Kotona koska korona #16

Peura

Pöytä | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Aivan sama paljon jalkoja,
ajaa taso saman asian,
kannattaa tavaraa tarpeetta
laskea ainoatakaan lattialle.
Älykkö löytää pöydälle työtä myös
kaukana laatikosta rajatta
vieden esineen minne tie viekään
kääntäen sen vaikka kyljelleen.
Minä olen pöytä.


Tuukka Kontio

Martinlaakson tarinoita 1

Runo päättää Martsarilaisen Lukuviikon ja aloittaa samalla Martinlaakson tarinoita -nimisen juttusarjan, jossa julkaistaan luovan kirjoittamisen kurssilla (ÄI12) syntyneitä tekstejä.

#lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

äärettömyys sivujen välissä

tuhansia mahdollisia taivaita

tuhansia mahdollisuuksia valita toisin

tuhansia mahdollisuuksia aloittaa alusta

jos esipuheen jälkeen huomaakin olevansa väärässä tarinassa

jonkun toisen elämänkerrassa

jonkun kauniimman runokokoelmassa

jonkun viisaamman väitöskirjassa

sanojen upottava tyhjyys, josta löytää kaiken minkä tarvitsee

joskus enemmän, välillä ei sitäkään

rivien välissä elät tuhat elämää

kadotat itsesi ja kaikki rakkaasi

vain löytääksesi ne uudestaan

novellien hartaasti valituista käänteistä

lasten satukirjojen henkilöhahmoista

klassikkoromaanien kuluneista kliseistä

- Reetta Salovirta

Runo on Dixit-pelikortin kuvan innoittama.

Lukuviikon kirjavinkkaus: päätoimittajan sarjakuvakokoelmista

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

___


Sarjakuvat ovat ehkä eläneet kultakautensa jo kauan sitten aikaisempien sukupolvien ahmiessa niitä kasoittain. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ne edelleen olisi hyviä. Tässä joitain ja suosittelevan arvoisiksi kokemiani sarjakuvia.

Hyvää lukuviikon loppua!


Don Rosa; Roope Ankan elämä ja teot

Elävän legendan yksityiskohtainen kuvaus yhdestä maailman tunnetuimman hahmon elämästä. Mukana seikkailee niin Geronimo kuin Theodore Rooseveltkin, ja, klaaninsa viimeisen, Roopen, matka käy ympäri maailman. Tarinat ovat yksiä harvoista varsinaisista kaanoniin kuuluvista Ankka-tarinoista. Rosa kertoo nuoren Roopen matkasta rikkauksiin läpi lukemattomien vastoinkäymisten, traagisen rakkaustarinan ja loistavan hahmonkehityksen.

Tiesitkö, että Roope ratsasti Afrikassa leijonalla ja matkasi Australiassa kengurun pussissa? Muistatko, miten hän ansaitsi ensimmäisen lanttinsa? Tästä kaikesta, ja paljosta muusta, kerrotaan Roope Ankan elämissä ja teoissa.


Lee Falk; Mustanaamio

”Joka näkee Mustanaamion kasvot ilman naamiota, häntä kohtaa kaamea kuolema.”

Vanha klassikko. Mustanaamio on Afrikan fiktiivisestä maasta Bangallasta käsin pahiksia peittoava bokserisankari. Sarjakuvaa on julkaistu 30-luvulta lähtien, ja Mustanaamio oli ensimmäinen monista ihonmyötäiseen pukuun sonnustautuneista 1900-luvun supersankareista.

Hauska seikka: Mustanaamiolla on tapana iskeä roistoja leukaan sormessaan pääkallosormus, jonka takia herätessään he harmikseen huomaavat kantavansa leuassaan pääkallomerkkiä.


Eiichiro Oda; One Piece

Vaikka sarjassa on jo yli 90 nidettä ja lukemattomia juonikaaria ja henkilöhahmoja niin paljon, että niistä on mahdotonta pitää lukua, sarjakuva on todellakin luettavan arvoinen. Päähenkilö Luffy D. Monkey lähtee merirosvoksi (päämääränään merirosvojen kuninkuus) ja luvassa on toimintaa ja hupia vaikka loppuelämäksi.

Värikäs ja lennokas One Piece saattaa ensiksi vaikuttaa melko lapselliselta, mutta se yllättää monella tapaa niin moraalisilla opetuksillaan kuin lukuisilla viittauksillaan esimerkiksi maailmanhistoriaan ja -kirjallisuuteen.


Christophe Chabouté; Tout Seul

Kuvittele mieleesi yksinäinen majakkasaari. Ympärillä aava meri. Lokkeja taivaalla.

Chabouté ei käytä paljon sanoja, mutta kertomus majakkasaaren yksinäisestä ja maailman hylkäämästä "Quasimodosta" on hiljaisuudessaan koskettava. Kyseistä ranskalaista sarjakuvaa ei ole käännetty suomen kielelle, mutta englanniksi on (nimellä Alone).


René Goscinny & Abert Uderzo; Asterix

Asterixin ja Obelixin (unohtamatta Idefixiä) seikkailuista suurin osa keskittyy roomalaisten paf:aamiseen taivaalle ja kypärien keräämiseen, ja lähes joka tarina päättyy nuotion äärellä pidettäviin juhliin, jossa Obelix syö ihan liian monta villisikaa. Kokonaisena, tietenkin. Mukaan mahtuu paljon hauskoja tilanteita ja kaikkea gladiaattoritaisteluista yrttien keräämiseen taikajuomia varten ja sijaisvanhemmiksi tulemiseen. Yay.



Teksti: Laura

Lukuviikon kirjavinkkaus: liikunnanopettaja Anssi

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Anssi Nevalainen, liikunnan ja terveystiedon opettaja

Olen aika säännöllinen sanomalehtien, elämäkertojen ja tietokirjojen lukija. Suunnilleen yksi kirja tulee luettua kuukausittain. Kaunokirjallisuutta tulee luettua aika vähän. Viime aikoina olen lukenut paljon terveyteen, yhteiskuntaan ja urheiluun liittyviä kirjoja, joista monet ovat olleet elämäkertoja. Pääasiassa luen kirjoja ja lehtiä suomeksi, mutta jonkun verran myös englanniksi. 

Faktojen maailma (2018) on ehdottomasti sellainen teos, joka jokaisen kannattaisi lukea. Se on sopiva sekoitus tietokirjaa, Hans Roslingin elämäkertaa ja terveyteen liittyviä tarinoita. 

Kirja kuvaa Hans Roslingin omien kokemusten ja kansainvälisten tilastojen kautta ihmisten terveyden paranemista maailmassa ja tähän kehitykseen liittyviä harhaluuloja. Usein ajattelemme, että maailma olisi menossa huonompaan suuntaan, vaikka todellisuudessa kehitystä on tapahtunut hurjasti viimeisinä vuosikymmeninä. Maailmassa on edelleen monia epäkohtia, mutta monissa asioissa on menty harppauksin eteenpäin. Uhkakuvien lisäksi huomiota tulisikin kiinnittää myös hyviin asioihin ja hitaaseen kehitykseen. 

Faktojen maailmassa koukuttaa tarinallisuus, ajankohtaisuus ja useat oivaltamisen kokemukset. Kirja auttaa ymmärtämään monia terveyteen liittyviä kysymyksiä ja suhteuttamaan asioita toisiinsa. Lisäksi kirja on omassa kategoriassaan sopivan lyhyt, havainnollistava ja helposti ymmärrettävä. Tieteen popularisointia parhaimmillaan! 

Teksti ja kuva: Anssi Nevalainen

Lukuviikon kirjavinkkaus: historian ja filosofian opettaja Sinikka

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Sinikka Haaksiluoto, historian ja filosofian opettaja

Olen on-off-lukija. Kun aloitan kirjan, haluaisin lukea sen heti loppuun. Teen miltei poikkeuksetta kirjasta muistiinpanot käsin. Jos kirja on oma, teen siihen surutta reunamerkintöjä, joihin voin palata myöhemmin, esim. opettaessani. Kirjoitan myös päiväkirjaa, jonka taakse kirjoitan ylös listaa lukemistani kirjoista: Kirjoittaja, kirjan nimi, sekä kirjan lukemisen päivämäärä. Viime marraskuussa aloittamassani, vielä jatkuvassa päiväkirjassa on 27 kirjan tiedot. Tällaisia listoja on satakunta, koska päiväkirjojakin alkaa olla niin paljon. Olen kirjoittanut koko lukevan elämän aikani päiväkirjaa ja sinne kommentoin myös lukemiani kirjoja. Luen vain tietokirjoja, ellei kertova teksti liity suoraan esim. johonkin matkaani. Kesän alussa kokoan tornin kirjoista, jotka haluan lukea. Kesä onkin parasta lukuaikaa.

Luin pääsiäisenä 2020 Kekkosen Kirjeitä myllystäni 1-2. Valitsin nämä kirjat siksi, että presidentti Niinistö ehdotti hiljattain hallitukselle eräänlaisen ”nyrkin” perustamista koronakriisin ajaksi, ja ryhdyin pohtimaan presidentiaalista vallankäyttöä Suomessa eri aikoina. Puhutaan paljon Kekkosen ajasta ja nämä kirjeet valaisivat sitä pilkun tarkasti.

Kekkonen kirjoitti noita kirjeitä 1956-1967, sekä 1968-1975. Olin hämmästynyt siitä, että ne eivät olleet pelkkiä haukkumakirjeitä, vaan myös ”kehukirjeitä”, jos joku oli osannut puhua tai lausua hyvää ulkopolitiikastamme. Minua kiinnosti erityisesti 1970-luku ja syntymäpäiväni syksyllä 1971. Noihin aikoihin Kekkonen kirjoitti nimimerkille ”Vanha Kissa” naistoimittajista, jotka ovat pitäneet presidentti Kekkosen hattua epäsopivana presidentille ja ovat järjestäneet keräyksen UKK:n uutta hattua varten. Hän kutsuu toimittajat Kalle Kuusisen vaateliikkeeseen sovittamaan hänelle uutta hattua.

Kirjassa koukuttaa se, miten huomaa aikojen muuttuneen korkeimpien valtioelinten vallankäytön suhteen. Toisaalta huomaa, että valta on edelleen, paikoitellen personifioitua ja kriisiaikoina, edelleen, korostuu usein vahvan johtajan kaipuu. Lähihistorian tuntemus auttaa meitä kaikkia ymmärtämään sekä kotimaan, että ulkovaltojen vallankäyttöä ja muuttuvaa kansainvälistä ympäristöä. Kirjasuositukseni lähtee siis yhteiskuntaopista ja historiasta kiinnostuneille lukijoille.

Teksti ja kuva: Sinikka Haaksiluoto

Lukuviikon kirjavinkkaus: rehtori Salme ja englanninope Annukka

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Salme Sulander, Martsarin rehtori

Olen kaikkiruokainen himolukija. Kirjavalinnoissani luen usein jonkin tietyn kirjailijan teoksia useampiakin peräkkäin ja etsin myös muuta tietoa ko. kirjailijasta.  

Tällä hetkellä minulla on lukemistona saksalaisen Bertolt Brechtin tuotanto. Menossa on Berhtin Setsuanin hyvä ihminen. 

Setsuanin hyvä ihminen on näytelmä, joka kertoo satiirisen kuvauksen hyvyyden etsimisestä maailmassa, jossa on paljon pahuutta, jossa hyvyyttä voi löytyä yllättävistä paikoista. 

Suosittelen kirjaa ihmiselle, joka pitää satiirisesta kirjallisuudesta ja haluaa hieman pöllyttää ajatuksiaan. Tämä kirja kannattaa lukea.

Annukka Huttunen, englannin opettaja 

Luen kausittain, joko ahmimalla tai en ollenkaan. Lukuvuoden aikana tykkään lukea ammattikirjallisuutta, minulla on aina kesken vähintään kaksi kirjaa, yleensä positiivista pedagogiikkaa tai jotain oppimisvaikeuksiin liittyvää. 

Kaunokirjallisuutta luen etenkin lomilla ja tykkään myös ylläpitää kielitaitoani lukemalla englanniksi ja ruotsiksi. Haluaisin oppia kuuntelemaan äänikirjoja, mutta ärsyynnyn liian hitaasta lukutemposta. Ehkäpä nyt täytyy vain kokeilla uudestaan, kun kirjastoon ei pääse. Luen myös mielelläni lapsilleni ääneen, nyt menossa on Harry Potter -sarjan viimeinen kirja. Sitten olen lukenut koko sarjan jo kaksi kertaa ääneen! 

Kirjavinkkini on yleinen, ei yhtä kirjaa koskeva: jos et ole ennen lukenut vieraalla kielellä, kokeile aloittaa kirjasta, jonka olet lukenut suomeksi tai katsonut elokuvana. Kun tarina on tuttu, ei haittaa vaikka et ymmärtäisi ihan kaikkea. Toinen vinkkini on itselläni käytössä: jos kirja on tylsä, valitse toinen! Lukeminen ei ole koskaan tylsää, kunhan kirja on oikein valittu. 

Teksti: Annukka Huttunen, Salme Sulander ja toimitus

Lukuviikon kirjavinkkaus: äikänope Iina ja taideope Heli vinkkaavat

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Iina Heinilä, äikän ja S2:n opettaja 

Millainen lukija olet?
Olen aika hidas lukija, mutta kun rakastun kirjaan, yleensä joko henkilöhahmoihin tai kieleen, uppoudun ja ahmin helposti. Viimeksi näin kävi Pajtim Statovcin Bollan (2019) kanssa. Lumoavan kaunis kieli vei mennessään. Vaikutuin myös siitä, kuinka puristavaa surua tunsin lukiessani teosta. Ja sen jälkeenkin.

Luen yleensä kotimaista nykykirjallisuutta, lähinnä romaaneja. Aikuisiällä olen sukeltanut myös tietokirjojen maailmaan. Minulla on jo pitkään ollut kesken, varmaan siksi, että luen tätä kirjaa tabletilta e-kirjana, Hans Roslingin Faktojen maailma (2018). Se kannattaa lukea, varsinkin jos tapaa potea maailmantuskaa. Kirjan viesti on, että asiat ovat paremmin kuin luulet.

Olen koukussa äänikirjoihin. Kuuntelen aina kun mahdollista – työmatkalla, kauppareissulla ja imuroidessa. Äänikirjojen avulla voin “lukea” enemmän ja pääsen uutuuskirjoihin nopeasti käsiksi. Tällä hetkellä kuuntelen Kjell Westön Rikinkeltaista taivasta (2017), jossa kiinnostavaa on Helsingin kuvaus sekä ajankuva 50-luvulta nykypäivään. Jos kaipaan rauhoittavaa ja rentouttavaa olemista, valitsen kirjasta kuitenkin tekstiversion.

Lukuviikon kunniaksi vinkkaan luettavaksi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian (2012–2013).

Mistä kirja kertoo?
Sarja kertoo homoyhteisöstä ja 80-luvun Ruotsista AIDSin saapuessa. Yksittäisten osien nimet paljastavat keskeiset teemat: 1. Rakkaus, 2. Sairaus, 3. Kuolema.

Tarina rakentuu pikkukylästä pakenevan Rasmuksen ja tukholmalaisen Jehovan todistaja -Benjaminin rakkaustarinan ympärille. Sarjassa seurataan myös heidän ihastuttavaa ystäväpiiriään.

Mikä kirjassa koukutti?
Näissä kirjoissa on niin mahtavia tyyppejä! Henkilöhahmojen puolella on alusta asti, mikä on ihanaa ja ihan kamalaa. Heti alussa lukijalle tehdään selväksi, ettei loppu ole onnellinen. Vaikka aika monesti tätä sarjaa lukiessa itkettää, usein myös naurattaa.

Gardell on ammatiltaan myös käsikirjoittaja, mikä näkyy kirjojen tyylissä. Leikkaukset ovat nopeita: kuolinvuoteelta siirrytään sujuvasti riehakkaisiin kotibileisiin. Näkökulmahenkilöt vaihtuvat tiuhaan, samoin kuin aika ja paikkakin. Välillä ollaan 60-luvulla lapsuusmuistoissa, toisinaan ennakoidaan tulevaa teho-osaston epätoivoa huokuvilla käytävillä.

Kenelle kirja sopii?
Jokainen, joka on tai on joskus ollut nuori voi varmasti löytää sarjasta jotain tuttua. Oman identiteetin rakentaminen, ystävyys ja rakkaus koskettavat meistä kaikkia, ainakin jollain tavalla ja joskus. Trilogia tarjoaa myös tavan kohdata ja käsitellä raskaita teemoja, kuten sairaus, kuolema ja läheisen menettäminen.

Ps. Trilogiasta on tehty myös kolmiosainen tv-sarja, joka on melkein yhtä hyvä kuin kirjaversio.

Heli Groschup, kuvis- ja draamaopettaja

Millainen lukija olet?
Luen enimmäkseen nykykirjallisuutta. Haalin kiihkeästi käsiini kohuttuja uutuuskirjoja ja haluan lukea ne heti. Toisaalta saatan pitää romaaneista taukoakin, jolloin luesken enimmäkseen tietokirjallisuutta teatterista, taiteesta tai selailen kuvia arkkitehtuurista ja muotoilusta.

Verkosta tai laitteilta luen lehtiä, sarjakuvia ja muuta silppua. Romaanit haluan lukea paperikirjoista. Äänikirjojen saatavuus on lisännyt minun kohdallani tekstien määrää, sillä nyt voin kuunnella kirjaa vaikkapa ulkoillessa.

Tykkään tarinoista, jotka puhuttelevat vahvasti tunteita, sisältävät kiinnostavia henkilökuvia tai avaavat mielenmaisemia. Viihdekirjallisuutta jaksan harvoin lukea alkua pidemmälle ja välttelen tiiliskivikirjoja.

Taidekirjoista suosittelen taiteilijaelämäkertoja vaikkapa Kalervo Palsasta, Andy Warholista tai Pablo Picassosta. Heidän tarinansa tarjoavat värikkäitä elämänvaiheita, seksiä, nautintoaineita ja narsismia eli railakasta taiteilijaelämää. Valitsen kuitenkin vinkkilistalle romaanin Emma Clinen Tytöt vuodelta 2016. Uskoisin sen imaisevan mukaansa lukioikäisiä ja se puhutteli aikuistakin.

Mistä kirja kertoo?
Kirjassa tutustutaan ajelehtivaan nuoreen tyttöön, joka muuttaa tyttökommuuniin ihastuksensa perässä. Kommuunin villeys ja vapaus vie tytön mukanaan, eikä entinen elämä maistu enää miltään. Pian tapahtumat alkavat kärjistymään, ja pahuus ottaa valtaa.

Mikä kirjassa koukutti?
Kirja on tiivistunnelmainen ja julma, loppuun asti kiihkeä. Se sijoittuu Kalifornian auringon alle ja pohjaa löyhästi vuoden 1969 tositapahtumiin. Kirjassa seurataan erityisesti nuoren tytön kasvutarinaa, ja siksi antaa ymmärrystä siitä, miten nuori mieli voi ajautua vääriin valintoihin ja hukata itsensä.

Kenelle kirja sopii?
Kirja imaisee mukaansa lukijan, joka etsii kirjoista muutakin kuin hupia. Se kertoo myös yksinäisyydestä ja siitä seuranneista tapahtumista, eikä jätä lukijaansa välinpitämättömäksi.

Teksti: Iina Heinilä ja Heli Groschup

Kevään tulo

Kuvat Joonas Brinck

Lukuviikon kirjavinkkaus: kemian ja biologian opettaja Klaus

Lukuviikko kutsuu kaikki suomalaiset juhlimaan lukemista!

Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään tänä vuonna 20.–26.4. Kevään 2020 poikkeusolojen aikana Lukuviikko on virtuaalinen lukemisen juhla, joka kannustaa kaikkia osallistumaan lukemalla sekä jakamalla luku- ja lukemiskokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Helpoin tapa osallistua on lukea! Rauhoita Lukuviikolla aikaa lukemiselle ja haasta tuttusi ja perheesi mukaan. #lukuviikko #lukuviikko2020 #luovuuttailmassa

Koottu ja lainattu tapahtuman sivuilta: www.lukuviikko.fi. 

Klaus Salo, kemian ja biologian opettaja

"Pane puhelin pois, kirjalle pitää antaa vähintään kaksikymmentä keskeytyksetöntä minuuttia"

Olen lukijana ihminen. Ihminen muuttuu iän myötä. Minäkin olen käynyt läpi kehityskaaren, mitä voi olla vaikea uskoa. Nykyään olen ”aivot narikkaan ja nautiskelemaan” –tyyppiä, laiska ja äreä keski-ikäinen setämies, joka ei tykkää pitkistä kirjoista – eikä pienistä kirjaimista. Mutta järisyttävimmät lukukokemukseni ovat olleet paksuja teoksia: Täällä pohjantähden alla, Mikael Hakim, Oman elämänsä sankari… Luin niitä nuorempana, 17-30 ikävuoden välissä. Tahdoin sivistää itseäni ja maailma oli täynnä huipputeoksia, joiden parissa viihdyin. Lukioaikana en lukenut montakaan kirjaa, vapaa-ajan täytti muu puuha, joka tuntui silloin tärkeältä. Suurimman vaikutuksen minuun kirjoittajana teki Veikko Huovinen, jonka poskettomat tarinat herättivät ymmärtämään sanoilla leikittelyn ja hillittömien hahmojen vetovoiman. Yläasteella meillä luetettiin Havukka-ahon ajattelija; mitä ajanhukkaa, muovihelmiä siioille! Onneksi äitini tökkäsi käteeni Hamsterit ja Ronttosauruksen.

Nykyään luen dekkareita, tietokirjoja ja muistelmia sekä elämäkertoja. Sotahistoriaa on mennyt jonkin verran, samoin henkilökuvia rosoisemmista urheilijoista sekä biologiaa koskevaa kirjallisuutta. Ruudun tuijottamisesta on tullut paha tapa, ja jostain tuo aika on aina pois. Aivojen nollaamiseen ja unen houkutteluun painettu kirja on ollut minulle hyvä ratkaisu. Neiti Marple ja Hercule Poirot ovat tuoneet minulle monet unet. Suomidekkareista Jarkko Sipilä ja Seppo Jokinen ovat viehättäneet, Reijo Mäki taas… No, tietäjät tietää, kirjaahan voi lukea myös kieli poskessa, kun tajuaa milloin ko. teoksen maineella voi ratsastaa. Äidinkielen yo-kirjoitelmassa Vareksen seikkailut, uhka vai mahdollisuus!?! Otsikoi itse, ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi kosmoskynällä.

Kirjasuositukseni olkoon Virpi Hämeen-Anttilan Tiergartenin teurastaja. Satuin löytämään sen joulun jälkeen punaisen hintalapun laarista. Ensimmäisenä kiinnostuin miljööstä: olen muutaman kerran ollut Berliinissä ja kaupunki kiehtoi, olihan mukana karttakin! Murhakertomus, kyllä kiitos. Hyvis vastaan pahis, tätä on varmasti kiva lukea. Aikamatka sadan vuoden taakse, 1920-luvun Eurooppaan, päähenkilökertojan kielikin oli vanhahtavaa, sanat taivutuksineen hauskoja, kirjailijan kiinnostus historiaan tarttui lukijaan, tarina eteni vaivatta ja kirja oli hyvää seuraa, sopivan mittainenkin. Myös seksiä oli, jos sen osasi rivien välistä nähdä. Olin löytänyt itselleni uuden kirjailijan! Teurastajan jälkeen olen lainannut kirjastosta jo kaksi muuta Kalle Björkin seikkailua, koska tahdoin lisää ja halusin lukea myös sarjan ensimmäiset teokset, joissa liikutaan Helsingissä. Tämän tyyppisiä kirjoja voi toki lukea missä järjestyksessä hyvänsä, henkilöhahmoja ja taustoja kerrataan sopivasti sen mitä tarpeen on.

Kirja voi olla korkeakulttuuria, herättää voimakkaita tunteita, saada haukkomaan henkeä. Pari vuotta sitten ylppäreissä oli pätkä Steinbeckia. Luin siitä kolme lausetta ja pysähdyin, tuijotin tyhjyyteen. Sitten luin sanat uudestaan. Pysähdyin taas. Seuraava kappale, vähän kerrallaan, nautiskellen. Mikä tarinankertoja, mikä kielen rikkaus! Vai vain taidokas kääntäjä? Omalla äidinkielellä kirjoitetussa tarinassa saa jokaisen sanan ja ajatuksen varmasti juuri sellaisena kuin kirjoittaja on tarkoittanutkin. Poliisikertomukset eivät ehkä ole taiteellisesti kunnianhimoisia tai älyköiden arvostamia. Ne ovat enimmäkseen harmitonta viihdettä, joita lukemalla ajatukset karkaavat toisiin maisemiin – mutta sehän juuri on kirjojen taika, niiden supervoima. Tämän tyypin kirjat sopivat kaltaiselleni laiskalle lukijalle, joka kuormittavasta elämäntilanteesta tai muusta tekosyystä johtuen ei jaksa keksittyä mihinkään kovin haastavaan, tai sellaiselle joka etsii itsestään lukijaa: ehkä sinäkin tahdot lukea, muttet osaa aloittaa mitään? Älä kurkota tähtiin, tartu ensin kuun häntään ja heivaa itsesi irti kamarasta. Pane puhelin pois, kirjalle pitää antaa vähintään kaksikymmentä keskeytyksetöntä minuuttia, että tarina alkaa imeä, ja usein ensimmäiset luvut vaativat vähän enemmänkin. Huomaat kyllä, kun irtoat tästä hetkestä ja ympäristön ärsykkeet kaikkoavat. Vielä yksi luku, sitten laitan valot pois! [Mikä emoji tähän sinun mielestäsi sopisi?;-]

Teksti: Klaus Salo

PERJANTAIESSEE: Ajattoman klassikon muotokuva

Klassikkokirjan tietää, vaikkei sitä olisi lukenutkaan. Jokaiselle tulee jonkinlainen mielleyhtymä vaikka Romeosta ja Juliasta tai Tuntemattomasta sotilaasta, vaikka alusta loppuun ei teoksia olisi koskaan kolunnutkaan. Kuten Mark Twainin kuuluisa sitaatti sanoo: “Klassikko on kirja, jonka jokainen olisi mielellään lukenut, mutta jota kukaan ei mielellään lukisi.” Omalla lukulistallani keikkui ties kuinka monta vuotta Oscar Wilden kulttiklassikko Dorian Grayn muotokuva (1891). Olen lukenut blogitekstejä kirjailijan elämästä ja älyttömän määrän tiivistelmiä ja arvosteluja itse kirjasta. Kun vihdoin ja viimein päätin romaaniin tarttua, oli reaktio kaikilla siitä kuulevilla tutuillani sama: “Mun on itsekin pitänyt lukea se jo vaikka kuinka kauan!” Miksi klassikon aloittaminen sitten tuntuu niin vastenmieliseltä? Onko kyseessä jokin alitajuntainen pelko siitä, että koska kyseessä oleva teos on vanha, sen on pakko olla myös puuduttava ja raskas? Myönnän itsekin, että miettiessäni seuraavaa kirjaa jonka lukisin, kallistun lähes aina nykykirjallisuuden puolelle. Sen kokee turvallisena ja tuttuna, sillä nykykirjallisuudesta samaistumispintaa on huomattavasti helpompaa löytää. Klassikot eivät kuitenkaan ole klassikkoja turhan takia, vaan niiden sisältö saattaa yllättää nykylukijan perinpohjaisesti. Vielä tänäkin päivänä innokkaat kirjallisuuden ystävät ympäri maailman käy suutelemassa Oscar Wilden hautakiveä yksinkertaisesta syystä - Dorian Grayn muotokuva on mestariteos.

1800-luvun loppuun sijoittuva kauhuromanttinen romaani on täynnä filosofiaa, pohdintaa identiteetistä ja moraalista, sekä muista suurista ajattomista kysymyksistä. Helmet-kirjastopalveluiden nettisivuilla julkaistussa artikkelissa Mikä tekee klassikosta klassikon? (4.1.2017) kirjallisuuden opiskelija Suvi Annola pohtii juuri olemassaolon suurten kysymysten käsittelemisen olevan yksi klassikon tunnusmerkeistä: “Suuri klassikko pystyy käsittelemään suuria kysymyksiä syvällä, tunteita ja ajatuksia herättävällä tavalla olematta liian mustavalkoinen.” Romaanissa nuori ja kaunis Dorian Gray rakastuu omaan muotokuvaansa ja surkuttelee kauneuden katoavaisuutta. Erehdyksen myötä Grayn sielu yhdistyy muotokuvaan, jolloin synnit ja vanhentuminen näkyvät vain taulussa, mutta mies itse pysyy elämänsä loppuun asti ulkoisesti nuorena ja viehättävänä. Lopussa Grayn yrittäessä tuhota kuvottavaksi muuttunutta taulua, tappaa hän vahingossa itsensä. Tärkeimpiä teemoja teoksessa ovat moraalin ja oman identiteetin suhde, hyvän ja pahan rajan häilyvyys sekä kuolemattomuuden käsitteen pohtiminen. Dorian Gray oli viaton nuorukainen joka ihastui syvästi paheelliseen Lordi Henryyn, mistä alkoi rappion ja syntien alamäki. Moneen otteeseen Graylla oli mahdollisuus valita toisin, olla hyvä ja kunniallinen. Miksi kuitenkaan kääntyä takaisin, kun intohimojen ja itsekkyyden tielle on jo lähdetty? Teemat itsessään ovat aina ajankohtaisia ja tärkeitä, kuten klassikon teemojen tulee Annolan mielestä ollakin. Nykykirjallisuudessa niitä vain käsiteltäisiin todennäköisesti eri lähtökohdista. Aiheiden käsittely 1800-luvun Englannin hämyisissä salongeissa ja illalliskutsuilla on kuitenkin nykylukijalle kaivattua vaihtelua 2010-luvun klassikkojen ohella. Esimerkiksi Hanya Yanagiharan romaani Pieni elämä on uskomattoman vaikuttava teos ystävyydestä, järkyttävistä salaisuuksista ja minuuden rakentumisesta. Aikakausi ja lähtökohdat ovat teoksissa täysin erilaiset, mutta temaattisesti voi vaikuttunut lukija löytää niistä paljon samaa. Itselleni Dorian Grayn muotokuva oli hienoin lukukokemus ehdottoman suosikkikirjani Pienen elämän jälkeen.

“Seuraavana päivänä hän pysyi sisällä talossa ja itse asiassa suurimman osan päivää omassa huoneessaan, sillä hän oli sairas kuolemanpelosta vaikka ei elämästä sinänsä välittänytkään”, kuvataan Dorian Grayn päivien kulkua. Annola kirjoittaa artikkelissaan, että klassikoista lukija voi löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. En pelkää kostonhimoista tappajaa, mutta virke sai nauramaan ääneen. Sairaana kuolemanpelosta täälläkin ollaan, vapaaehtoisessa kotikaranteenissa jo viidettätoista päivää! Kauniin ironisia virkkeitä ja sanavalintoja on kirjassa ylipäätään paljon. Oscar Wilde oli paradokseja rakastava esteetikko, filosofisia dilemmoja ja kauniita asioita ihasteleva pohdiskelija - aivan kuten minä itsekin. Romaanin ja lukukokemuksen hienous piileekin ennen kaikkea yksinkertaisuudessaan uskomattoman ihastuttavassa  ja lohduttavalla tavalla samaistuttavassa kielessä: “-- Muistan sinun sanoneen, että hyvillä päätöksillä on eräs onneton taipumus - ne tehdään aina liian myöhään.”

Vaikka Suvi Annola korostaakin klassikon määritelmää pohtiessaan teemoja, ajan kestämistä ja suuria kysymyksiä, toteaa hän klassikon muodostumisen voivan perustua myös teoksen erilaisuuteen ja oman aikansa haastamiseen. Se on merkittävä tekijä. Mielestäni klassikosta tekee kiinnostavan nimenomaan se, jos teosta on ilmestymisaikanaan paheksuttu ja se on herättänyt paljon keskustelua. Työmiehen vaimo, Seitsemän veljestä, jopa saatananpalvonnasta syytetyt Harry Potterit! Hyvä klassikko on jollain tapaa kantaaottava ja kysymyksiä herättävä. Miten klassikon asemaan voisi edes päätyä kirja, joka ei ole herättänyt vahvoja mielipiteitä puoleen ja toiseen? Juuri keskustelun synnyttäminen ja kansan kohauttaminen tekee klassikoista mielestäni mielenkiintoisia. Ilmestyttyään Dorian Grayn muotokuva sai jyrkän vastaanoton, ja sitä pidettiin häpeällisenä moraalittomuuksien ja homoseksuaalisten viittausten takia. Kirjan julkaiseminen omana aikanaan oli rohkea teko ja senkin takia se kiinnostaa. Tämän takia klassikkoja ei ikinä saisi irrottaa omasta historiallisesta kulttuurikontekstistaan - Dorian Grayn muotokuva ei kaikessa erinomaisuudessaan saavuttaisi tänä päivänä samanlaista suosiota, sillä tapahtumat eivät yksinkertaisesti olisi nykypäivän mittapuulla yhtä kohahduttavia ja paheksuttuja. “Klassikot kertovat siitä, millaista kirjallisuutta pidetään hyvänä kirjallisuutena”, Annola toteaa. Dorian Grayn muotokuva täyttää lähes kaikki klassikon määritelmät, joita Annola artikkelissaan pohtii. Se käsittelee syvimpiä kysymyksiä ja teemoja, on ajaton, haastoi omaa aikaansa, on edelleen luettu, sekä on kielellisesti ja juonellisesti loistava. Elämäni klassikko.

“Ja mitä taas uskomiseen tulee, niin minähän uskon mitä tahansa, kunhan se on kyllin uskomatonta”, kuuluu lempisitaattini kirjasta. Säästelin klassikon lukemista ehkä vähän tietoisestikin, sillä en halunnut siihen yhdistämäni mystiikan tunteen katoavan. Pelko osoittautui turhaksi. Oscar Wildestä olen ollut kiinnostunut jo pitkään ja puhunut hänestä paljon ystävilleni. Irlannin matkaltaan paras ystäväni toi tuliaiseksi mukin, jossa karismaattinen kirjailija hymyilee tunnetun lausahduksensa vieressä: “Älä koskaan rakasta ketään, joka kohtelee sinua kuin olisit tavallinen.” Sitaatti kuvaa hyvin myös klassikkoromaanin tunnelmaa, jossa symboliikka ja estetiikka ovat vahvassa roolissa. Aavistin jo etukäteen, että pitäisin romaanista, mutta en ajatellut, että näinkin paljon. Jonain päivänä matkustan monien muiden tavoin Pariisiin, vain suudellakseni Oscar Wilden hautaa.

Reetta Salovirta

Ps. Ensi viikolla vietetään valtakunnallista Lukuviikkoa – myös Martsarilaisessa!

Unihalvaus alistettu | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Saa maailmankaikkeus vapista maatessain paikallain,
sillä liikkeideni estyminen ei estä meitä
tuhoamasta luomiani olemuksia huoneestain pois.
Demonit ehkä ehtivät säikäyttää kaikista mahtavimman,
mutta et pääsisi minuun käsiksi, vaikka elämäsi sille pyhittäisit.
Se loppuu pian kuitenkin

Aikooko varautumaton, paha habitus aseellaan kaataa
kaikkein mahtavimman vai varjeeleko paha asemaansa,
ja tajuaa kantaa arvokkuutensa kauas naamastain?
Ajattelemattomat pahat aina saavat ansionsa mukaan.
Aina.
Vaikka saarnaisin Saatanalle asiasta aina aamuisin,
ja laittaisin kaikkeni asian painottamiseen, aina saa
arastelematon arvuuttaja ansionsa mukaan.
Mitäpä leikki tulella?

Joka aamu hakkaa oveain
aina vain,
vaikka ajattelematonkin aavistaisi
sisään saapumisen mahdottomaksi.
Se on lukittu sisältä. Hakkaa vaikka kaikella voimalla.
Kaveri käynnistää kaaoksen kamarissain
Unohtaen olevansa alitajuntani luomus.
Aktiivinen mieleni alkaa kaataa alitajuntaani asia kerrallaan.
Kompastut jalkoihisi kauan ennen kuin edes kosken sinua.


Tuukka Kontio

Musadiplomi on harrastuneisuuden taidonnäyte

Musiikista innostunut opiskelija Kristiina Räsänen valmistui ylioppilaaksi syksyllä, mutta ehti tekemään juuri ennen valmistumistaan diplomin työnään sävellystyö ja demonauhat näytelmään Yyn salaisuus. Kristiinan musat oli sävelletty ja toteutettu tietokoneella. Hän koki projektin mieluisana, vaikka tekemisessä tulikin loppua kohden kova kiire. Diplomitarkastajina toimivat musiikinopettajat Heini Mielonen sekä Katariina Ukkonen.

Kevätlukukauden diplomintekjijät abiturientit Roosa Vaaltola ja Oona Snellman tekevät valtakunnallisen musiikin lukiodiplomin yhdessä. Ylipäätään diplomin tekemisen ajatuksen taustalla oli läheisten kannustus sekä halu erottua joukosta tulevaisuudessa. Juuri musadiplomin valinta oli molemmille luonteva, sillä musiikki on ollut Oonalle ja Roosalle aina tärkeää. "Kun kuulin, että on mahdollista tehdä musiikkidiplomityö niin innostuin ajatuksesta. Halusin kokeilla jotain uutta," Oona kertoo.

Roosa Vaaltola ja Oona Snellman tekevät diplomin yhdessä. 

Musiikkidiplomityön on tarkoitus koostua kahdesta uudesta biisistä, yhdestä cover-kappaleesta sekä molempien omista musiikillisista omaelämäkerroista. Musiikin lukiodiplomin suorittaminen ei vaadi omien biisien tekoa, mutta niistä saa arvioinnissa enemmän pisteitä. Oonan ja Roosan omat biisit kertovat muun muassa feminismistä sekä omana itsenä olemisesta. Biisien tekemisen voisi kuvitella olevan haastavaa, mutta haastattelussa siitä kysyttäessä Roosa vastaa, ettei itse kokenut niin: "Kun lopulta löysi inspiraation, sanoitus ja melodia alkoivat kehittymään yhdessä niitä tuumaillessa."

Keväällä musadiplomin tekijöitä ei ollut kuin Roosa ja Oona, minkä vuoksi heidät ohjattiin esittämään diplominsa perinteisen musadiplomi-illan sijaan demonauhalle. Fyysistä esitystä oli yhdelle kappaleelle kaavailtu hyväntekeväisyyskonserttiin, mutta koronaepidemian vuoksi sekin peruuntui.

Mieluisinta diplomin suorituksessa on Oonalle ja Roosalle ollut luova tekeminen sekä yhdessä harjoittelu. Ikävää puolestaan on ollut epäselvyys muun muassa diplomiin liittyvissä kriteereissä ja tiedotuksessa. Molemmat suosittelevat kuitenkin lämpimästi musadiplomin tekoa etenkin niille, joille musiikki on lähellä sydäntä.


Teksti ja kuvat: Kristiina Kamppinen

Kotona koska korona #15

Peura

Nimeämätön | Hyperaktiivisen mielen päiväkirja

Takana kaiken kauniin, rasittavan ainaisen maailman paljastuu
runo ilman nimeä. Se ei ole nimen arvoinen.
Niin inhottavasti pistää silmään nimeämätön.
Se ilmestyy mieleen teititellen meitä kieltämättä,
vaikka saisi maailman maineikkaimman runon tittelin,
nimettä eläköön teksti sietämätön.
Ei uusia mahdollisuuksia. Inhoan tekstiä.
Ruma runo repii verisuoneni henkisesti
sillä lässyttävän ystävällisellä ylpeydellään se pyytää.
“Saisinko vaivaisen nimen?”
- Et

Näkökulmani on hyytävän kylmä.
Ymmärtämättä tyhmät läksyttävät
räksyttäen äänekkäästi märehtien
suorastaan julmaa kulmaani kuuntelematta.
Miten minä ilmaisin linjauksein
ahdistamatta entistä enemmän
avaraa maailmaa kavahtavaa
kapinallista maasta kaukana asuvaa
maan asukkia? Mahdotonta!
En saisi kantaani kannettua,
vaikka mahtavin antaisi tahtonsa!

Halveksimalla runoa, kovetan runon.
Kun kynänjälki kylmenee, kylmenee myös sydän.
Syövytän myös pakanan avartamattoman ajatusketjun
maalamalla mustimman kuvan suoraan lukijan sieluun.
Halveksimalla saatan sanoitukseni maasta taivaaseen,
vaikka maailmankaikkeus vaatisi päinvastoin.
Älä sääli sanaa. Sulatat sen.


Tuukka Kontio

Kotona koska korona #14

Peura

Martsarilaisen kysely etäopiskelusta

Noin viikko etäopiskelun alkamisen jälkeen Martsarilaisen toimitus teetätti kyselun lukion opiskelijoilla heidän kokemuksistaan etäopiskelussa. Kysely toteutettiin Google formissa ja kysymyksissä oli monivalintaa sekä valintaruutuja. Kyselyyn vastasi yhteensä 165 opiskelijaa. Martsarinainen kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!

Ensimmäisenä kysyttiin opiskelioiden yleisiä tunnelmia nykytilanteesta. Tässä kysymyksessä käytettiin valintaruutuja, eli opiskelijat saivat valikoida vaihtoehdoista haluamansa. Kaikista eniten opiskelijat raportoivat kokeneensa ahdistusta, huolta tai stressiä (noin 55% vastanneista). Hyvin moni ilmoitti kokeneensa myös turhautuneisuutta (noin 53%.) Tulos on varsin odotettu, sillä pandemian aiheuttamat muutokset, säädökset ja peruutukset ovat ravistelleet arkea hyvin paljon. Murheeseen ei kuitenkaan olla hukuttu, vaan opiskelijoista liki puolet kertoi yrittävänsä pysyä positiivisena. Nykytilanne ei myöstään ole herättänyt vain negatiivisia tunteita, sillä myös positiivisia tunteita on raportoitu. Noin 11-13% kertoi kokeneensa innostusta, myötätuntoa, iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tästä hieman isompi joukko sanoi nykytilanteen herättäneen rentoutta, todennäköissti etäopiskelun suomien vapauksien vuoksi.

Monivalinnalla kysyttiin opiskelijoiden sopeutumisesta etäopiskeluun. Selvitettiin että 90% vastanneista opiskelijoista on sopeutunut hyvin tai kohtalaisesti. Kohtalaisesti oli sopeutunut n. 54%. Vain noin kymmenesosa opiskelijoista koki sopeutuneensa huonosti tai ei lainkaan, joten siirtymä etäopetukseen on edennyt melko hyvin lyhyestä varoitusajasta huolimatta. 

Kysyimme valintaruuduilla, miltä etäopiskelu tuntuu. Eniten raportoitiin etäopiskelun tuntuvan turhauttavalta ja itsehillinnän kanssa olevan vaikeuksia. Innostavaksi opiskelu koettiin kaikista vähiten, noin kymmenesosa, joista kaikki olivat antaneet itselleen kahdeksan tai paremman arvosanan etäopiskelijana. 27% vastanneista kertoi opiskelun sujuvan yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Opiskelun epäselväksi koki liki 30% vastanneista. Opiskelun mielekkyydestä kysyttiin asteikolla 1-5 (1=ei yhtään mielekästä, 5= todella mielekästä). Kokemus etäopiskelun miellyttävyydestä jakoi oppilaita suunntaan ja toiseen, mutta eniten vastattiin numeroa kolme, eli opiskelu koettiin kohtuullisen mielekkääksi.

Keskittyminen oli koettu vaikeaksi: vain 25% sanoi keskittymisen olevan helpompaa ja n. 33% kertoi keskittyvänsä yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa. Loput kokivat keskittymisen olevan vaikeaa. Tulokset johtuvat todennäköisesti kodin useista häiriötekijöistä. Myöst jatkuvasti käytössä oleva kone tarjoaa paljon virikkeitä, eikä opettaja pysty valvomaan kokeen käyttöä.


Huomionarvoista tuloksissa oli, että iso joukko koki koulutyön määrän lisääntyneen: jopa 67%. Vain kahdeksan prosenttia koki työn määrän vähentyneen ja loput n. 24% sanoi sen pysyneen samana.


Kun kysyttiin oppimisesta, tulokset eivät olleet kovin yllättäviä. Vastanneet kokivat eniten oppivansa hieman huonommin kuin lähiopetuksessa tai sanoivat sen vaihtelevan aineittain. Tähän varmasti vaikuttaa vaikeutunut itsehillintä ja keskittymisen. Myös opettajan ja kanssaopiskelijoiden kasvokkaisen kohtaamisen puuttuminen voi vaikuttaa. Myös tehtävätyyppien sopivuus opiskelijan omiin oppimistyyleihin luo kurssikohtaista vaihtelua.



Erot opiskelutyyleissä tulee esille myös siinä, että pieni määrä koki oppivansa joko paljon paremmin (n. 6%) tai paljon huonommin (n. 16%) kuin lähiopetuksessa. Vain 12% koki oppivansa yhtä hyvin kuin lähiopetuksessa.

Lopuksi opiskelijoita pyydettiin antamaan arvosana itselleen etäopiskelijana. Suurin osa antoi itselleen arvosanan välillä 7-9. Muita arvosanoja oli itselleen antanut vain kymmenen prosenttia opiskelijoista.



Teksti: Karoliina