuorten innostamisesta kisaan. Lauri Mäki- Petäys oli onnekas arvonnassa. Onnea Laurille! Nyt jäämme jännityksellä odottamaan Martsarin fysiikkakisaan osallistuneiden kisakuntoa verratuna muihin vantaalaisiin sekä valtakunnallisella tasolla.

Torstaina oli viikon yleisörikkain luento, kun Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori Mikael Skurnik tuli luennoimaan bakteereista, bakteerien viruksista ja taudeista. Kuulijoina olivat pääasiassa tokat ja abit, mutta myös kiinnostuneita ykkösiä oli paikalla. Skurnik johdatteli meidät taudinaiheuttajien maailmaan ja kuvasi oman urakehityksensä kautta tutkimuskohteitaan mikrobiologian alalla. Välissä oli kevennyksiä ja muun muassa Grand Canyonin esittelyä, ja esityksessä oli paljon kuvia. Hän kuvaili myös uudempia, uraauurtavia tutkimusprojektejaan, joissa sairaalabakteerien aiheuttamille infektiotaudeille pyritään kehittämään bakteereja tappavista viruksista Suomessa uusi hoitomuoto, faagiterapia. Tässä on linkki Ylen uutiseen luennon ajankohtaisista aiheista, julkaistu 14.11.2016

http://yle.fi/uutiset/3-9291429

Luento herätti kiinnostusta monissa opiskelijoissa ja opettajissa, ja sai hyvää palautetta.

Miten tunnistetaan taudinaiheuttaja?

Bakteerien paikka eliökunnan sukupuussa

Perjantaina olikin sitten vuorossa kemiakisa, jossa viime vuosina Martsarin osaaminen on ollut pelottavan hyvää ihan valtakunnallisinkin mittarein. Jäämme odottamaan lopullisia tuloksia vesi kielellä! Toki salamoiden iskemien todennäköisyydet tiedostaen. Mutta osaavatpa ainakin fyysikot johdatella moisia sähköpurkauksia, mikseivät sitten myös kemistit. Valtakunnalliseen tarkasteluun lähtivät kummankin sarjan kolme parasta yritelmää, joiden tuottajat olivat: kakkosten perussarjassa Jussi Kiviluoto, Lukas Björklund ja Jukka-Pekka Keinänen, abien avoimessa sarjassa Lauri Mäki-Petäys, Teemu Salonen ja Remo Saaristo. Heurekan vapari kopsahti Vilja Ristolaiselle.

Luma- viikko päättyi Martinlaaksosta keväällä 2015 valmistuneiden opiskelijoiden jatko- opintoinfoon perjantai- iltapäivänä. Opiskeluistaan Tampereen teknillisessä yliopistossa olivat kertomassa Victoria Keskinen ja Essi Saloranta. Victoria kertoi rakennustekniikan opinnoistaan ja Essi tuotantotalouden opinnoistaan. Iloisten ja valintaansa tyytyväisten nuorten naisten lisäksi Niko Pitkäkangas kertoi sähkö- ja automaatiotekniikan opinnoistaan ammattikorkeakoulussa. Nikon opiskelupaikka on Metropolian Myyrmäen osasto, jossa hän on myös viihtynyt hyvin. Yleisönä oli 23 Martinlaakson lukion nykyistä opiskelijaa.

Martsarin teatteridiplomi-ilta keräsi yleisöä

Martsarin teatteridiplomi-ilta järjestettiin 27.10. Teatteridiplomin suorittivat kuusi Martinlaakson lukion abiturienttia. Teatteridiplomin näkyvin osuus, pieni näytelmä, arvioitiin teatteridiplomi-illassa, mutta se ei kata koko teatteridiplomisuoritusta.

Teatteridiplomi toteutetaan hyvin pitkälti itsenäisesti, eivätkä opettajat auta sen tekemisessä paljoakaan. Martinlaakson lukion opiskelija Karri Aalto kertoo teatteridiplomin rakentamisen alkavan aiheen kehittämisellä. Aalto kertoo, että aiheen valinnan jälkeen sen ympärille rakennetaan tarina. Myös esitystapa kannattaa valita itseä kuvaavaksi.

Aalto sanoo saaneensa inspiraation teatteridiplomiin ajan kanssa. Ideoita kannattaa pohtia rauhassa ilman häiritseviä ärsykkeitä. Myös jo kertynyt elämänkokemus voi auttaa inspiraation löytämisessä.

Aalto perustelee lukiodiplomivalintaansa näyttelemisen mukavuudella. Näytteleminen on hänen mielestään mukavampaa kuin esimerkiksi soittaminen. Aalto selventää, että hän haluaa ilmaista itseään mieluiten puheen ja kehonkielen kautta, ja siksi teatteridiplomi tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Päätös oli osuva, sillä hänen mielestään teatteridiplomi oli hieno kokemus. Aalto kertoo, että teatteridiplomin avulla pääsee oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Samalla oppii soveltamaan omia teatteritaitojaan.

Jesse Gyllenbögel oli yksi teatteridiplomin suorittajista

Teatteridiplomin suorittaminen vaatii vaivannäköä. Aallon mukaan varsinkin valojen rytmitys ja äänitekniikka vaativat suunnittelua. Myös tapa, jolla oman idean vie yleisölle tarvitsee miettimistä. Aalto kertoo, että alussa ideat kannattaa kirjoittaa ylös. Siten rakenteen suunnittelu helpottuu. Lopuksi omaa esitystä kannattaa hieman kritisoida.

Teatteridiplomi-ilta veti katsojia Martinlaakson koulun auditorioon. Paikalla oli myös raati arvostelemassa teatteridiplomeita.

Teksti ja kuvat: Tatu Mustonen   

Munkit villitsivät Martsarin

Mercurialta yli jääneet munkit villitsivät Martsarin opiskelijat. Infopisteelle muodostui jono, jota ei ole nähty sitten ilmaisten ämpärien jaon. Käytävät täyttyivät kirmaavista opiskelijoista, jotka kilpailivat jäljelle jääneistä munkeista. Munkit loppuivat nopeasti.

Teksti: Tatu Mustonen  

Teacher gone backpacking - eli Tiinan reppureissu, Alpakoita ja sähköpyöriä

Pakkasin rinkkani ja lähdin neljäksi kuukaudeksi reissuun. Tarkoitus on jossain vaiheessa päätyä Uuteen-Seelantiin, mutta matkoillani on taipumus saada erikoisia käänteitä. Saa siis nähdä, pääsenkö sinne saakka :) Kirjoittelen aina välillä jotain satunnaista tänne Martsarilaiseen sieltä, missä kulloinkin menen. Tervetuloa seuraamaan matkaani!

Alpakoita ja sähköpyöriä

Niin, näistä alpakoista on jossain yhteydessä ehkä ollutkin jo puhetta... Ihan kaikille teistä ei siis liene yllätys, että hakeuduin "ihan ohikulkumatkalla" Falkenbergiin ruotsalaisen ystäväni alpakkatilalle muutamaksi päiväksi auttelemaan eläinten hoidossa ja vaihtamaan kuulumisia.

Alpakat ovat ihmisen noin 6000 vuotta sitten kesyttämiä kotieläimiä - varsinaisia "villialpakoita" ei siis ole olemassa, kuten ei myöskään villilaamoja. Sen sijaan näiden kantamuodot, vikunja ja guanako, elävät edelleen villinä ja vapaana pääasiassa Perun ja Chilen vuoristoseuduilla. Kaikki edellämainitut neljä "lajia" risteytyvät keskenään, ja jälkeläiset ovat myös lisääntymiskykyisiä, joten lajimääritelmän mukaan..no, kyllä te tiedätte :)

Alpakat ovat pääasiassa villantuottajaeläimiä, kun taas laamoja käytetään kantojuhtina ja laumanvartijoina. Laamat ovatkin selvästi itsevarmempia ja kookkaampia kuin alpakat, jotka kyllä uteliaisuuttaan tulevat lähelle, ottavat katsekontaktin ja hymisevät ymmärtäväisesti, mutta eivät yleensä suostu halattavaksi. Toisaalta alpakka ei yleensä myöskään sylje ihmistä, vaan ottaa vain kohteliaasti etäisyyttä, jos sitä ei kiinnosta.

Aion siis ryhtyä alpakkafarmariksi, ennemmin tai myöhemmin ;) Ja nyt teen taustatutkimusta asian tiimoilta. 

Rentouduin alpakoiden parissa muutaman päivän, kunnes oli aika jatkaa junalla kohti Kööpenhaminaa. Viihdyin hienosti vajaan kolmen tunnin junamatkan merimaisemia, tuulimyllyjä ja merimetsoja ihaillen. Erityisesti pitkä silta Ruotsin puolelta Malmöstä yli Tanskaan oli vaikuttava. Tuulimyllyjä silmänkantamattomiin! Tanska onkin maailman johtava maa sekä tuulivoiman käyttäjänä (yli 20% energiasta) sekä tuuliturbiinien tuottajana (90% maailman tuotannosta).

Kööpenhaminaan tutustuin pääasiassa pyörän selästä. Kaupungissa on aivan uskomaton sähkökaupunkipyöräsysteemi, jonka käyttö vaatii vain rekisteröitymisen ja pienen maksun per matka tai per kuukausi. Sinänsä täysin tasainen kaupunki on helppo pyöräiltävä, mutta koska tuuli on usein varsin navakka, tuli sähköapu usein tarpeeseen esim. pitkiä siltoja ylittäessä (ja oli se muutenkin aika kiva:))

Ai niin, pysähdyinhän matkallani Ruotsin halki myös Jönköpingissä, jossa serkkuni opiskelee kauppatieteitä. Aivan mainion eläväinen yliopistokaupunki, jonka asukkaista yli 10% on opiskelijoita! Jönköpingin yliopistossa voi opiskella kauppatieteiden lisäksi mm. terveysalaa, juridiikkaa, teknisiä tieteitä ja vaikka mitä! Harkitkaahan ja selvitelkäähän tekin ajoissa opiskeluvaihtoehtoja ulkomailla! Sisäänpääsy voi irrota aikalailla helpommalla kuin Suomen korkeakouluihin, ja opetuksen laatu on varmasti hyvä! Jönköpingissäkin useimmat ohjelmat ovat englanninkielisiä, vaikka eipä siitä ruotsinkielentaidostakaan haittaa ole, jos Ruotsissa asuu..

http://ju.se/en/study-at-ju.html

Kävin toki myös tutustumassa kaupungin tärkeimpään nähtävyyteen, entisen tulitikkutehtaan tiloihin tehtyyn tulitikkumuseoon. Tässä muutama satunnainen tulitikkufakta: 

- Ruotsi oli varsin merkittävä tulitikkujen valmistusmaa 1920-luvulle saakka. "Swedish safety matches" olivat kaikkialla Euroopassa tunnettu laatutuote (olivat ruotsalaiset ilmeisesti jo tuolloin hyviä brändäämään tuotteitaan..)

- Jönköpingin tehtaalla noin puolet työvoimasta oli lapsia (12 vuoden ikä ja hyvä terveys pääsyvaatimuksena). Lapset tekivät 10-tuntista työpäivää 6 päivänä viikossa, mutta heille maksettiin vain 1/3 aikuisten palkasta.

- Aiemmin tulitikkujen raapaisupäässä käytettiin valkoista fosforia, joka tuhosi monen tulitikkutehtaassa työskennelleen terveyden, tai jopa tappoi. Fosforihuurujen hengittely aiheutti fosforinekroosia, joka alkoi hammassäryllä. Tämän jälkeen hampaat irtoilivat ja leukaluu kuolioitui pala palalta. Ainoana hoitona oli leikkaus - monet menettivät esim. koko alaleukansa. Tästä löytyy netistä aika karuja kuvia.. "Tulitikkutehtaan tytöt" olivat helposti ulkonäöstään tunnistettavissa.

- Tulitikkuja on tapana käyttää myös mittakaavan osoittamiseen valokuvissa, esim. 

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tulitikku#/media/Tiedosto%3ABrookesia_micra_on_a_match_head.jpg (Wikipedia 14.10.2016)

Nyt taitaa olla aika selvitellä lentoreittejä kohti Päiväntasaajaa..alkaa tämä Euroopan kylmyys vähän kalvaa :) Tarkoituksenani oli jatkaa vielä Hampuriin saksalaisen ystäväni luokse, mutta hänen suunnitelmiinsa tuli yllättävä muutos. Taidankin siis lentää jo täältä Köpiksestä kaukomaille.